Ihmettelin kyllä tuota miten suomalaisten raunioiksi jättämä, polttama on vielä pystytty tuhoamaan ja niissä asumaan?
Virolainen totesi, että tietkin olivat hävinneet, olivat kuulemma 40-luvun, jatkosodan aikaisessa Suomessa huomattavasti paremmat, kuin 2000-luvun alun Venäjällä.
En epäile Jussia, paikat oli aika järkyn näköisessä kunnossa.
Huvittavaa, että mainitset poltetun maan taktiikan, Suomen mittakaavassa erittäin pientä ja jatkosodan lopussahan paikat jäi katastrofaalisesti priimakunnossa venäläisille, etusijalla Viipuri.
Venäläisethän pyrkivät '41 kesällä räjäyttämään jopa niin strategisesti tärkeän ja 1900-luvun sodankäynnin tarkoituksiin sopineen asian, kuin Viipurin Linnan, jonka suomalaiset onnistuivat kuitenkin estämään.
Ryssät ryssivät siis tuonkin.
Tietysti hupia lisää se, että Venäjä huseeraa tällä hetkellä kaikkien poltetun maan taktiikoiden todellisessa pätsissä, eli Ukrainassa, jota jo vuosisatoja sitten pidettiin "porttina Venäjälle" ja maa hävitettiin niin Kaarle XII:n kuin Napoleoninkin aikana.
Venäläisten toimesta.
Mielenkiinnosta kysyisin tästä poltetun maan taktiikasta, kun en suorilta muista että tuollaista olisi vetäytymisvaiheessa suoritettu (tai johtuen venäläisten offensiivin nopeudesta edes ehditty suorittamaan). Varmaan joku kotitalonsa jo toista kertaa jättävä on pitänyt parempana lyödä nurkan alle tulet, kuin jättää torppa vainolaiselle asuttavaksi, mutten kyllä tuon systemaattisuudesta olisi niin varma. Olettamukseni saa toki osoittaa vääräksi uskottavalla argumentoinnilla ja todistusaineistolla, jos se väärä on.
Historiallisesti tätä pyrittiin järjestelmällisesti toteuttamaan vain kerran ja kyseessä oli talvisodan ensimmäiset päivät, jolloin etulinjan eteen sijoitetut yksiköt oli määrätty samalla polttamaan pirttejä.
Tuo operaatiohan oli monilta osin katastrofi ja Mannerheim suuttui siitä, että joukot vetäytyivät paljon suunniteltua nopeammin.
Tuo on muuten ainoa kerta Talvisodassa, jolloin suomalaisten keskuudessa oli todistetusti kollektiivista paniikkia, tuon jälkeen tilanne rauhoittui.
Toki Viipurinlahden kevään 1940 taisteluista voidaan vääntää peistä, mutta silloin isoin paniikki oli siinä upseeristossa, jotka tajusivat (kokonais)tilanteen vakavuuden, mutta eivät kuitenkaan tienneet, että rauhanneuvotteluissa oltiin lähellä läpimurtoa.
Pohdintani niin SKA1946: kuin Wiljaminkin viesteihin perustuu suomalaisen sotahistorioitsija Lasse Laaksosen luentosarjaan Suomen sodanjohdosta ja strategioista.