Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 316 603
  • 66 031

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tämä on minua jaksanut hämmentää. Neljä yksinkertaista sanaa. Uskon, että länsimaissa on johdossa tai ainakin johdon apuna (tiedustelussa, puolustus- tai ulkoministeriössä) porukkaa, joka tietää tämän, mutta jostain syystä sanoma ei tahdo mennä perille poliittiselle johdolle. "Jos nyt kuitenkin..." - ihan kamala ajatus.
Näitä natsi-Saksa -vertailuja on tehty kyllästymiseen saakka, mutta siinä on niin mainio varoittava esimerkki, että luulisi jo opin menneen perille. Mutta kai tuosta on niin liian kauan jo kulunut, että se oppi pitää taas hakea mieluummin kantapään kautta.

Hitler käytti myös tätä samaa hivutustaktiikkaa. Tiesi, että britit, ranskalaiset, USA ja muut sivistysvaltiot eivät halua sotaa, joten pyrki pikkuhiljaa vähän kerrallaan siirtelemään maalitolppia. Testailtiin vähän, että missä ne rajat kulkee, ja kun alkoi löytymään se raja, niin pysäytettiin hetkeksi ja hivutettiin sitten taas vähän uudestaan. Chamberlain huuteli että ei sotaa meidän aikana, joten kyllähän nämä diktaattorinilkit heti sen ottaa suorastaan kutsuna alkaa taas vähän siirtelemään rajoja. Kova oli silloin(kin) yritys pysyä sodan ulkopuolella mutta kuinkas siinä lopulta kävi? Saksan annettiin vaan vahvistua ja lopulta oltiin korvia myöten sodassa.

Rauhanpuheet toimii kyllä järkeviä tai edes semisti järkeviä toimijoita vastaan, jotka ajattelevat että sotimisen sijasta on paljon fiksumpaa panostaa vaikkapa kansslaisten hyvinvointiin tai investointeihin, mutta kun ei näiden diktaattorien kohdalla puhuta mistään edes semisti järkevistä toimijoista. Valitettavasti näiden kanssa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kova kovaa vastaan.

Kyllähän tästä Ukrainasta todennäköisesti jonkinlainen tulitauko ja näennäisrauha voidaan saada aikaan, mutta sotaa Venäjän kanssa sillä ei valitettavasti estetä. Jossakin vaiheessa se tulee väistämättä, ellei ripulivaltio sitten onnistu tuhoutumaan sisältä päin ennen sitä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikki sujuu taas selkeästi suunnitelmien mukaan:


Bezsonov sanoo keskustelleensa Donetskin nukkehallinnon upseerin kanssa Venäjän kiistanalaisesta päätöksestä kieltää yksityisomistuksessa olevien ja humanitaaristen ajoneuvojen käyttö rintamalla.

– Nyt sotilaamme joutuvat etsimään rohkeita taksinkuljettajia, jotka suostuvat hakemaan haavoittuneen evakuointipisteestä ja viemään hänet sairaalaan.

– Esitän syvät kiitokseni taksinkuljettajille, jotka ovat mukana tässä. Toivottavasti taksilla matkustamista ei kielletä, Bezsonov kirjoittaa.

Venäjän armeijan kerrotaan ottaneen kiellon käyttöön humalassa ajavien kuljettajien aiheuttamien onnettomuuksien vähentämiseksi.

Haavoittuneiden kuljetus hoidetaan taksinkuljettajien toimesta. Aiemmin tässä on käytetty yksitysajoneuvoja, mutta ilmeisesti kuskeista suurin osa oli liian kännissä…

”Kyllä onnistuu!”
 

stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tästä voi vaan miettiä ja kysyä, että miten tuo tehtäisiin Venäjälle selväksi? Sanomalla että "Jos sanasi syöt niin mörökölli sinut vieköön"? Kuten on sadat kerrat todettu, niin Venäjän ja Putinin kaltaiset öykkärit kuuntelevat vain voimaa, ja ovat valmiit venyttämään rajoja niin kauan kunnes siihen rajalle laitetaan ihan oikeasti rautaa eteen.

Vaikka neuvottelupöydässä oltaisiin miten kovana ja sanottaisiin, että tämä oli sitten viimeinen kerta ja seuraavalla kerralla sitten puututaan sotilaallisesti, niin Venäjä ei tule tuota uskomaan. Se jatkaa testailua ja rajojen venyttämistä ja pyrkii saamaan aina uusia myönnytyksiä. Tätä tulee jatkumaan niin kauan kunnes oikeasti uskalletaan katsoa se Venäjän käsi ja laitetaan kovaa kovaa vastaan.

En näe mitään pahaa rauhaan pyrkimisessä ja rauhan vaalimisessa, mutta Venäjän tai vaikka natsi-Saksan kaltaisten toimijoiden kohdalla se ei vaan toimi. Jossakin vaiheessa se sotilaallinen kohtaaminen on väistämätön, tai sitten annetaan vaan öykkärin saavuttaa koko ajan lisää jalansijaa ja sananvaltaa. Joskus rauha vaatii sotaa, niin valitettavaa kun se onkin.
Turha niissä neuvottelupöydissä on mitään vakuuksia koettaa hakea Venäjältä. Ei USA tai Euroopan maat saatikka Ukraina noihin nyt uskoisi muutenkaan. Kyse on lähinnä siitä että jollain aikavälillä sota loppuu ja siinä vaiheessa tarvitaan riittävän vahva pelote ettei Venäjä koe järkeväksi enää vallata uusia alueita. Se että soditaan loputtomiin kulutussotaa ei myöskään ole Ukrainan kannalta kovin järkevää koska jossain vaiheessa tuo alkaa myös heikentämään Ukrainan armeijaa jo miespulan takia jolloin Ukrainan on entistä vaikeampi puolustautua tulevaisuudessa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Moskovan räjähdyksessä kuoli venäläiskenraali​

Noin kuudelta tiistaiaamuna Moskovassa sattuneessa räjähdyksessä kuoli venäläiskenraali Igor Kirillov ja hänen avustajansa, kertovat useat venäläismediat.

Kremlistä itsenäinen Meduza kertoo, että räjähdys tapahtui, kun Kirillov ja avustajansa olivat tulossa tulossa ulos talon rappukäytävästä Rjazan prospekt -kadulla noin kuudelta aamulla. Tietojen mukaan pommi oli joko kiinnitetty tai asennettu potkulautaan.

Kenraaliluutnantti Kirillov johti Venäjän armeijan radiologiseen, kemialliseen ja biologiseen puolustukseen keskittyviä joukkoja.

Kirillov muistetaan siitä, että vuodesta 2023 lähtien piti Venäjän puolustusministeriön tiedotustilaisuuksia, joissa säännöllisesti esitti perättömiä väitteitä Yhdysvaltojen sotilaslaboratorioista Ukrainassa.

Räjähdyksen vuoksi asuintalon ikkunat ensimmäisestä kolmanteen kerrokseen rikkoutuivat, ja rappukäytävän sisäänkäynnin ovi vaurioitui. Venäjän turvallisuusviranomaisia lähellä olevan Telegram-kanava Baza:n tietojen mukaan myös kenraalin virka-auto vaurioitui räjähdyksessä.
Tragedioita tällaiset terroristihyökkäykset. Viaton kemisti menetti henkensä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна


Tragedioita tällaiset terroristihyökkäykset. Viaton kemisti menetti henkensä.

Pistin jo tuonne toiseen ketjuun, että ei tuo välttämättä ollut terrori-isku, vaan saattoihan tuossa potkulaudassa olla vaikka Temusta tilattu akku...

Kemian lisäksi näemmä ydinfysiikan ja kemian osaaja. Luonnontieteiden laaja-alainen ammattilainen.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Venäjä etenee Kurskissa. Ainakin jokunen kylä on vapautettu. Sankarilliset pohjoiskorealaiset ovat kunnostautuneet ja uhranneet itsensä Äiti-Venäjän vapauden puolesta - ja pelastaneet uhrillaan myös useamman venäläisen panssarivaunun.

ISW kertoo Pohjois-Korean joukkojen kärsivän suuria tappioita taisteluissa. Ukrainan mukaan Venäjä lähettää pohjoiskorealaisia taisteluun ilman panssaroitujen ajoneuvojen tukea.

 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kenraalin kuolema ollut ihan mielenkiintoinen operaatio: sähköpotkulautaan räjähde. Eipä tuollaistakaan osaisi epäillä katunäkymässä.

Samaa tapaa olisi voinut kokeillä sodan alussa Wc-pöntöillä. Kukapa osaisi epäillä pahaa Wc-pöntöistä keskellä Ukrainan peltoja…
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Juuri kun luulit ettei ripulimaan terroristielukat kykene enää ylittämään itseään, niin tulee uutinen jossa kerrotaan, että venäläiset polttavat kasvot kaikilta kuolleilta pohjoiskorealaissotilailta peitelläkseen heidän osallistumistaan erikoisoperaatioon.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näitä natsi-Saksa -vertailuja on tehty kyllästymiseen saakka, mutta siinä on niin mainio varoittava esimerkki, että luulisi jo opin menneen perille. Mutta kai tuosta on niin liian kauan jo kulunut, että se oppi pitää taas hakea mieluummin kantapään kautta.

Hitler käytti myös tätä samaa hivutustaktiikkaa. Tiesi, että britit, ranskalaiset, USA ja muut sivistysvaltiot eivät halua sotaa, joten pyrki pikkuhiljaa vähän kerrallaan siirtelemään maalitolppia. Testailtiin vähän, että missä ne rajat kulkee, ja kun alkoi löytymään se raja, niin pysäytettiin hetkeksi ja hivutettiin sitten taas vähän uudestaan. Chamberlain huuteli että ei sotaa meidän aikana, joten kyllähän nämä diktaattorinilkit heti sen ottaa suorastaan kutsuna alkaa taas vähän siirtelemään rajoja. Kova oli silloin(kin) yritys pysyä sodan ulkopuolella mutta kuinkas siinä lopulta kävi? Saksan annettiin vaan vahvistua ja lopulta oltiin korvia myöten sodassa.

Rauhanpuheet toimii kyllä järkeviä tai edes semisti järkeviä toimijoita vastaan, jotka ajattelevat että sotimisen sijasta on paljon fiksumpaa panostaa vaikkapa kansslaisten hyvinvointiin tai investointeihin, mutta kun ei näiden diktaattorien kohdalla puhuta mistään edes semisti järkevistä toimijoista. Valitettavasti näiden kanssa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa kova kovaa vastaan.
Toinen maailmansota vei jonkun 70-85 miljoonaa ihmistä ennenaikaiseen hautaan, kaikkien muiden kärsimysten ja hirveyksien lisäksi. Eniten tietysti Neuvostoliitosta ja Saksasta, joiden diktaattorit oli vain iloisia kun saivat marssittaa miljoonia kuolemaan. Mutta myös ihmiselämää enemmän arvostaneet UK ja US joutuivat kummatkin uhraamaan noin 400 000 kansalaistaan. Aivan järkyttäviä tappiolukemia. Eurooppa oli laajalti aivan raunioina sodan jälkeen, ja jäljellejääneet ihmiset ponnistelivat löytääkseen tarkoitusta ja mielekkyyttä elämäänsä katastrofin jälkeen.

Chamberlainille on jälkikäteen helppo naureskella, ja toki kritiikki on oikeutettuakin, mutta kyllähän jos on joku mahdollisuus välttää moinen tuomiopäivän skenaario, niin vastuullinen poliitikko käyttää kaikki oljenkorret.

Vaikeus on sitten tietää, milloin tilanne ei enää ole hallittavissa muilla keinoin, vaan pitää valmistautua siihen satojen tuhansien nuorten poikien uhraamiseen.

Eikä diktaattorien aika loppunut Hitlerin kukistamiseen, vaan sodan jälkeen oli sitten Stalin, Mao jne. Näiden kanssa ei koskaan tullut sitä tilannetta, että länsimaat olisivat joutuneet tai voineet lähteä heidän hallintoaan kaatamaan suoralla sotilaallisella voimalla. Äärimmäisillä uhrauksilla ei saavutettu sittenkään mitään lopullista voittoa, vaan pahan valtakuntien kanssa oli elettävä sodan jälkeisetkin vuosikymmenet.

Tietenkään maat, joissa on nyt rauha ja ihan hyvä tilanne kaikin puolin, eivät halua sotaan. Ei vaan ole intressiä mihinkään äärimmäisiin uhrauksiin kun tilanne ei oman maan vapautta uhkaa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Aseapu Ukrainaan on eri juttu, mutta Venäjän kanssa sotiminen ei ole harkinnassa.

Maailma tietysti on huonolla mallilla kun USA on Trumpin valtaanpaluun myötä luisumassa ties mihin pimeyteen, ja luultavasti valitsee tulevina vuosina mieluummin aina sen toimintavaihtoehdon jota Putin heille suosittelee. Todennäköisyydet lienee nousussa, että Euroopan vapautta vaalivat maat joutuvat tulevaisuudessa puolustautumaan diktatuureja vastaan niillä äärimmäisilläkin uhrauksilla taas kerran. Vielä se ei ole kuviteltavissa oleva vaihtoehto näille maille.
 

stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo samaa mieltä sillä erotuksella että ydinaseet ovat nyt olemassa, joten toisen maailmansodan tyyppistä sotaa tuskin enää nähdään. Tosin en tiedä ovatko ydinaseet vähän out muodista kun noista ei ole pariin vuoteen enää niinkään puhuttu. Itse olen sitä mieltä että ydinaseet todennäköisesti säästivät miljoonien ihmisten hengen Euroopassa kylmän sodan aikana kun sota oli lähinnä sitä että kehiteltiin parempia mannertenvälisiä ohjuksia ja ydinaseita. Nato voisi nyt myös julkisesti pävittää omaa ydinasedoktriniinsa kun Venäjällä kerran on omat määritellyt kriteerit milloin ydinasetta käytetään, niin miksei ei myös Natolla?

No, menee vähän offtopiciksi ja ydinaseet eivät varsinaisesti Ukrainaa auta, mutta tässä Ukrainan sotimisessa tuntuu unohtuvan että kyllä Nato-maahan kohdistuva sota johtaisi melko todennäköisesti ydinsotaan ja tuo pelote pitäisi myös pitää esillä koska tuolla myös estetään sotia.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Kenraalin kuolema ollut ihan mielenkiintoinen operaatio: sähköpotkulautaan räjähde. Eipä tuollaistakaan osaisi epäillä katunäkymässä.

Minä!! Ja tästä päivästä lähtien suhtaudun entistäkin epäluuloisemmin noihin.

Leikki leikkinä, mutta enpä tosiaan olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin sähköpotkulaudasta on jotain hyötyä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kenraalin kuolema ollut ihan mielenkiintoinen operaatio: sähköpotkulautaan räjähde. Eipä tuollaistakaan osaisi epäillä katunäkymässä.


Historiankokeessa kysymys: Luettele kolme tunnettua kenraalia:

1. George S. Patton, Yhdysvallat, panssarikenraali
2. Vilho Nenonen, Suomi, tykistönkenraali
3. Igor Kirillov, Venäjä, sähköpotkulautakenraali
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tää laiva oli ilmeisesti tehty kahden laivan raadot hitsaamalla ja (ilmeisen laadukas) sauma oli pettänyt.

Ihan kuin joku Kelju K Kojootin kampe.

Tästä touhusta varsin kuvaava artikkeli:


Kaikki kolme merihätään joutunutta säiliöalusta ovat Volgoneft-luokan jokitankkialuksia. Neuvostoliiton aikainen alustyyppi on tarkoitettu liikennöimään jokia ja rannikkoja pitkin.

Yli 50 vuotta vanhat alukset olisi pitänyt venäläismedian tietojen mukaan poistaa liikennekäytöstä jo 10–15 vuotta sitten.

Vihaksi pistää luonnon puolesta. Mustameri, kirjaimellisesti...
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mitenköhän pahasti tämä 3 päivän erikoisoperaatio on jo aiheuttanut ympäristön tuhoja? Paljonko on tuhottu euroopan vilja-aittana tunnettuja Ukrainan peltoja? Kohonneita säteilyarvoja ydinvoimaloissa. Katkenneita öljytankkereita Mustallamerellä ja räjäytettyjä patoja Ukrainassa. Kohta on kaikki paikat paskottu kymmeniksi vuosiksi. Olisiko jo aika jonkun viheltää peli poikki?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mitenköhän pahasti tämä 3 päivän erikoisoperaatio on jo aiheuttanut ympäristön tuhoja? Paljonko on tuhottu euroopan vilja-aittana tunnettuja Ukrainan peltoja? Kohonneita säteilyarvoja ydinvoimaloissa. Katkenneita öljytankkereita Mustallamerellä ja räjäytettyjä patoja Ukrainassa. Kohta on kaikki paikat paskottu kymmeniksi vuosiksi. Olisiko jo aika jonkun viheltää peli poikki?

Öljyturmaa Itämerellä olen tässä povaillut jo pidemmän aikaa, kun venäläiset kuskaavat öljyänsä noilla kaikenmaailman ruosteisilla paskapurkeilla maailman herkimmällä vesialueella.

Venäläisten öljykuljetukset Itämerellä olisi pitänyt torpata jo vuosia sitten paitsi Ukrainan, niin myös ympäristön ja ihmiskunnan nimissä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Taas puhutaan siitä Venäjän ja Naton välisestä sodasta. Nyt jo semmoisilla äänenpainoilla näemmä, että se tulee lähes vääjäämättä tapahtumaan.

Vai niin. Muistaakseni joskus on tullut jo ketjuun kirjoiteltua, että kun kerran tätä mieltä ollaan, niin näiden väitteiden tueksi olisi sitten kovin mielekästä, että pystyttäisiin näyttämään faktuaalisia numeroita käyttäen toteen se, että mistä tilanteesta Venäjä kalustonsa, upseeristonsa ja miehistönsä suhteen lähtee näin loppuvuodesta 2024? Entä mikä on Venäjän talouden tilanne tällä hetkellä, ja miten sen talous suhtautuu tähän ilmeiseen stressitestiin, jonka tämmöiseen sotaan lähteminen sille aiheuttaisi? Sen pitää ensin kouluttaa jostain ne valtavat massat sotilaita tuota varten, ja tuottaa valtavat määrät sotakalustoa.

Kun edelleenkin minun on jotenkin niin uskomattoman vaikeaa tässä reaalimaailmassa nähdä realisoituvan semmoista tilannetta, jossa Venäjä kykenee tuolla Ukrainassa valtavia menetyksiä kokeneen armeijansa tilalle rakentamaan semmoisen helvetinkoneen, jolla lähteä sotaan 30 Nato-maata vastaan.

Tämän kun joku purkaisi auki, niin tämä keskustelu olisi mielestäni hedelmällisempää.

Nykyisessä tilanteessa pitää korostaa korostamisesta päästyään sitä, että jos Venäjä astuu jalallakaan yhteenkään Nato-maahan, niin se tietää heti sotaa koko liittoumaa ja sen täyttä aseellista mahtia vastaan. Oli USA siinä liittoutumassa mukana tai ei, mutta lähdetään nyt kuitenkin siitä, että on. Ja vaikkei olisikaan, niin siitä huolimatta muut Nato-maat kykenevät halutessaan luomaan täysin ylivertaisen voiman Venäjää vastaan.

Joku Georgian täysi valtaaminen kuulostaisi jotenkin paljon loogisemmalta vaihtoehdolta. Etenkin nyt, kun sielläkin on ollut paljon länsimielisyyttä ja mielenosoituksia ilmoilla.

Tietenkään ei saa olla sinisilmäinen, mutta juuri sen vuoksi täytyy pitää huolta Nato-rintaman kestävyydestä ja siitä, että sotilaallista uhkaa on omasta takaa riittävästi.
 
Viimeksi muokattu:

stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, tämä nyt on tuttua uutisointia. Kolme vuotta sitten Venäjän piti vallata Kiova kolmessa päivässä, kaksi vuotta sitten Venäjän armeija oli kuulema löyty vuosikymmeniksi eteenpäin ja nyt Venäjä on jo suunnittelemassa sotaa Natoa vastaan jonkun virolaiskenraalin mukaan ja joku brittikenraali kirjoitti äskettäin artikkelin jossa skenaariona oli että Britannia voisi olla pakotettu "antautumaan" Venäjälle viikossa.

Ei noissa jutuissa nyt ole järjen hiventäkään varsinkaan että joku saarivaltio jolla on ydinaseita kahdentuhannen kilometrin päässä joutuisi muka antautumaan kun Kiova on kymmenen kertaa lähempänä Venäjää ja on kestänyt lähes jatkuvaa droni- ja ohjustulitusta kohta kolme vuotta. Viron kohdalla on enemmän ymmärrettävää että halutaan varautua ja panostaa puolustukseen ja ehkä jokin ulostulo tyyliin "emme näe että Venäjä hyökkäisi Nato-maahan" ei varsinaisesti lisäisi halua laittaa puolustukseen rahoja.

Koska tuo uutisointi nyt on mennyt sen verran levottomaksi, niin jätän tästedes suurimman osan lukematta. Pidän enemmän arvossaan mitä esim. USA:n sotilastiedustelu sanoo. Heillä ehkä on vähän enemmän etäisyyttä tähän sotimiseen ja näkevät enemmän objektiivisesti mihin tilanne on menossa. USA:n tiedustelu oli myös oikeassa kun ilmoittivat yli kuukausi ennen sodan alkamista että Venäjä hyökkää Ukrainaan, mutta Eurooppa ja Zelensky eivät uskoneet kun elettiin päinvastaisissa harhakuvitelmissa.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Minä!! Ja tästä päivästä lähtien suhtaudun entistäkin epäluuloisemmin noihin.

Leikki leikkinä, mutta enpä tosiaan olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin sähköpotkulaudasta on jotain hyötyä.
Veikkaanpa, että moni suomalainen viranomainen pohtii entistä tarmokkaammin sähköpotkulautojen kieltämistä.
Juuri kun luulit ettei ripulimaan terroristielukat kykene enää ylittämään itseään, niin tulee uutinen jossa kerrotaan, että venäläiset polttavat kasvot kaikilta kuolleilta pohjoiskorealaissotilailta peitelläkseen heidän osallistumistaan erikoisoperaatioon.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että eletään sodan keskellä, myös tiedotussodan. Eli jokaiseen uutiseen pitää sisällyttää mahdollisuus, jonka mukaan siinäkin on hiukan lapin lisää. Välttämättä ei venäläisistäkään tulisi mieleen, että keskittyisivät tuollaisiin yksityiskohtiin.

Kaikkien sotauutisten äiti oli aikoinaan Kuwait ja Saddamin armeijan toimittama keskoskaappien tuhoaminen. Venäläiset ovat toisaalta todistetusti tehneet sodassa aivan riittävästi julmuuksia, joten tuollainenkin uutinen kasvojen polttamisesta menee heittämällä sisään, kun julkaisukynnys on jo muutenkin tarpeeksi alhainen.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun edelleenkin minun on jotenkin niin uskomattoman vaikeaa tässä reaalimaailmassa nähdä realisoituvan semmoista tilannetta, jossa Venäjä kykenee tuolla Ukrainassa valtavia menetyksiä kokeneen armeijansa tilalle rakentamaan semmoisen helvetinkoneen, jolla lähteä sotaan 30 Nato-maata vastaan.

Itse otan nämä ulostulot enemmän sellaisena eurooppalaisten päättäjien ja kansalaisten herättelynä. Ollaan saatu nauttia pitkästä rauhan ajanjaksosta ja ajatusmaailma pitää sovittaa uudestaan tähän nykyiseen ympäristöön; valmistautua tunkion tekemään terroriin, tiivistää liittolaisuussuhteita, nostaa reilusti puolustusmäärärahoja ja kouluttaa enemmän sotilaita, panostaa kriittisen infran suojeluun, jatkaa tukea Ukrainalle jne. Ajattelen että painokkailla ja uhkakuvia maalaavilla lausunnoilla saadaan yleistä ajatusmaailmaa muokattua juuri tähän suuntaan. Riskinsäkin tuossa tietysti on.

Ei pidä toisaalta väheksyäkään tunkion aiheuttamaa uhkaa, mutta kohtalaisen tiukoilla heilläkin tuntuvat resurssit olevan jo Ukrainan kanssa. Toisaalta myös isommilta EU-mailta odottaisi ihan erilaista varustautumista tässä tilanteessa.
 

rpeez

Jäsen
Vai niin. Muistaakseni joskus on tullut jo ketjuun kirjoiteltua, että kun kerran tätä mieltä ollaan, niin näiden väitteiden tueksi olisi sitten kovin mielekästä, että pystyttäisiin näyttämään faktuaalisia numeroita käyttäen toteen se, että mistä tilanteesta Venäjä kalustonsa, upseeristonsa ja miehistönsä suhteen lähtee näin loppuvuodesta 2024? Entä mikä on Venäjän talouden tilanne tällä hetkellä, ja miten sen talous suhtautuu tähän ilmeiseen stressitestiin, jonka tämmöiseen sotaan lähteminen sille aiheuttaisi? Sen pitää ensin kouluttaa jostain ne valtavat massat sotilaita tuota varten, ja tuottaa valtavat määrät sotakalustoa.

Kun edelleenkin minun on jotenkin niin uskomattoman vaikeaa tässä reaalimaailmassa nähdä realisoituvan semmoista tilannetta, jossa Venäjä kykenee tuolla Ukrainassa valtavia menetyksiä kokeneen armeijansa tilalle rakentamaan semmoisen helvetinkoneen, jolla lähteä sotaan 30 Nato-maata vastaan.

Tämän kun joku purkaisi auki, niin tämä keskustelu olisi mielestäni hedelmällisempää.

Ongelmahan on siinä ettei tuollaista dataa pysty kukaan, ainakaan täällä palstalla, antamaan.

Vastapainoksi voi todeta, ettei P ole vieläkään delannut mihinkään sairauteen mitkä nähtiin heti, pakotteiden teho on jäänyt selvästi vajaaksi, venäjää tukevia isoja maita riittää, eurooppalaisten maiden käännyttäminen venäjämielisiksi ei ole loppunut vaan paremminkin etenee, ja venäjä etenee edelleen Ukrainassa, koska murkulaa ja ukkoa kuitenkin on siihen. Hävittäjiä ja pommikoneita riittää lentelemään itämeren ylle.

En väitä, ettei pointtisi arvio ole mitä todennäköisemmin validi ja oikea, mutta ei ole myöskään mahdotonta etteikö vastakkainen skenario ole ihan mahdollinen, etenkin kun aikaa menee hieman. Ei pidä tuudittautua ylemmyyden olon tunteeseen. Venäjä on pystynyt valmistautumaan turvallisuusjärjestyksen muuttamiseensa todella pitkään. Nyt kun Trump on tulossa valtaan, ja Unkari&Slovakia painaa väärää nappia Natossa, venäjä saattaa tehdä arvion koeponnistaa Naton yhtenäisyyden alkaen jostain kulmasta ja samalla hajottaen infraa minkä kerkeää sabotaaseillaan. Esimerkiksi viimeisimpien tietojen mukaan kiinalaisalus oli tulomatkalla yrittänyt (harjoitus mielessä?) katkoa Tanskan ja Ruotsin välistä sähkökaapeleita myös, mutta epäonnistui kun olivat niin syvälle kaivettuja.

Sille lienee myös syynsä, että asioista perillä oleva euroopan maiden johto edelleen lisää puolustuspanosta minkä kerkeää. Jos tilanne olisi venäjän kannalta noin epätoivoinen kuin sanot, miksi he tekevät niin asap? Eikö nykytila riitäkään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös