Venäjän nykytilanne

  • 3 719 567
  • 19 188

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mihin tämä arvio perustuu?

Venäjällä on yhdet maailman isoimmat luononvarat ja pikkuhiljaa myös venäläiset ovat oppineet niitä käyttämään. Luulisi, että tästä riittäisi talouskasvua...

Vähän faktaa näistä, kuuntelemiini esitelmiin perustuen.

- Venäjän talous on täysin yksipuolisesti öljyn + kaasun varassa. Tilanne on verrannollisesti sama, kuin 1800-1900- luvun vaihteessa, kun länsimaailma oli jo teollistunut, mutta Venäjä pitäytyi yhä kiinni vanhassa agrikulttuurissaan. (jota Stalin rupesi muuttamaan 20-luvulla myymällä viljaa ulkomaille, modernisoidakseen Venäjää, seurauksena N-liitossa nälänhätä)

--> tämä on näkynyt ruplan kurssin heikkenemisenä tasaisesti. Vaikka öljyn hinta on pysynyt vielä suht' samana, ei tämä ole pystynyt estämään kurssin heikkenemistä, sillä sijoittajat ovat menettäneet luottamuksen Venäjän talouteen.

--> sijoittajien epäusko Venäjän talouteen onkin näkynyt viime aikojen tunnusluvuissa. Katastrofitunnelmia Moskovassa nostatti tammikuu 2014, jolloin kävi ilmi sijoitusten Venäjän talouteen LASKENEEN seitsemän prosenttia, vaikka Kreml oli toivonut ainakin pysymistä samalla tasolla.

--> Venäjällä korruptio on saavuttanut huippunsa ja myös tämä on vaikuttanut rapauttavasti investoijien uskoon talousnäkymistä. Perus liiketoiminnan liikevaihdosta arviolta 20-50% (alasta riippuen) on jollain tavalla sidottu joko poliittiseen tai taloudelliseen korruptioon.

Tästä näkyvimpänä esimerkkinä Suomessakin paljon näkyvyyttä saanut Sotshin kisojen loppulasku (noin 50 mrd), josta arvioiden mukaan vähintään puolet on varastettu.

Ihan sivuhuomiona tuli mieleen, että tilaisuudessa puhunut suomalainen konsultti, entinen pankinjohtaja kertoi venäläisen kontaktinsa ottaneen yhteyttä kysyäkseen, mitä kautta rahaa olisi järkevintä sijoittaa läntiseen Eurooppaan. Summaa kysyttäessä kävi ilmi, että kyseessä oli noin 300 miljoonaa euroa, Sotshin kisojen liiketoimiin liittyen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Vähän faktaa näistä, kuuntelemiini esitelmiin perustuen.

- Venäjän talous on täysin yksipuolisesti öljyn + kaasun varassa. Tilanne on verrannollisesti sama, kuin 1800-1900- luvun vaihteessa, kun länsimaailma oli jo teollistunut, mutta Venäjä pitäytyi yhä kiinni vanhassa agrikulttuurissaan. (jota Stalin rupesi muuttamaan 20-luvulla myymällä viljaa ulkomaille, modernisoidakseen Venäjää, seurauksena N-liitossa nälänhätä)

...

--> Venäjällä korruptio on saavuttanut huippunsa ja myös tämä on vaikuttanut rapauttavasti investoijien uskoon talousnäkymistä. Perus liiketoiminnan liikevaihdosta arviolta 20-50% (alasta riippuen) on jollain tavalla sidottu joko poliittiseen tai taloudelliseen korruptioon.

Nostit esille useita tärkeitä seikkoja jotka kuvaavat Venäjän talouden tilaa ja samalla tulevaisuudennäkymiä olennaisella tapaa ja jos supistaisin esille nostamasi asiat kahteen tärkeimpään niin näkisin juuri talouden yksipuolisuuden ja sen, että maa on aivan liikaa riippuvainen öljyn ja maakaasun sekä mineraalien viennistä, olen hyvin suuri syy sille miksi tulevaisuus ei pitkällä tähtäimellä voi olla kovinkaan hyvä.

Venäjän pitäisi kyetä monipuolistamaan talouttaan, viemään muutakin kuin öljyä ja kaasua sekä muita mineraaleja. Korkeanteknologian tuotteista merkittäviä myyntituloja saadaan oikeastaan vain asekaupasta sekä tietyistä energiasektorin laitteiden myynnistä, mikä ei todellakaan riitä monipuolistamaan Venäjän vientiä riittävästi.

Maan huomattavan suureksi kasvanut korruptio osaltaan heikentää ulkomaalaisten sijoittajien uskoa maahan, kun korruptio osaltaan lamaannuttaa myös oikeuslaitoksen toiminnan ja oikeus on monissa tapauksissa täysin ostettavissa, moni ulkomaalainen suursijoittaja miettii mahteen kertaan kannattaako sijoittaa rahansa Venäjälle vaiko kenties Kiinaan tai Intiaan, joissa maissa on tajuttu se kuinka tärkeitä ulkomaalaiset sijoitukset ovat maan talouskasvulle ja talouden kehittymiselle.

Mikäli Venäjä ei kykene monipuolistamaan talouttaan ja saamaan korruptiota hallintaan - johon en usko, koska korruptio hyödyttää niin konkreettisella tapaa valtaeliittiä etteivät he halua tappaa "lypsävää lehmää" - minun on todella vaikea nähdä pitkää ja valoitaa tulevaisuutta Venäjälle. Ja mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun keskiluokka ei enää kasvakaan vaan alkaa köyhtyä ja kun suuri osa kansasta huomaa sen ettei heillä ole toivoakaan saavuttaa edes kohtuullista elintasoa ja vastaavasti rikas eliitti rikastuu entisestään ja omaa aivan toiset vaikutusmahdollisuudet ja voi halutessaan ostaa mitä haluaa - oli se laillista tahi ei?

On sanottu, että tähän mennessä kansa on ollut pääsääntöisesti hallinnon puolella, koska suuri enemmistö kansasta on nähnyt edes ripauksen toivosta parempaan elintasoon ja parempaan tulevaan, mutta jos tämä häivähdys toivosta katoaa niin mitä sitten tapahtuu? Jos ruplan kurssi heikkenee entisestään, jos talous taantuu ja ostovoima edellisten seurauksena laskee niin kohdistuuko syyttävä sormi Moskovaan ja Putiniin vai keksiikö Putin ennen tätä jokin sopivan uhrin, johon osoittaa syyttävän sormensa ja josta tehdä syntipukki Venäjän kärsimyksille? Ei muutos suuntaan tai toiseen vuodessa tai parissa tapahdu mutta jos näköalattomuus valtaa alaa ja kestää vuosia niin en pidä laisinkaan ihmeenä sitä etteikö Venäjällä tapahtuisi hyvinkin radikaaleja muutoksia.

vlad.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Venäjä kalistelee taas sapeleitaan. Lausuntojen mukaan on mahdollista, että punatähtiä tarvitaan taas Ukrainaan "rauhaa turvaamaan". Ja samaan aikaan toisaalla, Suomessa, haaveillaan taas malli Cajanderista. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ruplan kurssi jatkaa syöksyään ja on alempana, kuin miesmuistiin.

Ikävästi vaikuttaa myös suomalaisyritysten toimintaan Venäjällä, Nokian Renkaat, Stockmann ja Valio ottavat varmasti pahasti "hittiä" tällä hetkellä.

Jos talouskurimus ja ennustettu talouskasvun pysähtyminen (arviot vuodelle 2014 1,5-2,4 % välillä) jatkuu on kiintoisaa nähdä, miten tämä kaikki vaikuttaa myös Suomessa sattuneesta syystä keskustelua aiheuttaneeseen venäläiseen huippu-urheiluun.

KHL:ää pystyssä pitävä oligarkia häviää tällä hetkellä miljoonia dollareita päivässä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ruplan kurssi jatkaa syöksyään ja on alempana, kuin miesmuistiin.

YLE:n sivuilta Ukraina-aiheiden lomasta napattua:

"Uutistoimisto Reuters kertoo, että Venäjän keskuspankki on myynyt jopa kaksi prosenttia, eli 10 miljardin dollarin arvosta kulta- ja valuuttavarantojaan hillitäkseen ruplan arvon putoamista."

Ilmeisesti tähän mennessä myynnillä ei ole ollut todellista vaikutusta, koska ruplan kurssi on laskenut edelleen. Tosin viimeisintä tietoa minulla ei ole mutta kurssi aamun uutisten mukaan on laskenut tänäänkin parilla prosentilla vrt dollarin ja ruplan kurssi eilen. Tänään aamupäivällä taalalla sai Moskovassa 36 ruplaa.

vlad.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Venäjän kansalaisuus kaikille alusmaitten ihmisille - myös suomalaisille

"Venäjän hallitus on valmistellut Venäjän kansalaisuuden saamista helpottavan lakiesityksen.
Lakiesityksen mukaan Venäjän kansalaisuuden voivat saada kaikki ihmiset, jotka asuvat entisen Venäjän imperiumin tai Neuvostoliiton alueilla asuvat ihmiset.
Venäjän kansallisuuden voisivat saada näin myös Suomessa asuvat ihmiset, koska Suomi oli osa Venäjän imperiumia ennen itsenäistymistään vuonna 1917." Lähde -YLE


Voit v^#¤u sentään. Nyt on ryssällä lähtenyt jo kauan keulinut mopo käsistä. Elämä on ihmeellistä nykyään. Koko ajan tuntuu, ettei tämä ole enään todellista. Nipistäkää jo joku joko minua tai Adolf Putinia.
 

Veripelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nonni. Ei muuta kun hakemukset oikein joukolla vetämään! Olisikohan kaksoiskansalaisuudesta mitään käytännön hyötyä?

Edit. Ok, luin uutisen kokonaisuudessaan ja Venäjä vaatii toisesta kansalaisuudesta kokonaan luopumista ja venäjän kielen hallintaa.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
"Venäjän hallitus on valmistellut Venäjän kansalaisuuden saamista helpottavan lakiesityksen.
Lakiesityksen mukaan Venäjän kansalaisuuden voivat saada kaikki ihmiset, jotka asuvat entisen Venäjän imperiumin tai Neuvostoliiton alueilla asuvat ihmiset.
Venäjän kansallisuuden voisivat saada näin myös Suomessa asuvat ihmiset, koska Suomi oli osa Venäjän imperiumia ennen itsenäistymistään vuonna 1917." Lähde -YLE


Voit v^#¤u sentään. Nyt on ryssällä lähtenyt jo kauan keulinut mopo käsistä. Elämä on ihmeellistä nykyään. Koko ajan tuntuu, ettei tämä ole enään todellista. Nipistäkää jo joku joko minua tai Adolf Putinia.

No niin. Täytyy laittaa paperit vetämään, kun me suomalaiset tällaisessa etuoikeutetussa asemassa olemme, huh huh. Kas ettei ole pikkuprintillä tarkennettu, että nyt on viimeinen aika liittyä meihin ennenkuin alkaa paukkua. Pitkin matkaa Putinista on kyllä ollut havaittavissa aurinkokuningassyndroomaa, mutta nyt karhu ärjyy itselleen jo isompaa pesää.
Propagandaa tai ei, niin tällä tavalla vähintaan uusi kylmän sodan aika koittaa, taloudellisista mullistuksista puhumattakaan.

Zirinovskin puheet 90-luvun alussa "suomalaisten työttömien työllistämisestä" ym. alkavat olla tätä menoa aika pientä provosointia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Venäjän hallitus on valmistellut Venäjän kansalaisuuden saamista helpottavan lakiesityksen.
Lakiesityksen mukaan Venäjän kansalaisuuden voivat saada kaikki ihmiset, jotka asuvat entisen Venäjän imperiumin tai Neuvostoliiton alueilla asuvat ihmiset.
Venäjän kansallisuuden voisivat saada näin myös Suomessa asuvat ihmiset, koska Suomi oli osa Venäjän imperiumia ennen itsenäistymistään vuonna 1917." Lähde -YLE


Voit v^#¤u sentään. Nyt on ryssällä lähtenyt jo kauan keulinut mopo käsistä. Elämä on ihmeellistä nykyään. Koko ajan tuntuu, ettei tämä ole enään todellista. Nipistäkää jo joku joko minua tai Adolf Putinia.

Nythän Juha Molari pääsee onnelaan, Venäjän kansalaiseksi, jonne hän blogissaan kaipasi.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
No niin. Täytyy laittaa paperit vetämään, kun me suomalaiset tällaisessa etuoikeutetussa asemassa olemme, huh huh. Kas ettei ole pikkuprintillä tarkennettu, että nyt on viimeinen aika liittyä meihin ennenkuin alkaa paukkua.

Eikös Venäjän ulkoministeri juuri sanonut, että Ukrainan kriisi voi tarttua? Se tulkittiin, niin että he varoittivat vaihtamasta hallintoja kansainnousuissa, mutta mitä jos tarttumisella tarkoitetaankin jotakin ihan muuta.
 

Byvajet

Jäsen
Nyt on ryssällä lähtenyt jo kauan keulinut mopo käsistä.

Jos joku itsensä venäläiseksi tuntee ja tahtoo Venäjän kansalaisuuden ja siihen vaaditut ehdot täyttää, niin miksi ei? Unohdit sopivasti mainita vaatimukset, jotka rajaavat hakijat joukkoon, jolla on vahva yhteys Venäjään.

"Lakiesityksen mukaan ehtoina kansallisuuden saamiselle olisi Venäjän kielen osaaminen ja luopuminen nykyisestä kansalaisuudesta. Tämän lisäksi hakijan pitää osoittaa olevansa "Venäjän kielen kantaja" eli käyttävänsä sitä perhepiirissä ja muissa yhteyksissä."
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mitä luulet, mahtaako moni Suomessa asuva - ei Venäjän passia omistava - tarttua tilaisuuteen?

Tuskin moni.
Herää joka tapauksessa kysymys, mikä Venäjän motivaatio lakimuutokseen on? Onko se vain Ukrainan kähinöihin liittyvä lisäprovokaatio vai mitä tällä nyt oikeasti haetaan? Kuten mainitsit, niin tuskinpa kovin moni on kansalaisuutta vaihtamassa. Eli miksi he kirjaavat peräti laintasolle asioita, joiden tietävät ärsyttävän suurta määrää naapureitaan?
 
Siellä on jo perkele sotaharjoitukset Venäjällä menossa Viipurin eteläpuolella. En tiedä, mutta minua vituttaa ainakin meidän hallituksen ja päättäjien mitättömyys, kun venäläiset vilauttelevat jatkuvasti mulkkuaan tänne päin.

Kun kerran kaikkien miesten pitää käydä se vitun tärkeä leikkikoulu, niin nyt sitten valmiutta ylös Suomessa ja minä käyn pakkaamassa reppuun tonnikalapurkkeja. Lähdetään sitten telttailemaan ja näytetään, että ei Suomea nyt perseeseen kairata ainakaan liukkarin kera.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Venäjän intressiajattelu on samalla tasolla kuin Neuvostoliiton aikana. Suurvaltakäsityksen antama oikeutus itäiseen euroopan dominointiin on hyvä vallassapysymiskortti, jota Putin siinä kuin seuraavatkin diktaattorit hyödyntävät sumeilematta jatkossakin. Itä-Länsi asetelmaa pidetään tarkoituksellisesti pystyssä ja Venäjä on kaiken pahan lännen tuoman vastakohta, Ordotoksinen oikeaoppinen puhtauden valtakunta joka puolustaa itäisen euraasian kansoja ja huolehtii maailman tasapainosta.

Venäjä pyrkii kovasti eurooppaan ja lännen yhteyteen mutta pitää kuitenkin välimatkaa itselleen sopivalla määrällä kaikkiin sopimuksiin ja säädöksiin tulkiten niitä oman näkökantansa mukaan.
Venäjän suurvaltadogmi on myös ainoa keino pitää venäjän sisäinen oppositio kurissa, vain vahva johtaja voi pitää suuren valtakunnan koossa ja suojata maan hajaannukselta. Kaikki tämä tuodaan venäläisten eteen päivittäin manipuloidulla medialla ja huolellisella valikoivalla tiedottamisella.

Ylipäätänsä koko slaavilainen yhteiskuntakäsitys on meikäläisittäin hyvin erikoinen eli että kansa onnistuu valitsemaan/antamaan vallan aina uudelle diktatuurille, ensin alkuperäiset keisarit touhusivat aikansa, sitten kommunistidiktaattorit jatkoivat samaa eikä edes Boris Jeltsin onnistunut vaihtamaan levyä nimittämällä entisen KGB-päällikön jatkajakseen ja käytännössä uudeksi tsaariksi. Venäläiset eivät geneettisesti poikkea niin paljoa muusta ihmiskunnasta että tämä uskomaton jatkuva mähellys vallanjaossa yhteiskunnassa olisi mitenkään käsitettävissä.

Isot sympatiat ovat Venäjän opposition puolelle: Heidän tehtävänsä vaikuttaa vastavuoroin isolle tai sitten täysin mahdottomalle. Jos Putin jotenkin tästä putoaisi olisi tilantäyttäjä luultavasti kovan linjan Kenraali esikuntineen.
Yhtä isoksi paradoksiksi voisi tietysti ristiä Kiinan mutta Venäjällä on ollut jo kohta neljännesvuosisata rajat auki länteen päin eli todellisen demokratian henkäykset pitäisi siinäajassa kulkeutua maahan , missä jo nautitaan vaikkapa cocacolasta ja renkutetaan rock"nrollia ja ihastellaan italialaisia taidenäyttelyjä tai käydään syömässä pariisilaista ruokaa.

Meitä suomalaisia haukutaan milloin miksikin sisäpolitiikan saavutuksissamme mutta kun vertailee naapurin kanssa niin uskon että sinänsä Venäläisiä halveksimatta meilläkin on vielä rutkasti toivoa olemassa.
 
Herää joka tapauksessa kysymys, mikä Venäjän motivaatio lakimuutokseen on?
Esim. huoli siitä, että väestömäärä vähenee. Kenties tällä keinolla Venäjä koittaa houkutella venäläistaustaisia, mutta toisen valtion kansalaisia/kansalaisuudettomia muuttamaan Venäjälle. Esim. Virossa lienee kymmeniätuhansia passittomia venäläistaustaisia asukkaita.

Eli miksi he kirjaavat peräti laintasolle asioita, joiden tietävät ärsyttävän suurta määrää naapureitaan?
Venäjä on muuten tunnettu siitä, että se laittaa suuren painoarvon naapureiden ärsyyntymiselle.

En tiedä, mutta minua vituttaa ainakin meidän hallituksen ja päättäjien mitättömyys, kun venäläiset vilauttelevat jatkuvasti mulkkuaan tänne päin.
Mitä luulet, onko Jani Toivola ja Oras Tynkkynen jo rajalla valmiina odottamassa? Paraatimarssi Helsinkiin saisi aivan uudenlaisen säväyksen.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä luulet, mahtaako moni Suomessa asuva - ei Venäjän passia omistava - tarttua tilaisuuteen?

Tälläkin palstalla kirjoittelee yksi nimeltä mainitsematon melkoinen Venäjä-fani, joten ehkä hänellä olisi saumat tässä. Ja onhan näitä suomalaisia Venäjä-mielisiä julkisuuden henkilöitäkin, jotka saattaisivat myös hyödyntää tilaisuutta.

Vakavasti puheen ollen: liekö tässä kyse siitä, että naapurimaihin muuttaneet ja sitten kansalaisuutta vaihtaneet venäläiset, sekä heidän jälkeläisensä yritetään houkutella takaisin Äiti-Venäjän hellään syliin...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tälläkin palstalla kirjoittelee yksi nimeltä mainitsematon melkoinen Venäjä-fani, joten ehkä hänellä olisi saumat tässä. Ja onhan näitä suomalaisia Venäjä-mielisiä julkisuuden henkilöitäkin, jotka saattaisivat myös hyödyntää tilaisuutta...

Minun ymmärtääkseni tämä kyseinen henkilö kaikesta Venäjä-fanituksestaan huolimatta ei henk.koht osaa sanaakaan venäjää, joten siihen taitaisi hakemus karahtaa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Putin johti kurjet etelään
Putin sukelsi Baikal-järven pohjaan
Putin tainnutti kuvausryhmää uhanneen siperiantiikerin
Putin ohjasi metsäpaloa sammuttanutta lentokonetta
Putin järjesti olympialaiset rahaa ja vaivaa säästämättä

Kosmokseen seuraavaksi? Mikään ei ole rajana?

Nuo Putinin temput kuulostivat aluksi hauskoilta imagotempauksilta. Nyt ei enää naurata. Tyyppi taitaa oikeasti olla yhtä sekaisin kuin Pohjois-Korean Kimit.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Näyttää siltä, että vähän on muuttunut Euroopassa viime vuosisadasta. Eurooppa ei edelleenkään pysty tekemään agressioita vastaan oikeastaan mitään. Hakematta jokainen huomaa miten natsien aikainen kaikkien saksalaisten kerääminen samaan valtakuntaan ja nykyinen kaikkien venäläisten kerääminen Putinin valtaan ovat saamassa samoja piirteitä. Krimin Venäjään liittäminen muistuttaa hakematta Tsekkoslovakian sudeettialuiden liittämistä kolmanteen valtakuntaan 1938. Eurooppa katsoi tuolloin hiljaisena vierestä aivan kuten nytkin. Lopettaako Putin tähän vai kasvaako nälkä niin suureksi, että tästä tulee oikea konflikti??
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
..Lopettaako Putin tähän vai kasvaako nälkä niin suureksi, että tästä tulee oikea konflikti??

Vaikka Lukashenko&V-Venäjä ovat olleet Venäjän ystävyys- ja yhteistyökumppani jo pitkään, niin jos olisin Lukasheno, niin nukkuisin yöni jo hieman huonosti.

edit. taisit tosin viitata nyt lähinnä Ukrainan itäosien tilanteeseen? Tilannehan on siellä eskaloitunut varsin nopeasti.

Vielä pari viikkoa sitten olisin pitänyt itäisen Ukrainan alueelle eskaloituvaa konfliktia todella epätodennäköisenä, tyyliin 10-90..

Tilanne on kuitenkin muuttunut, kyseessä on "kolikonheitto", vaikea sanoa mitä tapahtuu.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Vaikka Lukashenko&V-Venäjä ovat olleet Venäjän ystävyys- ja yhteistyökumppani jo pitkään, niin jos olisin Lukasheno, niin nukkuisin yöni jo hieman huonosti.

edit. taisit tosin viitata nyt lähinnä Ukrainan itäosien tilanteeseen? Tilannehan on siellä eskaloitunut varsin nopeasti.

Itseasiassa minua huolettaa koko kehityskulku. Kun Natsit rupesivat keräämään kaikkia saksalaisia kolmannen valtakunnan alle, niin seurauksena oli maailmanpalo. Venäjä on linjannut, että sillä on oikeus puolustaa venäläisiä missä maassa tahansa, ja nyt se näyttää keräävän kaikkia venäläisiä samaan maahan ihan kolmannen valtakunnan mallin mukaan. Mikäli Venäjän johto haluaa, niin se voi ottaa palasia hyvin monesta naapurimaastaan näillä "kansanäänestyksillä". Ukrainan lisäksi esim. Baltian maista. Jotenkin luulisi, ettei tämä nyt voi mennä sellaiseksi. MUTTA kun Eurooppa ei tee käytännössä yhtään mitään, niin mikäpä Venäjää estäisikään jos vain halua on?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Näyttää siltä, että vähän on muuttunut Euroopassa viime vuosisadasta. Eurooppa ei edelleenkään pysty tekemään agressioita vastaan oikeastaan mitään.

Tuohan nähtiin jo 15 vuotta sitten. Nato Yhdysvaltain johdolla hyökkäsi itsenäiseen maahan pommittaen paikat maan tasalle ja murhaten tuhansia ihmisiä. Tuolloin Eurooppa kaiveli muniaan ja antoi hyväksyntänsä operaatiolle. Nyt on sentään Euroopaltakin vähän ryhdikkäämpää toimintaa, vaikka operaatio sinällään on huomattavasti rauhanomaisempi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuohan nähtiin jo 15 vuotta sitten. Nato Yhdysvaltain johdolla hyökkäsi itsenäiseen maahan pommittaen paikat maan tasalle ja murhaten tuhansia ihmisiä. Tuolloin Eurooppa kaiveli muniaan ja antoi hyväksyntänsä operaatiolle. Nyt on sentään Euroopaltakin vähän ryhdikkäämpää toimintaa, vaikka operaatio sinällään on huomattavasti rauhanomaisempi.

Sota loppu, valtiot itsenäistyivät, Nato ei mielestäni liittänyt yhtään maata itseensä.
 

Carlos

Jäsen
Lopettaako Putin tähän vai kasvaako nälkä niin suureksi, että tästä tulee oikea konflikti??

Ryssäläiseen mielisair... siis mielenlaatuun kuuluu uhittelu ja öykkäröinti, koulunpihan kovista joka kiusaa muita eniten, arvostetaan eniten. Kompromissit ja muut sopimukset on heikoille ja nörteille, luusereille. Samaten demokratia on luusereille.

Putin huomaa varmasti miten helppoa nykymaailmassakin on valloittaa naapurimaita, ilman että kukaan tekee asialle oikeasti yhtään mitään. EU on totaalisen kyvytön hyväveli-sikarikerho, joka ei pystyisi päättämään mitään vaikka haluaisi. USA on Obaman johdolla -valitettavasti- yhtälailla lammas. Palinin pisteet nousivat itsellä ainakin silmissä, hänhän tosiaan kertoi jo vuosia sitten että juuri näin tulee tapahtumaan.

Länsimaat ovat niin tikahtuneet omaan hyvinvointiinsa, omiin agendoihinsa, omiin hyväveliseuroihinsa, ja omiin saavutettuihin etuihin, että kukaan ei uskalla oikeasti tehdä yhtään mitään. Siinä pelossa että se mukava hyväveli-status ja saavutetut edut saatetaan menettää. Venäjä tajunnee tämän, on ehkä jo tajunnut sen kauan sitten, ja tietää että ainakaan sotilaallisesti kukaan ei tule Venäjää vastustamaan. Koska kukaan ei uskalla/halua.

Venäjä myöskin tietää että näin pikkuhiljaa salakavalasti hivuttamalla se voi jatkaa loputtomiin, ilman mitään "big bangia" länsimaailma ei herää todellisuuteen.

Juuri hiljattain luin jonkun tutkijan mielipiteen siitä miten nykyinen maailmanmeno on tuhoontuomittu, kuten niin monta sivilisaatiota jo ennen meitä, mukaanlukien esim. Rooma. Syy on aina sama, liian mukavaksi kehittyneet olot, se rampauttaa yhteiskunnan ja tekee sokeaksi uhkille.

Ja ihan aikuisten oikeasti ajatellen, sanotaan nyt vaikka että Venäjältä rajan yli Lappeenrantaan tulee tunnuksettomia kodinturvajoukkoja n. 10 000kpl, mukanaan vaikkapa 500 tankkia. Eivät ammu ellei heitä kohti ammuta, tulevat vaan ja alkavat olla möllöttää. Suomella ei mitään toivota pysäyttää ko. joukkoa, ennenkuin ovat jo leiriytyneet mukavasti ympäri Lappeenrantaa. Krimin tapauksessa on nähty että Venäjä voi toimia, ja toimiikin näin.

Kuka Suomen tapauksessa sanoisi näille tyypeille että "nyt, hus, lähtekää pois"? "Jooko, trastuit-harasoo"? Poliisi? Armeija? Buahaha. Kukaan ei uskaltaisi nostaa sormeakaan. Suomi lähettäisi ukaasin Venäjälle, että nyt nämä tyypit pois täältä. Venäjä vastaisi että eivät ole meidän joukkoja, jotain paikallisia kodinturvajoukkoja vaan. Ja nyt jättäkää meidät rauhaan, meitä ei kiinnosta Suomen sisäiset ongelmat.

Sitten? Suomi kasaisi pari panssariprikaatia Lappeenrantaan, ja sanoisi että jos ette nyt lähde, niin tulee käkättimeen? Merkittömät kodinturvajoukot eivät tekisi elettäkään. Kuka uskaltaisi ampua ensimmäisen laukauksen ja sitä kautta aloittaa rajut taistelut? Ei varmasti kukaan Suomessa ainakaan.

Sitten kun koko Eurooppa kohisee Lappeenrannan tapahtumista, huomataan että muuten Kuusamossa on perustettu myös samanlaiset kodinturvajoukot. Venäjä kieltää edelleen tietävänsä mitään näistä. Ja sitten yks-kaks myös kodinturvajoukkoja alkaa ilmaantua Kotkaan, ja siinä samalla ilmestyy myös sattumalta pari Venäläistä taisteluristeilijää Kotkan edustalle kellumaan, tosin ilman Venäjän tunnuksia.

Sitten huomataan että ne Lappeenrannan kodinturvajoukot ovat leiriytyneet hiukan syvemmälle metsään, nyt ovat jo Kouvolassa.

Missä vaiheessa Suomen armeija uskaltaisi avata tulen? Luulen että vasta sitten kun olisi jo auttamatta liian myöhäistä. Ja siinä vaiheessakin puhuttaisiin vasta paikallisista konflikteista, yksikään toinen länsimaa ei laittaisi tikkua ristiin, muuten kuin enintään päivittelisivät tilannetta. Jos oikein menisi tilanne pahaksi, Alexander Stubb saattaisi päivittää Twitteriin jonkun tosi repäisevän kuvan. Kuten hänet itsensä lepuuttamassa hermoja perisuomalaisessa savusaunassa. Ja Tarja Halonen sanoisi että nyt ei saa tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, ja kyselisi samalla miten se jalkaväkimiinojen tuhoaminen oikein hoidettiin?

Koska länsimainen yhteiskunta on niin totaalisen kyvytön tekemään yhtään mitään vahvaa vihollista vastaan, saisi Venäjä ottaa ihan rauhassa Baltian maat, Suomen ja Ruotsinkin haltuunsa, ilman että kukaan tekisi mitään. Kunhan vaan hoitaisivat sen näin hiljaa hivuttamalla. Luulen että jopa Norja menisi ilman ongelmia, vaikka onkin NATO-maa.

Samaten nämä vanhat itäblokin maat, Puola, Slovakia, Tsekki, ent. Jugoslavia, kuka niitä edes jäisi kaipaamaan. Ehkä vasta siinä vaiheessa kun Saksan rajoilla alkaisi näkyä näitä kodinturvajoukkoja, Eurooppa saattaisi herätä oikeasti tilanteen vakavuuteen. Mutta sittenkään ei saataisi muuta aikaiseksi kuin pari tiukkasanaista julkilausumaa, varojen jäädyttämistä, talouspakotteita, ja tottakai Twitter-viestejä.

Taitaapa olla niin että koko EU-alue on Venäjän poimittavissa kuin kypsä marja, eikä kukaan tee sille yhtään mitään. Sveitsi ei antaisi Venäjän vittuille itselleen eikä varsinkaan tuoda kodinturvajoukkoja rajan yli, mutta se ei kuulukaan EU:iin. Se ei onnistunut Hitleriltä, eikä tule onnistumaan Putinilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös