Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 833 249
  • 19 564

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos Venäjä uudistaisi taloutensa, niillä olisi ihan eri tavalla varaa levittää venäläisyyden ilosanomaa. Vetelä siellä, suo täällä.

Totta, toisaalta. Mutta talousuudistus ymmärtääkseni sekä vaatisi demokratiaa, että vähentäisi painetta Venäjän aggressiiviseen käyttäytymiseen maan sisällä ja ulkopuolella. Sanoisin siis niin, että on paitsi mahdollista, myös todennäköistä, että taloudellisesti heikko Venäjä hakee entistä enemmän turvaa aseistaan ja verkkovaikuttamisestaan heikentääkseen länttä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Talousuudistuksia voidaan tehdä ilman demokratiaa esim Kiina tai Vietnam. Ongelma on siinä, että Putinin hallinnon palkitsemisjärjestelmä perustuu koruptioon ja siten muutos on mahdoton. Tähän liittyy puutteellinen omaisuuden turva, joten vaikka pääomat ei katsele hallintojärjestelmää, niin omaisuuden turvan suhteen ne on herkkiä.

Diktatuurin tarvitsee näyttää voittoja ja menestystä, jotta se voi perustella olemassa olonsa. Kun taloudesta ei enää moista katetta saada, kuten puten alku vuosina saatiin korkeasta energian hinnasta, niin niitä haetaan muualta. Aseet ja verkkovaikuttaminen on oikeastaan ainoita keinoja, joita voidaan hyödyntää. Taustalla alati tiukkeneva kotikuri kuten kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen. (Ja jopa ihan kirjaimellisesti, koska perheväkivalta poistettiin rikoslaista.) Putinin Venäjä valitsi suuntansa jo aikaa sitten ja muutosta voidaan odottaa vasta kun valta vaihtuu pois silovikeilta. Ei taida onnistua vaaliuurnilla.

edit
Kun ei rahat riitä, niin otetaan käyttöön pohjois-korealaiset opit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Talousuudistuksia voidaan tehdä ilman demokratiaa esim Kiina tai Vietnam. Ongelma on siinä, että Putinin hallinnon palkitsemisjärjestelmä perustuu koruptioon ja siten muutos on mahdoton. Tähän liittyy puutteellinen omaisuuden turva, joten vaikka pääomat ei katsele hallintojärjestelmää, niin omaisuuden turvan suhteen ne on herkkiä.

Totta, talousuudistuksia voi tehdä Kiinan tavoin. Tosin tarkatelin Venäjän tilannetta nyt ja miellän vähäisemmän korruption osaksi Venäjän demokratiaa, jos sellainen joskus nähdään. Ehkä olisi kuitenkin parempi puhua talouden kehittämisestä yritysten ja tuotannon sekä palveluiden modernisoitumisen kautta. Ny talous kasvaa lähinnä energiasektorilla, jota EU auliisti tukee, mutta antaa samalla mahdollisuuden jättää aivan välttämättömät uudistukset tekemättä.

Diktatuurin tarvitsee näyttää voittoja ja menestystä, jotta se voi perustella olemassa olonsa. Kun taloudesta ei enää moista katetta saada, kuten puten alku vuosina saatiin korkeasta energian hinnasta, niin niitä haetaan muualta. Aseet ja verkkovaikuttaminen on oikeastaan ainoita keinoja, joita voidaan hyödyntää. Taustalla alati tiukkeneva kotikuri kuten kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen. (Ja jopa ihan kirjaimellisesti, koska perheväkivalta poistettiin rikoslaista.) Putinin Venäjä valitsi suuntansa jo aikaa sitten ja muutosta voidaan odottaa vasta kun valta vaihtuu pois silovikeilta. Ei taida onnistua vaaliuurnilla.

Aika näyttää. Jos Venäjällä ei tapahdu muutosta, koulutetut ja nuoret jättävät maan, jos vaan pystyvät. Muistaakseni Artemi Troitski toi jossain haastattelussaan 2019/2018 esille sen, että tutkimuksen mukaan jo yli puolet nuorista harkitsee maastamuuttoa Putinin ja vastaavien aikana.
 
44% on minun silmiin osunut uutisointi aiheesta.
"Suurimmat maastamuuttohalut oli heillä, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja jotka asuvat kaupungeissa. "

Talouden ja tulevaisuuden kannalta tuo on ongelma, mutta tässä ja nyt hallinnon kannalta on hyvä, että vastustajat vaihtaa maisemaa.

EDIT
Kansalaisyhteiskunnasta puheen ollen:

Britti komppaa @Cobol esittämää huolta.
 
Viimeksi muokattu:

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Ja oho, kappas kun taas on vallan vastustaja mystisesti kuollut...

Tuskinpa "virallisessa" ruumiinavauksessakaan mitään kummempaa löytyy. Huikea ukko tuo Putleri.

Tätä olin tulossa linkkaamaan tänne myös. On jotenkin surrealistista, että jaamme jotain 1000 kilometria yhteistä rajaa tälläisen valtion kanssa, ja että suhteellisen merkittävä osa meidän omasta eduskunnastammekin tukee tämän valtion toimia.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Venäläisten miesten elinajanodote taitaa vieläkin olla huomattava naisiin verrattuna.
Oppositiopoliitikot eivät ainakaan pysty eroa kaventamaan. Hyvin surullista.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Venäläisten miesten elinajanodote taitaa vieläkin olla huomattava naisiin verrattuna.
Oppositiopoliitikot eivät ainakaan pysty eroa kaventamaan. Hyvin surullista.
Noh kyllähän naisjournalistit tasoittaa tilastoja.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ja oho, kappas kun taas on vallan vastustaja mystisesti kuollut...

Tuskinpa "virallisessa" ruumiinavauksessakaan mitään kummempaa löytyy. Huikea ukko tuo Putleri.
Rauha nyt. Venäjällä on objektiivinen instanssi nimeltään P.U.T.I.N. eli Puolueetonta Uutisointia Tehtaileva Innovatiivinen Narratiivi. Sen mukaan oppositiojohtaja työnsi omasta vapaasta tahdostaan pään ulos ikkunasta ja samaan aikaan vastaantullut juna osui kovan onnen oppositiojohtajaan.

Eli hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.

Paitsi oppositiojohtajan pää.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Rauha nyt. Venäjällä on objektiivinen instanssi nimeltään P.U.T.I.N. eli Puolueetonta Uutisointia Tehtaileva Innovatiivinen Narratiivi. Sen mukaan oppositiojohtaja työnsi omasta vapaasta tahdostaan pään ulos ikkunasta ja samaan aikaan vastaantullut juna osui kovan onnen oppositiojohtajaan.

Eli hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.

Paitsi oppositiojohtajan pää.

KIITOS! Tää oli loistava aloitus viikolle :)
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Kun ilta hämärtyi ja retki Karjalankannaksella oli jo pitkällä, kysyin yhdeltä oppaana toimineelta opiskelijalta tämän tuntemuksista isänmaallisuudesta. Halusin tietää, miksi venäläisten patriotismi on niin vahvasti sidoksissa sotaan.

Puna-armeijan pitkään sarkatakkiin pukeutunut historianharrastaja mietti vastausta hetken ja sanoi sitten, että sotilaallinen isänmaallisuus on nyky-Venäjän ainoa ideologinen liima."
Boldaus on minun.

Unohti toi mainita todella raskaasti rahoitetun ja 20 vuotta kestäneen armeijan uudelleenvarustamisen, jättimäiset hyökkäyssotaharjoitukset lännen suunnassa, joissa on ollut mukana myös siviilisektori, jatkuvan viholliskuvan maalaaminen lännestä suurelle yleisölle ja säännölliset Putinin suosionkorjaukset sotaseikkailemalla Georgiassa, Ukrainassa ja Syyriassa. Uusin juttu on sodan kestävä netti.

Nyt voisi sanoa, että Venäjä on niin valmis kuin se voi Putinin alaisuudessa olla. Venäjän suhteellinen voima alkaa heiketä, kun kasvaneet puolustusbudjetit länessä alka vaikuttaa. Uskaltaako se käydä palauttamaan Neuvostoliiton kunniaa? Sitä ei tiedä kukaan, mutta eväät sitä varten on rakenettu.

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Lähteet Ranskan ja Britannian turvallisuuspalvelussa kertovat Le Mondelle, että teloituksen tilasi Venäjää tukeva Tšetšenian tasavallan johtaja Ramzan Kadyrovin hallinto ja että Venäjän valtio avusti teloituksessa."

FSB (tai joku muu lukuisista palvelusita) ei ole ihan niin hyvä kuin he kuvittelee: "Agenttien olinpaikan jäljille päästiin heidän tekemiensä ostojen avulla. "
edit
"Tämä ilmiö on hänen mukaansa palauttanut Venäjälle 1940-luvun ilmapiirin."

Lisää painetta kattilaan ja tukkikaa varaventtiili samalla. Sitä ei tiedä kuinka kauan putinin stalinistinen systeemi toimii, mutta tällä tiellä ennuste on lyhyempi..
 
Viimeksi muokattu:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
USAn senaatti hyväksyi uudet pakotteet Nord Stream 2:sta rakentavia yhtiöitä vastaan. Onko tällä mitään vaikutusta, putki on miltei valmis.
Joka tapauksessa Saksa on tuohtunut tästä, haittaa Euroopan energian saantia, myös Ukraina on lobannut kovasti putkea, hehän tulevat menettämään runsaasti ns. Transit maksuja.
Onko Suomeen jotain vaikutuksia, Fortum omistaa ison siivun Uniper:stä joka on mukana putkibissneksessä.

JOL
 
Seurailin päätöstä ja reaktioita. Nyt odotetaan tulevaa listaa, jossa pakoteyhtiöt on mainittu. Vaikka USA toimii omia etujaan ajaen, USA:n näkemys Venäjän energiatoimitusten lisäämisestä entisestään vaarana EU:lle koettiin EU:ssa oikeaksi ja aiemmin parlamentti päätti vähentää riippuvuutta venäläisestä energiasta. Kun näin ei toimittu, parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeiston EPP valitsi EU:n puheenjohjaehdokkaakseen saksalaisen Manfred Weberin, joka lupasi ettei NS2 koskaan toteudu. Hänet syrjäytettiin Ranskan ja Saksan toimesta huolimatta siitä, että EPP oli viime vaalienkin jälkeen suurin ryhmä.

Kun lista pakoteyhtiöistä julkaistaan, vakutukset Suomeenkin selviävät. Alustavasti ne eivät ole tässä hetkessä suuret. Mutta valitettavasti Fortumin kietoutuminen yhä enemmän Venäjään mm. Uniperin kautta antaa tulevaisuudessa Suomelle eräänlaisen oligarkin aseman: Venäjä pyytää välillä toimia mm. EU:ssa, jotka Suomen tulee suorittaa. Muuten Suomi voi tehdä kannattavaa bisnestä Venäjällä suhteellisen vapaasti. Jos Suomi syystä tai toisesta tekee jotain sellaista, mikä ei nauti Venäjän poliittista uottamusta, seuraukset ovat raskaat.

Voisi puhua myös uudenlaisesta YYA-sopimuksesta, jossa Suomi voi kehittää talouttaan Venäjän kaupalla ja operoimalla Venäjällä, mutta samaan aikaan Suomen tulee ajaa Venäjän etuja EU:ssa. Uniperin siivun hankinta tapahtuikin tilanteessa, jossa Venäjä pyysi (myös julkisesti) Suomea auttamaan, koska NS2 ei ole toteutumassa. Suomi auttoi.
 
Trumppikin hyväksyi NS2 pakotteet, onko sitten mitään vaikutusta Fortumin. Ehkä joku firman ylempi johtaja matkallaan Floridaan huomaa että USAn viisumi/estä on hylätty.

JOL
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Verkkouutisissa nyt monta mielenkiintoista juttua.

Puten aikeista jatkon suhteen.
Melko nollan arvoista pohdintaa. Se tiedetään, että putte ei voi eläköityä, se vaarantaisi hengen tai vapauden ja omaisuuden. Mitään merkkejä hallitusta vallanvaihdosta ei myöskään ole tullut esiin. Paras veikkaus just nyt on, että ei luovu ruorista edes karilla.

Putte ei juurikaan lipsauttele, KGB-koulutus pitää siitä huolen. Ja kun se avaa suunsa, on hyvä mahdollisuudet, että valehtelee ihan lämpimikseen. Taas se koulutus. Tieto on valtaa ja siksi parempi jutella paskaa yksinkertaisissakin asioissa...

Väkivallasta.
Onpi todennäköistä, että jossain vaiheessa löytyy säkin pohja ja kansa kyllästyy pelkäämään. Ns värivallankumoukset. JA sitä putte pelkää.
Yllätys? Ei. Vaan kertomus siitä, että temppupussi alkaa olemaan tyhjä ja palataan "hyviin venäläisiin käytäntöihin". Kuten teki isä aurinkoinen...
Nämä uhrit voidaan laskea puoliksi Trumpin piikkiin. Jaettu rikos on kaksinkertainen ilo!
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Trumppikin hyväksyi NS2 pakotteet, onko sitten mitään vaikutusta Fortumin. Ehkä joku firman ylempi johtaja matkallaan Floridaan huomaa että USAn viisumi/estä on hylätty.

Fortum tuskin on listalla, jota ei vielä ole julkaistu. En tietenkään toivo, että olisi. Mutta en aivan ihmeenä pitäisi sitäkään, jos Venäjän valtion toimeksiantoja ainakin ulkopuolisen silmin suorittavalta näyttävä Suomen valtioenemmistöinen yhtiö joutuisi US-hampaisiin ja listalle.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Putinin Venäjän ideologia on kunniakas menneisyys ja tosiasiat -kuten 2MS sytyttäminen yhdessä natsien kanssa- ei sovi mukaan. Mukavaa, että kiusivat venäläisiä ja aiheesta.

Kiistämättä Neuvostoliiton osuutta sodan alkamisessa ja varsin mielenkiintoista meuhkata lauseella "Kuka hyökkäsi Puolaan 1.9.1939?" kun NL teki samoin vain pari viikkoa myöhemmin, Ian Kershawin Hitler-teoksessa pidetään Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä Saksaan vainoharhaisena ajatuksena. Ehkäpä Venäjään kuuluneet reuna-alueet olisivat olleet vaarassa viimeistään joskus 1970-luvulla. Toisaalta Stalinin kaltaista johtajaa siellä ei enää ollut. Tuskinpa ilman Saksan uhkaa Neuvostoliitto olisi niin toiminut kuten toimi esim. Suomea kohtaan.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
kun NL teki samoin vain pari viikkoa myöhemmin
Se oli yhteisesti sovittu hyökkäys Puolaan. Alueet jaettiin Molotov-Ribbentrop -sopimuksen mukaisesti. Puten meuhkaus on sumua tietämättömien silmille.
Ian Kershawin Hitler-teoksessa pidetään Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä Saksaan vainoharhaisena ajatuksena
Kovin omituista. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen perimmäinen idea oli sytyttää sota Saksan ja Ranska/Englannin välille, odottaa että nämä sotii itsensä henkihieveriin ja sen jälkeen vyöryttää neuvostoarmeija Ranskan länsirajalle..

Stalinin puhe 19.8.1939

Tuskinpa ilman Saksan uhkaa Neuvostoliitto olisi niin toiminut kuten toimi esim. Suomea kohtaan.
Suomella oli hyökkäämättömyyssoppimus neukkulan kanssa ja sitä jatkettiin 1934 kestämään 1945 asti. Suomi oli torjunut Saksan lähentelyt ennen Talvisotaa. Stalinin pontimena oli levittää valtapiiriä väkivalloin ja siinä ei Saksan uhka painanut, kun Saksakin oli tarkoitus vallata. Pikantti yksityiskohta on, että Barbarossan alkaessa neukkulan joukot oli ryhmitetty eteen Saksan vastaisella rajalla. Eli siis hyökkäysryhmitys...vakaita todisteita Hitlerin ehtimisestä ensin ei ole, mutta eipä ole neukkulan arkistotkaan auenneet, joten varmoja ei voida olla.

Edit
Ukrainan sotaseikkailu tunkee myös Moskovaan.
"Tutkintakomitean mukaan ampuja oli 39-vuotias mies Podolskin teollisuuskaupungista Moskovan ulkopuolella. Hän oli aikaisemmin työskennellyt yksityisissä turvayrityksissä.
Etsinnässä häneltä löydettiin kansallismielisen NOD-liikkeen symboli. Kyseinen liike on Foreign Policy -lehden mukaan ollut perustamassa ”Donetskin kansantasavaltaa” Itä-Ukrainaan.
Fontanka-lehden mukaan miehen puhelimesta löydettiin ukrainalaisen ultranationalistisen liikkeen yhteystietoja".

Itse hyökkäys Ukrainaan oli pelimiehen liike, mutta sen taktisen vedon jälkeen on mennyt sormi suuhun, että miten jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suomella oli hyökkäämättömyyssoppimus neukkulan kanssa ja sitä jatkettiin 1934 kestämään 1945 asti. Suomi oli torjunut Saksan lähentelyt ennen Talvisotaa. Stalinin pontimena oli levittää valtapiiriä väkivalloin ja siinä ei Saksan uhka painanut, kun Saksakin oli tarkoitus vallata. Pikantti yksityiskohta on, että Barbarossan alkaessa neukkulan joukot oli ryhmitetty eteen Saksan vastaisella rajalla. Eli siis hyökkäysryhmitys...vakaita todisteita Hitlerin ehtimisestä ensin ei ole, mutta eipä ole neukkulan arkistotkaan auenneet, joten varmoja ei voida olla.

Oliskohan Stalinin itseluottamus kasvanut niin nopeasti, kun ei muutamalla lentokoneella ja panssarivaunulla operoinutta Suomea onnistuttu valtamaan noin vuotta aiemmin? Hyökkääjälle Aatun armeija vuonna 1941 olisi ollut kaiketi aika kova pala.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös