Heitetään nyt vielä itsekin muisteloa vuoden takaa.
Kyttäsin äärimmilleen jännittynyttä tilannetta eri lähteistä (mm. tästä ketjusta) aikalailla reaaliajassa pitkin iltaa. Olisinko simahtanut joskus kahden tai puoli kolmen aikaan yöllä. Heräsin melko aikaisin ja ensimmäisenä uutisotsikot auki: alkoiko tapahtua..?
No alkoihan sitä. Tuli siinä fyysisesti aika huono olo - ns. muljahti. Suututti. Koiran kanssa aamulenkillä ollessa ja presidentin ja ministerien tiedotustilaisuutta odotellessa tuli itsekseen manattua, että oispa sinne NATOon haettu aikanaan. No, toisaalta hahmotin kyllä, että ei meillä tässä nyt justiinsa Ukrainaan verrattavissa olevaa hätää ole, mutta kyllähän tuo aamu keikautti ihan huolella ja toi toisaalta mukanaan sellaisen kauhunsekaisen, mutta jollain tapaa määrätietoisen fiiliksen, jota on vaikea pukea sanoiksi... Tuon päivä oli onneksi vapaapäivä, niin sai rauhassa, omissa oloissa sulatella ja tulipa koiran kanssa käytyä vanhempiakin moikkaamassa. Sääliksi kävi myös isän vanhempia, jotka huitelevat siinä yhdeksän kympien tienoilla, toinen jo muutaman vuoden yli, että eipä noiden sotavuodet kokeneiden ja evakkoonkin pari kertaa lähteneiden soisi enää tällaisia stressaavan... Tosin kommentti "Sellasiahan ne ****** on. En mie niitä pelkää." mamman suusta pisti kieltämättä hymyilemään. Olihan siinä asennetta.
Kauhea aamu. Jos ei muuta, niin YYA-fossiilit (enkä puhu nyt henkilöistä, vaan.. .no, kaikesta) alkoi tuulettumaan kyllä tehokkaasti. Viimein.
Harva asia on pistänyt tällä tavalla vihaksi läpi vuoden. Onneksi tuossa ensimmäisten viikkojen ja kuukausien myötä oppi vähän säännöstelemään uutisvirtojenkin kanssa, niin ei liian pakonomaiseksi mennyt aiheen kyttääminen. Viimeisimpänä aiheen tiimoilta on ärsyttänyt erityisesti tuo tiettyjen maiden omituinen sekoilu aseavun kanssa, mutta hyvä, että jotain on taas alkanut tapahtua. Ja en sinänsä halua liikaa väheksyäkään sitä kieltämättä mittavaa apua, jota Ranska ja Saksakin ovat Ukrainalle tarjonneet, mut oishan sitä hyvien alkulöylyjen jälkeen voinut heittää rohkeasti lisää, eikä ruveta turhaan säätämään välissä. Vuoden sisään on tullut pari kertaa kerrattuakin niitä... omia hommia.
Putinille ja Venäjän oksettavalle, viholliskuvia maalaavalle, omissa sairaissa fantasioissaan kieriskelevälle järjestelmälle henkilöitymineen en toivo muuta kuin äärimmäisen paskaista loppua.