Häyhällä ei tainnut ihan olla laaki ja vainaa, mutta aika lähellä. Puna-armeijalla luku saattaa pitää paikkansa, kun eikös vähän ollut ajatuksena että lyijyn määrä ilmassa kompensoi tarkkuuttaPuna-armeijan välinpitämätön asenne omiin tappioihin nostaa saksalaisten ja suomalaisten panos/kaatunut- suhteen paljon ”paremmaksi”.
Kävin reilu viikko sitten Häyhän haudalla ja aika outo tunne siellä tulee, kun tietää tämän miehen taustaa. Kuulemma siellä käy myös ulkomaisia ihmisiä ainakin satunnaisesti eli puhutaan jonkin tason legendasta.Häyhällä ei tainnut ihan olla laaki ja vainaa, mutta aika lähellä. Puna-armeijalla luku saattaa pitää paikkansa, kun eikös vähän ollut ajatuksena että lyijyn määrä ilmassa kompensoi tarkkuutta
Vai Zaporizzja nyt julistettu itsenäiseksi Ukrainasta ja ukrainan kansalaiset jotka alueelle astuu turvapaikanhakjijoiksi.
Hienoinen offtopic, mutta ainakin Itä-Euroopassa reissatessa tämä Häyhän legendaarisuus on käynyt selväksi. Eka asia joka yleensä mainitaan, kun kertoo olevansa Suomesta, on talvisota ja siitä suunnilleen seuraavana alkaa white death -sniperin hehkutus. Idässä tietysti fiilistelevät talvisotaa ja Häyhää, kun Suomi onnistui säilyttämään itsenäisyytensä siinä missä valtaosa idästä jäi kommunismin varjon alle.Kävin reilu viikko sitten Häyhän haudalla ja aika outo tunne siellä tulee, kun tietää tämän miehen taustaa. Kuulemma siellä käy myös ulkomaisia ihmisiä ainakin satunnaisesti eli puhutaan jonkin tason legendasta.
Jatketaan sen verran, että olen huomannut jonkin verran tätä samaa ilmiötä. Simo Häyhä on kokenut internet- ja varsinkin some-aikakaudella melkoisen tietoisuuteen nousun ja legendoitumisen, eikä millään tavalla rajoittuen vain Suomeen ja suomalaisiin. Häyhän piikkipaikka eniten poistoja tehneiden tarkka-ampujien kaikkien aikojen maailmanlistalla tulee helposti silmille, jos sotahistoria ja sodankäynti millään lailla edes sivuavat omaa netti-/somekäyttäytymistä. On noita vuosien varrella tullut muutama tapaus minullekin vastaan, joissa Simo Häyhä tai Valkoinen Kuolema on mainittu, jos suomalaisuuteni on tullut puheeksi.Hienoinen offtopic, mutta ainakin Itä-Euroopassa reissatessa tämä Häyhän legendaarisuus on käynyt selväksi. Eka asia joka yleensä mainitaan, kun kertoo olevansa Suomesta, on talvisota ja siitä suunnilleen seuraavana alkaa white death -sniperin hehkutus. Idässä tietysti fiilistelevät talvisotaa ja Häyhää, kun Suomi onnistui säilyttämään itsenäisyytensä siinä missä valtaosa idästä jäi kommunismin varjon alle.
Simo Häyhä on kokenut internet- ja varsinkin some-aikakaudella melkoisen tietoisuuteen nousun ja legendoitumisen, eikä millään tavalla rajoittuen vain Suomeen ja suomalaisiin.
Pahoittelut offtopicin jatkamisesta, mutta eihän tuo googlen hakutulosten määrä mittaa kovinkaan hyvin tunnettuutta. Eihän myöskään "Mannerheim" tuota kuin 2,3 miljoonaa hakutulosta. Historian henkilöistä harvemmin vuosikymmenten jälkeen kirjoitellaan uusia juttuja, joten hakutuloksiakaan ei niin paljon enää synny, vaikka kyseistä sanaa haettaisiinkin Googlesta useasti. Vai onko Jauhojengi tunnetumpi kuin Mika Waltari, koska jauhojengistä tulee noin 10 000 enemmän hakutuloksia?Meemeistä tuttu monelle sellaisellekin, joita ei historia - saati sitten jonkun kaukaisen maan sotahistoria - kiinnosta muuten ollenkaan.
Mutta ei nyt mikään supertunnettu kuitenkaan, jos vertailuna käytetään lahjomatonta Googlea:
"Simo Häyhä" - noin 202.000 hakutulosta
"Simo Hayha" - noin 116.000 hakutulosta
Vertailuna:
"Mika Waltari" - noin 462.000 hakutulosta
"Kimi Räikkönen" - noin 4,5 miljoonaa hakutulosta
"Sanna Marin" - noin 59,3 miljoonaa hakutulosta (WTF!?!)
Siellähän on jo oikea itsenäisten valtioiden yhteisö!On kyllä melkoisen nopeaa toimintaa venäläisiltä. Montakohan itsenäistä valtiota tuolla jo on?
Nythän sinne voi marssia puoli miljoonaa ukrainalaista turvapaikanhakijaa ja vallata alueen verettömästi takaisin.Vai Zaporizzja nyt julistettu itsenäiseksi Ukrainasta ja ukrainan kansalaiset jotka alueelle astuu turvapaikanhakjijoiksi.
Se oiskin kiero suunnitelma kerätä mahollisimman paljon ukrainalaisia tuonne ja posauttaa sitten se ilmaan.Nythän sinne voi marssia puoli miljoonaa ukrainalaista turvapaikanhakijaa ja vallata alueen verettömästi takaisin.
HELIN ei myöskään pidä todennäköisenä sitä, että Timofejeva olisi peiteidentiteetin turvin toimiva vakooja, vaikka myöntääkin, että siihenkin on yhä olemassa mahdollisuus.
Kahden muun pidätetyn henkilöllisyyttä Helin ja Matero eivät ole täydellä varmuudella kyenneet vielä yhdistämään muihin sosiaalisen median tileihin, mutta heillä on viitteitä siitä, että toinen heistä olisi Satorin entinen mies. Tälläkin perusteella matka vaikuttaa heistä ”hyvin vahvasti urban exploration -retkeltä”.
Myös muuta väitettä tukevaa dataa on löytynyt: kyseisten henkilöiden sosiaalisen median profiileista on esimerkiksi löytynyt kuva samanlaisesta urheiluautosta kuin mikä pidätettyjen pakoauto oli.
”Eli hyvin vahvaa viitettä on, mutta täysin varmoja ei tietysti voida olla”, Helin sanoo.
”Ja toinen kysymys: jos he olisivat vakoojia, niin miksi he postaisivat Instagramiin kuvia hylätystä tehtaasta?”
LISÄKSI Helin alleviivaa sitä, että kyseinen asetehdas on kuvamateriaalin perusteella ollut jo pitkään hylättynä.
Mitä tulee tehdasta vartioineisiin sotilaisiin käytettyyn sumutteeseen, viittaavat faktat itsekin vartijana työskennelleen Helinin mukaan tavalliseen pippurisumutteeseen, joka on helppoa pestä pois.
”Ilmeisesti Venäjällä ja Balkanilla näissä hylätyissä paikoissa on porukkaa, joka ei ole välttämättä kovin iloista, mikäli heihin törmätään, joten nämä seikkailijat kantavat usein mukanaan esimerkiksi pippurisumutetta pitääkseen itsensä tällaisissa kohtaamisissa turvassa”, Helin kertoo.
Helinin mukaan Albanian tapahtumien tyyppisten tilanteiden faktojen tarkistus on erityisen tärkeää nyt, kun esimerkiksi Euroopassa puhutaan venäläisten viisumeiden epäämisestä kokonaan.
”Tällaista tapausta on hyvin helppo käyttää osana sitä poliittista diskurssia, varsinkin jos sitä ei aseteta oikeaan kontekstiin. Mikä on tosi ikävää näille henkilöille itselleen, mikäli he on olleet lähinnä urbex-seikkailijoita. Sitten näiden puheiden takia nostetaan poliittinen hullunmylly.”
Helin korostaa, ettei ota kantaa, pitäiskö venäläisten viisumeita evätä vai ei.
”Mutta keskustelua on hyvä käydä faktatiedon pohjalta.”
Sepä olisi jo jotain, jos Darjushka löydetään Havannan rantahietikolta lekottelemasta, vodkamartini handussa.Lisäksi tuon ruumiin isukki hymyilee hautajaisissa. Ryssä on ryssä, pelkkää kusetusta…
Mikäs siinä hymyillessä, kun ruumiskin on räjähdyksen jäljiltä näin hyvässä kunnossa:Lisäksi tuon ruumiin isukki hymyilee hautajaisissa. Ryssä on ryssä, pelkkää kusetusta…
Kyllä pikkuisen mietityttää Venäjän mahdolliset huomiset yllätykset.
Tuleeko iskuja suoraan Kiovaan? Muihin isoihin kaupunkeihin?