Toki näin. Olen äärimmäisen skeptinen sen suhteen, että Venäjästä muodostuu demokraattinen, ihmisoikeuksia kunniottava sivistysvaltio Putinin jälkeen. On todennäköisempää, että silovikit jatkavat vallassa ja tilalle tulee toinen tyranni. Edes pitkään Venäjällä jatkunut länsimaistuminen etenkin elämäntapojen osalta ei ole muuttanut venäläisen perustarvetta vahvaan, autoritääriseen johtajaan ja hallintoon. Suhtautumiseni on erittäin kyyninen mitä tulee venäläisen aitoon haluun demokraattiseen yhteiskuntajärjestykseen ja vielä kyynisempi sen jälkeen kun venäläinen enemmistö kokee sodan, kansanmurhan ja inhimillisen kärsimyksen myönteisenä asiana.
Toki tiedostan taustalla olevan kollektiivisen aivopesun.
En minäkään usko, että tämä sota tuo nopeaa ratkaisua kyseiseen ongelmaan. Tämä sota ei tule päättymään Moskovan miehitykseen ja koko hallinnon kaikkine myötävaikuttajineen viemiseen sotarikostuomioistuimeen (kuten Saksan ja Japanin kanssa toimittiin). Se vaatisi 3. maailmansodan tapaisen hässäkän ja se taas ei nyt ole skenaariona sieltä toivottavimmasta päästä.
Ennemmin tämä päättyy kansan myötävaikuttamaan palatsivallankumoukseen ja myös minä olen pessimistinen sen suhteen, että semmoinen voisi äkkiseltään johtaa aitoon demokratiaan.
Toisaalta ehdottomasti kiistän, että venäläisillä olisi yhtään sen suurempaa tarvetta autoritääriselle hallinnolle, kuin muillakaan ennen nykymuotoisten demokraaattisten valtioiden kehittymistä (ja on huomioitava, että tämä on vielä erittäin nuori järjestelmä), mutta Venäjällä demokratia ei vain ole koskaan lähtenyt edes varsinaisesti kehittymään 1990-luvun mennessä heti lähdössä niin onnettomaan ja kaoottiseen suuntaan. Enemmän tai vähemmän heikosti se toki meni Venäjän lisäksi myös muissa entisissä neuvostovaltioissa Baltian maita lukuunottamatta.
Nuori demokratia on aina erittäin herkkä epäonnistumaan, kansasta riippumatta. Mitä nuorempi, sitä herkempi sortumiselle. Suomessa demokraattinen järjestelmä on Euroopan vanhimpia ja se on siten ehtinyt pisimmälle vakiintumaan, ja kestää hyvin kolhuja, iskuja ja horjuttamista. Mutta myös Suomen demokratia oli jatkuvasti suuressa vaarassa ihan sisäistenkin uhkien takia monta kymmentä vuotta: oli autoritäärisiä monarkisteja, kommunisteja, autoritäärisiä äärioikeistolaisia, fasisteja. Oli poliittisesti motivoituneita valtiollisia turvallisuusinstituutioita ja korruptoituneita virastoja. Oli sisällissota ja Mäntsälän kapina. Demokratia taisi lopulta säilyä pitkälti muutamien itseään säästämättä demokratiaa puolustaneiden yksittäisten poliitikkojen ansiosta, joista yksi pääsi työnsä takia hengestään.
Monissa Euroopan maissa demokraattinen järjestelmä on ollut kunnolla olemassa toisesta maailmansodasta alkaen: näissä maissa demokratiaa haastetaan edelleen selvästi enemmän, kuin Suomessa ja erilaisia demokraattiseen hallintotapaan liittyviä ongelmia on selvästi enemmän (esim. Italia ja Itävalta). Esim. Itävallassa demokratian suojeleminen on aivan eri tavalla läsnä poliitikkojen, median ja kansalaisten keskusteluissa, kuin se on Suomessa - siksi, että demokratiaa ei edelleenkään uskalleta pitää samalla tavalla automaationa, kuin Suomessa sitä liikaakin pidetään. Itävaltalaiset tietävät oman maansa ensimmäisen demokraattisen perustuslain luhistuneen fasismiin ja lopulta kansallissosialismiin. Nykyäänkin demokratiaan nähdään kohdistuvan vakavastiotettavia uhkia (ja niin siihen tietyllä tavalla kohdistuukin). Sitten toki Euroopassa on vielä kolmas ajallinen taso demokratiakehityksessä: 90-luvulla demokratisoituneet entiset itäblokin maat (ei-ex-neuvostovaltiot). Yhdessä näistä demokratia on käytännössä jo kaatunut (Unkari) ja useammassa sitä uhataan vakavasti koko ajan (Puola, Romania, Bulgaria, Slovenia, Serbia, Bosnia...) tai siihen kohdistuu kohtalainen tai jonkinlainen uhka (Tshekki, Slovakia, Kroatia, Montenegro, Albania...). Uskallan väittää, että ilman EU:ta Unkarin tielle olisi vajonnut jo useampikin valtio.
Demokratia ja oikeusvaltio eivät ole järjestelmiä, jotka joillekin eivät sovi ja joillekin sopivat. Autoritäärisyys ja sen seurauksena tuleva diktatuuri ovat default - ihmisellä on aina taipumus autoritäärisyyteen. Demokratia puolestaan on pelkästään varsin nuori mekanismi, joka on kehitetty tätä taipumusta blokkaamaan siksi, että autoritäärisyyden on todettu johtavan kollektiivisesti huonoihin tuloksiin, tehottomuuteen ja tuhoon. Se ei ole automaatio missään, vaan sitä pitää jatkuvasti ylläpitää ja kehittää, koska sitä vastaan lähtökohtaisesti hyökätään. Mitä pidempään sitä on ylläpidetty ja kehitetty, sitä tehokkaammin rakenne erilaisia hyökkäyksiä kestää.