Mitä muistan aiheesta lukeneeni ja muita väyliä tutustunut, niin atomipommeja merkittävämpää oli todellinen mahdollisuus sille että koko saarivaltio miehitettäisiin Neukkulan toimesta, minkä japanilaisten johtoporras ymmärsi olevan maalle täydellinen kuolinisku siinä missä USA:n miehittämäksi joutumisesta todennäköisesti selviäisi vielä hengissä. Japanin kansahan ei toki Hirohiton puheesta tainnut ymmärtää, että keisari ilmoitti että sota on hävitty ja irtisanoutui vielä jumalstatuksesta, kun oli sen verran krumeluurein koristeltu ja lisäksi hämmennystä varmasti aiheutti ylipäätään se, että tuo puolijumala puhui suoraan alamaisilleen.En ole aivan varma, mutta jotenkin olen itse ollut siinä käsityksessä, että nuokaan eivät vielä olisi murtaneet kansan moraalia, mutta sotilasjohto ja maan hallitus tajusivat tilanteen. Antautumiseen suostuttiin sillä ehdolla, että keisari Hirohito saa jatkaa valtionpäämiehenä.
Aiheesta mm. täällä:
![]()
Japani antautui liittoutuneille päivälleen 75 vuotta sitten – keisari ilmoitti antautumisesta radiopuheessa
Toisen maailmansodan päättymistä Tyynellämerellä muistetaan tänään muun muassa Tokiossa ja Lontoossa.yle.fi
Menee sen verran aiheesta, että todettakoon vain, että Venäjä pysyy hyvin todennäköisesti tuollaisena imperialistisena mulkvisti-valtiona niin pitkään kuin se ei käy samanlaista sisäistä tilinpäätöstä kuin Japani toisen maailmansodan jälkeen. Ja todennäköisyys sille, että Venäjä joutuisi noin tekemään, on aika lailla kolmen peräkkäisen loton päävoiton luokkaa.
Tämä uutinen tuo mieleen jo parin vuoden takaisia raportteja siitä, miten naapuri tapattaa upseeristoa kun etenkään rynnäkkövaunuihin ei riittänyt enää koulutettuja miehistöjä ja siellä oli sitten kapteenin alla kolme luutnanttia kerralla tapettavaksi kun vaunu korkkasi. Sittemmin noista jutuista oli aika pitkä tauko, oletettavasti (enemmän tai vähemmän pakko)värväyskampanjoiden ansiosta, mutta nyt kaivellaan taas miinanpolkijoita semmoisista paikoista joista täysjärkinen jättäisi kaivelematta paitsi tilanteen ollessa katastrofaalinen (eli lähinnä jos omat ydinalueet ovat uhattuna ja yksinkertaisesti mitään muuta miehistöä ei ole käytettävissä, ei ikipäivänä kävelytykseen hyökkäillessä naapuria raiskaamaan). Toki Mustanmeren laivastolta joutaa nyt matruuseja turhaan tapettavaksi kun paatit ovat Sotshissa, mutta tavallisen idiootti saa naapurin miinanpoljentaan määrääjä jos pistää esimerkiksi niitä lentokonemekaanikkoja tai droonikuskeja kävelylle.Teksti-tv:n etusivulla on otsikko "Ukraina jatkaa dronehyökkäyksiään" ja netin puolella kerrotaan, että Venäjän tappiot on pahimmat sitten sodan alun. Jos ei tietäisi toisin, voisi kuvitella, että Ukraina on sodan aloittaja. Sitähän Venäjä kyllä yrittää uskotella, ja valitettavan moni on nielaissut rapalan. Pelkään pahoin, että näillä tappiolukemilla ei ole mitään vaikutusta Kremlin kääpiöön, mutta silti voisi todeta itänaapurin suuntaan, että Kikkelis kokkelis, mikskäs läksit.
![]()
Venäjän tappiot pahimmat sitten sodan alun – rintamalle viedään erikoisosaajia, lentokoneteknikoita ja matruuseja
Venäjän tappiot pahimmat sitten sodan alun – rintamalle viedään erikoisosaajia, lentokoneteknikoita ja matruusejayle.fi