Presidentti Vladimir Putin on parhaillaan Iranissa Kaspianmeren valtioiden johtajien tapaamisessa. Paikalla ovat mm. Venäjän, Iranin, Kazakstanin, Turkmenistanin ja Azerbaitshanin johtajat.
Viimeinen viikko on ollut presidentille varsin kiireinen. Yhdysvaltojen ulko- ja puolustusministerit vierailivat Moskovassa viikko sitten. Sen jälkeen Putin suuntasi Saksaan tapaamaan liittokansleri Angela Merkeliä.
Saksassa puheenaiheena oli erityisesti Itämeren alittava kaasuputki, jolle Putin haki Merkelin tukea. Merkel ei ole yhtä hyvää pataa Putinin kanssa kuin edellinen liittokansleri Gerhard Schröder, mutta ei ole silti asettunut vastustamaan putken rakentamista huolimatta Puolan, Viron, Liettuan ja Yhdysvaltojen voimakkaasta vastustuksesta. Putken merkitys on sekä taloudellinen että poliittinen, koska se antaa Venäjälle tilaisuuden myydä maakaasua suoraan Saksaan riippumattomasti Puolasta, Valko-Venäjästä ja Baltian maista.
Putin käytti myös Saksassa puheenvuoron, jossa hän totesi maailmassa olevan joitakin tahoja, joita Venäjän nopea taloudellinen, sosiaalinen ja sotilaallinen kehitys ei miellytä. Putinin mukaan Venäjä ei salli ulkopuolisten sille vihamielisten voimien sekaantumista Venäjän sisäisiin asioihin tai vahingoittaa sen kehitystä. Putin totesi, ettei Venäjän kasvussa ole mitään pelättävää. Venäjän kanssa tulisi hakeutua mieluummin yhteistyöhön kuin hakea konfrontaatiota sen kanssa.
Oma arvioni on se, että maailmassa todella on joitakin vaikutusvaltaisia voimia, joita Venäjän 2000-luvun renenssanssi ei ole laisinkaan miellyttänyt. Heihin kuuluu ainakin ns. Jukos-blokki, joka menetti Venäjän öljyvarallisuuden hallinnan vuonna 2003 (Jukosin omistaja Mihail Hodorkovski ja Menatep-pankki olivat tässä vain eräänlaisia etulinjoja paljon vaikutusvaltaisempien tahojen kuten Rothschildin pankki-imperiumin ja George Sorosin edunvartijoina). Myöskään Yhdysvaltojen monia neokonservatiiveja, korkeita poliitikkoja, senaattoreita ja talousmiehiä Venäjän nousu ei ole miellyttänyt. He katsovat itsensä Kylmän sodan voittajaksi, jolla on oikeus määritellä Kylmän sodan häviäjän asema ja järjestys maailmassa, johon Venäjän valitsema suvereeni demokratia ja multipolaarisen maailmanjärjestyksen tavoittelu ei sovi.
Taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvistuvan ja sisäisesti vakautuvan Venäjän luonnonvaroja ei ole helppo alistaa ulkopuoliselle hyötykäytölle kuten vielä 1990-luvulla. Tämän ovat joutuneet toteamaan jopa sellaiset jättiläiset kuten Royal Dutch Shell ja British Petrolium.
Saksasta Putin jatkoi matkaansa Iraniin ja Kaspianmeren rantavaltioiden johtajien tapaamiseen. Tapaamisen yksi teemoista on Iranin ydinohjelma, jota Venäjä puolustaa. Venäjä on ainoa valtio, joka on auttanut Irania sen ydinohjelman kehittämisessä. Teheranissa pitämässään puheessa Putin totesi jokaisella maalla olevan oikeuden ydinvoimaan ja että Iranin ydinohjelma on pelkästään rauhanomainen.
Venäjän motiivi tukea Irania on helppo hahmottaa. Venäjä ei auta Irania ydinohjelmassaan ilmaiseksi, vaan Busheriin rakenteilla oleva voimala on venäläisille yrityksille miljardiluokan bisnes. Iranin merkitys Venäjälle on iso myös strategisesti. Venäjä on hyvin perillä Yhdysvaltojen Iranille muodostamasta sotilaallisesta uhasta. Iran on etelässä lähes Venäjän rajanaapuri. Yhdysvaltojen hyökkäys Iraniin voisi destabilisoida tilanteen myös Kaukasuksella, millä olisi negatiivinen merkitys Venäjän yhteiskuntarauhalle.
Venäjällä on paljon pelissä myös taloudellisesti. Venäläisillä yrityksillä on Iranissa paljon sijoituksia. Esimerkiksi Gazprom on osallisena Iranista Kiinaan rakennettavassa kaasuputkessa. Jos Yhdysvallat onnistuisi miehittämään Iranin, kävisi venäläisille yrityksille Iranissa kuten Lukoilille kävi Irakissa - Lukoilin olemassaolevat oikeudet hyödyntää Irakin öljykenttiä revittiin kaikessa hiljaisuudessa ja oikeudet annettiin amerikkalaisbrittiläisille yrityksille.
Maailman toiseksi suurimmat maakaasuvarannot omaavan Iranin maakaasuvarallisuuden ajautuminen anglosaksien käsiin merkitsisi myös Gazpromin aseman selvää heikentymistä Euroopan markkinoilla. Angloyritysten vapaa pääsy Iranin kaasukentille merkitsisi niille mahdollisuutta rakentaa kaasuputkia Iranista Turkin kautta Eurooppaan, mikä tietysti heikentäisi tuntuvasti Gazpromin asemaa Euroopan energiantoimittajana.
Kaikeksi onneksi Iranin miehittäminen ei ole yhtä läpihuutojuttu kuin Irakin miehitys oli, koska maa on vuoristoinen ja Iranin armeija on selvästi Irakin vastaavaa vahvempi.
Venäjällä on selvä intressi suojata Iran "demokraattisen" ja "vapaan" Yhdysvaltojen tulevilta aggressioilta. Tätä puoltavat sekä taloudelliset, turvallisuuspoliittiset että myös humaanit syyt. Näin varmasti ajattelee jokainen edes hieman selkärankaa ja moraalia omaava ihminen, sillä Iranin miehitys vaatisi varmasti miljoonien ihmisten hengen ja uhreista suurin osa olisi iranilaisia siviilejä. Siksi invaasion suorittaminen täytyy tehdä mahdollisimman hankalaksi ja kalliiksi Yhdysvalloille. Niin kalliiksi ja hankalaksi, että Yhdysvallat ei lähde sitä edes yrittämään.
Irakin sota osoitti, ettei Yhdysvallat välitä laisinkaan vihollisen siviilitappioista vaan ainoastaan omista miehistö- ja kalustotappioistaan. Tätä silmälläpitäen Venäjä on kaikessa hiljaisuudessa aseistanut Irania vuodesta 2005 lähtien.
Kaspianmerellä sijaitsevat maailman suurimmat vielä hyödyntämättömät ei-arktisilla alueilla sijaitsevat öljyvarannot. Vuonna 2000 Washingtonin "think tankien" kirjoittamassa ja usean korkean poliitikon allekirjoittamassa dokumentissa nuo öljyvarannot määriteltiin Yhdysvaltojen strategiseksi omaisuudeksi, joiden haltuunotto on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä prioriteeteista 2000-luvulla. Kaspianmeren valtiot tietävät hyvin olevansa Yhdysvaltojen erityisen "mielenkiinnon" kohteena, tai ehkä pikemminkin heidän allaan oleva öljy.
Varmasti osaksi juuri tätä silmälläpitäen Putin totesi Teheranissa pitämässään puheessa tarvetta luoda koordinaatioelin Kaspianmeren valtioiden kesken, joka huolehtii alueen sisäisestä turvallisuudesta ja ehkäisee siihen kohdistuvia ulkoisia uhkia. Putin totesi näin:
"We are saying that no Caspian nation should offer its territory to third powers for use of force or military aggression against any Caspian state,"
Moni Kaspianmeren alueen valtio kuuluu jo Shanghai Cooperation Organization -nimiseen järjestöön, mutta Putin haluaa selvästi syventää yhteistyötä entisestään. Putinin ehdotus ja mielipiteet saivat vastakaikua Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadilta. Kaspianmeren valtioista läheisimmät suhteet Yhdysvaltoihin on Azerbaitshanilla, jonka maaperää Yhdysvallat tavoittelee käyttöönsä mahdollisissa iskuissa Iraniin. Yhdysvallat varmasti tavoittelee suurempaa jalansijaa Kaspianmerellä juuri Azerbaitshanin kautta. On hyvä kysymys, että mitä Yhdysvallat tekee, jos pelkkä diplomatia ei riitä antamaan sille pääsyä Kaspianmeren öljyyn.
Kaspianmeren rantavaltioiden huipputapaaminen on mielestäni jälleen yksi esimerkki Euraasian vähittäisestä muodostumisesta omaksi blokikseen. Euraasian kansallisvaltiot eivät voi yksin vastustaa transatlanttisen liittouman taloudellista ja sotilaallista hegemoniaa, vaan niiden on tehtävä se yhdessä. 2000-luvun taitteessa perustettu Shanghai Cooperation Organization oli yksi iso askel kohti Euraasian taloudellisen ja sotilaallisen yhteistyön syventämistä. Euraasian kansallisvaltiot ymmärtävät, että valtaosa maailman luonnonvaroista ja nuoresta työvoimasta on niiden maaperällä. Eläköityvä länsi ei voi kovin pitkään pidätellä Euraasian nousua itsensä ohitse, jos Euraasian valtiot vain vetävät yhtä köyttä.
