Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 10 899 204
  • 64 296

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kyllä minäkin uskon että puuttumista edelleen vältellään. Olen kuitenkin sitä mieltä että arvio siitä että puuttuminen olisi automaattisesti maailmansota, on liioiteltua. Länsi on nyt täysin vastaan Venäjää ja oikeastaan vain Kiinan kortti on se mikä ei ole käännetty vielä. Kiina puolestaan haluaisi paremmat kauppasuhteet Yhdysvaltoihin ja on Venäjän kumppani vain pakosta. Lännellä ei ole mitenkään poissuljettua saada Kiinalta mandaattia toimilleen. Loppuun asti näitä kuitenkin vältetään ja luulen Yhdysvaltojen ja Kiinan käyvän paljon keskusteltua. Kiinan suorat ukaasit Putinille voisivat esimerkiksi toimia hyvin.

En usko siis vieläkään että sotilaallinen puuttuminen olisi lännen osalta lähellä, mutta sen yhdistäminen suoraan maailmansotaan ei minusta ole täysin yksiselitteistä.

Tämä voi olla tyhmä kysymys mutta miten maailmansota voi syttyä kun tilanne lienee se et Venäjä on aikalailla yksin ilman tukijoita paria persläpeä lukuunottamatta.
Enemmänkin kyse olisi sodasta Venäjä vastaan muut?

Maailmansota ei ole automaatio, mutta sen riski kasvaisi olennaisesti. Venäjä on iso maa ja useilla valtioilla on sen suhteen intressejä, jotka eivät näy meille suoraan. Jo Eurooppa vastaan Venäjä yksin olisi suursota, jonka seuraukset olisivat todella arvaamattomat. Osallisena olisi automaattisesti lisäksi useita ydinasevaltioita, joka entisestään lisää epävarmuustekijöitä sodan seurauksista.

Vaikka Ukrainan kohtalo näyttää lohduttomalta ja maailman sympatiat ovat lähes yksimielisesti heidän puolellaan, käytännön intresseistä tärkeimpiin lukeutuu konfliktin rajaaminen Ukrainan alueelle. Mikäli tämä ei onnistu, ollaan todella isojen kysymysten ja valtavien riskien äärellä.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Laitoin exälle viestiä Kiovaan, että nyt viimeistään vittuun sieltä ja äkkiä. On kuulemma liian myöhäistä jo.

Hey, there are checkpoints everywhere and high chance of shooting and street fight. Home is the safest place for now. Or shelter, if needed.

Ei hyvältä kuulosta ei.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rush

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Britit on aika varmoja ettei maailman sota syty....koska heillä on 007 James Bond.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vitut siellä mitää kovempia on. Lapsentappajia kaikki. Saatana ne osaa olla panssarin sisällä kovia. Mutta kadulla ei yksikään pärjäisi edes Kiovan pormestari Klitchkolle. Ei ole kovempia joukkoja, älä usko kaikkia videoita jostain vitun omoneista- lapsentappajia kaikki!

Aika harva pärjäisi "edes Kiovan pormestari Klitchkolle".
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Jep. Luka alkaa tehdä Haagille mahdottomaksi jättää miestä enää juuri pienemmälle kohtelulle kuin Putinia. Mies kulkee nyt Mussolinin saappaissa.
Toivottavasti kulkee niissä loppuunsa saakka.

Likasankon strategia oli sanoa tuo valheensa ääneen jotta voi sitten vedota siihen, kun saa kansainväliset sotatoimet vastaansa. Kyseessä on paskaisin, limaisin ja pelkurimaisin rotta, jota Eurooppa on ehkä koskaan nähnyt.

Myös Venäjällä on sama valehtelun strategia:


 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Britit on aika varmoja ettei maailman sota syty....koska heillä on 007 James Bond.
Oiskohan sun tosiaan aika mennä ottamaan happea muutamaksi tunniksi? Nämä "demaripoliitikot sitä, Hamilton tätä ja James Bond tuota" -länkytykset eivät varsinaisesti nappaa.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Missähän Putinin tyttäret muuten nyt ovat? Onkohan iskä toimittanut turvaan vai vähät välittää? Siinä olisi jonkun maan tiedustelulle kaapattavaksi aika merkittävät panttivangit - toki sivistynyt maa ei varmaan lähtisi kiristämään heidän hengellään mutta saattaisi jotain merkitystä olla vaikkapa ihmiskilpinä Ukrainassa. Myönnän, mautonta eikä edusta oikeaa ajatteluani asiasta, vituttaa vaan jo aika raskaasti tuo naapurin Fedja-setä ja sen tekemiset.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
On toi Lukashenkokin aivan täys sotarikollinen ja ihmiskyrpä. Tiesihän sen noiden lausuntojen perusteella, että joukkonsa ovat jo hyökkäämässä. Kulli pölkylle tuoltakin kusipäältä.
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Näiden Lukashenkojen ja Putinien kanssa on varmasti ukrainalaisten mukava käydä rauhanneuvotteluita, kun sanaan voi luottaa näin hyvin. Ei tosin tullut kenellekään yllätyksenä.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pakko taas myöntää, että NATO:n mahdollinen väliintulo saa ties mitä ajatuksia mieleen ja eniten tässä pelkää täyttä sodan eskaloitumista Eurooppaan.

Voisko @C.Orr tulla vähän heittämään jäitä hattuun ja kertoa, mitä tässä kannattaa ajatella ja olla ajattelematta?
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oiskohan sun tosiaan aika mennä ottamaan happea muutamaksi tunniksi? Nämä "demaripoliitikot sitä, Hamilton tätä ja James Bond tuota" -länkytykset eivät varsinaisesti nappaa.
Olitko itse todistamassa Taipalsaarella 91 kun hukkuneita varusmiehiä vedettiin BTR:stä.

Harjoituksen komentaja Pekka Sviili totesi lakonisesti: ''Sota vaatii uhrinsa''

Tätä olemme Ukrainassa todistamassa, osa lähempänä osa kauempana
 

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hirvittävää katseltavaa on tuo venäläisten pommitus siviilikohteisiin. Todella kuumottavaa ajatella millaiseksi hommat eskaloituu NATOn hypätessä kenties mukaan kelkkaan. Onhan tuo pommittaminen ja sotiminen saatava loppumaan. Rokkahan sen sanoi, sodat loppuu sotimalla.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tarvitseeko Venäjä humanitaarista apua?

Maerskin toimisto on näköjään täynnä idiootteja.
Eiköhän tuo ole jonkinlainen vakiolausunto tällaisissa tilanteissa. Sillä poistetaan myös Venäjältä se uhriutumisen mahdollisuus, että meille ei suostuta tuomaan enää edes lääkkeitä.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kyllä huolestuttaa, kun ei oikein mitään positiivisia uutisia tule, päinvastoin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös