Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 704 499
  • 67 850

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo. Täällä ei oikein ymmärretä sitä, että Ukrainan tilanne ja maailmanpolitiikka kiinnostaa meitä aika paljon enemmän kuin tavallista rebujen äänestäjää. Tuskinpa se kiinnostaa keskimääräistä demokraatti-äänestäjääkään. USA on turvassa. Ei siellä tarvitse pohtia mitä Putin tekee.

Se, että Trump lopettaa Ukrainan rahoittamisen on todennäköisesti positiivinen asia monelle amerikkalaiselle, tai siis heidän mielipiteelleen Trumpista.
Tilannehan on ollut sama aina. Kansa on äänestänyt enemmän sisäpolitiikan ja talouden perusteella kuin ulkopolitiikan tai kansainvälisten asioiden. Silti molemmissa puolueissa on AINA ymmärretty transatlanttisten suhteiden tärkeys ja hyöty myös USA:lle itselleen. Ainakin tähän asti.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on lisää löylyä kiukaalle ja ilman jenkkilää NATO on valitettavasti lähinnä paperitiikeri. Etenkin kun unkariasa kitistään mikä keretään.
Ehkä tällaisiin hölmöyksiin ei pitäisi vastata, mutta ammutaan ankka alas. EU-maiden puolustusbudjetit ovat yhteensä n. 290 miljardia/vuosi. Ja tämä oli siis tilanne ennen tätä päivää, jolloin tuli tieto, että puolustukseen tungetaan satoja miljardeja lisää. Verrokkina: Venäjällä puolustusbudjetti oli ennen sotaa 90 miljardia/vuosi. EU-maiden kalusto on ihan eri tasoa, mitä Venäjällä on. EU-alue + britit ovat niin väestöltään kuin taloudeltaan aivan ylivertaiset Venäjään nähden.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Juuri näin. Lisäksi meillä ns. etulinjan mailla on Naton ja EU:n lisäksi oma JEF, minkä lukkona Britit ydinaseitaan myöten.

Mikäli Nato-yhteistyö Trumpin toiminnan myötä hankaloituu, ei kai mikään estä kehittämästä JEF:in toimintaa entisestään. Vielä Puola messiin.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Ehkä tällaisiin hölmöyksiin ei pitäisi vastata, mutta ammutaan ankka alas. EU-maiden puolustusbudjetit ovat yhteensä n. 290 miljardia/vuosi. Ja tämä oli siis tilanne ennen tätä päivää, jolloin tuli tieto, että puolustukseen tungetaan satoja miljardeja lisää. Verrokkina: Venäjällä puolustusbudjetti oli ennen sotaa 90 miljardia/vuosi. EU-maiden kalusto on ihan eri tasoa, mitä Venäjällä on. EU-alue + britit ovat niin väestöltään kuin taloudeltaan aivan ylivertaiset Venäjään nähden.
Hyvä huomio, tuossa ei vaan luvun kautta pysty ottamaan huomioon sitä valtavaa määrää kalustoa joka niillä on NL:n peruina. Eivät pidä niistä juurikaan huolta niin ei aiheuta kuluja. Meillä taas puhdasta kalustoa on yllättävän vähän ja luultavasti jouduttaisiin kierrättämään selustamaista kuten Portugal tai Ranska etulinjaan. Ja samaan aikaan takomaan lisää.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkoaikaa seurataan laajasti, joten ihan luonnollista on, että Venäjältä käsin pyritään tätäkin kautta luomaan sekasortoa ja pelkoa. Pelolla siellä ollaan tähänkin saakka ratsastettu ja sama jatkuu. Totuus kuitenkin on, että edes Ukrainalle ei tahdo Venäjä pärjätä edes Iranin, Kiinan ja Pohjois-Korean tukemana, vaikka Ukrainalla ei kunnollista armeijaa ikinä ehtinyt ollakaan ennen sotaa. Ja nyt kun ovat venäläiset itseään heikentäneet melkoisesti jo valmiiksi, Suomeen metsien ja järvien läpi ei kyllä tulla, koska mahdollisia väyliä (vähäksi käyneen) kaluston tuontiin on niin vähän.

Nämä on näitä, vuoden hyökkäyksen jälkeen luotuja nickejä. Kehittyvät hiljalleen ja kenties joskus oppivat hienovaraisemmiksi, mutta tämä on suhteellisen surkea yritys.
 
Viimeksi muokattu:

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
No, pyysin tekoälyltä ennustusta siitä 3. maailmansodan lopputuloksesta. Eihän se hassummalta näytä näin eurooppalaiselta näkökannalta. Sitä miten Grönlanti päätyi brittien hallintaan, tarina ei kerro.

Ps. Toivotaan Ukrainan kannalta parasta taas huomista kohden tässä myrskyisässä maailmassa.
 
Liitteet

  • Screenshot 2025-03-05 at 00-14-45 EU lippu maailmankartalla.png
    Screenshot 2025-03-05 at 00-14-45 EU lippu maailmankartalla.png
    277,4 KB · kertaa luettu: 253

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta Venäjä ei ole useampaan viikkoon yrittänyt etenemistä millään rintamalla? Jos Kurskin valtaamista takaisin korealaisvoimin (epämenestyksekkäästi) ei lasketa.

Itselle tuo kertoisi, että kyllä siellä miehistö ja/tai kalusto alkaa olla aika lopuillaan. Niin kyllä Ukrainan kannattaisi jatkaa vain painostusta minkä pystyy. Jos Venäläiset oikeasti ovat valmiita rauhaan tai tulitaukoon, viestikööt sen sitten itse suoraan eikä marionetti Trumpin suulla.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sieltähän tuli just zelenskyiltä sit paskat housuun. Taipui trumpin tahtoon. Suomi lienee seuraavana tunkion listalla... Hiphip.
Niin, entäs sitten jos Suomi onkin seuraava? Siinä vaiheessa asenne täytyy olla kunnossa ja puolustaa omia alueitamme. Mitään lerppuja ja löysiä putinin kavereita ei silloin kaivata, voivat häipyä rajan taakse minun puolestani.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hyvä huomio, tuossa ei vaan luvun kautta pysty ottamaan huomioon sitä valtavaa määrää kalustoa joka niillä on NL:n peruina. Eivät pidä niistä juurikaan huolta niin ei aiheuta kuluja. Meillä taas puhdasta kalustoa on yllättävän vähän ja luultavasti jouduttaisiin kierrättämään selustamaista kuten Portugal tai Ranska etulinjaan. Ja samaan aikaan takomaan lisää.
Taitaa alkaa olla neukkulan perintö tuhottuna Ukrainan aroilla. Tipottain saavat kasailtua tilkkutäkkimalliin lopuista yksittäisiä liikkuvia ruumisarkkuja, mutta telakaluston suhteen taitaa olla jo merkittävin lähde joku ystävällismielinen diktatuuri. Ei siis ihme että ovat pistäneet agent Orangen puhkumaan "rauhaa" urakkahommana.

Noihin kommentteihin joita aina välillä on täälläkin ollut miten USAlaiset ovat ymmärrettävästi kyllästyneet rahan tuhlaukseen, niin samoin se jenkkiapukin on ollut enimmäkseen varastokamaa josta on ollut lähinnä kustannuksia ylläpidosta (jota USAssa on kuitenkin tehty, toisin kuin itänaapurissa jossa varastointi on usein tapahtunut avotaivaan tai kuusen alla, eikä tosiaankaan edes missään staattisen kuivassa autiomaassa), eli suurin osa jenkkilahjoituksista ei itse asiassa ole maksanut amerikkalaiselle veronmaksajalle kuin korkeintaan logistiikkakustannukset. Jotka todennäköisesti ovat olleet matalammat kuin ylläpitokustannukset edes vuoden ajalta. Suoraan tehtaasta ei ole tainnut amerikkalaistavaraa mennä yhtään mitään, tuorein materiaali varmaankin niitä Patriot järjestelmien ohjuksia, jotka ovat tainneet nekin tulla vanhimmasta päästä valittuna eurooppalaisista varastoista.

Toki kusettajien suussa kun velat muuttuvat saataviksi, niin yhtä lailla tarpeen mukaan säästöt muuttuvat menoiksi jos pitää saada agitoitua kriittisen lukutaidon osaamattomia vihaisiksi ja äänestämään diktaattorihalukas maanpetoksellisine kabinetteineen (sekä yksi jota kukaan ei pääse edes äänestämään mutta menee miljardeineen muuten vaan siivellä) vallankahvaan.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ehkä tällaisiin hölmöyksiin ei pitäisi vastata, mutta ammutaan ankka alas. EU-maiden puolustusbudjetit ovat yhteensä n. 290 miljardia/vuosi. Ja tämä oli siis tilanne ennen tätä päivää, jolloin tuli tieto, että puolustukseen tungetaan satoja miljardeja lisää. Verrokkina: Venäjällä puolustusbudjetti oli ennen sotaa 90 miljardia/vuosi. EU-maiden kalusto on ihan eri tasoa, mitä Venäjällä on. EU-alue + britit ovat niin väestöltään kuin taloudeltaan aivan ylivertaiset Venäjään nähden.
Mielestäni kannattaa vastata sillä faktoihin nojaava perustelu on pahinta kryptoniittia näille, joille Suomi on "pläntti" joka "on nykyaikaisella sodankäynnillä valloitettu oikeasti kahdessa vuorokaudessa ja se oli sit sitä myöden siinä."

Venäjän eduksi voitaneen laskea se, että kansalaisten resilienssi kestää sotaa on meitä sivistysvaltioita korkeampi. Toki selityksenä se, että Venäjällä sodan mukanaan tuoma keskimääräinen elintason lasku ja arjen kurjistuminen on merkittävästi pienempi kuin meillä läntisten hyvinvointivaltioiden kansalaisilla. Yksinkertaistetusti, Siperiassa asuva, hiilipölyä ikänsä hengittänyt ja votkaa janojuomana nauttiva Sergei edelleen vääntää krapulapaskansa maakuoppaan oli sota tai ei. Myöskään poliittinen paine ei näyttele edes sivuroolia Venäjän kaltaisessa diktatuurissa verrattuna meihin.

Mielenkiintoista huomata, että palstan viides kolonna alkaa lietsomaan sotapaniikkia ja vähättelemään niin NATOa, Suomen puolustusvoimia kuin läntisen koalition kykyä puolustaa maanosaamme Venäjää vastaan heti kun saa siihen pienenkin mahdollisuuden - nyt siis Trumpin irrationaalisen politiikan rohkaisemana. Haiskahtaa Kremlin muurien sisäpuolella keitetyltä käyneeltä kaalisopalta.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Putin on kieltänyt Brittejä jakamasta tiedustelutietoa Ukrainan kanssa

Seuraavana vuorossa sitten Starlinkin alasajo Ukrainalta. USA ajaa Ukrainan kuoppaan ammuttavaksi. On se kyllä mulkkua menoa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Venäjän eduksi voitaneen laskea se, että kansalaisten resilienssi kestää sotaa on meitä sivistysvaltioita korkeampi. Toki selityksenä se, että Venäjällä sodan mukanaan tuoma keskimääräinen elintason lasku ja arjen kurjistuminen on merkittävästi pienempi kuin meillä läntisten hyvinvointivaltioiden kansalaisilla. Yksinkertaistetusti, Siperiassa asuva, hiilipölyä ikänsä hengittänyt ja votkaa janojuomana nauttiva Sergei edelleen vääntää krapulapaskansa maakuoppaan oli sota tai ei. Myöskään poliittinen paine ei näyttele edes sivuroolia Venäjän kaltaisessa diktatuurissa verrattuna meihin.
Näin. Ja meillähän sota näkyisi ihan kaikkialla ja kaikille tunkion terroripommitusten myötä, kun venäjällä ei tarvitsisi kovin kaukana rajasta olla, kun elämä jatkuisi ihan normaalina.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Siitä huolimatta, että tunne vetää aina Ukrainan puolelle, on kuitenkin olemassa jääkylmiä realiteetteja, joista jotkut toisinaan kertovat:

Suosionosoituksia ei tarvita, mutta näin asiat tuppaavat maailmassa mennä. Venäjän armeija voi olla täysin suorituskyvytön, Euroopan sotilaallinen voima kuin maailmanvaltaajan unelma ja Venäjän romahdus on ihan tuossa nurkan takana. Näinhän asiat unelmien valtakunnassa menevät, sekin on ymmärrettävää, koska toivo on suuri motivaattori keskusteluissa.

Jääkylmä fakta on se, että USA:lla olisi ainoana toimijana mahdollisuus pakottaa Venäjä oikeudenmukaiseen rauhaan, mutta se ei tee sitä. Varsinkaan Trumpin johdossa. Mutta ei olisi tehnyt muutenkaan. Koska pelättiin Venäjää. Sodan jatkaminen ilman USA:ta on periaatteessa mahdollista, mutta jos USA asettuu kokonaan poikkiteloin asiassa, Euroopalla ei riitä uskottavuutta jatkaa sotaa määrättömiin.

Venäjä on vallannut tietyt alueet ja sen poistaminen näiltä alueilta edellyttää sotilaallisen voiman käyttöä. Jota USA ei tarjoa. Mistä siis löytyy se uhka, joka saa Venäjän poistamaan joukkonsa miehitetyiltä alueilta? Eurooppa varmaan valmistautuu suojaamaan itseään, mikä on sekin huomattavan järkevää. Mutta sen pitäisi myös julistaa täydellinen kauppasaarto Venäjälle. Esimerkiksi öljykuljetukset olisi pysäytettävä. Lisäksi Ukrainaan pitäisi lähettää myös sotilaita, mistä niitä saadaan?

Tässä pelissä on myös se ongelma, että USA tuntuu nykyään pyrkivän pikemminkin suojaamaan Venäjää mahdolliselta romahdukselta. Jos USA:lla on tiedustelutietoa Venäjän romahduksesta, silloin olisi loogista kiristää ruuvia. USA ei sitä kuitenkaan tee, päinvastoin, tarjoaa mahdollisuuden Venäjälle poistua voittajana neuvotteluista. Mutta luontevaa on myös ajatella, että Venäjä ei ole romahduspisteessä. Eikä USA lisää sen ahdinkoa.
 
Viimeksi muokattu:

khut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä pelissä on myös se ongelma, että USA tuntuu nykyään pikemminkin suojaamaan Venäjää mahdolliselta romahdukselta. Jos USA:lla on tiedustelutietoa Venäjän romahduksesta, silloin olisi loogista kiristää ruuvia. USA ei sitä kuitenkaan tee, päinvastoin, tarjoaa mahdollisuuden Venäjälle poistua voittajana neuvotteluista. Mutta luontevaa on myös ajatella, että Venäjä ei ole romahduspisteessä. Eikä USA lisää sen ahdinkoa.
Täysin loogista suojella liittolaista romahdukselta ja yrittää romahduttaa liittolaisen vihollinen. Ei ole sattumaa, että USA on lopettanut aseavun Ukrainalle, lopettanut venäjän vastaiset kyberoperaatiot ja nyt viimeisimpänä pyytänyt brittejä olematta jakamatta Ukrainalle tiedustelutietoja.

Entinen USAn Venäjän lähettiläs:

BaronFIN

Jäsen
Euroopan konventionaalinen sotavoima riittää kyllä vastaamaan Venäjälle.

Toiseen maahan hyökkääminen isolla voimalla ei tapahdu yllätyksenä tänä päivänä, kuten se nähtiin myös Ukrainassa -22.
Ja jos tuollainen voima keskittyisi tuohon rajan taakse, niin katsellaan eikä ärsytetä.

Sitten jos vihelletään siihen kuuluisaan pilliin ja mobilisoidaan liikekannallepano eikä tapahdukaan mitään, niin voi vee mikä ulina sitten alkaa kansantaloudellisista menetyksistä ja kuka vastaa ja korvaa?

Venäjä voisi ihan vittuiluaan tehdä noin nähdäkseen miten reagoidaan ja toimiiko kansakunnan valmiusaste.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Venäjä voisi ihan vittuiluaan tehdä noin nähdäkseen miten reagoidaan ja toimiiko kansakunnan valmiusaste.
Tämä tullut itsellekin mieleen. Tuon voi vielä tehdä vaikka useamman kerran, vähän juoksuttaa pikkuveljeä. Noh, eihän tuo ihan ilmaista olisi heillekään onneksi.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Ja jos tuollainen voima keskittyisi tuohon rajan taakse, niin katsellaan eikä ärsytetä.

Sitten jos vihelletään siihen kuuluisaan pilliin ja mobilisoidaan liikekannallepano eikä tapahdukaan mitään, niin voi vee mikä ulina sitten alkaa kansantaloudellisista menetyksistä ja kuka vastaa ja korvaa?

Venäjä voisi ihan vittuiluaan tehdä noin nähdäkseen miten reagoidaan ja toimiiko kansakunnan valmiusaste.
Toki. Mutta ei Suomen tarvitse liikekannallepanoa suorittaa heti edes Ukrainaan aikanaan kohdistuneiden joukkojen kokoisen määrän vuoksi.

Ukrainaan pystyi vain kävelemään silloin kolme vuotta sitten. Ilmapuolustusta ei ollut eikä oikein hävittäjiäkään.

Suomen ilmatilaan ei vanja voi tulla ja toki joku ohjus varmasti perillekin menisi, koska it on tällä hetkellä Suomen armeijan oikeastaan ainoa heikompi kohta. Mutta Israelin raudan myötä sekin korjaantuu.

Sekä jos tällaista keskittymää ryhdyttäisiin tuonne rajan taa kasaamaan, Nato kiikuttaisi muiden maiden it järjestelmiä tänne aivan takuuvarmasti. Ja koneita.

Lkp:sta vielä sen verran että myös useilla reserviläisillä on henkilökohtaisia sopimuksia joilla voidaan kutsua palvelukseen ilman lkp:tä. Itsekin aikanaan allekirjoitin sellaisen. Tutuissa on sissejä jotka ovat sopineet kolmen päivän varoajasta. Suomen puolustus ei ole vain pv:n henkilökunnan varassa.

Suomi osaa suluttaa itärajan tarvittaessa nopeastikin. Tänne tuleminen on aivan eri juttu kuin jonnekin Ukrainaan.

Tietysti sotiminen edes tuolla tasolla on aina katastrofi koska investointihalukkuus loppuu maailmalta. Mutta Suomi on yllättävänkin valmis jos vanja tänne yrittäisi. Naton myötä monta kertaa vahvempi. Ja Yhdysvaltoja siihen ei välttämättä tarvita.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Täysin loogista suojella liittolaista romahdukselta ja yrittää romahduttaa liittolaisen vihollinen. Ei ole sattumaa, että USA on lopettanut aseavun Ukrainalle, lopettanut venäjän vastaiset kyberoperaatiot ja nyt viimeisimpänä pyytänyt brittejä olematta jakamatta Ukrainalle tiedustelutietoja.
Looginen toiminta on suhteessa tavoitteisiin. USA:n tavoitteena on saada aikaan rauha hinnalla millä hyvänsä. Kiinnostavaa on, riittääkö mineraalisopimuksen allekirjoittaminen edes kongressin hyväksymän aseavun jatkamiseen välittömästi. Trump varmaan siirtää allekirjoitusta niin, että aseapua on joka tapauksessa pakko jatkaa. Trumpilla ei ole valtaa lopettaa kokonaan jo hyväksytyn aseavun toimittamista.

Tällä tavoin Trump kiristää uhria, kunnes tämä myöntyy rauhansopimukseen. Ainoa jäljellä oleva kysymys on, onko sopimus tilapäinen vai lopullinen. Euroopalla pitäisi olla todella vahva agenda, jos se pääsisi vielä estämään alueluovutusten hyväksymisen. Tilapäinen rauhansopimus on parasta, mitä Ukraina nyt voisi toivoa. Trumpin jälkeinen aika voisi vielä tuoda muutosta epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Ja sekin mahdollisuus on hyvin pieni. Sotaa haluavat vain Putinin kaltaiset. Eurooppa ei aloita sotaa, jotta Ukraina saisi takaisin alueensa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Trump: Venäjä viestittänyt olevansa valmis rauhaan.

Hieno homma, varmaan poistuvat nyt Ukrainasta.

Jep. Tosin Ukrainan rajoista ei vielä ole päätöstä, mutta kuulemma diiliä tehdään, ja se tulee olemaan "ISO".
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Korutontahan tuo @Cobol kertoma on, mutta en yhtään epäile etteikö tuo aivan totta olisi ja tuo on nyt se, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu.

Se 2020-2021 Trumpin yritys kaapata valta itselleen vaalien aikana ja niiden jälkeen oli jo niin ilmiselvä yritys tehdä loppu demokratiasta, niin tämä kuulostaa valitettavasti täysin järkeen käypältä.

Trumpin mentaliteetilla varustetut ihmiset eivät lopeta tuota, vaan jatkavat niin pitkään, kunnes onnistuvat, kuolevat tai päätyvät vankilaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös