Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 831 090
  • 19 560

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Sinulla menee sekaisin Venäjä ja venäläiset. Sen huomaamiseen ei tarvita norsunluutornia.
No ei mene. Voinet avata tässä sekä käsitteinä että käytännössä, miten tällä hetkellä tulisi mielestäsi erottaa Venäjä ja venäläiset? Eli mielestäsi valtiotasolla esimerkiksi YK:n tulee sanoa soosoo ja muuten leikittäisiin, että mitään ei olisi tapahtunut, ettei tavallinen venäläinen vaan joutuisi kärsimään valtiotason päätöksistä?

Ja seuraavaksi sitten voinet selitellä whataboutismit ja koska aiemmin on tehty valtiotasolla järkyttäviä virheitä ulkopolitiikassa, niitä tulee jatkaa ja toistaa, koska näin nyt vain pitää toimia? Eli itänaapurimme pääsee jälleen kuin koira veräjästä vaikka toimii vastoin aivan kaikkia "sääntöjä" ja faktuaalisesti suorittaa kansanmurhaa Euroopassa. Koska se pääsi vuonna 2008, niin pitäähän nytkin?

En vaan ymmärrä tätä ajatusmallia.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Me emme siis katsele mitään isoa "master plan" -näytelmää, vaan rajusti päin persettä mennyttä aggressiota, jossa Venäjän ainoa keino pyristellä edes jollain tavalla ulos olisi saada Ukraina antautumaan, ja se puolestaan vaatii sen, että länsimaat pitää saada irti Ukrainan tukemisesta.
Venäjän masterplan: Pohjois-Koreasta työläisiä jälleenrakentamaan Ukrainaan, niin Pohjois-Korea saa Ukrainasta mm. kivihiiltä ja vehnää:


Tuleeko jollekin "neukkuajat" mieleen? Siis se vanha anekdootti, jossa Venäjä tilaa panssareita Ukrainasta, ne maksetaan sillä, että Valko-Venäjä toimittaa traktoreita (Belarus) Ukrainaan, ja lopulta Venäjä kaikkien kiertoteiden jälkeen maksaa Ukrainalle panssareista lähettämällä paikalle kansantanhuryhmän?
 
4

444

Jos nyt pysyttäisiin riitelyn yläpuolella. Ymmärtääkseni @skode ei tarkoita, etteikö Venäjää voisi eristää, vaan antaa ihan asiallisen syyn nähdä vaatimuksissa myös kritiikkiä.

Ihmiset reagoivat Venäjän toimiin ja venäläisiin, koska ne ovat meitä lähellä. Mutta olisimmeko valmiita samanlaisiin rajoituksiin ja niistä aiheutuviin omaa elämäämme hankaloittaviin seurauksiin, jos se olisikin Kiina, joka olisi hyökännyt esimerkiksi Mongoliaan. Olisimmeko vaatimassa länsimaalaisisia yrityksiä jättämään Kiinan, jolloin tuotteiden hinnat nousisivat moninkertaisesti, ja asettamaan kiinalaisille maahantulokiellon Suomeen, koska maan toimet ovat kaikkien kansalaisten syytä.

Toisin sanoen, onko syy todella Venäjän toimissa vai enemmänkin siinä, että se tapahtuu niin lähellä länsimaista elämäntapaamme, joten se on helpompi käsittää.

Jos suljemme rajat tavallisilta venäläisiltä Ukrainan sodan takia, miksi emme ole tehneet sitä jo Georgian sodan aikana tai kieltäneet maahantulon yhdysvaltalaisilta ja briteiltä, koska ne tappoivat siviilejä kutsuen sitä terrorismin vastaiseksi sodaksi.

Kreml on syyllinen nykyiseen sotaan ja venäläisten tulee kokea siitä kollektiivista syyllisyyttä, mutta emme mekään ole täysin viattomia. Siksi näitä kysymyksiä on perusteltua esittää.
Kysyä saa toki ihan mitä mieleen juolahtaa. Toki oli virhe, että Venäjää ei eristetty muusta maailmasta Georgian sodan myötä. Yhtä lailla oli virhe, että näin ei tehty ensimmäisen Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen. Korjaantuuko tehdyt virheet tekemällä sama virhe vähintään kolmannen kerran ja perustelemalla, että jotta notta koska kun ei aiemminkaan, niin ei nyt oikein kehtaa nytkään? Länsi näytti munattomuutensa näiden sotien kohdalla ja vielä uudestaan esim. silloin, kun venäläiset ampuivat Malaysian Airlinesin matkustajalentokoneen alas Ukrainan päällä. Ollaan siis taas kerran munattomia, koska ennenkin oltiin. Muutenhan se olisi epistä itäisen ilmansuunnan paskasiiloa kohtaan.

Paskasiilolle ja sen asukkaille on tehtävä selväksi, että sotimalla ei olla osa länsimaista yhteiskuntajärjestystä. Kyllä niillä ystävyysvaltioita riittää, vaikka Suomessa todettaisiinkin, että Oltermannia ei enää rajan yli viedä. Se että uskaltavatko vielä hypätä lentokoneeseen ja lentää Syyrian kautta Venezuelaan tai Nicaraguaan, vai lähtevätkö mieluummin possujunalla Sotšiin ottamaan aurinkoa, ei ole meidän ongelmamme.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Korjaantuuko tehdyt virheet tekemällä sama virhe vähintään kolmannen kerran ja perustelemalla, että jotta notta koska kun ei aiemminkaan, niin ei nyt oikein kehtaa nytkään?

Ei tietenkään, mutta pystymmekö vastaisuudessa noudattamaan samanlaisia periaatteita, vaikka se tarkoittaisi, että ne toimet näkyvät rajummin. Eli pysymmekö hereillä vastaisuudessa vai pidetäänkö muiden maiden kohdalla silmät kiinni yhtä kauan kuin Venäjän kohdalla.

Kysymys on siis tulevaisuuden teoista, ei jo tehdyistä virheistä. @Cobol ilmoitti olevansa optimisti, oma uskoni ei valitettavasti ole yhtä luja.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ei tietenkään, mutta pystymmekö vastaisuudessa noudattamaan samanlaisia periaatteita, vaikka se tarkoittaisi, että ne toimet näkyvät rajummin. Eli pysymmekö hereillä vastaisuudessa vai pidetäänkö muiden maiden kohdalla silmät kiinni yhtä kauan kuin Venäjän kohdalla.
Emme pysty. Eikä sinänsä siinä politiikassa, jossa Venäjästä koetettiin tehdä vihollisesta liittolaista sinänsä mitään pahaa ollut. Tämän sanoo ihminen, jolla ei koskaan ole ollut mitään luottamusta Neuvosto-Venäjään. Samanlaisessa tilanteessa me tullaan olemaan kuin 90-luvulla, suuntaus ei välttämättä näytä hyvältä, mutta minkäs teet?
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
, ja suhtaudun todella epäilevästi siihen, kestääkö Eurooppa energiakriisin, teollisuuden ahdingon ja massatyöttömyyden yhdistettynä pakolaiskriisiin, kun korona jo verotti rajusti voimia.
Olen kyllä todella, todella pettynyt, mikäli joku Euroopan maa joutuisi anomaan hattu kourassa Venäjältä lisää kaasua ja öljyä. Jos Suomi näin tekisi, hyppään ikkunasta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei tietenkään, mutta pystymmekö vastaisuudessa noudattamaan samanlaisia periaatteita, vaikka se tarkoittaisi, että ne toimet näkyvät rajummin. Eli pysymmekö hereillä vastaisuudessa vai pidetäänkö muiden maiden kohdalla silmät kiinni yhtä kauan kuin Venäjän kohdalla.

Kysymys on siis tulevaisuuden teoista, ei jo tehdyistä virheistä. @Cobol ilmoitti olevansa optimisti, oma uskoni ei valitettavasti ole yhtä luja.
Itse liityn optimisteihin, mutta optimismi vaatii luonnollisesti riippuvuussuhteiden katkomista omia tai muiden maiden ihmisiä terrorisoivista tai muuten paskanaamailua harrastavista maista. Itäpaskan energia-ase ei toimi enää montaa hetkeä, 20 minuuttia sitten olisi pitänyt NS putken aueta enkä tiedä onko auennut vai ei, siinä mielessä toivon ettei olisi, kun se olisi itäiseltä paskamaalta se ns. viimeinen temppu. Toki kuvittelevat kaikkien touhujensa olevan nappiinsa osuvia strategisia nerokkuuksia, mutta oikeasti saavat vaan pönkitettyä Euroopan halua päästä niiden vaikutusvallasta eroon niin pian kuin vaan suinkin mahdollista.

Energia- ja lannoitetuontitarpeesta (ainakin itäpaskaan suuntautuvasta, toivottavasti vuosikymmenen loppuun mennessä ylipäätään) päästään siirtymään omavaraisuuteen ainoastaan kiertotalouden keinoin. Sen päälle olisi muut kriittiset materiaalit. REE alkuaineista 98% tulee Kiinasta, koska siellä on kaivaminen halpaa (varmaankin työvoiman puolesta ilmaista) ja lineaarisesti on saanut Eurooppaankin liian helposti ja halvalla että kannattaisi oikeasti kierrättää vanhoja. Nyt on pompsannut noilla hinnat liki kymmenkertaista parin vuoden takaista (ja koko edelliset 20 vuotta kestänyttä) tasoa ja taitaa melko monella ostajalla olla mielessä että olisiko fiksu juttu jos niitä tähän asti kaatikselle roudattuja tuotteita alettaisiin pistää atomeihin kun niistä kuitenkin nykytekniikalla pystyy jo irrottamaan kriittiset materiaalit ja kierrätettyjen tuotteiden laatu vastaa neitseellisistä valmistettuja. Väittäisin ettei Kiina pystyisi ihan samoilla muskeleilla uhkailemaan muuta maailmaa mm. valtion johdon pilkkaamisesta seuraavilla vuosikymmenten rikostuomioilla eikä ihan niin kritiikittä kansanmurhaamaan (tai siis han-kiinalaistamaan) vähemmistöjään, jos maapallon hiilivapaa sähköistyminen ei enää olekaan täysin niiltä hankittavien resurssien armoilla.
 
4

444

Ei tietenkään, mutta pystymmekö vastaisuudessa noudattamaan samanlaisia periaatteita, vaikka se tarkoittaisi, että ne toimet näkyvät rajummin. Eli pysymmekö hereillä vastaisuudessa vai pidetäänkö muiden maiden kohdalla silmät kiinni yhtä kauan kuin Venäjän kohdalla.

Kysymys on siis tulevaisuuden teoista, ei jo tehdyistä virheistä. @Cobol ilmoitti olevansa optimisti, oma uskoni ei valitettavasti ole yhtä luja.
Eli koska paskasiilomaan kansa tarvitsee Oltermannia, niin ei kannata tehdä mitään, koska emme voi olla varmoja, tulemmeko sulkemaan Kuwaitin ulkopuolelle sen hyökätessä v. 2077 Bhutaniin?

Tarvitaan päätöksiä ja tarvitaan ratkaisuja. Se, että hymistellään eikä mitään muuta, on myös tehty päätös.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eli koska paskasiilomaan kansa tarvitsee Oltermannia, niin ei kannata tehdä mitään, koska emme voi olla varmoja, tulemmeko sulkemaan Kuwaitin ulkopuolelle sen hyökätessä v. 2077 Bhutaniin?

Ei näin. Mielestäni nyt venäläisiltä olisi syytä kieltää ostosmatkailu ja muu turismi, sekä tarkentaa suhtautumista myös muiden roistovaltioiden kohdalla. En missään nimessä halua tilaa, jossa ei tehdä mitään, vaan nähdä tekoja enemmän, eikä vain Venäjään liittyen.

Ukrainan sodan myötä monen suomalaisen asenne on muuttunut niin, että ollaan valmiita maksamaan enemmän ja menettämään jotain, jos sillä on vaikutusta Venäjään. Tämän asenteen toivoisi jäävän mieleen pidemmäksi aikaa sillä nykyinen tila jatkuu vielä pitkään ja uusia sotia syttyy myös tulevaisuudessa.

Ihmisten moraalinen rima on korkeammalla kuin puoli vuotta sitten. Pidetään huolta siitä, että pysyy korkealla myös jatkossa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei näin. Mielestäni nyt venäläisiltä olisi syytä kieltää ostosmatkailu ja muu turismi, sekä tarkentaa suhtautumista myös muiden roistovaltioiden kohdalla. En missään nimessä halua tilaa, jossa ei tehdä mitään, vaan nähdä tekoja enemmän, eikä vain Venäjään liittyen.

Ukrainan sodan myötä monen suomalaisen asenne on muuttunut niin, että ollaan valmiita maksamaan enemmän ja menettämään jotain, jos sillä on vaikutusta Venäjään. Tämän asenteen toivoisi jäävän mieleen pidemmäksi aikaa sillä nykyinen tila jatkuu vielä pitkään ja uusia sotia syttyy myös tulevaisuudessa.

Ihmisten moraalinen rima on korkeammalla kuin puoli vuotta sitten. Pidetään huolta siitä, että pysyy korkealla myös jatkossa.
Lähialueella tapahtuvat ja suoraan itseä koskettavat vääryydet tulevat jatkossakin saamaan paljon enemmän huomiota ja reagointihalua aikaan verrattuna epäreiluun tai suoranaisen hirveään toimintaan kauempana. Toisaalta kauempanakin tapahtuvaan reagoinnin kynnystä voidaan madaltaa vähentämällä riippuvuutta toimijasta. Kuitenkaan Kiinan uhittelu alueellaan ei tule koskaan kiinnostamaan Suomessa yhtä paljon kuin Venäjän uhittelu, koska Kiina ei aiheuta Suomelle suoraa sotilaallista (ja taloudellista, ekologista, sosiaalista ja geopoliittista ylipäätään) uhkaa. Ei ole siis mielestäni realistista vaatia tai ainakaan odottaa että suomalaiset lähtisivät yhtä yksimielisesti boikotoimaan vaikkapa Kiinaa, kuin mitä nyt tapahtuu itänaapurimme suhteen. Kyseessä ei ole mielestäni kaksinaismoralismi tai moraaliposeeraus mihinkään suuntaan, vaan yksinkertainen prioriteettikysymys. Toisella puolen maailmaa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset eivät kosketa konkreettisesti tai ainakaan selkeästi näkyvällä vaikutusketjulla peruskuluttajan arkea, itämaan paskanaamailu koskettaa hyvin konkreettisesti arkea.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kuitenkaan Kiinan uhittelu alueellaan ei tule koskaan kiinnostamaan Suomessa yhtä paljon kuin Venäjän uhittelu, koska Kiina ei aiheuta Suomelle suoraa sotilaallista (ja taloudellista, ekologista, sosiaalista ja geopoliittista ylipäätään) uhkaa. Ei ole siis mielestäni realistista vaatia tai ainakaan odottaa että suomalaiset lähtisivät yhtä yksimielisesti boikotoimaan vaikkapa Kiinaa, kuin mitä nyt tapahtuu itänaapurimme suhteen. Kyseessä ei ole mielestäni kaksinaismoralismi tai moraaliposeeraus mihinkään suuntaan, vaan yksinkertainen prioriteettikysymys. Toisella puolen maailmaa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset eivät kosketa konkreettisesti tai ainakaan selkeästi näkyvällä vaikutusketjulla peruskuluttajan arkea, itämaan paskanaamailu koskettaa hyvin konkreettisesti arkea.

Tämä on juuri se, miksi asiaa voidaan kritisoida tai vaatia enemmän. Me emme siis reagoi Venäjään sen toimien takia, vaan koska ne toimet tapahtuvat lähellä. Tai koska emme ole yhtä paljon riippuvaisia Venäjästä kuin Kiinasta.

Onhan tätä nähty, kuinka Venäjä ei herätä kauempana lännessä yhtä suurta kritiikkiä kuin Suomessa juuri sen takia, että esimerkiksi tavalliselle ranskalaiselle Venäjä on kaukana niin maantieteellisesti kuin käytännön arjessa. Onko meidän hyväksyttävä tämä vai saammeko vaatia tiukempaa suhtautumista vedoten Venäjän toimiin. Entä mitä jos sota Ukrainassa jatkuu vielä vuosia. Onko oikein, että jossain vaiheessa turrumme tilanteeseen ja hyväksymme ajatuksen, että arki jatkuu ja Valion pitää saada myydä Oltermannia siellä, missä on kysyntää.

Jätin tarkoituksella kysymysmerkit pois, koska kysymykseni ovat retorisia. En kaipaa niihin vastauksia, vaan syytä ajatella.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kuitenkaan Kiinan uhittelu alueellaan ei tule koskaan kiinnostamaan Suomessa yhtä paljon kuin Venäjän uhittelu, koska Kiina ei aiheuta Suomelle suoraa sotilaallista (ja taloudellista, ekologista, sosiaalista ja geopoliittista ylipäätään) uhkaa. Ei ole siis mielestäni realistista vaatia tai ainakaan odottaa että suomalaiset lähtisivät yhtä yksimielisesti boikotoimaan vaikkapa Kiinaa, kuin mitä nyt tapahtuu
Pitänee paikkansa, mutta henkilökohtaisesti lupaan boikotoida kaikkia kiinalaisia tuotteita, mikäli Taiwan joutuu sotatoimien kohteeksi. Sain Taiwanin Helsingin edustustosta muutamia vuosia sitten erittäin kätevän Taiwan-painatuksella varustetun kahvi-/teemukin, joka helpottaa pitämään lupaukseni. Avustin heitä yhdessä työasiassa; ihan julkista tietoa vaihdettiin...
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ei näin. Mielestäni nyt venäläisiltä olisi syytä kieltää ostosmatkailu ja muu turismi, sekä tarkentaa suhtautumista myös muiden roistovaltioiden kohdalla. En missään nimessä halua tilaa, jossa ei tehdä mitään, vaan nähdä tekoja enemmän, eikä vain Venäjään liittyen.

Ukrainan sodan myötä monen suomalaisen asenne on muuttunut niin, että ollaan valmiita maksamaan enemmän ja menettämään jotain, jos sillä on vaikutusta Venäjään. Tämän asenteen toivoisi jäävän mieleen pidemmäksi aikaa sillä nykyinen tila jatkuu vielä pitkään ja uusia sotia syttyy myös tulevaisuudessa.

Ihmisten moraalinen rima on korkeammalla kuin puoli vuotta sitten. Pidetään huolta siitä, että pysyy korkealla myös jatkossa.
Nyt, kun tätä on harrastettu hetken, niin haastan porukkaa mukaan bannaamaan kiinatuotteet (pl. Taiwan).

Just käytiin Clas Ohlssonilla, josta löytyi kiinavapaasti pressopannu (Portugal), 2 polkupyörätuotetta (joku muu kaukoidän maa, en muista mikä) ja vielä neljäskin, nyt jo unohtunut tarvike.

Lukulaseja vaan tarvitsee yhä useammin kaupassa. Kukahan jaksaisi avata yleisen, kuluttamisen etiikkaa käsittelevän ketjun? Nyt teemaa sivutaan siellä ja täällä.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tämä on juuri se, miksi asiaa voidaan kritisoida tai vaatia enemmän. Me emme siis reagoi Venäjään sen toimien takia, vaan koska ne toimet tapahtuvat lähellä. Tai koska emme ole yhtä paljon riippuvaisia Venäjästä kuin Kiinasta.

Onhan tätä nähty, kuinka Venäjä ei herätä kauempana lännessä yhtä suurta kritiikkiä kuin Suomessa juuri sen takia, että esimerkiksi tavalliselle ranskalaiselle Venäjä on kaukana niin maantieteellisesti kuin käytännön arjessa. Onko meidän hyväksyttävä tämä vai saammeko vaatia tiukempaa suhtautumista vedoten Venäjän toimiin. Entä mitä jos sota Ukrainassa jatkuu vielä vuosia. Onko oikein, että jossain vaiheessa turrumme tilanteeseen ja hyväksymme ajatuksen, että arki jatkuu ja Valion pitää saada myydä Oltermannia siellä, missä on kysyntää.

Jätin tarkoituksella kysymysmerkit pois, koska kysymykseni ovat retorisia. En kaipaa niihin vastauksia, vaan syytä ajatella.
Siksi koska lähellä tapahtuva on huomattavasti isompi riski.

Ei sillä Kiina on tässä viimeisen kahden vuoden ainakin kussut omiin muroihinsa enemmän ja vähemmän Koronan kuin nyt Venäjän kanssa leikkiessä. Useamman teollisuusyrityksen osalta on jo käynnissä tuotannon siirtoja pois Kiinasta kun on viimein huomattu kuinka helposti siellä laitetaan kaikki kiinni verrattuna Eurooppaan.
Siihen päälle vielä leikki Venäjän kanssa niin monella alalla riskit ovat kumuloituneet jo selkeästi.

Venäläisten uudet viisumit pitäisi jättää lähtökohtaisesti myöntämättä tässä tilanteessa ja rajan yli pääsemiseen tulisi olla "oikea" syy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitäisikö tuo itärajan ostosmatkailu hoitaa niin että antaa venäläisten tulla ja ostaa juustoa. Takavarikoidaan tavarat sitten itärajalla ja lähetetään Ukrainaan. Jää rahat Suomeen ja tavarat päätyy Ukrainaan. No tuskinpa tuo onnistuisi eikä varmaan olisi mitenkään laillista.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Pitäisikö tuo itärajan ostosmatkailu hoitaa niin että antaa venäläisten tulla ja ostaa juustoa. Takavarikoidaan tavarat sitten itärajalla ja lähetetään Ukrainaan. Jää rahat Suomeen ja tavarat päätyy Ukrainaan. No tuskinpa tuo onnistuisi eikä varmaan olisi mitenkään laillista.
Tuollaiseen rosvoamiseen kykenee venäläinenkin, paitsi että venäläinen pitää rahat ja tavarat, eikä lähetä minnekään mitään. Ehdotan tuon sijasta, että Oltermannien pakkaukset päivitetään moderniin muotoon, jossa kääre on puoliksi sininen ja puoliksi keltainen. Sama juttu kauppojen muovikassien ja mahdollisimman monen muunkin myyntiartikkelin kanssa. Saa myös valita sellaisen muovikassin, jossa liejussa rypenyt iso urossika eli karju hommii takaapäin housunsa alas kiskonutta ja kontillaan kekottavaa Putinia. Noita on sitten mukava viedä Venäjän tullin kautta kotikulmille.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Tämä on juuri se, miksi asiaa voidaan kritisoida tai vaatia enemmän. Me emme siis reagoi Venäjään sen toimien takia, vaan koska ne toimet tapahtuvat lähellä. Tai koska emme ole yhtä paljon riippuvaisia Venäjästä kuin Kiinasta.

Onhan tätä nähty, kuinka Venäjä ei herätä kauempana lännessä yhtä suurta kritiikkiä kuin Suomessa juuri sen takia, että esimerkiksi tavalliselle ranskalaiselle Venäjä on kaukana niin maantieteellisesti kuin käytännön arjessa. Onko meidän hyväksyttävä tämä vai saammeko vaatia tiukempaa suhtautumista vedoten Venäjän toimiin. Entä mitä jos sota Ukrainassa jatkuu vielä vuosia. Onko oikein, että jossain vaiheessa turrumme tilanteeseen ja hyväksymme ajatuksen, että arki jatkuu ja Valion pitää saada myydä Oltermannia siellä, missä on kysyntää.

Jätin tarkoituksella kysymysmerkit pois, koska kysymykseni ovat retorisia. En kaipaa niihin vastauksia, vaan syytä ajatella.
Esimerkiksi sen takia mitä muutkin Pohjoismaat miettivät, eli saadaanko venäläiset myös ulos maasta vai jäävätkö tänne pyörimään. Lisäksi jos jäävät, niin minkälaisia turvallisuusuhkia he voivat aiheuttaa. Naapurimaa ei tällä hetkellä epäröi hämmentää ja aiheuttaa ongelmia, jos meillä on raja auki, niin se mahdollistaa myös erilaisia operaatioita.

Jos vaikka tuo ylempänä tarkoitettu Kuwait pitäisi samasta syystä eristää, niin voidaan miettiä, että mitä hyötyä ko. eristämisestä on kun tänne ei sieltä todennäköisesti ole tulossa kuin yksittäisiä ihmisiä. Tuo rajaliikenne tuossa itärajalla on huomattavasti vilkkaampaa.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jos arkkuraha polttelee taskussa ja autoa himottaisi, kohta on kissanpäivät mutta vain nopeimmille!
Lada Largus, joku De Luxe -malli, turvatyynyt ja kaikki, sitä ei kerrota onko tässä kiinni pysyvät ovet ja aukeaako ne halutessa.


 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tuollaiseen rosvoamiseen kykenee venäläinenkin, paitsi että venäläinen pitää rahat ja tavarat, eikä lähetä minnekään mitään. Ehdotan tuon sijasta, että Oltermannien pakkaukset päivitetään moderniin muotoon, jossa kääre on puoliksi sininen ja puoliksi keltainen.

Itse ilahtuisin kovasti, jos tuonne rajan läheisyyteen avattaisiin kauppa, jossa hinnat olisivat aavistuksen alhaisempia ja pakkaukset venäjäksi. Esimerkiksi Oltermannin kohdalla voisi lukea venäjäksi:"Valmistettu ukrainalaisia murhaavan maan kansalaiselle, jonka rapistuvasta kotimaasta ei vastaavaa saa. 100g tuotetta sisältää energiaa 1511kj/364 kcal, rasvaa 29g (josta tyydyttynyttä 17g), 0% hiilihydraatteja, 25g proteiinia, 1,3g suolaa ja 100% tuen Ukrainalle ja ukrainalaisille. Tuotteen ostaja vastustaa Venäjän sotaa Ukrainassa."

Pakkaukseen kun nuo on painettu, niin harvinaisen vittumaista alkaa repiä rajalla ja miettiä kestäisivätkö vaikka muovipusseissa. Rajan toisella puolella joutuisi sitten jo miettimään onko mahdollisesti omalle kohdalle osumassa seuraamuksia sodan vastustamisesta. Toki sitä aina voisi ostaa Primasta normipakkauksissa olevaa, mutta kun se olisi kalliimpaa samasta tuotteesta... Njet harasoo bisnis.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Siksi koska lähellä tapahtuva on huomattavasti isompi riski.
Esimerkiksi sen takia mitä muutkin Pohjoismaat miettivät, eli saadaanko venäläiset myös ulos maasta vai jäävätkö tänne pyörimään.

Minä olenkin yrittänyt selvittää, johtuuko ihmisten suhtautuminen Venäjän toimista vai meistä. Näyttää siltä, että ajattelemme tässä enemmän itseämme, vaikka toivoisin ajattelun olevan laajempaa. Meidän ei siis kannata kritisoida maita, jotka eivät suhtaudu Venäjään yhtä tiukasti, koska jokainen katsokoon asiaa omasta asemastaan.

Kirjoitin muuten hyvin pian Venäjän aloitettua hyökkäyksen Ukrainaan, että Venäjä-myönteisyyden (joka on eri asia kuin venäläisvastaisuus) aika Venäjän ulkopuolella on ohi. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, mikä on minulle kaikkein suurin pettymys. Enkä viittaa tällä lainaamini kirjoittajiin, vaan kyseessä on pelkkä toteamus omasta turhautumisestani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös