V**** käyrä kasvaa Euroopassa Putinin toimia kohtaan koko ajan Ukrainassa. On aivan absurdia uskoa Putinin käännyttävän Euroopan Stalinin tyyppiseen Neuvostoliittolaiseen ideologiaan ja orjuuteen, joka ei toimi edes Venäjällä. Tämä ei tule toteutumaan koskaan, mutta Putin ei sitä tajua. Edes veljeskansa Ukraina ei tule koskaan toimimaan enää Euroopassa Venäjän toiveiden mukaisesti, siitä Eurooppa tulee pitämään huolen kaikin tavoin. Ihan sama mitä Putin valehtelee aseista yms. ei vain toimi orjuutusmainos, oikeastaan tilanne on päinvastainen. Tämä on Putinin kolossaalinen virhe, jonka uhkaa edes venäjänkansa ei tajua, koska Putin orjuuttaa heitä.
Häpeänä täytyy myös todeta, että Moskova orjuuttaa myös Suomen lähellä olevaa Pietaria ja on valmis jopa uhraamaan sen oman kunniansa tähden (tätä eivät suomalaiset todellakaan toivo Moskovalta). Pietari ei ole Suomen vihollinen vaan se on Putinin, joka rosvoaa kansaltaan koko ajan rahaa sotaa Ukrainan veljeskansaa vastaan ja diktatorisen hallinnon ylläpitämiseen. Kansa saa nähdä jopa nälkää, jos turhaa sotaa sotivat sotilaat saavat antaa henkensä pelkästään Putinin sekoilujen takia. Pietarissa pohdittiin aikanaan jopa liittymistä Suomeen Neuvostoliiton romahtamisen yhteydessä, mutta "yllättäen" Moskova orjuutti alueen. Voi vain miettiä miten Pietari olisi kehittynyt Suomen kanssa ja verrata sitä mitä on käynyt Putinin orjuutuksen jälkeen. NATO ei tule jatkossakaan hyväksymään edes Pietarin orjuuttamista. Tämä tiedoksi myös Putinille joka orjuuttaa koko Venäjää ja yrittää orjuuttaa Ukrainaa. Neuvostoliittoa ei enää koskaan synny, tätä ei Putin tajua.
Länsi tulee voittamaan tietyllä karmealla tavalla jopa ydinsodan Venäjää ja sen liittolaisia vastaan, jos ne päättävät tätä kokeilla. Oli kyseessä sitten Biden tai esim. Trump ei Putinin hallinnoima Venäjän jää ilman kovaa vastausta, jos tätä kokeilevat. Myös EU kykenee tuhoamaan Moskovan. Täydellinen virhe arvio Putinin hallinnolta on uhota, se ei enää toimi ja oikeastaan osoittaa heikkoutta. Pelkästään Israel riittää tuhoamaan Venäjän valtakeskukset ja tämä olkoon varoitus Putinille, jos haluaa säilyttää Venäjän mahdin ja veljeillä esim. Isis järjestö kanssa. Putin on nyt nurkassa. Seuraavaksi Eurooppa pyyhkii Putinistien lattiaa, elleivät venäläiset sitä itse tee. Trump voi myös löydä kovemman luun todella syvälle Putinin kurkkuun, vaikka monet muuta luulevat. Turha kerjätä apua Trumpilta Putin, koska et tule sitä koskaan saamaan edes Bidenin myönnytysten verran.