Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 329 545
  • 66 068

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Putinin rahojen riittävyyttä on kyllä mahdoton arvioida. Teoriassa sotakassaa kyllä olisi ollut, mutta käytäntö on eri asia. Venäjän talous ei ole kehittynyt juurikaan, mutta toisaalta ulkomaista velkaakaan sillä ei juuri ollut. Mikäli talous olisi rullannut edelleen +/- 0 seuraavat vuodet olisi varmasti sotakassan avulla pärjätty.

Nyt laajat pakotteet kuitenkin iskee rajusti venjäjän BKT:hen. Suurella todennäköisyydellä tämä johtaa alijäämään, joka pitää paikata jollain. Rahaa tuskin kukaan lainaa ja vaikka lainaisikin, rupla on vähän kehno maksuväline. Kansan selkärangasta voi toki ottaa, mutta luulisi aika äkkiä näkyvän kannatuksessa. Omansa tietysti vielä vaikuttaa se paljon siellä sodassa kuluu sitä rahaa. Pienillä tappiolla pärjää vuoden siinä missä isoilla pari kuukautta.

Tilannetta on siis vaikea arvioida tarkkaan, mutta tavallisen kansan elämässä tämä näkyy kyllä nyt ihan heti, kuten on huomattu. Kyllä ne Putinin ylimieliset jutut siitä kuinka pakotteet ei vaikuta, koska kassaa on, olivat hyvin pitkälti uhoa vain. Teoriassa venäjä voi sotia pitkäänkin kun kalustoa on ja raaka-ainettakin riittää. Käytännössä sitten kuitenkin tilanne on eri. Jos muu maailma alkaa tästä saamaan talouden käyntiin koronan jälkeen ja investoi uusiin energiaratkaisuihin ja Venäjä sen kun kurjistaa kansaa ja syytää kaiken liikenevän sotaan, niin ei Venäjä taida koskaan saada sitä etumatkaa kiinni, jonka muu maailma tulee karkaamaan.

Eli mikäli kaveri pysyy vallassa niin ei teoriassa rahat sotaan välttämättä äkkiä lopu, mutta muualta Venäjällä ne kyllä loppuu ja en mitenkään usko etteikö se johtaisi seurauksiin, vaikka kovin väitetään ettei tuo kansa helpolla johtajaansa vastaan nouse.

Tämän varaan itsekin lasken. Ja ennen kaikkea venäläisen eliitin varaan. Kun he tajuavat, ettei se mammona enää puussa kasva, niin kääntyvät Putinia vastaan.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli eiliseen verrattuna on tullut 6 tankkia, 5 tykistöä, 38 miehistönkuljetusvaunua, jne. lisää mutta miestappiot nousseet 5840:stä 9000:een? Jokin ei nyt täsmää.
Ei varmaan täsmääkään, mutta miestappioihin kuulu(ne)vat antautumisetkin, joten jos joka varusmiestä ei sotiminen kiinnosta, niin äkkiä sieltä tappioita tulee kun antaudutaan.
 

Jeffrey

Jäsen
Eli eiliseen verrattuna on tullut 6 tankkia, 5 tykistöä, 38 miehistönkuljetusvaunua, jne. lisää mutta miestappiot nousseet 5840:stä 9000:een? Jokin ei nyt täsmää.

En nyt ota kantaa siihen mikä on oikea luku, mutta lienee selvää ettei se ole eilinen eikä tämän päiväinen - ja luvut tarkentuvat kun aika etenee. Todellinen luku myös eilen saattanut olla jotain ihan muuta kuin arvioitu.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinulla on myös epärealistinen käsitys siitä mitä "kaikki" tietävät. Väitän, että keskustelu valtsikaa ja ylipäätään yliopistoa käymättömien kadunmiesten kanssa paljastaa tämän todeksi vaikka yleisesti tietämys onkin hyvää. Moni ei seuraa näitä asioita juuri yhtään ja jos puuttuminen Ukrainan sotaan on pikaisella katselmuksella "laitonta", niin siitä saattaa muodostua väärä kuva asioista.
No tämä on taatusti totta. Itse katson asiaa (omasta mielestäni) aika harjaantunein silmin. Olisi tietysti ollut hyvä korostaa tuota keskustelun konseptia, jottei ihmisillä mene laki ja laillisuus sekaisin oikean ja väärän kanssa. Samoin olisi voinut alleviivata, että Venäjän tekemät oikeusloukkaukset ovat mittavasti suuremmat.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos haluaa vitutuskerrointa ylöspäin niin Lavrov tiedotustilaisuudessa viittasi juuri USA:n toimia Hitlerin toimintaan ja kertoi, että mikäli kolmas maailmansota syntyy tulee se olemaan ydinsota. On tällä Lavrovillakin pää kyllä helvetin syvällä Putinin perseessä.

Olenko yksin, mutta aika epätoivoiset vibat tulee näistä jo. Aiempi annetaan ymmärtää -tyyli on vaihtunut sellaiseen "kai te nyt tajuutte että meillä on niitä ydinpommeja ja me ihan varppina sitten myös käytetään niitä, et kantsii vähän varoo!!!".

Nykytapahtumien valossa kyllä huolestuttavaa jos ajavat itsensä kovin syvälle nurkkaan ydinsotauhkailulla. Ukrainassa "jouduttiin" hyökkäämään, toivottavasti ydiniskua ei tehdä ihan vain sen osoittamiseksi ettei ole pelkkää puhetta nämä.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
No nyt vaikuttaa melkoisen kovalta suoritukselta Ukrainalta:





Saa nähdä löytyykö vielä jatkovahvistukset.

Lisäksi ilmeisesti Ukrainan IT pudottanut Venäjän MIG30:n, joka sekin on vähintään osoitus siitä, että Ukrainan IT-kalustoa ei ole ainakaan vielä kokonaan tuhottu.

Vähän vaikuttaa, että Ukrainan IT on nimenomaan parantunut viimeisen parin päivän aikana. Mahtaako sitten johtua uudesta länkkäriaseistuksesta vai ovatko muuten vain ruvenneet osumaan paremmin.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
<blockquote class="twitter-tweet"><p lang="en" dir="ltr"><a href="https://twitter.com/hashtag/Russian?src=hash&amp;ref_src=twsrc^tfw">#Russian</a> occupant rethinks the invasion of <a href="https://twitter.com/hashtag/Ukraine?src=hash&amp;ref_src=twsrc^tfw">#Ukraine</a> by Russian troops. He does not longer smile during shellings. <a href="https://t.co/H7FtXNU41Y">pic.twitter.com/H7FtXNU41Y</a></p>&mdash; NEXTA (@nexta_tv) <a href="


">March 3, 2022</a></blockquote> <script async src="https://platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>

Jos tuo on tosiaan sama jamppa, niin olen ohuesti vahingoniloinen...

Itse en osaa sanoa onko vai ei.

Tämähän kuvastaa sitä miten tehokas ja epäinhimillinen tapa käydä hyökkäys-sotaa on raketit, ohjukset ja tykistö. Ei siinä tarvitse paljoa ukkelien miettiä mitä nuo tekevät määränpäässään. Sotilaallisesta näkökulmasta tietty äärimmäisen hyvä, ei tule sotilaan moraali ongelmaksi.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Onhan tämä vähän "hassua", kun koko läntinen maailma kannustaa Ukrainalaisia heittämään henkensä. Kyllähän tässä Ukraina ja Ukrainalaiset uhrataan. Tosi kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta mitä nopeammin siellä saadaan neuvoteltua jonkinlainen rauha, sen vähemmän ihmisiä kuolee, toisaalta sitä haluaa myös että Ukrainalaiset panee kampoihin.
Helppo täältä Suomesta on (vielä) todeta: "Rohkea kuolee kerran, pelkuri monta kertaa". Mutta Ukrainalla ja ukrainalaisilla on vertailukohtaa mistä valita. Suuntana länsi ja vapaus, josta ovat saaneet maistiaisia jo kotimaassa (vaikka paljon on vielä tekemistä), mutta ennen kaikkea lukuisat ukrainalaiset ovat työskennelleet, matkustaneet ja asuneet lännessä. Toinen vaihtoehto on itä ja orjuus (tätä kokemusta on historia täynnä, vaikka minäkin luulin sen olevan enää pelkkää historiaa). Haluavat kuoleman uhallakin olla mieluimmin vapaita kuin orjia. Miksi emme sitä tukisi, toki itsemme, mutta myös ukrainalaisten vuoksi?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Hesarin tuore juttu Venäjän valtiopropagandasta. Natsisaksa tulee mieleen tuosta propagandasta, koska niin räikeää ja systemaattista valehtelua tuo on. Kaikki on valetta. Ainuttakaan totuuden sanaa ei mahdu joukkoon.
Venäjä hallitsee disinformaation erinomaisesti tilanteissa, joissa sillä on tiedotuksessa täysi ylivoima. Sen sijaan Venäjän ulkopuolella disinformaatio ei nyt pure kuten puri mm. koronakriisin alussa vuonna 2020. Ukrainalle iso plussa tästä, mutta myös EU on valmiimpi.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Twitteristä poimittua vahvistamatonta "tietoa":

Yhdysvalloissa asuva venäläisyrittäjä Alex Konanykhin on luvannut 1M USD palkkion Putinin pidättämisestä.

Onko jahtikausi alkanut?
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ylen feedistä;

"Venäjän Lavrov: Lännellä on mielessään ydinsota​

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi tänään Venäjän valtiokanavalle, että hän uskoo lännen valmistelevan hyökkäystä Venäjää vastaan.

Hän syytti sotilasliitto Natoa pyrkimyksestä säilyttää ylivalta ja sanoi, että vaikka Venäjä tahtoo hyvää, se ei voi antaa ulkovaltojen heikentää itseään.

Lavrov myös väitti, että lännellä olisi mielessään ydinsota.

Lavor sanoi, että Venäjän sotilasoperaation tavoitteena on estää Ukrainaa liittymästä Natoon."

Eiköhän siinä tullut oikeutus kaikkiin toimiin Ukrainassa ja mahdollisessa eskaloitumisessa.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Vähän vaikuttaa, että Ukrainan IT on nimenomaan parantunut viimeisen parin päivän aikana. Mahtaako sitten johtua uudesta länkkäriaseistuksesta vai ovatko muuten vain ruvenneet osumaan paremmin.
Voi myös olla, että hyökkääjä on joutunut ottamaan isompia riskejä, kun invaasio ei olekaan edennyt niinkö Stromsössä. Aikamoista veitsenterällä taiteilua on tuo ilmatorjunta vs lentovehkeet varsinkin kun mitään tietoa kalustosta ei oikeastaan ole.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Ylen feedistä;

"Venäjän Lavrov: Lännellä on mielessään ydinsota​

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi tänään Venäjän valtiokanavalle, että hän uskoo lännen valmistelevan hyökkäystä Venäjää vastaan.

Hän syytti sotilasliitto Natoa pyrkimyksestä säilyttää ylivalta ja sanoi, että vaikka Venäjä tahtoo hyvää, se ei voi antaa ulkovaltojen heikentää itseään.

Lavrov myös väitti, että lännellä olisi mielessään ydinsota.

Lavor sanoi, että Venäjän sotilasoperaation tavoitteena on estää Ukrainaa liittymästä Natoon."

Eiköhän siinä tullut oikeutus kaikkiin toimiin Ukrainassa ja mahdollisessa eskaloitumisessa.
Samaa sontaahan tuolta on tullut koko ajan. Tämä on puhtaasti sisäpoliittista, ei muuta. Näistä ei mielestäni enää kannata huolestua tipan tippaa. Venäjän keinot ovat kohta lopussa myös sisäpoliittisesti, joten retoriikka kovenee.

Venäjän johto tietää aivan hyvin, että tiimalasissa on hiekka valumassa loppuun. Näkisin tämän liittyvän enemmänkin tuohon huhuttuun poikkeus-/sotatilan julistamiseen. Lavrovin välittämä viesti valmistaa kansaa siihen.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
No kai me voidaan luvata että emme toistaiseksi kohdista Venäjään uhkaa. Tai ainakaan emme katkaise Murmanskin rataa emmekä piiritä Pietaria, tai emme ainakaan ennen lätkän MM-kisoja.
"Suunnittelemme ainoastaan rauhanturvaoperaatiota lähialueellamme, joten olkaa huoleti"
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Aina varauksella nämä, mutta onhan tuossa kalustoa jo jonkin verran hävärilistalla taloudellisestikin mietittynä. Ihan heti ei esim. ilma-aluksia korvata tuollaisia määriä.



Varmasti on paljon tullut kalustotappioita. Mutta eilenkin (vai toissapäivänä, ei voi muistaa enää) yhdysvaltalaisarvio oli että molempien osapuolten lentokonetappiot olivat muutamia koneita ja samalla Ukrainan arvioima tappioluku oli 29. Että veikkaan totuuden olevan jossain puolivälin paikkeilla noita ukrainalaisten arvioita. Mutta paljonhan sekin on.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Helppo täältä Suomesta on (vielä) todeta: "Rohkea kuolee kerran, pelkuri monta kertaa". Mutta Ukrainalla ja ukrainalaisilla on vertailukohtaa mistä valita. Suuntana länsi ja vapaus, josta ovat saaneet maistiaisia jo kotimaassa (vaikka paljon on vielä tekemistä), mutta ennen kaikkea lukuisat ukrainalaiset ovat työskennelleet, matkustaneet ja asuneet lännessä. Toinen vaihtoehto on itä ja orjuus (tätä kokemusta on historia täynnä, vaikka minäkin luulin sen olevan enää pelkkää historiaa). Haluavat kuoleman uhallakin olla mieluimmin vapaita kuin orjia. Miksi emme sitä tukisi, toki itsemme, mutta myös ukrainalaisten vuoksi?
Siinä on vain sellainen homma, että Ukraina todennäköisesti joutuu taipumaan Venäjän tahtoon enemmin tai myöhemmin ja kysymys on vain että kuinka monta ihmistä kuolee ennen sitä. Kuten sanoin, kaksijakoiset fiilikset, koska kyllähän sitä täällä toivoo myös, että Ukrainalaiset nistii niin monta vihollista kuin vain kerkeää.

Sanoin että Ukraina ja Ukrainalaiset uhrataan, mutta ne on siis käytännössä uhrattu jo. Länsimaiden kylmästä näkökulmasta se, että Ukraina laittaa niin pitkään kampoihin kuin vain pystyy ja aihetutaa Venäjälle isoja tappioita ja kuluja. Ukrainalaisten hengistä viis veisataan.
 
Viimeksi muokattu:

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Oli totta tai ei, niin kyllä tämän kaltainen uutisointi vaan lisää ahdistusta, vittu kun tiedä onko totta vai ei, kai tässä pieni mahdollisuus on siihen että näin on oikeastikin vaadittu.
Nuo turvatakuuvaatimukset kirjeitse olivat jo aikaa sitten, jotka mediassakin olivat esillä. Ei tämä nyt mikään uusi käänne ole sen puoleen. Nyt se vain on levinnyt kansainväliseen mediaan.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Olenko yksin, mutta aika epätoivoiset vibat tulee näistä jo. Aiempi annetaan ymmärtää -tyyli on vaihtunut sellaiseen "kai te nyt tajuutte että meillä on niitä ydinpommeja ja me ihan varppina sitten myös käytetään niitä, et kantsii vähän varoo!!!".
Varmaan Venäjän johdossakin on tajuttu jo tilanne. Nyt yritetään epätoivoisilla ydinsotapuheilla saada vielä länsi perumaan pakotteet, mutta ei länsi ota enää tässä tilanteessa taka-askelia. Aika paljon on vuosien varrella annettu sodan pelossa Venäjälle siimaa, mutta tästä ei Venäjä enää tule selviämään.

Lopputulos tulee olemaan se, että jossain vaiheessa Venäjän johto tulee vaihtumaan ja se joutuu luovuttamaan myös ne aiemmin vallatut alueet Ukrainalle. Mitä nopeammin Venäjä ymmärtää tämän, niin sitä vähemmän se joutuu itsekin kärsimään tästä tilanteesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös