Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 326 139
  • 66 058

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suomella on aivan oikea tapa toimia.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteiden mukaan Suomi antanee yhteisoperaatioon arviolta viisi panssarivaunua ja tarjoaa sen lisäksi koulutusta miehistöille. Puolustusministeri Savola on aiemmin todennut, että Suomi ei tule kertomaan julkisuuteen tämänkään Ukrainalle annetun apupaketin sisältöä.

Puolustusvoimien kantana on, että Suomi saa vastaavan määrän vaunuja myöhemmin liittolaisiltaan paikkaamaan omaan puolustukseen hetkellisesti syntyvän pienen kalustoloven.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Näistä tankeista on riittänyt keskustelua, saako Ukraina niitä vaiko ei, mutta olisin utelias kuulemaan viisaammiltani mikä niiden konkreettinen merkitys tulee olemaan nyt rintamalinjoilla, ja itse taistelutilanteissa Ukrainan eduksi?

Sodan alkuvaiheissa Venäjä ei tankkiensa kanssa pärjännyt, mutta maastokin oli ilmeisesti erilaista kuin nykyisten rintamalinjojen seutuvilla. Entä millaista panssarintorjuntakalustoa Venäjältä mahdollisesti löytyy Leopardeja torjumaan?

Ei näillä sotaa ratkaista. Varmasti hyötyä on, kun länsimaiden tankkien pitäisi olla parhaimpia, mitä on tarjolla. Ja onhan lisäaseistuksen saaminen itsessään tärkeää. Ei pidä kuitenkaan olettaa, että nyt Ukraina jyrää venäjän joukkojen ylitse näiden tankkien avulla.

Venäjä käytti sodan alkuvaiheessa panssareitaan todella surkeasti. Ajelivat jonossa kivasti tietä pitkin ilman jalkaväen tai minkään muunkaan tukea. Kuvittelivat ajavansa vain Kiovaan paraatia varten. No vastaan tulivat dronet ja modernit pst-aseet sekä ukrainalaisten nerokkaat taktiikat. Seurauksena paljon tuhoutuneita tankkeja.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Seuraavaksi sitten niitä pidemmän kantaman ohjuksia. Niiden vaikutus voisi kenties olla vielä merkittävämpi, kuin näiden taistelupanssarivaunujen.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Ei näillä sotaa ratkaista. Varmasti hyötyä on, kun länsimaiden tankkien pitäisi olla parhaimpia, mitä on tarjolla.

Ei pelkästään näillä, mutta yhdistettynä rynnäkkövaunuihin ja toimivaan tykistöön niin vaikutukset voivat olla yllättävän suuret. Antaa hyvin suojaa jalkaväelle.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolustusvoimat saavat varsin hyvää dataa siitä, että miten Leopardit toimivat oikealla taistelukentällä. Vihollinenkin on se ketä varten nuo on hankittu.

Onko näillä Leopardeilla siis koskaan myllytetty missään vai tuleeko nyt menemään taisteluneitsyys?

Melkoinen testikenttä tosiaan Ukrainassa. Heillä on kohta puoliin taistelukokemuksenkin osalta aika poikkeukselliset asevoimat, kun jenkit ja Israelkaan eivät viime aikoina ole entiseen malliin sotineet.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Narrimaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Finnish Defence Forces, Ukraine
Sehän kävi varsin vaivattomasti ja helposti että saatiin Venäj... siis Ukrainan hyvä ystävä Scholz myös tankkiralliin mukaan.

Itse näkisin että nimeomaan tämä on vain yksi positiivinen askel roskaneukkujen pois ajamisesta Ukrainasta. Mediassa toki panssarit vieneet kaiken huomion. Mielestäni jopa tärkeämpää olisi saada Himarseille pidemmän kantaman tarviketta, jolla voitaisiin iskeä roskien huoltoon ja komentokeskukseen syvemmällä. Ne tekisi Iigoreiden elämästä vaikeaa ja auttaisi merkittävästi Ukrainaa siinä vaiheessa kun tarkoitus aloittaa vastahyökkäys ja ottaa roskasakilta menetetyt alueet takaisin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Onko näillä Leopardeilla siis koskaan myllytetty missään vai tuleeko nyt menemään taisteluneitsyys?

Melkoinen testikenttä tosiaan Ukrainassa. Heillä on kohta puoliin taistelukokemuksenkin osalta aika poikkeukselliset asevoimat, kun jenkit ja Israelkaan eivät viime aikoina ole entiseen malliin sotineet.

Kakkoset ovat olleet ainakin Kosovossa ja Afganistanissa toiminnassa, mutta eivät toki tässä laajuudessa.

Ja kyllähän noiden toiminnallisuudesta on 1:n perusteella varmasti hyvä kuva (vaikka aivan eri aseesta kyse onkin).
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllähän venäjän ilmiselvät hyökkäysvalmistelut lienevät herättäneen lännen taas aktiivisemmaksi. Optimistisimmat kuvittelivat jo, että venäjä kuluttaa itsensä loppuun ja luovuttaa ihan vaan nykymenolla, mutta ei tappiot itäpaskalle mitään meinaa.

Nyt valmistautuvat uuteen rynnäkköön isommalla porukalla, ja se on saatava pysähtymään alkuunsa. Onneksi kalustosta on venäjällä edelleen pulaa ja motivaatiokaan joukoissa tuskin kasvanut. Toivotaan hyökkäyksestä täydellistä verilöylyä tunkeutujalle, niin josko asiat alkaisi vihdoin kehittyä parempaan suuntaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Kyle

Jäsen
Ylipäätänsä tankit on suunniteltu tuhoamaan vihollisen tankit ja kevyet vaunut. Miksei kuorma-autoja tai muutakin liikkuvaa kohdetta. Käytännössä kun yhteistyö sujuu jalkaväen, tykistön ja rynnäkkövaunujen kanssa, niin tankit ovat aika oleellinen osa sodan käyntiä. Eli kun tiedustelusta tulee tietoa, että edessä on vihollisen raskasta kalustoa niin mennään tankeilla ne tuhoamaan. Kun edessä on jalkaväkeä tai muuten epämääräistä niin hyökätään jollain muulla tapaa kuin tankeilla.

Sodan alkuvaiheessa Venäjä hyökkäsi omilla tankeillaan keihäänkärkenä ja kun vastassa oli pelkästään Ukrainan sinkomiehiä niin eihän siitä mitään tullut.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Ryssä näyttää kestävän yllättävän paljon tukkaan ottamista niin rintamalla kuin kansakuntana. Rintamalla ei ilmeisesti edelleenkään suurta liikehdintää suuntaan tai toiseen, mutta kulisseissa onneksi tapahtuu. Jospa tämä kissapetojen vapauttaminen Ukrainan aroille murtaa loputkin pidäkkeet aseavun suhteen. Pitkän kantaman puikkoa vaan kehiin.

En tiedä teistä, mutta tänään on taas vituttanut sitä normaaliakin enemmän tuo paskaläjä jota venäjäksi joskus kutsuttiin.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Onko näillä Leopardeilla siis koskaan myllytetty missään vai tuleeko nyt menemään taisteluneitsyys?

Melkoinen testikenttä tosiaan Ukrainassa. Heillä on kohta puoliin taistelukokemuksenkin osalta aika poikkeukselliset asevoimat, kun jenkit ja Israelkaan eivät viime aikoina ole entiseen malliin sotineet.
Turkkilaiset käyttivät Leo 2:sia Isisiä vastaan Al-Babissa, Syyriassa, kun auttoivat tukemiaan kapinallisryhmiä valtaamaan alueen. Isis onnistui tuhoamaankin useamman ja turkkilaiset valittivat tankkien olevan ihan paskoja. Wikipedian mukaan kyseessä oli Leopard 2A4.

Ei se siis ole mikään tuhoutumaton ihmease, jos sitä ei käytetä oikein. En tiedä, mutta veikkaan, että turkkilaisten ja syyrialaisten operaatiossa ei menty ihan tankkisodankäynnin viimeisimpien oppien mukaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kun noista kuorma-autoista ollaan tässä ketjussa puhuttu sodan alusta alkaen, niin millaisesta kalustosta on suunnilleen kyse? Venäjällä pari kertaa käyneenä tiedän sen verran, että raskaampi kalusto on harvemmin mitään nykyaikaista, vaan pikemminkin jotain kylmän sodan aikaista romurautaa, jonka tärkein etu nykyaikaisiin kuorma-autoihin on edullisuus sekä huoltovarmuus ja joista suurin osa taitaa olla ihan venäläistä "laatutyötä".
Onko kalusto yhtään sen parempi armeijalla kuin siviileillä?
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Panssarivaunuja tuskin on liikaa tulossa Ukrainalle, joten uskoisin heidän käyttävän niitä murtamaan rintamalinjaa jossain. Panssarivaunut ovat tuhovoimaisia ja nopeita. Huollon jne. suhteen lienee järkevää, että niitä ei levitetä ympäri Ukrainaa vaan pidetään tukemassa toisiaan lähellä. Ehkä jaetaan kahteen osaan tms.

Oletettavasti Ukraina muodostaisi noista MBT:istä ja jo ilmoitetuista IFV/APC-kalustosta mekanisoituja taisteluosastoja eivätkä ajele hyökkäysvaunuillaan päättömästi sinne tänne ilman tiedustelua ja jalkaväen tukea kuten Russitsit tekivät viime keväänä, syöttäen vaununsa PST-ohjuksille ja Ukrainan crack-traktoriyksiköille.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Nämä mölinät tietysti täysin merkityksettömiä, mitä nuo tuolla suoltaa juuri nyt, mutta vähän huolestuttavaa kuitenkin, että venäjällä kasvatetaan nyt kokonaisia sukupolvia niin, että on ihan normisettiä spekuloida valtakunnan televisiossa Euroopan nukettamisella.

Hyvä pointti, ja tässäkin mielessä tärkeää, että Venäjä niitataan mahdollisimman nopeasti.

Jos tässä kestää vuosia, myös Kremlin sotapropaganda-altistus kestää vuosia, ja se tarkoittaa vähintään kymmeniä miljoonia läpeensä lännelle katkeroituneita venäläisiä. Se puolestaan ei tiedä mitään kovin hyvää lähtökohtaa Putinin jälkeisen Venäjän ja lännen suhteiden pohjustamiselle.

Vaikka Kreml on aivopessut jengiä jo ennen sotaa, niin tällä hetkellä siellä vedetään aivan toisenlaisella volyymilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös