Kieltämättä aika hyvä tarjous:
Ukrainan sota on surullinen muistutus siitä, että historia on epäreilua, Käihkö pohtii.
yle.fi
Käihkö käsittelee tässä kolumnissaan sodan, rauhan ja historian epäoikeudenmukaisuutta. Loppukaneettina Ukrainan sodan rauhasta on tämä: "Pahimmassa tapauksessa rauha on niin epäreilu ja turvaton, että se ei kestä."
Siksi minä ottaisin tarkasteluun myös sen eräänlaisen palstakonsensuksen, että jos Venäjä saa sodalla jotain, mitä sillä ei ollut ennen sotaa, niin historia osoittaa, että se rohkaisee jatkamaan. Ja se rohkaisee myös muita ratkomaan jännitteisiä suhteita sodalla.
En viitsi syyttää länsimaita munattomuudesta, koska uskon, että ainakin osalle "munattomuudesta" on olemassa järkiperäiset syyt. Esimerkiksi alkuun se, että länsimailla oli heikosti neukkukalustoa eikä Ukrainassa ollut länsikalustolle koulutusta saaneita joukkoja. Ja se, että tuskin Ukraina syyttä suotta komeili valtioiden korruptoituneisuuslistoilla kärkikahinoissa ja tuskin se katosi yhdessä yössä sodan alettua. Ja se, että Ukrainan armeijan ja johdon modernisointi tuskin tapahtui sormia napsauttamalla, ja varmaan edelleen siellä on rakenteissa ja koulutuksessa kitkaa.
Mutta länsimaat ottavat kyllä tavattoman ison riskin, jos lähtevät junailemaan rauhaa, jossa Venäjää koetetaan ymmärtää. Se on minusta vähän kuin ehdoin tahdoin kaivaisi verta nenästä. Kuten Käihkö sanoo: "Suurin haaste on venäläinen näkemys, jonka mukaan vain itsenäisen Ukrainan hävittäminen takaa rauhan pysyvyyden. Siksi Venäjän mahdolliset vaatimukset Ukrainan aseistariisunnasta ja hallinnon vaihtamisesta pitää nähdä oikeassa valossa: ne ovat keinoja heikentää Ukrainaa, jotta Venäjä voi myöhemmin tuhota sen."