Näin länsimaalaisesta perspektiivistä katsottuna koko sota ja siihen johtaneet syyt ovat surrealistisia. Siis lähdetään sotimaan, koska koetaan uhkaa, jota ei todellisuudessa ole. Ei pystytä myöntämään virhettä, koska venäläinen ylpeys ei siihen taivu. Ei ymmärretä, että vaatimaansa globaalia kunnioitusta ei saa sotimalla eikä siviilien pommittamisilla vaan se generoi globaalia halveksuntaa.
Tuo on tosiaankin Lännen näkemys tästä sodasta, eli katsotaan tätä tapahtumaa yksittäisenä selkkauksena. Venäjä ja Putin peilaavat tätä luultavasti historian perspektiivistä. Ja heille tuo historia alkaa jo vuodesta 1990, jolloin Gorbachov ja USA sopivat, että jos Saksat saavat yhdistyä, NATO ei laajene Itään. Ja kuten tiedämme, Saksat saivat yhdistyä. Sen jälkeen ainakin Unkari, Puola, Tsekki, Latvia, Liettua ja Viro ovat liittyneet NATOon (oliko muita?). Ja siinä välissä on molempien- myös Lännen taholta- rikottu lupauksia mm. Ukrainan koskemattomuuden suhteen. Ukrainalle USA on antanut sotilaallista ja taloudellista apua ainakin vuoden 2014 Odessa-verilöylystä alkaen. On aika sinislmäistä väittää, että Venäjän pelko NATOn suhteen on turha, toki se ei tietenkään ole oikeutus alkamassa olevalle massamurhalle tai minkäänlaiselle väkivallalle. Samoin on sinisilmäistä väittää, etteikö esim. USA:n aseteollisuus nauraisi joka kerta matkalla pankkiin, kun uusi maa liittyy NATOon.
Miten esim. USA reagoisi, jos Venäjä tai Kiina alkaisi tehdä sotilasliittoutumia vaikkapa Mexicon tai Kanadan kanssa? Veikkaan että USAlle ei riittäisi vakuuttelu, että ei tässä mitään uhkaa ole.
Putin on tietysti helpottanut tuon NATO-narratiivin lanseeraamista Euroopassa, voi sanoa että hänen tavoitteensa verrattuna lopputulokseen on non 180 astetta pielessä: Hän on halunnut puskurivaltioita Venäjän ja NATOn väliin ja tämän sodan ollessa vielä kesken, veikkaan ettei Euroopasta löydy valtiota joka EI haluaisi NATOon.
Tuossa linkissä lyhyt näkemys aiheeseen.
Claims Over Broken Promises About NATO Simmer at the Heart of the Ukraine Crisis