Venäjämielinen trollaus ja disinformaatio verkossa

  • 213 970
  • 992

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eikös Korhola ole jakanut täyttä salaliittosekoilua jo vuosia sometileillään? Tarkemmin ei kyllä pysty muistamaan, että milloin hän sekosi, ei kuitenkaan ole likikään aina ollut ainakaan avoimesti sekaisin.

Tosin nyt kun tuon wikipedioi, niin ilmastonmuutosdenialismi ja tuulivoimavastaisuus (tyypillisillä "räjähtävät verisuonet" tarinoilla) on ollut repertuaarissa jo julkisuudessakin toissavuosikymmeneltä lähtien, että ehkä se sitten on ollut sekaisin aina. Tai näitä henkilöitä joille maalaisjärjelle ylikäyvät asiat ovat automaattisesti huijausta ja salaliitto, mikä on toki aika sekavaa käytöstä.
Itse asiassa mainitsemiasi on jo kyllä ollut aiemmin sen verran, että on pudonnut pois seurannasta jo aiemmin, mutta olisiko nyt vielä astetta vahvemmaksi. Osassa aiempia oli jotain hataraa tutkimuksentynkää edes mukana, sittemmin vastuu entistä enemmän kuulijalle.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itse olen Twitteriin liittynyt vasta noin vuosi sitten, eikä E-R:n tekemisistä ole siten kertynyt pidempää seurantaa. Luisu kohti sedimenttiä on joka tapauksessa ilmeisesti jyrkentynyt koronan myötä. Samaa kastiin toki kuuluvat kaikki muutkin (reilu vuosi sitten perustettuun) Järjen ääni -yhdistykseen kuuluvat korkeasti koulutetut mutta järkensä menettäneet ihmiset.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olipas sopivasti E-R puheissa kun tuoreeltaan ilmoittanut että eroaa kokoomuksesta. Viimeinen niitti oli translaki, aiemmin on ahdistanut myös "naiivi" ilmasto- ja energiapolitiikka ja "perusoikeuksia polkevat" koronarajoitteet.

Saapa nähdä mistä löytyy poliittinen koti, vai jääkö eläkkeelle.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ikävänkantaja, Jerry100, Hereworth
Olipas sopivasti E-R puheissa kun tuoreeltaan ilmoittanut että eroaa kokoomuksesta. Viimeinen niitti oli translaki, aiemmin on ahdistanut myös "naiivi" ilmasto- ja energiapolitiikka ja "perusoikeuksia polkevat" koronarajoitteet.

Saapa nähdä mistä löytyy poliittinen koti, vai jääkö eläkkeelle.
KD:hen ollaan kosiskeltu ja huhuttu. Poliittinen koti löytynee akselilta KD, PS ja jos oikein huonosti menee niin VKK. Sen verran kovaa syöksylaskua täti menee etten ihmettele vaikka E-R löydettäisiin syvimmästäkin päädystä.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
KD:hen ollaan kosiskeltu ja huhuttu. Poliittinen koti löytynee akselilta KD, PS ja jos oikein huonosti menee niin VKK. Sen verran kovaa syöksylaskua täti menee etten ihmettele vaikka E-R löydettäisiin syvimmästäkin päädystä.
Onhan tuossa vaihtoehtona vielä Hjalliksenkin viritykset, kun sinne kelpaa kuka tahansa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onhan tuossa vaihtoehtona vielä Hjalliksenkin viritykset, kun sinne kelpaa kuka tahansa.
Itse asiassa tuo kuulostaisi kaikkein loogisimmalta liikkeeltä mikäli yleensä politiikan parissa jatkaa. Siellä voisi käydä älyllisiä keskusteluja A. Harkimon sekä Karalahden kaltaisten älyköiden kanssa ja tuntea jopa itsensä viisaaksi siinä porukassa. Melko sakeaa sakkia on Hjallis onnistunut kasaamaan ja lähinnähän se kertoo siitä, että tarjolla on ollut lähinnä vain niitä laarin pohjimmaisia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Itse asiassa tuo kuulostaisi kaikkein loogisimmalta liikkeeltä mikäli yleensä politiikan parissa jatkaa. Siellä voisi käydä älyllisiä keskusteluja A. Harkimon sekä Karalahden kaltaisten älyköiden kanssa ja tuntea jopa itsensä viisaaksi siinä porukassa. Melko sakeaa sakkia on Hjallis onnistunut kasaamaan ja lähinnähän se kertoo siitä, että tarjolla on ollut lähinnä vain niitä laarin pohjimmaisia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Onko Amanda liittynyt Nytiin? Mennyt täysin ohi jos on :D
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Korhoselta yllä hyvääkin pohdintaa. Valitettavasti hän ei näe kokonaisuutta.

Venäjä operoi lännessä hyvin avoimesti länsimaiden tukemana senkin jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2014. Suomesta voi nostaa esimerkiksi Venäjän kuvaa pehmeämmäksi muokkaamaan tarkoitetun Jokerit KHL:ssä. Unkari on pian osa Kremliä, koska länsimaista mm. Saksa otti mieluummin isot voitot Unkarista Saksan suurille yhtiöille kuin teki mitään EU:n vaatimuksista huolimatta Orbanin kanssa. Venäjän iskettyä Ukrainaan 2014 länsimaat laittoivat sen verran lievät pakotteet, että kykenivät Saksan johdolla sitomaan itseään yhä enemmän Venäjän energiaan.

Kun puhutaan trollauksesta - kuten Korhonen puhuu - on hyvä ymmärtää, ketkä trollaavat. Eivät ne aina ole ämvee medioita tai bäckmaneja. Valitettavan moni länsieurooppalainen puolue- ja valtiojohtaja tai parlamenttiedustaja tai meppi EU:ssa on syyllistynyt venäjämieliseen trollaukseen. Ranskan presidentti Macron viimeisimpänä vaatiessaan Venäjälle turvatakuita. Eikä Suomi ja Suomen poliittinen tai valtiojohto ole ollut poikkeus.

Laitaoikeiston ja -vasemmiston kanssa pärjätään. Mutta vaikeampaa on ollut kun venäjämielisyys ja disinformaatio tulee aivan läheltä, omista riveistä tai omasta maasta ääriryhmien ulkopuolelta. Täysin tietoisesti edistetään Venäjän tavoitteita ja jaetaan disinformaationa Venäjän sanomaa vaikkapa NS2 hankkeesta.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Täälläkin taas näyttää aktivoituneen tuttu 'puolueeton ihmisoikeustarkkailija', joka on huolissaan kusipäävaltion urheilijoiden mahdollisuudesta päästä kilpailemaan kansainvälisesti.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivottavasti Euroopassa maksava yleisö osaa buuata nämä paska valtion kilpailijat ekan kilpailun jälkeen takaisin venäjälle. Oli laji mikä tahansa. Toivoisin samaa kanssakilpailijoilta, mutta ymmärrän, että eivät sitä tee mahdollisten sakkojen vuoksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tällä kertaa paskamaan etuja ajavat sekopäät ovat jalkautuneet livemaailman puolelle. Taitaa olla samaa idioottilaumaa kuin koronadenialismimiekkareissa, tai ainakin samoissa asuissa:

Vihreiden kansanedustajaehdokas Elisa Aaltolan vaalitilaisuutta on siis häiriköity, ei siksi että hänen kampanjansa kiinnostaisi paskamaan edustajia lainkaan, vaan koska hän on paskamaan apupoikia ja -tyttöjä kovastikin kiinnostavan Mika Aaltolan sisar. Idiootit ovat ilmeisesti masinoineet tempauksensa jossain vähintään semijulkisesti, kun poliisi tiesi varoittaa tästä etukäteen ja neuvoi palkkaamaan tilaisuuteen turvallisuushenkilökuntaa.

Ikäviä aikoja elämme kunnes itäinen tunkiovaltio romahtaa ja sen etujen ajajat luikkivat takaisin viemäreihinsä.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Myöskään "RKP:n ehdokkaan" Aleksejevin mukaan Nato ei voi tallentaa Suomea.





Näitä eri puolueiden "ehdokkaita" on muutenkin alkanut sikiämään viime päivinä, joten olkaa tarkkana. Nämä tallentajat ovat luonnollisesti täyttä paskaa, joita tuskin kovin moni ottaa tosissaan, mutta kyllä ne voivat jossakin vaiheessa hieman parempaankin vaalivaikuttamiseen pystyä.












 
Valitettavasti pietarilaisten kanssa ei taida olla edellytyksiä yhtä hedelmälliseen dialogiin kuin taannoisten nigerialaisten liikemiesten ym rahanvaihtajien kanssa
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tällä kertaa paskamaan etuja ajavat sekopäät ovat jalkautuneet livemaailman puolelle. Taitaa olla samaa idioottilaumaa kuin koronadenialismimiekkareissa, tai ainakin samoissa asuissa:

Vihreiden kansanedustajaehdokas Elisa Aaltolan vaalitilaisuutta on siis häiriköity, ei siksi että hänen kampanjansa kiinnostaisi paskamaan edustajia lainkaan, vaan koska hän on paskamaan apupoikia ja -tyttöjä kovastikin kiinnostavan Mika Aaltolan sisar. Idiootit ovat ilmeisesti masinoineet tempauksensa jossain vähintään semijulkisesti, kun poliisi tiesi varoittaa tästä etukäteen ja neuvoi palkkaamaan tilaisuuteen turvallisuushenkilökuntaa.

Ikäviä aikoja elämme kunnes itäinen tunkiovaltio romahtaa ja sen etujen ajajat luikkivat takaisin viemäreihinsä.

Vastaavanlaisia hiippareita näin vuosi sitten osoittamassa Helsingissä mieltä koronarajoituksia vastaan. Samana viikonloppuna kun convoyn perseily. Vitutti jo silloin.
 

OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uuden Suomen keskustelupalstalla on muutama kommunistiksi itseään määrittelevä kirjoittaja ja vaikka eivät liene trolleja niin logiikka varsinkin tämän Ukrainan sodan osalta on sellaista että vaikea käsittää kyseisten henkilöiden ajatuksenjuoksua. Vastenmielisyys kaikkea länsimaista kohtaan lienee niin kovaa että se johtaa tällaiseen Venäjän kannan puolusteluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös