Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 320 880
  • 66 042

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä ei pysty tajuamaan venäläisten ajattelua. Heillä on lääniä enemmän kuin kellään ja luonnonrikkauksia pullollaan ja hoitamatonta tonttia koko maa täynnä. Silti pitää lisää vallata maata satojen tuhansien venäläisten uhrien kustannuksella. Ja vallatessa tuhoavat kaiken infran. Puhumattakaan siitä, että osaisivat eläytyä naapurikansan asemaan ja tajuaisivat, ettei ole oikein tappaa täysin syyttömän naapurimaan asukkaita eikä vallata maata ja tuhota infraa. Ja kaiken tuhoamisen oikeuttavat uskomalla hölynpölyä uudelleen syntyneistä natseista 2020-luvulla. Aivan uskomattoman tyhmä ja typerä kansa.
Olen nähnyt pieniä lapsia, jotka käyttäytyvät hieman samansuuntaisesti. Aina halutaan se lelu, jolla kaveri leikkii. Ja jos kaveri vaihtaa toiseen leluun, kiinnostus siirtyy samalla sinne ja jo "vallattu" jätetään.
Erona toki sellainen pieni nyanssi, että he ovat lapsia. Idässä kokonainen valtio tuntuu elävän samalla mentaliteetillä, lisää lisää vaikka omissakin leluissa olis leikkimistä aika paljon.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Olen nähnyt pieniä lapsia, jotka käyttäytyvät hieman samansuuntaisesti. Aina halutaan se lelu, jolla kaveri leikkii. Ja jos kaveri vaihtaa toiseen leluun, kiinnostus siirtyy samalla sinne ja jo "vallattu" jätetään.
Lokkiparvi käyttäytyy samalla tavalla. Jos yksi lokki saa nokkaansa kalan, lopettaa muu parvi kalastuksen välittömästi ja yrittää ryöstää sen yhden onnekkaan saaliin.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kaikki tunkioterroristien resurssit vaan maata kiertävälle radalle:



Ukrainian deputy defence minister Hanna Maliar: "We see everything. Every day, the Ukrainian Armed Forces find and destroy the occupiers' warehouses and logistics hubs. Over the past 24 hours alone, 6 ammunition depots were destroyed in the Tauride sector alone. This is our response to the enemy's frontal assaults. We are delivering effective, painful targeted strikes, exsanguinating the occupier, for whom the lack of ammunition and fuel will sooner or later become fatal. In modern warfare, logistical objectives are key. I can already tell you more about the hit in Makiivka. This is a vivid example of the effective work of Ukrainian artillery, which delivered the fire damage, and aerial reconnaissance, which corrected the strike. A really large warehouse was destroyed, where a significant number of artillery shells and missiles for BM-21 Grad MLRS were stored. To be continued!"
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Ukrainalaisten (ja tavallaan georgialaisenkin) tuntemuksia. Nostetaan tuosta tuo, että ihmisten pitää pelätä sitä, että Venäjää ei vedetä vastuuseen, muuten on osallisena.









At one protest I talked to a Georgian girl, who was in in 2008 when Russia invaded, she and her family managed to evacuate. What I found striking when she told her story was this cold solidified spite in her eyes and the way she speaks about Russia. I felt it. When you've seen
so much injustice. When nobody ever even attempted to apologise. When the perpetrator doesn't feel any remorse. When you are tired to be angry because being so angry just makes you physically sick, all you have left is spite. You have no idea how much we despise Russia.

This disgusting entity only brings death and destruction. Some people are so afraid of provoking Russia, of destroying it. I think people should be much more afraid of not bringing Russia to justice. Otherwise, you're complicit. While Russia is killing our good people,
The injustice is killing what's good left in the rest of us. I hate to have so much spite in me. I will never say aloud all that I wish upon Russia, because this scares even me.I try to see beauty in this world, but sometimes it feels like all I have left in me is woe and spite.

The terrible thing is that I had already accepted it and resigned myself to it. Also, that I will never be happy again, because there will always be pain, sadness and hatred inside. This is not something that can be cured by a course with a therapist.

Yes. By the way, I recently spoke to a therapist about this and she said precisely this, it is not something that can be cured or fixed. What we feel is a normal reaction to these horrors. Our feelings are valid even if they make someone uncomfortable
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Arvio Itävallasta: Ukrainan offensiivin ensimmäinen vaihe epäonnistui, syynä naton taktiikat.

Oma arvio: ilman ilmaherruutta voi olla vaikea iskea Naton tyylillä. Toisaalta Naton täytyy kans ottaa oppia tästä.




Voihan asia noinkin olla, varsinkin jos nojaa twitterin OSint-aineistoon. Toki tämän väitteen tueksi pitäisi tietää mikä on ollut se UAF:n yleissuunnitelma, ja koska Itävallassa on tykätty viime vuosina kurlata sen verran Putinin mällillä, niin en usko tämän kaljupään sitä tietävän.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Arvio Itävallasta: Ukrainan offensiivin ensimmäinen vaihe epäonnistui, syynä naton taktiikat.

Oma arvio: ilman ilmaherruutta voi olla vaikea iskea Naton tyylillä. Toisaalta Naton täytyy kans ottaa oppia tästä.



Pekka Toverin vuoden takainen arvio ko. everstistä ylipäätään :-P




Edit, vähän toistoa Muffinssin viestin perään, mutta sehän ei haittaa :-)
 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Itse olen vieraillut Ahvenanmaalla monta kymmentä kertaa. Jos ja todennäköisesti kun taas tänä kesänä saarella tulee käytyä, niin tiedän mitä tulen tekemään kello 17.

Ahvenanmaalla käy paljon Suomalaisia, varsinkin näin kesäisin. Kun ne yleiset matkailukohteen on kierretty toivottavasti mahdollisimman moni käyttäisi hieman aikaansa ja osallistuisi tuohon mielenilmaisuun venäjän konsulaatin edustalla.
Tämä konsulaattihan sijaitseekin vain muutaman sadan metrin päässä länsisatamasta mihin risteilyalukset saapuvat.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Arvio Itävallasta: Ukrainan offensiivin ensimmäinen vaihe epäonnistui, syynä naton taktiikat.

Oma arvio: ilman ilmaherruutta voi olla vaikea iskea Naton tyylillä. Toisaalta Naton täytyy kans ottaa oppia tästä.



Tuossa oli Toverin kuvausta tästä hepusta jo lainattukin, itselleni tuli täysin kaveria tietämättä/muistamatta mieleen että aika rohkeaa puhetta "puolueettoman" Itävallan asevoimien kaverilta julistaa Ukrainan vastahyökkäys epäonnistuneeksi kun tähän mennessä ei olla oikein nähty kuin sitä selustan pehmittämistä paskanaamoilta ja linjojen tunnustelua voimalla. Uskon ennemmin Ukrainan tiedottajaa että 1-3 viikon sisällä tapahtuu.

Toki tuon itävaltalaisupseerin näkemys on erikoinen että NATOn taktiikat on syy miksi Ukraina ei pärjäisi linnoittautunutta vihollista vastaan. Samoilla taktiikoilla (toki täydellinen ilmaherruus saavutettuna) pistivät erittäin vahvasti linnoittautuneet irakilaiset kanveesiin kahteen otteeseen parissa viikossa käytännössä ilman omia tappioita. Oletettavasti taktiikat toimivat myös Ukrainan kaltaisessa tilanteessa jossa kummallakaan toimijalla ei ole ilma-asetta juurikaan käytössä kun Ukrainalta puuttuu kalusto ja paskanaamaterroristit eivät juurikaan uskalla omaansa tuoda tuhottavaksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onkos näillä clustereilla kuinka pitkä kantama? Lopputulos saattaa olla örkkien osalta vähän kuumottava



Terroristiraiskaajien ihmisaaltohyökkäyksiä vastaan nämä ovat aika paljon tehokkaampaa lääkettä verrattuna staattiseen miinakenttään, minkä lisäksi näillä voi toki puhdistaa maastoa myös omissa kuopissaan kyyhöttävistä terroristiraiskaajista. Suomella muuten piisaa rypäleammuksia, kun niitä hankittiin tietoisesti korvaamaan miinoista luopumisen jättämää vajetta arsenaalissa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jäämme jännitysellä odotamaan, tarttuvatko Niinistö ja Valtonen toimeen. Sinänsä kätevää, että kahden ihmisen päätös riittää.
Ei sitä kaksi ihmistä tosiaan päätä. Liittymisestä äänesti eduskunta aika selkein luvuin ja oletan, että irtautumiseenkin vaaditaan eduskunnan enemmistö. Jos puolustusvoimat puoltaisi sopimuksesta irtautumista, niin varmaan tuo enemmistö tulisi kasaan. Puolen vuoden karenssi tuossa kuitenkin olisi.

Puolustusvoimilta ei ainakaan enää ole tullut edes Ukrainan sodan aikaan kannanottoja, että maamiinoihin siirryttäisiin takaisin. Suht tyytyväisiä olleet korvaaviin järjestelmiin. Kovasti tuossa rahaa ja aikaa palaisi, jos korvaavaan menetelmään siirryttäisiin. uusi reservi kuitenkin jo koulutettu uusiin menetelmiin.

Alunperinhän tuo päätös oli huono.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

NBC News: Lavrov keskusteli salaa Ukrainan sodan lopettamisesta amerikkalaisten kanssa​

Amerikkalaisen NBC News -kanavan tietojen mukaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovosallistui huhtikuussa salaiseen kokoukseen, jonka tavoitteena oli keskustella Ukrainan sodan lopettamisesta.

Uutiskanavan mukaan tapaamiseen New Yorkissa ottivat osaa sekä useat entiset korkea-arvoiset amerikkalaiset kansallisen turvallisuuden virkamiehet että venäläiset diplomaatit, mukaan lukien Lavrov.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kiirehti kiistämään tiedon Telegram-kanavallaan.”

Mun tulkinta: Venäjä haluaisi lopettaa koko sodan, mutta nykyinen johto ei halua menettää kasvojaan.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Terroristiraiskaajien ihmisaaltohyökkäyksiä vastaan nämä ovat aika paljon tehokkaampaa lääkettä verrattuna staattiseen miinakenttään, minkä lisäksi näillä voi toki puhdistaa maastoa myös omissa kuopissaan kyyhöttävistä terroristiraiskaajista. Suomella muuten piisaa rypäleammuksia, kun niitä hankittiin tietoisesti korvaamaan miinoista luopumisen jättämää vajetta arsenaalissa.

Eikä pidä unohtaa yhtä ehkä pientä, mutta erittäin tärkeää, aspektia näiden aseiden kanssa.

Tällaisella aseella on hemmetin helppo "puhdistaa" alue muista miinoista tai miinoitteista! Eli alueelle, mistä halutaan läpi, vain kunnon rypälepommitus, niin muulla kalustolla voi suht vapaasti ajaa läpi. Ja mielellään tietysti heti rypälepommituksen jälkeen.
 

Animal

Jäsen

Huomiona mainittakoon, että taaempana käytetään lähi-ilmatorjuntaan sata vuotta sitten (1923) Dektarjev -pikakivääriä, joka tunnettiin Suomen armeijan käytössä nimellä "Emma". Erittäin toimintavarma peli, joka oli käytössä Suomessakin 1990 -luvulle saakka.

Samainen "Emma" oli Suomella viime sodissa jalkaväkiryhmän tulitukiase ja sillä on niitetty venäläisiä kekoihin Suomen legendaarisilla taistelupaikoilla.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Onhan tämä päässyt aikamoiseksi, kun nämä terrori-iskut ei enää tahdo uutiskynnystä ylittää saati, että näihin länsimaissa reagoitaisiin mitenkään. Päässyt ns. arkipäiväistymään nämä iskut eikä ketään kiinnosta. Jokaiseen iskuun tulisi reagoida pakotteilla ja astetta kovemmalla aseavulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös