Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 9 803 771
  • 60 601

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei tartte kuin pitää huolta siitä, että sankat joukot eivät tule Eurooppaan. Putinille ei saa antaa minkäänlaisia erävoittoja.
Kaikkien kannalta on reilusti parempi että turvataan Ukrainan kauppamerenkulku (tarvittaessa voimatoimin), silloin suurin kärsijä on itäpaska ja pitkässä juoksussa koko maailma hyötyy. Jos tilanteen annetaan mennä siihen että neukkutoiminnan takia miljoonat nälkäsiirtolaiset Afrikasta ja Lähi-idästä puskevat väkisin päin Eurooppaa, niin kärsijöinä on ne siirtolaiset ja Eurooppa (riippumatta siitä mitä tapahtuu ulkorajoilla) ja suurimpana hyötyjänä itäinen terroristivaltio.
 
Byvajet

Jäsen
Keskisarja toteaa, että länsi vastaa Venäjän valeuutisointiin omalla valeuutisoinnilla. Tältä minustakin on jo hyvän aikaa tuntunut. Olkoonkin, että Venäjä on menestynyt merkittävästi oletettua heikommin, niin ei se likikään yhtä heikko ole kuin media antaa ymmärtää. Täällä puhalletaan tunteita Ukrainan menestyksestä kokonaiskuvan kustannuksella.

Toinen asia, jonka Keskisarja mainitsee, on Ukrainan järjettömän suuri jälleenrakennuksen hinta. Kuka sen maksaa vai maksaako kukaan? Kun jo aseiden toimittaminen on osoittautunut varsin haastavaksi, niin eipä taida liiemmin solidaarisuutta riittää Ukrainalle sen jälkeen, kun sota on ohi.

Tällä hetkellä Ukraina taistelee monien mielestä koko Euroopalle, mutta kun se on taistelunsa taistellut, niin sen jälkeen se ihan yhtä monien mielestä voidaankin unohtaa.

Pätkä on lyhyt. Sille on jatko-osa.

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuohan kuulostaa ihan Maon ja Stalinin sekoiluilta. Kun Mao kävi Neuvostoliitossa niin Stalin halusi että Maon ulosteet käydään tutkimassa kunnolla niin saadaan selville jotain herran terveydestä. Mao oli tuon jälkeen aina vainoharhainen siitä missä käy paskalla.

Vaikka yllä oleva kuulostaa tavallisen pulliaisen mielestä ihan absurdilta, niin samaa vainoharhaisuutta harrastetaan edelleen. Luin vähän aikaa sitten artikkelin, missä kerrottiin, kuinka valtioiden päämiehet ovat tarkkoina etteivät jätä esimerkiksi käyttämiään kyniä tai juomalaseja jälkeensä, koska isäntämaan tiedustelupalvelu voisi ottaa niistä dna-näytteet. Oma turvallisuuspalvelu kerää ja hävittää nämä turvallisesti.

Harmi kyllä, en löytänyt googlaamalla tuota artikkelia. Mutta ei siis ollut pelkästään Kim Jong-un tai muut sekodiktaattorit, vaan oli ihan yleinen käytäntö ainakin joidenkin demokraattisten länsimaidenkin osalta.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Toinen asia, jonka Keskisarja mainitsee, on Ukrainan järjettömän suuri jälleenrakennuksen hinta. Kuka sen maksaa vai maksaako kukaan? Kun jo aseiden toimittaminen on osoittautunut varsin haastavaksi, niin eipä taida liiemmin solidaarisuutta riittää Ukrainalle sen jälkeen, kun sota on ohi.

Tällä hetkellä Ukraina taistelee monien mielestä koko Euroopalle, mutta kun se on taistelunsa taistellut, niin sen jälkeen se ihan yhtä monien mielestä voidaankin unohtaa.
Jos tämä sota päättyy Ukrainan voittoon niin uskoisin, että EU tulee tukemaan Ukrainaa isolla rahalla. Se integroidaan eurooppalaiseen järjestelmään ja aikanaan maa voisi liittyä EU:hun. Ehkä 10-15 vuoden päästä. EU on paska sotilasliitto, mutta ihan pätevä talousliitto. Taloudellisessa avussa ja tuessa olemme ihan hyviä. Ukrainan integroiminen Eurooppaan on win-win sekä Ukrainalle että EU:lle.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Vaikea arvioida tilannetta. Toisaalla hehkutetaan kuinka venäjä ei saa mitään aikaiseksi. Äsken sitte taas luin että Ukraina ottaa nenään ja ei saa tarpeeksi aseita.

Toki sekavuuden ymmärtää. Ei ihan helppo tilanne.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Länsi oli silloin liian pehmeä ja hyväuskoinen Venäjän kanssa, sekä myöntyi liian helposti Venäjän tulkintoihin ja näkemyksiin. EU luotti Minskin sopimusten ratkaisevan Itä-Ukrainan tilanteen, mutta sopimus suosi jo lähtökohtaisesti liikaa Venäjää mikä oli lännen liiallista heikkoutta ja ymmärtämistä, miltäs muilta mailta silloinkin, kuin Saksalta ja Ranskalta Venäjää kohtaan. Länsi toimi vielä silloin suurimmaksi osaksi tärkeimmän kauppapolitiikan eli energian ehdoilla Venäjän kanssa, eikä nähnyt riittävän selkeästi Venäjän tuontienergiaan liittyviä riskejä. EU:n olisi pitänyt alkaa irtautumaan Venäjän tuontienergiasta jo paljon aiemmin.

Näin se on. Jälkiviisaus on huonointa viisautta. Nyt Venäjä teki sen luokan suorituksen, että Länsi tajusi olleensa liian pehmeä tuolloin.

Toivotaan vain, että Venäjä ei tee muutamaa vuotta myöhemmin taas sen luokan suoritusta, että Länsi tajuaa olleensa liian pehmeä vuonna 2022...
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vaikea arvioida tilannetta. Toisaalla hehkutetaan kuinka venäjä ei saa mitään aikaiseksi. Äsken sitte taas luin että Ukraina ottaa nenään ja ei saa tarpeeksi aseita.

Toki sekavuuden ymmärtää. Ei ihan helppo tilanne.
Siihen ylivoimaan nähden, mikä Venäjällä on esim. tykistön suhteen, ja mikä heillä oli tähän sotaan lähdettäessä ja todennäköisesti muutenkin vielä, Venäjä saa kyllä todella vähän aikaiseksi. Sen eteneminen on hidasta ja heti kun sota muuttuu liikkuvaksi niin kaikki alkaa mennä perseelleen. Mutta tämä hidas junnaaminen ja kulutussota on heidän leipälajinsa, ja vaikka eteneminen on edelleen todella hidasta niin se on tällä tyylillä vääjäämätöntä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Vaikea arvioida tilannetta. Toisaalla hehkutetaan kuinka venäjä ei saa mitään aikaiseksi. Äsken sitte taas luin että Ukraina ottaa nenään ja ei saa tarpeeksi aseita.

Toki sekavuuden ymmärtää. Ei ihan helppo tilanne.
Ukrainalle itselleen ei ole tässä vaiheessa hyvä, mikäli sotatapahtumista välittyy liian positiivinen kuva maailmalle, oli tilanne totta tai ei. Viimeiseen asti halutaan estää se mahdollisuus, että Lännessä aletaan pohtia asioita näkökulmasta "no ihan hyvin nuo tuntuvat pärjäävän, ehkä tässä voidaan vähän kiristää tuota apuhanaa". Samalla sitten yleinen mielenkiinto ihmisillä alkaa hiipua sotaa kohtaan. Alussa oli tärkeää luoda mainetta (täysin ansaitusti) hienosti onnistuneella puolustustaistelulla ja Venäjän kärsimillä tappioilla. Nyt taasen on pidettävä yllä vaikutelmaa veitsenterästä, jotta elintärkeä aseapu ei pääse missään vaiheessa hiipumaan.

Ja tämä ei siis ole kannanotto siihen, mikä on "totuus" tällä hekellä, mutta itse en ainakaan usko, että Ukraina esittäisi asioita missään tilanteessa positiivisempina kuin ne oikeasti ovat.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kenraalimajuri Pekka Toverin kommenttia tilanteesta. Ukrainan voimat eivät riitä kovin kauan, Länsi väsyy pitkittyneeseen tilanteeseen kuten on jo Saksan ja Ranskan kommenteista huomattu ja USAn pressanvaalit tulossa, jolloin heilläkin on muuta ajateltavaa.

Putin jaksaa odottaa ja lopulta Ukraina on osa Venäjää.

Byvajet

Jäsen
Ukrainalle itselleen ei ole tässä vaiheessa hyvä, mikäli sotatapahtumista välittyy liian positiivinen kuva maailmalle, oli tilanne totta tai ei. Viimeiseen asti halutaan estää se mahdollisuus, että Lännessä aletaan pohtia asioita näkökulmasta "no ihan hyvin nuo tuntuvat pärjäävän, ehkä tässä voidaan vähän kiristää tuota apuhanaa".

Toisaalta Ukraina tuskin tahtoo antaa Venäjälle viestiä vaikeasta tilanteesta.

Jos tämä sota päättyy Ukrainan voittoon niin uskoisin, että EU tulee tukemaan Ukrainaa isolla rahalla. Se integroidaan eurooppalaiseen järjestelmään ja aikanaan maa voisi liittyä EU:hun. Ehkä 10-15 vuoden päästä. EU on paska sotilasliitto, mutta ihan pätevä talousliitto. Taloudellisessa avussa ja tuessa olemme ihan hyviä. Ukrainan integroiminen Eurooppaan on win-win sekä Ukrainalle että EU:lle.

Valitettavasti en tähän usko. Jos Ukraina selviää, sodan jälkeen nähdään varmasti valkopesua ja symbolisia tuen osoituksia, mutta koska tukea pitäisi jakaa uudelleenrakennukseen mahdollisesti vuosikymmeniä, niin äkkiä halukkuus siihen loppuu. Sille ei saa sisäpoliittista tukea. Koko Eurooppa kärsii esimerkiksi teiden kunnon heikentymisestä, terveydenhuollon jonoista ja julkisten palvelujen alas ajamisesta. On vaikea saada kansoja tukemaan Ukrainaa samaan aikaan, kun omasta viedään.

Tunne kantaa minkä kantaa, mutta kun tunne vuosien kuluessa menee ohi, loppuu myös tuki.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Toisaalta Ukraina tuskin tahtoo antaa Venäjälle viestiä vaikeasta tilanteesta.
Kuten esimerkiksi korostamalla jatkuvasti sitä, että sodassa kaatuu 100 ukrainalaista päivässä ja että Lännen aseapua tarvitaan lisää taistelukyvyn ylläpitämiseksi ja vastaoperaatioiden mahdollistamiseksi? Tätähän Zelenskiyn viesti ulospäin on ollut nyt jo pidemmän aikaa.
 
Mutta varmaa on, ettei Ukraina kerro todellista tilannetta, jos se uhkaa murtua. Viestintä tasapainoilee myötätunnon hakemisen ja vahvana esiintymisen rajalla, mutta rehellistä se ei varmasti ole.

Ukrainan mahdollisen murtumisen näkee havaittavista tosiasioista eikä viestinnästä.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Tunne kantaa minkä kantaa, mutta kun tunne vuosien kuluessa menee ohi, loppuu myös tuki.
Eihän se tunne ole mennyt ohi vieläkään Puolan, Unkarin, Romanian ym. kohdalla. EU tukee näitä joka vuosi miljardeilla euroilla. Miksi Ukraina olisi eri asia?

Lisäksi länsimaiset yritykset haluavat jatkossa investoida Ukrainaan, koska samalla voi brändäytyä maan jälleenrakennuksen tukijaksi ja vapaan maailman puolustajaksi. Tämä toki vaatii sen, että maahan saadaan edes hatara rauha. Ukrainan talouden tulevaisuus sodan jälkeen näyttää kuitenkin huomattavasti valoisammalta kuin Venäjän.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Valitettavasti en tähän usko. Jos Ukraina selviää, sodan jälkeen nähdään varmasti valkopesua ja symbolisia tuen osoituksia, mutta koska tukea pitäisi jakaa uudelleenrakennukseen mahdollisesti vuosikymmeniä, niin äkkiä halukkuus siihen loppuu. Sille ei saa sisäpoliittista tukea. Koko Eurooppa kärsii esimerkiksi teiden kunnon heikentymisestä, terveydenhuollon jonoista ja julkisten palvelujen alas ajamisesta. On vaikea saada kansoja tukemaan Ukrainaa samaan aikaan, kun omasta viedään.

Tunne kantaa minkä kantaa, mutta kun tunne vuosien kuluessa menee ohi, loppuu myös tuki.

Minä en ole näin kyyninen. Ukrainan ottaminen lähemmäs Eurooppaa voi olla myös se muutos, joka saa Euroopan nousemaan taantumasta. Ukrainassahan on valtavasti luonnonresursseja ja eurooppahenkisiä ihmisiä. Sodan kauttahan EU:ssa on jo miljoonia ukrainalaisia. Jos taas toisin päin ajattelee niin EU:lla ei ole varaa olla auttamatta Ukrainan jälleenrakentamista. Jos ukrainalaisia jätetään auttamatta niin se valtio helposti voi ajautua kleptokratiaan ja sisäisiin kiistoihin.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kenraalimajuri Pekka Toverin kommenttia tilanteesta. Ukrainan voimat eivät riitä kovin kauan, Länsi väsyy pitkittyneeseen tilanteeseen kuten on jo Saksan ja Ranskan kommenteista huomattu ja USAn pressanvaalit tulossa, jolloin heilläkin on muuta ajateltavaa.

Putin jaksaa odottaa ja lopulta Ukraina on osa Venäjää.

Ukrainalla on kuitenkin USA:n senaatin vai edustajainhuoneen käytännössä yksimielisesti hyväksymä kultakortti asekauppaan, eli ensimmäistä kertaa 2MS jälkeen aktivoitu ja kohdemaalle suunnattu lend-lease -sopimus. Saksan ja Ranskan tuki on ollut koko sodan aktiivisen hyökkäysvaiheen ajan melko naurettavan heikkoa ja niistä on ollut enemmän haittaa kun pyrkivät jostain millään logiikalla käsittämättömästä syystä edistää itäisen terroristivaltion ja sen pikkuisen tsaarinpaskaleen etuja, painostamalla Ukrainaa antautumaan ja kampittamalla sotatilaan ja itäisen paskavaltion globaaliin terrorismiin ja uhkaan realistisemmin suhtautuvien maiden antamaa apua.

Lisäksi Ukrainassa edelleen 80% kansasta sitä mieltä että sota jatkuu kunnes raiskaajamurhaajat on ajettu maan laillisten rajojen (ml. Krim) ulkopuolelle, tai maan poveen. Neukkujen touhujen seurauksena tuo mieliala ei tule ihan nopeasti muuttumaan antautumiselle suopeaksi. Itäiset terroristipaskiaiset ovat omalla toiminnallaan varmistaneet sen että merkittävä osa ukrainalaisista taistelee suunnilleen sinne kuolemaan saakka, kun vaihtoehtona on naapurimme repertuaarista kaikkea epäinhimillistä ennen sen kuoleman saapumista tai sitten "vaan" hengenlähtö kentällä ja mahdollisuus viedä mukana jokunen raiskaajapaska ja siten mahdollisesti ehkäistä jonkun muun ukrainalaisen kokemat epäinhimillisyydet.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Itäiset terroristipaskiaiset ovat omalla toiminnallaan varmistaneet sen että merkittävä osa ukrainalaisista taistelee suunnilleen sinne kuolemaan saakka, kun vaihtoehtona on naapurimme repertuaarista kaikkea epäinhimillistä ennen sen kuoleman saapumista tai sitten "vaan" hengenlähtö kentällä ja mahdollisuus viedä mukana jokunen raiskaajapaska ja siten mahdollisesti ehkäistä jonkun muun ukrainalaisen kokemat epäinhimillisyydet.
Kyllä kyllä. Venäjä pyrkii kansanmurhaan ja on onnistunut siinä jo kohtuullisesti. Ukraina tietää tämän ja ei ole paljon vaihtoehtoa miten toimia.

Vaikka täällä on naureskeltu Venäjän 60-luvun tykeille, isoveljen asemäärä on noin 15-kertainen Ukrainaan verrattuna. Vaikka niillä tykeillä vedellään vähän ohikin, laukausten määrä on niin suuri, että osumiakin tulee pakostakin. Ja samalla se pitää puolustajat varpaillaan, kun kokoajan nurkissa paukkuu. Ukraina tarvitsee apua paljon ja nopeasti, jos haluavat taistelua jatkaa.

Vaikka Venäjä olisi menettänyt nyt jo 40 000 sotilasta, se on aika pieni määrä, koska kaikki ovat jotain Siperian ja muun itäisen Venäjän porukkaa. Ei rintamalla ole vielä nähty Pietarin ja Moskovan jätkiä. Eli Putinilla ei ole mitään kiirettä sen suhteen sodan lopettamiselle.

Aivovuoto on jo luokkaa 200 000 ihmistä kasvaen kokoajan, ja se tässä Venäjällä suuremmaksi murheeksi muodostuu kuin sodassa kaatuneet.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Aivovuoto on jo luokkaa 200 000 ihmistä kasvaen kokoajan, ja se tässä Venäjällä suuremmaksi murheeksi muodostuu kuin sodassa kaatuneet.
Jos venäläisten vanhat metkut jatkuvat, on vähintään 1 % tästä aivovuodosta viidennen kolonnan jengiä. Riittääpähän länsimaiden salaisilla poliiseilla töitä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...

Aivovuoto on jo luokkaa 200 000 ihmistä kasvaen kokoajan, ja se tässä Venäjällä suuremmaksi murheeksi muodostuu kuin sodassa kaatuneet.
Onko pysyvästi maasta lähteneitä tilastoitu jossain? Muistelisin uutisoidun ainoastaan maasta ylipäätään poistuneen jo toukokuun alkupuolella nelisen miljoonaa henkeä, mikä oli mielestäni aika hurjaa kun ainoastaan miljoona vähemmän lähtenyt neukkujen aloittamaa terrorisotaa pakoon Venäjältä kuin mitä sen terrorisodan kohdemaasta.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikka Venäjä olisi menettänyt nyt jo 40 000 sotilasta, se on aika pieni määrä, koska kaikki ovat jotain Siperian ja muun itäisen Venäjän porukkaa. Ei rintamalla ole vielä nähty Pietarin ja Moskovan jätkiä. Eli Putinilla ei ole mitään kiirettä sen suhteen sodan lopettamiselle.
Eikä ehkä nähdäkään Pietarin ja Moskovan porukkaa. Harva on halukas lähtemään, eikä toisaalta osaakaan suunnata tykkiä tai ajaa panssarivaunua, tai miutakaan sodassa hyödyllistä.

Jos suoritetaan liikekannallepano, niin sitten voidaan määrätä porukkaa miljoonittain sotimaan. Tosin ensin pitää ummikkoja muutama kuukausi kouluttaa tai ovat vain tiellä.

Taitaa Putinin kannalta olla ikävästi niin, että käyttökelpoista porukkaa ei ole paljon enempää kuin se sodan aloittanut noin 200 000. Ihan määrättömästi ei ole varaa miehiä menettää, tällä kertaa.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kansanradiossa vanha mies viime sunnuntaina virkkoi mukavasti. Jos hän menee naapurille ja särkee naapurin mökin niin ei sitä kolmannen naapurin kuuluu maksaa. Ihan itse sen joutuu korvaamaan.
Tässä tapauksessa ei taida vanhan miehen viisaus toteutua. Kyllä se kolmas naapuri maksumieheksi lopulta joutuu. Öykkäri naapuri tuskin korvannee yhtään mitään.

Kaivan oman kristallipalloni nyt esille. Ukraina joutuu luopumaan itäisistä osistaan. Tilanne jähmettyy noihin asemiin ja lännen jänne alkaa pettämään. Aseapua ei saada tarpeeksi. Miehittäjää ei saada lyötyä pois puolustajan toimesta. Mikään oikea valtio ei tietenkään tunnusta näitä napattua alueita. Rajaseutu pysyy jännitteisenä. Venäjällä on uusi ukko puikoissa vuodenvaihteen jälkeen.

Toivottavasti olen väärässä ja länsi puuttuu peliin katsoen Putinin bluffin. Pieni rauhanturvaoperaatio tekisi hyvää.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eikä ehkä nähdäkään Pietarin ja Moskovan porukkaa. Harva on halukas lähtemään, eikä toisaalta osaakaan suunnata tykkiä tai ajaa panssarivaunua, tai miutakaan sodassa hyödyllistä.

Jos suoritetaan liikekannallepano, niin sitten voidaan määrätä porukkaa miljoonittain sotimaan. Tosin ensin pitää ummikkoja muutama kuukausi kouluttaa tai ovat vain tiellä.

Taitaa Putinin kannalta olla ikävästi niin, että käyttökelpoista porukkaa ei ole paljon enempää kuin se sodan aloittanut noin 200 000. Ihan määrättömästi ei ole varaa miehiä menettää, tällä kertaa.
Åålpo
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös