Saksan ulkoasiainvaliokunnan jäsen ja entinen johtaja Norbert Röttgen on selvästi lukenut Jatkoaikaa. Kunpa kuulisi tällaista puhetta johtajiltamme yleisemminkin. Ei mitään myönnytyksiä tai ymmärrystä Putinille ja sitä voimaa sekä aseistusta lisää. Pehmeistä keinoista, diplomatiasta ja Ukrainan tukemisen jarruttelusta ei ole mitään hyötyä, se pitäisi olla jo jokaiselle täysin selvää.
Itse uskon, että tähän suuntaan on myös koko läntinen koalitio menossa.
Ensimmäiseksi, mitä enemmän aikaa kuluu sitä enemmän lännen siteet Venäjään purkautuu ja mitä vähemmän on yhteisiä taloudellisia intressejä ja kytkoksiä sen vähemmän poliittisia päätöksiä sanelee Venäjä. Kun Eurooppa on täysin riippumaton venäläisestä energiasta ja maametalleista ei Venäjällä ole Euroopalle merkitystä, ainoastaan vientimarkkinat ovat kiinnostavia, mutta niitäkin rajoittaa Venäjän epävakaa yhteiskunta - jossa valtio saattaa kansallistaa yritysten Venäjän liiketoimet - ja joka jo itsessään ehkäisee tehokkaasti investoinnit Venäjään vuosikymmeniksi sodan jälkeen. Ja kun Venäjän merkitys Euroopalle pienenee päivä päivältä sen vaikutusvalta vähenee samassa suhteessa kunnes siitä muodostuu yhä epävakaampi ja yhä epäkiinnostavampi kohde.
Toiseksi, maailmassa kasvaa uusi sukupolvi, joka on kasvanut näkemään Venäjän naamion taakse. Eri maiden paavolipposet ja gerhardtschröderit ovat pölyisiä Venäjään naiivisti suhtautuneita reliikkejä, joiden vaikutusvallalla, sanomisilla ja toimilla ei ole yhteiskunnallista merkitystä ja kykyä lobata Venäjän intressejä sellaisella tasolla, jolla olisi vaikutusta isommassa mittakaavassa. Skeptisyys Venäjään on asettautumassa vuosikymmenten jälkeen terveelle tasolle, Euroopan tulee kantaa oma taakkansa menneisyytensä kanssa - sitomalla itsesnä riippuvaiseksi Venäjän energiasta - ja olla koskaan tekemättä samaa virhettä uudelleen. Iso vastuu Venäjän suorittamasta terrorista Ukrainassa on seurausta eurooppalaisten profiilipoliitikkojen lapsenuskosta ja harhaluulosta rakentaa Venäjästä yhteiskuntakelpoinen valtio mm. luomalla tiiviit kauppasuhteet. Tämä harhainen ja suoranaisen epäkompentenssi toiminta lopulta rahoitti rakentamaan impearilistisen nationalsimin kasvua Venäjällä ja sen seurauksia on kantanut Ukraina ja sen siviiliväestö jo vuodesta 2014 ja kantaa yhä.
Kolmanneksi, Venäjän suorittama kansanmurha Ukrainassa todistaa jälleen kerran kiistattomasti sen, että mihin koira karvoistaan pääsisi. Ukrainan sota on muistutus Venäjän imperialistista pyrkimyksistä ja sen perversiosta jakaa Eurooppa etupiireihin. Venäjä on uhka demokratialle, ihmisoikeuksille, kansainväliselle oikeudelle ja maailmanrauhalle. Jos sen pyrkimykset realisoituisivat, realisoituisi samalla dystopia nykyisille ja tuleville sukupolville ja siksi se ei myöskään koskaan tule tapahtumaan. Demokratia on yhteenlaskun summa, diktatuuri vähennyslaskun summa. Siksi myös Venäjän talouden mittakaava laahaa sen potentiaalista kaukana. Venäjä on siis lopulta itse sen pahin vihollinen.
Lopulta on paljon parempi, että Venäjän dystopia - joka myös Russkij mir:nä tunnetaan - pysyy sen omien rajojen sisäpuolella. Itseäni ei suoraan sanoen häiritse, että Venäjästä muodostuu jälleen kerran kansojen vankila. Venäjä kun itsessään on kuin rikollinen joka lusittuaan jatkaa samaa vanhaa rikollista elämäänsä. On paljon parempi, että Venäjä palaa kuin vapaa maailma palaa. On paljon parempi, että nykyinen ja tulevat sukupolvet näkivät Venäjän todelliset kasvot ennenkuin oli liian myöhäistä.