Itselleni iski juuri aivan täysin toivoton ja välinpitämätön olo. Ei siksi, että pelkäisin ydinasetta tai kolmatta maailmansotaa. Ei ukrainalaisten puolesta, vaikka kärsimys hirveää onkin siellä. Jotenkin iski tajuntaan se, että kun tuota touhua katsoo niin ihmiskunnalla ei ole mitään toivoa. Ei pienintäkään. Sotaa, sotaa, sotaa. Aina pelkkää sotaa. Vuosituhannesta toiseen. Ainoa kehitys tapahtuu vain siinä, että aseet muuttuvat ajan kanssa hirveämpään suuntaan. Niitä ihminen kyllä osaa kehittää. Hyvissä asioissa on sitten hiljaisempaa. Ihminen katoaa joko tässä tai seuraavassa sodassa. Jos niin ei tapahdu, sitten ilmastonmuutos meidät hoitelee, Luojan kiitos. Saavatpa muut luontokappaleet sitten rauhan kun tämä turhake täältä poistuu. Lopputuleman kannalta kuitenkin yhdentekevää, miten tuossa kähinässä käy. Siellä se ihminen tappelee, kuten aina.