Ei empatiaa ukrainailaisia kohtaan:
Itse lähtisin ihan alusta liikkeelle, eli oliko luukkuja edes olemassa?No, tekevälle sattuu ja ryysyille joskus enemmänkin. Varmaan joku luukku unohtunut laittaa kiinni tai sitten se on vaan auennut vauhdin hurmassa itsekseen, tai mahdollisesti hyvin valmistetut ripustukset pettäneet. Onhan noita vaihtoehtoja
Siellä on igor lastannut pommit koneeseen ja viimeisen paukun kylki ja pyrstö jäänyt sen verran yli ettei luukku mene kiinni. (Kiroilua tunkioksi) Luukun kansi pois. Eikun menoksi vaan, kyllä se siellä pysyy.Itse lähtisin ihan alusta liikkeelle, eli oliko luukkuja edes olemassa?
Ihanaa. Yksi sylipuudeli saatiin ulos, joten paikan sai seuraava sylipuudeli. Ihanaa.Tardif sekoilee taas.
Venäjä jo pian kiekkokisoihin? IIHF-pomolta melkoinen kommentti ulos
Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif toivoo Venäjän palaavan kansainväliseen jääkiekkoon jo tänä vuonna.www.mtvuutiset.fi
Ja vielä kanadalainen. Miten hitossa Pohjois-Amerikassa on unohdettu, kuka on maailman vihollinen numero 1 ollut jo vuodesta 1945? Vai unohtivatko amerikkalaiset ja kanadalaiset, että Venäjä on Neuvostoliiton manttelinperijä?Ihanaa. Yksi sylipuudeli saatiin ulos, joten paikan sai seuraava sylipuudeli. Ihanaa.
Onneksi ainakin Suomi ja Ruotsi pitävät huolen siitä, että Venäjää ei hetkeen IIHF:n turnauksissa nähdä. Tuollaiset ulostulot ovat kyllä käsittämättömiä. Ehkä kyseiselle kaverille pitäisi lähettää Mariupol-dokumenttiin linkki sähköpostitse.Tardif sekoilee taas.
Venäjä jo pian kiekkokisoihin? IIHF-pomolta melkoinen kommentti ulos
Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif toivoo Venäjän palaavan kansainväliseen jääkiekkoon jo tänä vuonna.www.mtvuutiset.fi
Taitaa olla enemmän ranskalainen kuin kanadalainen, se selittää ainakin osan. Paska maa se Ranska, sekoittaa kenen tahansa pään.Ja vielä kanadalainen. Miten hitossa Pohjois-Amerikassa on unohdettu, kuka on maailman vihollinen numero 1 ollut jo vuodesta 1945? Vai unohtivatko amerikkalaiset ja kanadalaiset, että Venäjä on Neuvostoliiton manttelinperijä?
Kommunismi pahuuden mittarina selittää asian Neuvostoliiton osalta. Venäjässä ei ole samaa leimaa, joten sen pahuuden määrittely vaatisi edes pintapuolista perehtymistä asiaan.Itse olen myös ollut ihmeissäni, ettei Venäjä näytä olevan jenkeille ollenkaan saman mittaluokan pahis, kuin edeltäjänsä Neuvostoliitto, mitä Reagan kutsui "pahan valtakunnaksi".
Tästä episodista varmasti kuullaan tulevaisuudessa vielä lisää ja tarkemmin, mutta vaikuttaa kyllä siltä että sekä USA että Ukraina teki selviä virheitä vastahyökkäyksessä. Vaikea sanoa olisiko aikaistaminen auttanut ja puolustuslinjat olleet heppoisempia, vai olisiko koko kesän vastahyökkäys pitänyt lykätä syksyyn tai tähän vuoteen, että joukkojen koulutus ja operaatiokyky olisi ollut paremmalla tolalla uuteen länsikalustoon. Olisiko Ukrainan pitänyt kuunnella jenkkejä ja keskittää joukot yhteen murtoalueeseen eikä ripotella monelle rintamalle ja läpimurtoa tekevät joukot olisi pitänyt olla kokeneempia veteraaneja.Kyllä ihmetyttää jonkun verran tuo kesän Ukrainan vastahyökkäys ja USA:n rooli tässä. Vastaavaa operaatiota ei ole koskaan suoritettu onnistuneesti tässä mittakaavassa ilman ilmaherruutta ja USA ei varsinkaan itse tämmöiseen koskaan lähtisi, mutta ilmeisesti patistivat Ukrainaa jopa aikaistamaan hyökkäystään. Länsiapu ei olisi suurelta osin ehtinyt edes perille ja muutenkin nyt nähdyt vajavaiset mekanisoidut prikaatit olisivat olleet entistä vajavaisempia.
Näin jälkikäteen kyllä ihmetyttää se, että miksi on menty antamaan "siunaus" operaatiolle millä ei edes ole käytännön mahdollisuuksia saada aikaan sen suurempaa menestystä. Jenkit ovat muutenkin antaneet ihmeellisiä kommentteja esim. että F-16 ei todennäköisesti muuta tilannetta vaikka kaikesta päätellen juuri nämä olisi tarvittu. Kunhan nyt ihmettelen.
Kyllä ihmetyttää jonkun verran tuo kesän Ukrainan vastahyökkäys ja USA:n rooli tässä. Vastaavaa operaatiota ei ole koskaan suoritettu onnistuneesti tässä mittakaavassa ilman ilmaherruutta ja USA ei varsinkaan itse tämmöiseen koskaan lähtisi, mutta ilmeisesti patistivat Ukrainaa jopa aikaistamaan hyökkäystään. Länsiapu ei olisi suurelta osin ehtinyt edes perille ja muutenkin nyt nähdyt vajavaiset mekanisoidut prikaatit olisivat olleet entistä vajavaisempia.
Aikaistamisenhan esti erityisesti se, että keväällä suunnitelmat amerikkalaisten toimesta vuodettiin. Tämä vei myös paljon Ukrainan luottamuksesta amerikkalaisiin.Tästä episodista varmasti kuullaan tulevaisuudessa vielä lisää ja tarkemmin, mutta vaikuttaa kyllä siltä että sekä USA että Ukraina teki selviä virheitä vastahyökkäyksessä. Vaikea sanoa olisiko aikaistaminen auttanut ja puolustuslinjat olleet heppoisempia, vai olisiko koko kesän vastahyökkäys pitänyt lykätä syksyyn tai tähän vuoteen, että joukkojen koulutus ja operaatiokyky olisi ollut paremmalla tolalla uuteen länsikalustoon. Olisiko Ukrainan pitänyt kuunnella jenkkejä ja keskittää joukot yhteen murtoalueeseen eikä ripotella monelle rintamalle ja läpimurtoa tekevät joukot olisi pitänyt olla kokeneempia veteraaneja.
Kenties kesän vastahyökkäykseen lähdettiin, koska Ukraina oli siinä useastakin syystä vähän pakkoraossa.Kyllä ihmetyttää jonkun verran tuo kesän Ukrainan vastahyökkäys ja USA:n rooli tässä. Vastaavaa operaatiota ei ole koskaan suoritettu onnistuneesti tässä mittakaavassa ilman ilmaherruutta ja USA ei varsinkaan itse tämmöiseen koskaan lähtisi, mutta ilmeisesti patistivat Ukrainaa jopa aikaistamaan hyökkäystään. Länsiapu ei olisi suurelta osin ehtinyt edes perille ja muutenkin nyt nähdyt vajavaiset mekanisoidut prikaatit olisivat olleet entistä vajavaisempia.
Näin jälkikäteen kyllä ihmetyttää se, että miksi on menty antamaan "siunaus" operaatiolle millä ei edes ole käytännön mahdollisuuksia saada aikaan sen suurempaa menestystä. Jenkit ovat muutenkin antaneet ihmeellisiä kommentteja esim. että F-16 ei todennäköisesti muuta tilannetta vaikka kaikesta päätellen juuri nämä olisi tarvittu. Kunhan nyt ihmettelen.