Se viha ja toivottomuus kun tuntuu ettei voi tehdä tarpeeksi. Tyhjätaskuna kehäraakkina huudan jatkoajan palstalla ja en edes saa käyttää sitä sanaa jota käytän kaikkialla muualla.
Boikotoin niin paljon kuin voin mutta aina tulee uutta ja uutta tietoa yrityksistä joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Puhun ihmisille kohdatessa ja tunteet meinaavat välillä tulla rintakehästä ulos kuin keihään kärki jonka joku iski lapaluiden väliin.
Vihaa, vihaa ja vihaa. Vihaa. Halua tuhota koko paska, eristää vuosikymmeniksi ihmiskunnasta.
Ja silti, kuten alussa totesin, ei mitään kuvitelmaa että voisin auttaa tilanteessa yhtään enempää. Ei edes jälkikasvua, joille voisi siirtää tätä vuosisataista ymmärrystä mikä meistä ei irtoa, vaikka voissa paistaisi.
Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen.
PS. Siellä Tehtaankadulla! Toivottavasti välitätte sinne kotipuoleen terveiset, että Sanainen arkku, joka mielipiteellään edustanee lähes sataa prosenttia Suomen suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä pitää teitä (käsittäkää missä laajuudessa haluatte) täysin roskasakkina. On pitänyt aina ja tulee aina pitämään.
