Toivotaan ja uskotaan tähän läpimurtoon ja sit eiq syvyyteen:
Ei ole luonnonvalintaa. Hyökkäysten takana on UHKA eli Ukrainan Haikalojen & Kenguruiden Armeija.Hait syövät rypsyköitä ja kengurut hyökkäävät kimppuun, näin se luonto kostaa.
On myös hyvä ottaa huomioon, että yleensä sodissa kaikki menee enemmän tai vähemmän päin helvettiä ja kaikenlaisia yllätyksiä tapahtuu. US Army ehkä pääsee lähimmäksi "täydellisyyttä", mutta melkoista sekoilua sielläkin on tapahtunut. Persianlahti 1991 oli kenties melko täydellinen suoritus (tosin vastustajan taistelumoraali taisi olla luokkaa ihan olematon) ja sen jälkeen mentiinkin vähän takki auki seuraaviin sotiin.Aika paljon noihin puoli vuotta sitten tehtyihin havaintoihin koulutuksen tasosta olen itsekin perehtynyt ja siitä varmasti Mäenpäällä on paljon parempaa tietoa. Hänellä saattaa olla myös paljon tietoa tämänkin hetken tilanteesta, jota minulla taas ei ole. Tämän yhden videon perusteella hänkään ei kuitenkaan voi tilanteesta sanoa juuri mitään. Sanomani siis on, ettei kannata luoda tilannekuvaa nyt mistään yksittäisistä videoista.
Ne on Ukrainan itsensä miinoittamia.Mutta onko todellakin niin että nuo pellot eivät kanna edes kesällä vaan "possujunat" on aina mahdollisuus?
Onko muuten kukaan näistä vastajännäreistä jotka pitävät mahdollisena sitä että Ukraina olisi poksauttanut tuon padon, selittänyt miten Ukrainan joukot ovat onnistuneet raijaamaan tuhansia kiloja räjähteitä alueelle joka on Russitsien hallussa?
Ne on Ukrainan itsensä miinoittamia.
Mutta onko todellakin niin että nuo pellot eivät kanna edes kesällä vaan "possujunat" on aina mahdollisuus?
Ai sori, näin olikin. Näitähän johti kuulemma pesukarhu, joka jäi valitettavasti kiinni ja tämä pakotettiin ottamaan tunkiolandian kansalaisuus ja sitten passitettiin paikalliseen yliopistoon.Ei ole luonnonvalintaa. Hyökkäysten takana on UHKA eli Ukrainan Haikalojen & Kenguruiden Armeija.
On myös hyvä ottaa huomioon, että yleensä sodissa kaikki menee enemmän tai vähemmän päin helvettiä ja kaikenlaisia yllätyksiä tapahtuu. US Army ehkä pääsee lähimmäksi "täydellisyyttä", mutta melkoista sekoilua sielläkin on tapahtunut. Persianlahti 1991 oli kenties melko täydellinen suoritus (tosin vastustajan taistelumoraali taisi olla luokkaa ihan olematon) ja sen jälkeen mentiinkin vähän takki auki seuraaviin sotiin.
Tuossa tosin oltiin ilmeisesti aivan tunkiolandian ensimmäisen puolustuslinjan läheisyydessä ja ukrainalaiset joutuivat väijytykseen "omalla puolellaan". Kuulemma nuo pellot vahvasti miinoitettu. Korjatkaa jos olen väärässä...Muistetaan myös se että jos taistelukosketusta ei odoteta välittömästi ja ollaan "siirtomarssilla", niin tankit ja IFV:t pyritään pitämään ilman miinavaaraakin mieluummin tiellä, maastossa kun polttoaineenkulutus nousee.
Mies 1: Suurin ongelma on, että vesivoimalaitos jäähdyttää heidän ydinreaktoriaan.
Mies 2: Sehän on hyvä. He aiheuttivat sen itse. Se (ydinvoimala) räjähtää ja se on sitten siinä.
Mies 1: Niin, meidän miehemme tekivät sen. Se ei ollut heidän, vaan meidän.
Mies 2: Oliko se todella meidän? He sanoivat, että khokholit [etnisesti halventava termi ukrainalaisista] räjäyttivät sen.
Mies 1: He eivät räjäyttäneet sitä. Sabotaasiryhmämme on siellä. He halusivat aiheuttaa pelkoa tällä padolla. Se ei mennyt suunnitelmien mukaan. (He tekivät) enemmän, kuin mitä suunniteltiin.
Mies 2: Joo, no, luonnollisesti. Se tulee olemaan kuin Tshernobylissä, eikö niin?
Mies 1: Rakennettu 1950-luvulla. Se romahti nopeasti.
Tarkoitinkin ajatteluun kykeneviä olentoja, en venäläisiä.Kyllä jää. Venäjä tietenkin kiistää tämän ja väittää sen olevan Ukrainan lavastama puhelu. Ei Venäjä ikimaailmassa tule myöntämään tuollaisen suhteen mitään eikä niitä edes kiinnosta, paskanpuhuminen ja kaiken kiistäminen on siellä DNA:ssa. Ja kansa uskoo.
No on selvästi sitten Venäjän tavotteet muuttuneet pienemmiksi ihan virallisestikin. Kyllähän tuo estää rupusakin hyökkälytkin aika hyvin. Toivottavasti vaikka luontoäiti kostaisi tämän rubujengille. Joku kunnon tulva ryskien asemiin. Paskasti tehtyjä kumminkin, niin voi asemat tulvia jo vähän reippaammalla sateella.Venäjä pyrkii muokkaamaan maata valuttamalla vettä pellolle, ajatus on että luonnon esteet hidastaisivat vastahyökkäystä
![]()
Hyökkääjän kerrotaan tuhoavan patoja Zaporižžjassa | Verkkouutiset
Hyökkääjän kerrotaan tuhoavan patoja Zaporižžjassa | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Se on juuri näin. Maajoukkojen operaatioissa asiat menee hyvin harvoin suunnitellusti, ja taistelukentällä vallitsee enemmän tai vähemmän kaaos. Tähän nykyaikainen armeijakoulutus(joukkojen itsenäinen toiminta) vastaa onneksi huomattavasti paremmin kuin rybyjen orjallinen ohjeiden noudatus.On myös hyvä ottaa huomioon, että yleensä sodissa kaikki menee enemmän tai vähemmän päin helvettiä ja kaikenlaisia yllätyksiä tapahtuu. US Army ehkä pääsee lähimmäksi "täydellisyyttä", mutta melkoista sekoilua sielläkin on tapahtunut. Persianlahti 1991 oli kenties melko täydellinen suoritus (tosin vastustajan taistelumoraali taisi olla luokkaa ihan olematon) ja sen jälkeen mentiinkin vähän takki auki seuraaviin sotiin.
Näitä linjojahan on kai kolme ja sen viimeisen läpi murtaminen vaikein tehtävä tai siitä todellinen taistelu alkaa. Näin muistan jostakin eilen lukeneeni.
Eikä niitä kannata ylös kaivaa, siitä vaan rohkeasti yli linjassa, on sitten mukavampi paikallisten palata omille pelloilleen mahdollisimman pian. Lannoitettu ja valmiiksi käännetty maa on ihan jees.Toivottavasti siivoavat omat miinansa matkalla.
Eikä niitä kannata ylös kaivaa, siitä vaan rohkeasti yli linjassa, on sitten mukavampi paikallisten palata omille pelloilleen mahdollisimman pian. Lannoitettu ja valmiiksi käännetty maa on ihan jees.
Venäjä pyrkii muokkaamaan maata valuttamalla vettä pellolle, ajatus on että luonnon esteet hidastaisivat vastahyökkäystä
![]()
Hyökkääjän kerrotaan tuhoavan patoja Zaporižžjassa | Verkkouutiset
Hyökkääjän kerrotaan tuhoavan patoja Zaporižžjassa | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Luulen että suurin hyöty olisi ilmaherruuden varmentaminen ja sitä kautta mekanisoidun kaluston suojaaminen ilmasta tulevia hyökkäyksiä vastaan.Mikä olisi F-16-koneiden suurin hyöty? Meinaan, pystyisikö niillä tuhoamaan vihollisen tykistöä helposti? Vai kannattaako kallista ilmasta maahan -ohjusta tuhlata yhden tykin tuhoamiseen? Raketinheittimen tuhoamiseen ehkä kannattaisi jo. Tykistö kun vaikuttaa olevan venäläisillä sitä parasta osaamista ja sillä aiheuttavat tappioita ukrainalaisille.