En ole puolustanut Venäjää ollenkaan viime viesteissäni. Tietyllä tapaa mielenkiintoista, että tuollaisen johtopäätöksen kuitenkin päädyt. Kenties olet niin syvasti russofoobikko, että kadotat arviointikykysi kokonaan, kun Venäjästä on kyse.
Ei ole ihmeellistä. Kun joku tökkii Venäjää, niin voit pistää kahvit poriseen ja odotella, koska erku ratsastaa "mutkunjenkitkin" puolustelemaan idän karhua.
Lausuntoihin on hyvä suhtautua kriittisesti, mutta mielestäni lausuntojen mahdollinen paikkansapitävyys on myös hyvä huomioida ja siten varautua.
Suomella on mennyt leppoisammin, kun kylmän sodan aikainen kv jännitys oli huipussaan, silloin painostus oli hillitympää. Liennytys toi lunta tupaan meille. Olisitko valimis maksamaan "kunnon suhteista" sen, että hallituksen kokoonpano päätettäisiin Kremlissä?Historia osoittaa, että Suomella on aina mennyt hyvin kun suhteet Venäjään ovat olleet kunnossa.
Propagandasotaa puolin jos toisin ja Natolla & jenkeillä on myös omat intressinsä Ukrainan tilanteessa. Siltikään se ei kuitenkaan tee mitenkään hyväksyttäväksi Venäjän toimia pieniä naapurimaitaan kohtaan.
...
Paperitiikeri-ilmaus on melko kaukaa haettu, kun tarkastelee Venäjän viimeaikojen sotavoimien varustelua ja uudistamista, etenkin kun Putin konkreettisesti joukoillaan on miehittämässä itsenäisen Ukrainan aluetta tai osia siitä.
...
70-80 luvuilla mitä niistä ajoista nyt poliittisesti itse muistaa, niin tilanne oli selkeämpi. Olivat itä & länsi vastakkain ja tuolloinkin Suomi tasapainotteli parhaansa mukaan siinä välissä pienenä maana.
Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien Suomea on viety mitä erilaisimmin tavoin ja sopimuksin yhä vahvemmin lännen vaikutuksen piiriin, vaikka vieressä naapurina on mittaamattoman suuri maa, jonka kanssa on monia eri mahdollisuuksia käydä kauppaa.
EU johon Suomi kuuluu on osoittautunut oikeastaan miltei joka taholla, niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin täydelliseksi paperitiikeriksi ja instanssiksi johon Suomen ei olisi milloinkaan pitänyt liittyä, tämän seikan on mm. Ukrainan kriisi tuonut kristallinkirkkaana esille.
Maantieteelliselle sijainnilleen Suomi ei voi mitään, pienenä kansakuntana meidän kannattaisi etsiä ystävät läheltä ja pitää viholliset kaukana merten takana. Suomi on viimeisen vuosikymmenen ajan käyttäytynyt kuitenkin täysin päinvastoin ahneiden päättäjiensä johdolla. Suomi on mm. EU.ssa sen kaukaisin periferia, millä ei käytännössä juurikaan ole minkäänlaista sananvaltaa päätöksiin, joita tehdään etupäässä Saksan ja Ranskan johdolla.
Yhtälailla puolustustamme on ajettu viimevuosina naurettavalla tavalla alas, kuvitellen, että mikään ei uhkaa maatamme.., mikä on täydellistä haihattelua. Suomella ja Venäjällä on sen kaltainen historia (ja historialla on tapana toistaa itseään kuten olemme saaneet havaita), että maamme tulee olla varautunut mm. asevelvollisuudella ja riittävällä reserviläisarmeijalla & päivitetyllä asekalustolla mahdollisen invaasion torjuntaan maatamme kohtaan.
Minusta on jotenkin absurdia keskustella Suomen asemasta Venäjän silmissä, totta kai me kuulumme Venäjän etupiiriin. Keskustellaan mielummin, miten Suomen kannattaa nykyisessä tilanteessa toimia. Historia osoittaa, että Suomella on aina mennyt hyvin kun suhteet Venäjään ovat olleet kunnossa.
Suomella on mennyt leppoisammin, kun kylmän sodan aikainen kv jännitys oli huipussaan, silloin painostus oli hillitympää. Liennytys toi lunta tupaan meille. Olisitko valimis maksamaan "kunnon suhteista" sen, että hallituksen kokoonpano päätettäisiin Kremlissä?
Suomettuminen on vaikea pala suomalaisille, mutta se takasi meille kuitenkin itsenäisyyden ja mahdollisuuden kehittyä yhdeksi maailman parhaista yhteiskunnista. Ihan vastaavasti toimittiin 1800-luvulla, jolloin Suomi oli käytännössä itsenäinen valtio Venäjän kyljessä. Suurvallan kanssa joutuu tekemään myönnytyksiä, sitä kutsutaan reaalipolitiikaksi.
Suurruhtinaskunnan aikaisia myöntyväisyysmiehiä ja yya-ajan suomettuneita poliitikkoja halveksitaan, vaikka heidän tavoitteena on ollut Suomen säilyminen mahdollisimman itsenäisenä. Minusta nykyisessäkään tilanteesa on turha pullistella liikaa, asioihin pitää suhtautua pragmaattisesti, ei tunteella.
Putinin entisen avustajan lausumat Putinista ovat mielestäni painoarvoltaan eri luokkaa kuin Johan Bäckmanin lausumat Sanomien toimittajista. Tuollaisen hypoteettisen lausuman paikkansapitävyys edellyttäisi sitä, että Buttman tietäisi kaikki Sanomain toimittajat sekä heidän taustansa riittävän hyvin.Kyllä kyllä. Kun Johan Bäckman ilmoittaa, että kaikki Sanoman toimittajat ovat Naton agentteja, niin on Toejoen Veikon mielestä otettava huomioon sekin skenaario, että väite on totta ja varautua siihen.
Tuota, suurta suosikkiani, J.K.Paasikiveä mukaillen "pitää olla suomettarelainen ajallisella ajalla"... Nyt ei ole se aika: Venäjä ei ole Neuvostoliitto eikä Putin ole Stalin. Se että me neuvottelimme YYA-sopimuksen johtui siitä, että oli vähän pakko. Nyt ei ole. Emme me voi luovuttaa suvereeniteettiamme ja turvallisuuspoliittista ratkaisuvaltaamme etukäteen ja ilmaiseksi.
Tämä keskustelu on aika herkkää, jos viestistäni saa tuollaisen käsityksen. Ei Suomen tarvitse nykyisessää tilanteesa suvereeniteettiaan tai ratkaisuvaltaansa minnekään luovuttaa, ei itään eikä länteen.
Länteen on mennyt jo aika paljon, kun liityttiin EU:hun. NATOn mukana menisi paljon vähemmän ja plussana sementoisimme itsemme länteen.. Ei Suomen tarvitse nykyisessää tilanteesa suvereeniteettiaan tai ratkaisuvaltaansa minnekään luovuttaa, ei itään eikä länteen.
Jaa, noinhan tuossa annat ymmärtää - me tulimme osaksi Neuvostoliiton turvallisuusjärjestelmää hirvittävässä pakkotilanteessa, ja nyt olet innolla useammassakin ketjussa julistanut vapaaehtoista paluuta tähän tilanteeseen. Suomettuminen ei ollut mikään hyvä asiaintila vaan taiteilua hyvin kovassa sisäpoliittisessä paineessa. Kehottaisin lukemaan ajatuksella vaikka Rentolan kuvauksen 70-luvun taitteesta, kun Stepanov häikäilemättömästi operoi Suomessa. Ja portin tähän avasi Suomen asema osana Neuvostoliiton turvallisuusjärjestelmää. Miksi ihmeessä meidän pitäisi vapaaehtoisesti palata venäläisen turvallisuuspolitiikan myötäilyyn?
...Suurruhtinaskunnan aikaisia myöntyväisyysmiehiä ja yya-ajan suomettuneita poliitikkoja halveksitaan, vaikka heidän tavoitteena on ollut Suomen säilyminen mahdollisimman itsenäisenä. Minusta nykyisessäkään tilanteesa on turha pullistella liikaa, asioihin pitää suhtautua pragmaattisesti, ei tunteella.
Putinin entisen avustajan lausumat Putinista ovat mielestäni painoarvoltaan eri luokkaa kuin Johan Bäckmanin lausumat Sanomien toimittajista.
En minä anna mitään ymmärtää, sinä vaan haluat nähdä asiat niin. Boldatussa virkkeessä sanon asian hyvin selkeästi, asioihin pitäisi suhtautua järkiperäisesti, eikä hötkyillä suuntaan tai toiseen.
Ukrainahan ei ole pieni maa sen paremmin maantieteellisesti kuin väestömäärältään. Krimin miehittäminen oli tsaari Vladimirille ja hänen perseennuolijoilleen Pyrrhoksen voitto. Se ajaa Venäjän rajanaapurit entistä tiukemmin USA:n syliin ja jopa Putinin läheisin liittolainen Valko-Venäjän Lukashenko napisee Venäjän päätöksestä liittää Krim takaisin Venäjään.
Tilastomiehet voivat vääntää jos jonkinlaisia käppyröitä siitä kuinka paljon enemmän Venäjällä on panssareita, ohjuksia ja kaikenlaisia surisevia vimpaimia kuin Suomella. Ja onhan niitä varmaan hemmetin paljon enemmän, kun veli venäläisillä tuota rajaa ja pinta-alaakin aika hemmetin paljon enemmän puolustettavana kuin suomalaisilla. Vielä kun Sotakorkeakoulun ihmeupseerit laskisivat todennäköisyyden sellaiselle skenaariolle, että ryssät hyökkää Suomeen - ja vain Suomeen - ja kaikkialla muualla Venäjän rajoilla on rauhallista ja muuallakin maapallolla karhut ja lampaat käyskentelevät samoilla laitumilla rintarinnan toisilleen ystävällisesti hymyillen.
Vain auttavasti historian perustiedot omaaville voisi mainita kolme tapahtumaa viimeisen parinsadan vuoden ajalta.
Suomi siirtyy Ruotsin kuninkaan alaisuudesta Venäjän tsaarin omaisuudeksi. Sivujuonne Napoleonin sodissa (vv. 1803-1812) eli Euroopan suurvaltojen välisissä kähinöissä.
Suomi itsenäistyy Venäjän alaisuudesta. Sivujuonne ensimmäisessä maailmansodassa (vv. 1914-1918) eli Euroopan suurvaltojen välisissä kähinöissä.
Talvisota - ja jatkosota. Sivujuonne toisessa maailmansodassa - nyt päästiin käsiksi jo ihan oikeaan maailmansotaan, kun taisteluja käytiin vähän joka puolella.
Jos kerran historia toistaa itseään, niin millä perusteella Suomi joutuisi yksinään taistelemaan inhaa ikivihollista, Venäjää, vastaan? Ja jos kyseinen kähinä - Suomen leijonan ja Venäjän karhun välinen taisto - onkin vain sivujuonne kolmannessa maailmansodassa, niin onko joillakin Suomen armeijan maamiinoilla ei hevon helvetin merkitystä siinä tappelussa?
No, olet varmasti täysin vapaa tulkitsemaan tekstiäsi, mutta sangen outo tulkinta vain. Toki itsekin suhtaudun hyvin pragmaattisesti tähän tilanteeseen, mutta arvioin sitä sillä tavoin eri lailla, etten näe, että meidän olisi nyt liberaalidemokraattisena länsimaana järkevää myötäillä Venäjää sen uudessa 30-luvun metodien fanituksessaan...
Tässä puhuu asiaa.tomageenin linkistä lainattua
Pörsti arvelee, että Venäjä voi hyvinkin tyytyä tällä erää Krimiin, kuten se vuonna 2008 tyytyi Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan. Sen ei pitäisi kuitenkaan hämätä enää ketään.
"Krimin opetusta ei pidä unohtaa samalla tavalla kuin länsi unohti Georgian sodan. Historia opettaa, että kansainvälisessä politiikassa tällainen uhkailu on vain pakko panna kuriin."
Tämä ei oikein osu, Ukrainan ukrainalaiset nousi kapinaan, Ukrainan venäläiset taas tuntuvat olevan molemmissa leireissä. Venäjän venäläisten keskuudessa Puten suosio ei ole juuri alle 50% käynyt, mikä on huikea suosio.samasta paikasta
"Putinin selkärangassa kulkivat varmasti kylmät väreet, kun hän näki Janukovytšin pakenevan helikopterilla keskellä yötä. Se mikä näyttää nyt voimalta, on itse asiassa heikkoutta ja epävarmuutta. Hän pelkää oman asemansa puolesta."
Torbakovin mukaan sisäpolitiikka kulkee Putinilla aina ulkopolitiikan edellä. Hän haluaa nitistää Ukrainan demokraattisen liikehdinnän alkuunsa, jottei se leviäisi Venäjälle.
Ja tuohon kun vielä lisätään mahdollinen öljyn hinnan halpeneminen, niin Venäjän tilanne tulee entistä tukalammaksi. Kuten kaikki tiedämme, niin Venäjän talous on edelleen hyvin riippuvainen energiahintojen kehityksestä. Jos Yhdysvallat spekulaatioiden mukaisesti ryhtyisi painostamaan Venäjää tuomalla öljyreservejä markkinoille, niin tämä iskisi Venäjää todella pahasti. Toki tästä olisi jenkeillekin haittaa, mutta vaikutukset ennen muuta USA:n ja Venäjän välisille suhteille olisivat epäilemättä kauaskantoisia. Tästä Venäjä voisi kuitenkin syyttää vain itseään, vaikka peiliin katsominen ei millään muotoa kuulukaan perivenäläisiin hyveisiin, eikä varsinkaan nykymuotoisen kleptokratian aikakaudella.Venäjän talouskasvu tullee olemaan luokkaa nollakasvu - 0,5%, mutta vielä vähän lisää ulkomaista rahaa jos katoaa Venäjältä, niin maa syöksyy taantumaan.
Jossain oli laskelma, että mikäli yli 110 mrd tuota rahaa häviää, niin tuloksena on taantuma. Tämän hetken reaaliaikainen tilanne on se, että jo yli 100mrd on Venäjältä kadonnut.
Vuoden 1990 kesällä Neuvostoliitto räpiköi henkitoreissaan kohti väistämätöntä. Kesän tavanomaisen hiljaista uutisantia piristi silloisen SMP:n kansanedustaja Marita Jurvan esitys Ahvenanmaan vaihtamisesta Karjalaan Neuvostoliiton kanssa. Luovaa ehdotusta käsiteltiin ahkerasti tiedotusvälineissä parin päivän ajan.Tuli hieman kelattua tätä asiaa ja ajateltua, missä olisi vastaava paikka Suomessa kuin Ukrainan Krim. Se minne Venäjä voisi miehityksen suorittaa (tai itseasiassa Ruotsi) ei olisi missään nimessä missään mantereen puolella vaan Ahvenanmaa. Se sijaitsee sopivasti itämeren pohjoisosissa ja sieltä käsin olisi erittäin hyvä hallita koko merta rautaisella otteella. Eikä Suomi välttämättä edes haluaisi puolustaa sitä hirvittävän innokkaasti, sillä puolustusstrategia nojaa nimenomaan mantereen säilyttämiseen. Myöskään merivoimien kapasiteetti ei riittäisi Venäjän laivaston haastamiseen. Ahvenanmaa joutuisi puolustustilanteessa nojaamaan täysin kansainvälisen yhteisön armoon, mutta on niitä demilitarisoituja alueita vallattu ennenkin.
Ja tylysti sanottuna, monellako olisi into edes lähteä Ahvenanmaata puolustamaan.