Palauttelin tänä aamuna mieleen fiiliksiäni vuoden takaa. Muistan kun normaalina työaamutoimenani laittelin puoli seiskan aikaan aamutelkkaria päälle ja sieltä kerrottiin, että Venäjä on hyökännyt koko rajan leveydeltä Ukrainaan. Vaikka merkit oli olleet ilmassa jo viikkoja eikä tapahtunut sinänsä tullut enää yllätyksenä, niin oli se kuitenkin tässä ajassa ja elämässä niin poikkeuksellista että järkytys oli suuri. Fiilis oli aivan epätodellinen eikä montaa sanaa saatu sanottua sen enempää puolison kanssa kuin töissä työkaverien kanssa. Yksi virolainen työkaverini kiitteli sitä että he ovat NATO:ssa.
Muistelen, että hyökkäyksen jälkeiset viikot meni aika sumussa. Töissä ja vapaa-ajalla tuli seurattua uutisia koko ajan ja jonkin ajan kuluttua oli pakko tehdä itselle jo pelisäännötkin puhelimen ja telkkarin käytön suhteen että saisin nukuttua. Muistelen, että mielialakin oli silloin jotenkin tosi herkillä, silmät vetisti ja ahdisti. Myöhemmin olen myös miettinyt sitä valtavaa vihan tunnetta joka Venäjää kohtaan nousi. Pohdin, että jos olisin nuorempi ja perheetön eikä elämässä tuntuisi erityisempää suuntaa sillä hetkellä olevan, niin olisinko itse pyrkinyt ottamaan selvää kelpaisinko mukaan sotimaan Ukrainan puolelle? Mahdollisesti. Jotenkin oli vain aivan älytön ahdistukseen kytkeytynyt tarmo "tehdä edes jotain".
Ei nuo yllä mainitut tuntemukset ole sinänsä mihinkään lähteneet, Ukrainan sota ei vain enää hallitse omaa elämääni eikä mieltäni. Teen vapaaehtoistyötä, annan lahjoituksia (säännöllisesti Ukrainan armeijalle), osallistun somekeskusteluihin ja pyrin omalta pieneltä osaltani vaikuttamaan poliitikkoihin ja mielialoihin. Olen huolissani siitä, että jengi väsyy sotaan. Että ennen pitkää ihmiset eri maissa ja sitä myöten poliitikot alkavat olla sitä mieltä, että Ukrainan on parempi myöntyä epäedulliseen rauhaan kuin jatkaa oikeutettua taisteluaan.
Minusta se väsyminen näkyy jo esim. meidän edustakuntavaalikeskusteluissa, joissa känistään aivan mitättömistä asioista siihen nähden, että vieressä käydään eloonjäämistaistelua. Minusta meidänkin politiikan ykköskysymyksinä pitäisi olla Ukrainan tukeminen ja siihen liittyen oman turvallisuuden varmistaminen, ettei se mitä tapahtuu Ukrainassa tapahdu koskaan meillä.
