Sudden Death
Jäsen
Trumpin linja on loppujen lopuksi hieman outo USAnkin kannalta: suurvaltapolitiikassa on erikoista että USA antaisi myönnytyksiä Venäjälle. Luulisi että heidän etunsa olisi Venäjän pyrkimysten estäminen. Vai onko niin että USAa kiinnostaa vain Kiina. Toisaalta Kiina on häärännyt Venäjän tukena, joten myönnytys menisi siihenkin suuntaan
Toki Trumpin lupaus on tehdä USA sisältä Great again, mutta Venäjä on heitä vastassa kaikkialla maailmassa Kiinan lailla
Kaikki juontaa siihen, että jenkkien ulkopolitiikka on sisäpolitiikan työkalu. Koska amerikkalaiset ovat kokonaisuutena hyvin lapsellinen kansa, ja politiikassa on vain kaksi vaihtoehtoa joita kohdellaan suosikkiurheilujoukkueen tavoin, poliitikon on lähtökohtaisesti asemoitava itsensä ainakin merkittävissä kysymyksissä toiselle puolelle kuin poliittinen vastavoina. Perustelut voi sitten keksiä sen jälkeen, kun tiedetään mitä halutaan, ja se myydään propagandakoneistolla niille omille äänestäjille.
Näin, kun demokraatit ovat asemoineet itsensä tukemaan Ukrainaa, republikaaneille on jäänyt loogisesti tehtäväksi tukea ryssiä. Kuvioon sopii tietysti myös se, että republikaanit ovat saaneet venäläisiltä merkittävää rahallista ja viestinnällistä apua.
Jos vaaleissa on kaksi vaihtoehtoa ja niiden välillä ei valita järkiperustein, ei ole niin väliä onko linjoissa järkeä, kunhan voidaan perustella asia ainakin jollakin tavoin.
Voi tämä olla niinkin, että Trumpin (näennäinen?) Venäjä-myönteisyys ei ole strategista, vaan taktinen veto, jolla pyritään häiritsemään Venäjän lopullista ajautumista Kiinan täydelliseksi työrukkaseksi.
Eräänlaisena ennakkotapauksena voisi tavallaan nähdä Trumpin edellisen presidenttikauden hurmaus-shown, jolla hän uskoi lumoavansa Pohjois-Korean Suuren Johtajan, kansanarmeijan ylipäällikön, kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajan, työväenpuolueen pääsihteerin, itsensä marsalkka Kim Jong-unin.
Olisihan tämä meidän kannaltamme ainakin toivottavampi vaihtoehto kuin se, että voimakkaimman liittolaisemme johtoon on tulossa debiili, jonka kyky ajatella asioiden syy-seuraussuhteita on heikompi kuin suomalaisen peruskoululaisen.
Ehkä myös uskottavampi?