Kiinassa osattaneen myös laskea ettei Ukrainaan olla toimitettu lännestä käytännössä lainkaan meritorjuntaohjuksia, eli niitä olisi ihan perkeleesti kylvettäväksi Taiwanin ympärille. Taiwan on myös aseistautunut kiitettävän vahvasti hampaisiin asti ja siellä on varmasti meri- ja ilmatorjuntaohjusta omastakin takaa valmiina ilman järkyttävän massiivista lisäystä joka lähtisi USA:sta sillä sekunnilla kun jenkkitiedustelu havaitsisi uskottavia merkkejä kiinalaisten aggression lähestymisestä.Taiwan olisi myös "sotilaallisena erikoisoperaationa" maailmanhistorian vaativin amfibio-operaatio, johon edes Kiinalla ei ole sellaisia resursseja ja valmiuksia, että uskaltaisi lähteä yrittämään.
Varmaan myös PV ottaa avosylin vastaan takaisin miehen ja hänen tietämyksensä tosta idän banaanivaltion sotimistaidosta.
Tuli luettua päivittäin HFboardsia ennen sotaa. Vuosi sitten tein päätöksen, että tämä sivusto poistuu suosikeista. Enkä ole muuten kertaakaan avannut, enkä katunut.HFboardsilla oli puhetta, että IIHF olisi päästämässä venäläiset kisoihin. Ei hemmetti, kun päässä suorastaan kohisee, kun meni lukemaan tuonne viestejä. En suosittele kenellekään. Yleensä itsekin osaan pysyä noista ketjuista poissa ja huomaan tehneeni pahan virheen.
Ukrainan mukaan Venäjä valmistautumassa miehitettyjen alueiden hätäevakointiin
Miksi? Onko liian tuliset paikat örkeille?
Pakko oli käydä kurkkaamassa niin sentään ensimmäisiä kommentteja lukiessa konsensus tuntui olevan lujasti näitä aikeita vastaan.HFboardsilla oli puhetta, että IIHF olisi päästämässä venäläiset kisoihin. Ei hemmetti, kun päässä suorastaan kohisee, kun meni lukemaan tuonne viestejä. En suosittele kenellekään. Yleensä itsekin osaan pysyä noista ketjuista poissa ja huomaan tehneeni pahan virheen.
En lähde tässä enempää erittelemään, mutta jos jämäneukkula kisoihin päästettäisiin, tulen suurimman metelin nostamaan siitä, mikäli Suomi osallistuu samoihin karkeloihin. IIHF voi kaikessa tyhmyydessään päättää mitä vain, mutta Suomi on vapaa toimimaan omien arvojensa mukaan.HFboardsilla oli puhetta, että IIHF olisi päästämässä venäläiset kisoihin. Ei hemmetti, kun päässä suorastaan kohisee, kun meni lukemaan tuonne viestejä. En suosittele kenellekään.
Voihan ne päästääkin venäläiset kisoihin, mutta sitten tuleekin muiden maiden boikotointi kyseeseen ja se on vahva ase.En lähde tässä enempää erittelemään, mutta jos jämäneukkula kisoihin päästettäisiin, tulen suurimman metelin nostamaan siitä, mikäli Suomi osallistuu samoihin karkeloihin. IIHF voi kaikessa tyhmyydessään päättää mitä vain, mutta Suomi on vapaa toimimaan omien arvojensa mukaan.
Jotenkin tulee taas vahvahko kaalisopan tuoksu tästä... En kyllä olisi ihan valtavan yllättynyt, mikäli nämä "asiantuntijalähteet" olisi Kremlin agentteja tai kätyreitä. Varsinkin, kun tähän uutiseen kytketään vielä tämä toinen tukevasti kaalisopalta käryävä spekulaatio tuosta NordStream-putken räjähtämisen syyllisestä. Ainakin tällaiset uutiset toimivat Kremlin eduksi, niin on helppo nähdä syy miksi Venäjä yrittäisi syöttää tällaista mediaan.USAn ja Ukrainan väleistä
Lähteet: USA:n ja Ukrainan välit rakoilevat
Sodan pitkittyessä liittolaisten välille kerrotaan muodostuneen erimielisyyksiä.www.iltalehti.fi
Jääkiekon MM-kisoissa kun Suomi boikotoisi Tampereella pelattavia kisoja, niin kyllähän se vahvan viestin lähettäisi.Voihan ne päästääkin venäläiset kisoihin, mutta sitten tuleekin muiden maiden boikotointi kyseeseen ja se on vahva ase.
Näin ajattelevia henkilöitä löytyy valitettavasti Euroopastakin paljon. Onneksi pohjoismaista sekä Baltian maista huomattavasti vähemmän.Kumminkin, asia jota en vain pysty yksinkertaisesti käsittämään on tämä että missä ja kenen mielestä juuri nyt on hyvä idea alkaa kutsumaan sotarikollisia takaisin kiekkoon, yleisurheiluun saati olympialaisiin? Missä välissä se alkuperäinen syy rybyjen poissulkemiseen on muka väistynyt, kun ne syyt tosiasiassa vain syvenevät?
Ja voisihan Suomi vähän viisumienkin kanssa nihkeillä...Jääkiekon MM-kisoissa kun Suomi boikotoisi Tampereella pelattavia kisoja, niin kyllähän se vahvan viestin lähettäisi.
Tämä voi olla taas jonkin sortin informaatiovaikuttamista. Riittää kun Suomi, Ruotsi, Tsekki, Sveitsi, Saksa, Slovakia, Tanska, Norja ja Latvia sanovat etteivät osallistu venäläisten kanssa samoihin kisoihin, niin silloin vaihtoehdot ovat että kisoja ei pidetä tai vastaavasti venäläiset eivät osallistu. Tuolla porukalla saadaan jo keskenään nykyisiä MM-kisoja keskimääräisesti kovempi epävirallinen EM-turnaus pidetttyä, jos halutaan kv-taso säilyttää ja IIHF heittäytyy hankalaksi.En lähde tässä enempää erittelemään, mutta jos jämäneukkula kisoihin päästettäisiin, tulen suurimman metelin nostamaan siitä, mikäli Suomi osallistuu samoihin karkeloihin. IIHF voi kaikessa tyhmyydessään päättää mitä vain, mutta Suomi on vapaa toimimaan omien arvojensa mukaan.
Tai sitten informaatiovaikuttaminen lännestä Venäjän suuntaan. Ei tuollaisia mahdollisia erimielisyyksiä vuodeta minnekään lehdistöön sota-aikana ellei sillä tavoitella jotain.Jotenkin tulee taas vahvahko kaalisopan tuoksu tästä... En kyllä olisi ihan valtavan yllättynyt, mikäli nämä "asiantuntijalähteet" olisi Kremlin agentteja tai kätyreitä. Varsinkin, kun tähän uutiseen kytketään vielä tämä toinen tukevasti kaalisopalta käryävä spekulaatio tuosta NordStream-putken räjähtämisen syyllisestä. Ainakin tällaiset uutiset toimivat Kremlin eduksi, niin on helppo nähdä syy miksi Venäjä yrittäisi syöttää tällaista mediaan.
Taisi käydä niin, että itsenäistymisen jälkeinen krooninen rahapula johti siihen, että osa noista Ukrainan Migeistä happani käyttökelvottomaksi, ja käsittääkseni tuossa ennen tämän "erikoisoperaation" alkua niitä oli operatiivisessä käytössä jotain 60-70 kpl luokkaa.Eikös maailmalla ole ainakin tuota MIG-29 kalustoa ihan mukava määrä, että niitä saisi roudattua UA:n lentäjille? Mikäs tän homman tilanne on? Ainakin Puolalla olis joutilasta settiä ja esim. Usallahan noita taitaa olla varastoituna about 20 kipaletta. Puolahan on kaiketi luvannut näitä antaa, mutta odotetaanko nyt sitten maavoimien hyökkäystä ja siihen sitten hävittäjät tukemaan. Ukrainalla noita tais olla about 220 kappaletta (vai oliko kaikkien hävittäjien määrä), mutta onko toisaan niin, että nuo on paskottu venäläisten toimesta vai onko suurinosa hajonnut aikoja sitten?
Nimenomaan. Henk.koht. ei tunnu missään, jos jätetään yhdet kisat kokonaan välistä, vaikka kahdet, ihan sama. Saa mennä koko liitto nurin siinä kohtaa, leikkiköön idässä Faselin kanssa vaikka sitten omaa piirileikkiään.Voihan ne päästääkin venäläiset kisoihin, mutta sitten tuleekin muiden maiden boikotointi kyseeseen ja se on vahva ase.
Näinpä.Tämä voi olla taas jonkin sortin informaatiovaikuttamista.
Venäläisten osallistuminen kisoihin olisi jääkiekon kaltaiselle globaalisti pienelle eliittilajille myös taloudellinen itsemurha. Mikään uskottava länsiyritys jonkun ryssäfirman lisäksi ei kisoja lähtisi sponsoroimaan.
Ilman kotijoukkuetta, ilman yleisöä. Penkit peitetty Ukrainan värisillä lakanoilla. Sopii mulle.Jääkiekon MM-kisoissa kun Suomi boikotoisi Tampereella pelattavia kisoja, niin kyllähän se vahvan viestin lähettäisi.