Venäläinen sotilas kertoo
New York Timesille, kuinka hänet rekrytoitiin sotaan suoraan vankilasta - tosin hän sanoo, ettei osannut aavistaa, että hänet lähetettäisiin vähäisellä koulutuksella suoraan eturintamaan.
Miestä kutsutaan artikkelissa Merkiksi. Hän jäi ukrainalaisten sotavangiksi kesäkuussa lähellä Bahmutia. New York Timesin mukaan miehen henkilöllisyys on vahvistettu, mutta se pidetään salassa turvallisuussyistä. Lehti myös huomauttaa, että haastattelussa sotavanki todennäköisesti punnitsee sanomisiaan tarkkaan ja pohtii, kuinka ne vaikuttavat hänen vangitsijoihinsa ja väkivallan tai muun kaltoinkohtelun mahdollisuuteen.
Julkaistussa haastattelussa on noudatettu Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ohjeistusta koskien sotavankien kertoman tiedon julkaisemista.
Merk kertoo, kuinka puolustusministeriön edustajat saapuivat vankilaan ja rekrytovati vankeja sanomalla, että armeijassa palveleminen olisi mahdollisuus puhtaaseen alkuun.
- He sanoivat: "Töitä on riittävästi kaikille. Voitte rakentaa taloja siellä."
Merk sanoo tulkinneensa, että hän voisi työskennellä armeijassa rakennustyöntekijänä. Tietämättään hän liittyi vangeista koostuvaan armeijan yksikköön kuuden kuukauden sopimuksella. Hän saapui Itä-Ukrainaan toukokuun loppupuolella ja sai peruskoulutuksen aseen käyttöön, kenttäensiapuun ja taisteluhautojen kaivamiseen.
Koulutuksen päätyttyä Merk sanoo, että hänet lähetettiin eturintamalla kaivamaan taisteluhautoja. Mukaan sotilaat saivat kaksi ruoka-annosta jokainen, mies sanoo.
- Me luulimme, että meidät lähetettäisiin töihin, mutta he lähettivät meidät kuolemaan.