Se voi hyvinkin pitää paikkansa, että saudien armeija on käytännössä osoittautunut keskikertaiseksi, kuten
@vlad sanoi, mutta onhan heillä nyt suorastaa massiivisen kokoinen armeija ja valtava puolustusbudjetti tätä nykyä. Tässä on suuri ero Persianlahden sotaa edeltävään tilanteeseen, jolloin jenkin pelkäsivät, että Saddam ei pysähdy Kuwaitiin, vaan jatkaa helposti matkaa saudien puolelle, sillä tuolloin saudien armeija oli vitsi, kun taas irakilaisilla oli Iranin vastaisen sodan marinoima kokenut kenttäarmeija. Tämähän se oli jenkeillekin se red flag, jonka takia Desert Storm käynnistettiin.
Itse asiassa "keskinkertainenkin" taitaa olla liian positiivinen arvio Saudi-Arabian asevoimien taistelukyvystä - saudeja on kutsuttu jopa paperitiikeriksi ammattilaispiireissä.
Saudeilla on alueellisesti hyvin voimakkaat asevoimat, mutta on suuri joukko syitä, jotka tekevät siitä merkittävästi kokoaan heikomman. (Tämä näkyy osin Jemenin suunnalla, jossa asevoimien ja siihen palkattujen henkilöiden operatiivinen taso on osoittautunut yllättävänkin heikoksi, paljon UAE:n vastaavaa heikommaksi.)
Kuten
@Saskatoon mainitsi, saudien varsinaiset asevoimat ovat heikohkot, siihen kuuluvat erikoisjoukot sekä turvallisuusjoukot ovat oma asiansa, mutta näiden joukkojen ensisijainen tehtävä on turvata hallitsijan istuinta ja valtakunnan sisäinen rauha - ne siis vastaavat siitä, että valta pysyy kuningashuoneen hallussa. Nämä joukot ovat moraaliltaan ja tasoltaan merkittävästi tavallisia yhtymiä parempia, mutta suoranaisessa sodankäyntikyvyssä nekään eivät vedä vertoja länsimaiden vastaaville hyvin koulutetuille ja johdetuille joukko-osastoille/yhtymille.
Saudien ja yleisesti arabimaailman asevoimien suurimpina ongelmina voidaan pitää seuraavia:
-miehistön osaamisen taso
-motivaatio
-miehistön koulutuksen taso ja laatu (yleisesti, ei pelkästään sodankäyntikyky)
-yhtymien toimintakyky on heikko
-yhtymien kyky ja halu laaja-alaiseen yhteistyöhön on pääsääntöisesti heikko
-suoranainen kurittomuus (saudeja kouluttaneet länsimaiset kouluttajat ovat kerta toisensa jälkeen kironneet tämän kurittomuuden, ero jo jordanialaisten ja saudien välillä on kohtuullinen ensimainitun eduksi)
-selkään puukottaminen (upseerit joutuvat käyttämään paljon energiaa siihen, että suojelevat omaa selustaansa - upseeritoveriin ei voi luottaa, koska tämä voi puukottaa selkään hetimmiten kun tilaisuus koittaa)
-haluttomuus jakaa tietoa ja osaamista (liittyy osaltaan edelliseen eli pelkoon siitä, että sitä hyödynnetään häntä vastaan)
-suku- ja klaaniajattelu (suositaan omia eli paras ei välttämättä tule valituksi tehtävään vaan lähin sukulainen)
-etc
90-luvun alussa Irak lyötiin suhteellisen helposti länsiliittouman toimesta ja tuolloin - nähdystä huolimatta - Irakin asevoimia pidettiin arabimaailman vahvimpiin kuuluvina (ja tehokkaimpina). Ne olivat vain jämähtäneet väärälle vuosikymmenelle Irania käydyn sodan myötä, ne eivät olleet valmiit teknologiasotaan vaan perinteiseen jalkaväki ja panssariarmeijasotaan, jossa yhtymien liikuttelu on loppujen lopuksi hyvin minimaalista ja taistelut käydään paikallisesti. Irakin ja Iranin välisen sodan merkittävimmät taistelut käytiin loppujen lopuksi hyvin suppealla alalla Irakin etläosissa (ja osin Iranin puolella). Mutta vaikka Irak lyötiin tuolloin Kuwaitissa suht' helposti, toisella strategialla Irak olisi kyennyt venyttämään vastarintaa, mutta Saddam Hussein veti Kuwaitista pois maan vallanneet tasavaltalaiskaartin joukot ja sijoitti alueelle osin jopa pikakoulutuksen saaneita kiväärimiehiä. Jos Saddam olisi pitänyt tasavaltalaiskaartin Kuwaitissa vastarinta olisi kestänyt melkoisesti pidempään, mutta tuolloin vaarana olisi ollut se, että joukot olisi tuhottu täysin ja sen myötä Saddam olisi menettänyt ainoan turvan - joukko-osaston (noin 320 000 miestä) joka turvaa hänen vallassapysymisen. Toisaalta tuolloin Kuwait olisi kokenut raskaat katutaistelut. Toki tälläkin skenaariolla sodan lopputulos olisi ollut selvä, Irak olisi hävinnyt sodan mutta tämän skenaarion seuraus olisi todennäköisesti ollut se, että Saddam olisi menettänyt asemansa jo tuolloin 90-luvulla. Ei olisi ollut joukkoja kukistamaan kurdikapinaa tai etelän suoarabien ja muiden arabien kapinaa. Tämäkin tavallaan osoittaa sen mihin Saskatoon viittasikin, ne parhaimmat joukot takaavat hallitsijan vallassapysymisen.
Norvell B. De Atkine* kirjoitti 1999 (edelleen ajankohtaisen)
Why Arabs Lose Wars: Why Arabs Lose Wars :: Middle East Quarterly se avaa omalta osaltaan tätä kuviota, sitä miksi arabiarmeijat häviävät modernin ajan sotia. On syytä huomioida, että kirjoituksen jälkeen asetelma on loppujen lopuksi muuttunut kovin vähän länsimaiden ponnisteluista huolimatta. Yksittäiset (usein pienehköt) arabimaat ovat kyenneet ratkomaan ongelmia, kuten UAE ja osin Jordania - sen sijaan usea arabimaa, joiden asevoimien koko on suuri, painiskelevat edelleen samojen ongelmien parissa joiden parissa ne painiskelivat 90-luvulla tai tämän vuosituhannen alussa. Saudien kohdalla olen kuullut sanonnan - ei kannettu vesi kaivossa pysy.
vlad
*: muistaakseni De Atkinen kirjoituksesta on laajempikin kokonaisuus olemassa, tämä olisi vain ns. yhteenveto, vaikka onkin varsin kattava.