Yön pidempi ura on ihan yhdentekevä taiteellisessa mielessä, sillä Yö ja Dingo tekivät molemmat ne klassiset tuotoksensa 80-luvulla. Noista Yöllä on kovin yksittäinen biisi eli Joutsenlaulu, mutta Dingo on muuten kovempi.
Dingo-mania oli ainutlaatuinen ilmiö Suomen oloissa. Jonkinlainen kotikutoinen versio Beatle-maniasta, 20 vuotta jälkijunassa.
Se ei kuitenkaan pitkään kestänyt, Dingo hajosi ja Neumann sen jälkeen (suuren yleisön näkökulmasta) hävisi takariviin suomalaisessa kulttuurikentässä.
Sanoisin että Loiri oli pitkäaikainen megatähti Suomen kulttuuri- ja viihde-elämässä. Neumann oli yhden vuosikymmenen megatähti, joka sen jälkeen oikeastaan ei enää ollut relevantti. Lindholm taas oli suosittu ja pitkään pinnalla ollut muusikko, mutta ei mielestäni noussut megatähdeksi vaan jäi "tavalliseksi" laulajatähdeksi.
Halusimmepa tai emme, niin tuota tähteyttä määrittää myös tunnettavuus ja ihmisten kiinnostus, jota juorupalstat ja lööpit heijastaa, ei ainoastaan saavutukset. Lisäksi ihmisen pitää olla myös itse halukas olemaan esillä, jotta voi "koko kansan" tähdeksi muotoutua.
Tältä kantilta ajatellen, ei kai niitä pitkäaikaisia megatähtiä Suomessa ole ollut kuin Matti ja Vesku viime vuosikymmeninä. Ja näistä Nykänen pysyi mäkihyppy uransa jälkeen julkisuudessa lähinnä negatiivisten juttujen ansiosta, Loirilla taas syntyi uutta tuotantoa loppuun asti.