Suomessa on myös irrationaalisen russofobian perinne, jota ei ole syytä pitää minään suurena järjen lähteenä. Olemme länsimaa, oikeusvaltio, emmekä tietenkään lähde mihinkään etnisiin puhdistuksiin. Viimeksi tälläisiä tehtiin Tampereella ja Viipurissa keväällä 1918, kun venäläisiä summittaisesti teloitettiin lähinnä vain venäläisyytensä vuoksi. Suomella on ollut mahdollisuuksia myös hyötyä Venäjän naapuruudesta, parhaimpana esimerkkinä tietysti vuosi 1809, mikä ensimmäistä kertaa loi Suomen hallinnollisena kokonaisuutena. Kylmän sodan vakiinnuttua hyödyimme myös idänkaupasta, eikä Stalin eivätkä hänen seuraajansa koskaan suoranaisesti rikkoneet YYA-sopimusta (joskin tämä ei ole mikään yksinkertainen kysymys).
Nyt tilanne on vain se, että meillä on naapurina aggressiivinen, nationalistinen ja selkeästi epävakaa suurvalta, mikä yrittää palauttaa asevoimin entistä vaikutuspiiriään, tällä hetkellä Ukrainan ja osin Moldovan suhteen, seuraavaksi kuka tietää missä. Tässä tilanteessa meidän olisi rationaalista vahvistaa puolustustamme ja liittyä Natoon kun Euroopan tilanne vielä sallii sen. Joka tapauksessa emme voi tietenkään hyväksyä Venäjän 30-lukulaista sotilaallista aggressiota ja painostusta suvereenin valtion suhteen. Venäjän kansa on täysin eri asia kuin Venäjän poliittinen eliitti, mikä on kautta aikojen käyttänyt kansaa julmasti omaksi hyödykseen. Venäläiset muodostavat suuren eurooppalaisen kulttuurikansan, ja on todella sääli, että kerta toisensa jälkeen he saavat hallitsijoikseen kyynisiä ja brutaaleja tyranneja.