Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 321 481
  • 66 043

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Miehiä riittää, mutta kun pitäisi löytyä koulutettuja sotilaita, ja lisää myös ihan ammattisotilaan tasoisia taistelijoita. Olennainen osa Venäjän vuoden 2022 alun tämän osaamistason sotilaista syö parhaillaan porkkanaa altapäin Ukrainassa, ja osa on enemmän tai vähemmän repaleina kykenemättä enää z-hommiin. Kestää aikansa kouluttaa uutta tapatettavaa. Lisäksi laadukkainta ja hitaimmin uusiutuvaa sotilasainesta on jo ehditty kuluttaa Ukrainassa paljon. Vähemmistökansallisuuksia Putinin sotaretki kuppaa erityisen kovasti, eikä olisi ihme, jos burjaatit ja kumppanit lakkaavat haluamasta vaihtaa poikiaan Lada-rahoihin (joita monikaan kaatuneen omainen tuskin edes saa).
Palkkasoturit tappaa kaiken minkä eteensä saa koska siitä heille maksetaan. Kunnon sotilaat surmaa vain vihollisia. Putinin kaveraavinen näiden ensimmäisen mainittujen kanssa ei yllätä. Ihmetyttää vaan että miten ihminen voi ampua lapsen äiteineen? Sillon täytyy olla täysin tunteeton.

Sotahistoriaa kun lukee vähääkään niin moni SS-sotilas tappoi ennemmin itsensä kuin teloitti lapsia. Ei ole hääviä hommaa ollut mutta ihmimillisyyttä löytynyt hitusen.
 
Viimeksi muokattu:

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Se että kenelläkään sotilastukikohdan ulkopuolella olisi pari tuntia ohjusiskun jälkeen tietoa kertoa montako lentokonetta on tuhoutunut tai it-järjestelmiä mennyt... ei liene mahdollista.
Luulisin, että jenkkien satelliiteilla saadaan melko tarkka tilannekuva kohtalaisen nopeasti.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Miehiä riittää, mutta mistä kalusto?
Saman ongelman kanssa painii myös Ukraina. Ollaan vielä hyvin kaukana semmoisesta tilanteesta, että kummallakaan olisi sotakoneisto romahtamassa kaluston puutteen vuoksi. Ukrainalla ongelmaa ei ole, niin pitkään kun kalustoa valuu länsimaista sinne.

Venäjälläkään ei loputtomasti ole niitä parempia panssarivaunujaan tuonne työntää, mutta aivan taatusti siellä tykistöä, raketinheittimistöä, panssarivaunuja ja muuta panssaroitua kalustoa riittää vielä, vaikka kuinka pitkään sillä tavalla, että mitään rintaman romahdusta ei ole näköpiirissä.

Toinen juttu mikä tässä kaluston mukana pitää ottaa huomioon, on ammukset. Ei sillä kalustolla mitään tee, jos ei ole mitään, mitä ampua niillä. Jos alkaa Venäjällä olemaan ilmeisesti jo puutetta moderneimmista ohjuksista, niin ei niitä ohjuksia, raketteja ja tykistön ammuksia Ukrainallakaan ole mitään täysin loppumatonta varastoa missään olemassa. Jonkun suuren offensiivin käynnistäminen kysyy ihan valtavan määrän kalustoa ja ammuksia.

Ja mitä siihen tulee, että Venäjä lähettää jo vähän heikommin koulutettua väkeä rintamalle, niin ihan saman ongelman kanssa painii myös Ukraina. Eivät hekään sinne mitään pelkkiä valiosotilaita pysty lähettämään, vaan sinne on jo nyt työnnetty sotimaan porukkaa hyvin vajavaisella koulutuksella.

Molemmat osapuolet ovat tällä hetkellä niin kovin kaukana sellaisen sotilaallisen ylivoiman hankkimisesta, jonka heidän päämääriensä saavuttaminen vaatisi, että ei tässä ole näköpiirissä minun mielestäni muuta, kuin hiton pitkään jatkuva sotatila. Sotimalla tämä ei lopu vielä pitkään aikaan. Ehkä kenties jotain muuta kautta?
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Maallikon on tietysti vaikea arvioida, minkälaisen loven nämä venäläisten ammusvarastoihin tehdyt lukuisat iskut tekevät käytettävissä olevaan tulivoimaan. Vai lisääkö se vain kuljetustarvetta tilapäisesti?
Ilmeisesti oletetaan, että rybyjen kyky tuottaa lisää murkuloita on rajaton. En olisi ihan varma siitä.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ehkä nyt yliarvioit hieman satelliittien nopeutta. Ja myös sitä kuinka suora pääsy Twitterin @warmonitor3:lla on niihin kuviin.
Mikä on todennäköisyys että Jenkit antavat pidemmän kantaman ohjuksia, joilla tuhotaan Krimiltä sotilasinfraa, ja eivät seuraisi satelliiteillaan hyvin tarkasti miten Ukrainan armeija suorittaa?
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Luulisin, että jenkkien satelliiteilla saadaan melko tarkka tilannekuva kohtalaisen nopeasti.
Saattaa pari muutakin "hekoa" olla ilmassa että mitä vittua. Örkit muka lentelee Ukrainan ilmatilassa mutta jenkit tienny sen jo viikko sitte. Ei siellä mitään pöljiä olla ja amerikkalaisten tiedustelu on nykyään maailman laadukkainta.

Ei kai kukaan oikeasti usko että Ukraina olisi taistellut noin pitkään ja hienosti ilman jenkkien tiedustelua?
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Saman ongelman kanssa painii myös Ukraina. Ollaan vielä hyvin kaukana semmoisesta tilanteesta, että kummallakaan olisi sotakoneisto romahtamassa kaluston puutteen vuoksi. Ukrainalla ongelmaa ei ole, niin pitkään kun kalustoa valuu länsimaista sinne.

Venäjälläkään ei loputtomasti ole niitä parempia panssarivaunujaan tuonne työntää, mutta aivan taatusti siellä tykistöä, raketinheittimistöä, panssarivaunuja ja muuta panssaroitua kalustoa riittää vielä, vaikka kuinka pitkään sillä tavalla, että mitään rintaman romahdusta ei ole näköpiirissä.

Toinen juttu mikä tässä kaluston mukana pitää ottaa huomioon, on ammukset. Ei sillä kalustolla mitään tee, jos ei ole mitään, mitä ampua niillä. Jos alkaa Venäjällä olemaan ilmeisesti jo puutetta moderneimmista ohjuksista, niin ei niitä ohjuksia, raketteja ja tykistön ammuksia Ukrainallakaan ole mitään täysin loppumatonta varastoa missään olemassa. Jonkun suuren offensiivin käynnistäminen kysyy ihan valtavan määrän kalustoa ja ammuksia.

Ja mitä siihen tulee, että Venäjä lähettää jo vähän heikommin koulutettua väkeä rintamalle, niin ihan saman ongelman kanssa painii myös Ukraina. Eivät hekään sinne mitään pelkkiä valiosotilaita pysty lähettämään, vaan sinne on jo nyt työnnetty sotimaan porukkaa hyvin vajavaisella koulutuksella.

Molemmat osapuolet ovat tällä hetkellä niin kovin kaukana sellaisen sotilaallisen ylivoiman hankkimisesta, jonka heidän päämääriensä saavuttaminen vaatisi, että ei tässä ole näköpiirissä minun mielestäni muuta, kuin hiton pitkään jatkuva sotatila. Sotimalla tämä ei lopu vielä pitkään aikaan. Ehkä kenties jotain muuta kautta?
Kato nyt tuota Venäjän touhua? Mitä NATO tekis noille? Pyyhkis persettä koko helvetin murhaporukalla. Antakaa vaan mahdollisuus.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kadyrovin mukaan Venäjän erikoisjoukkojen vapaaehtoisjoukkue on saanut kahden viikon pikakoulutuksen taktiikoista ja aseenkäytöstä. Varmasti todella pätevää porukkaa.

Ukrainan sotilastiedustelupalvelu kertoo, että nämä vähemmän koulutetut joukot kohdistavat paineen lähinnä siviileihin eli varsinaisiin sotatoimiin heistä ei ole suurempaa apua, mutta kykenevät terrorisoimaan paikallisväestöä.

Venäläiset alkaneet myös ajan myötä tapella enemmän ja enemmän keskenään, joten toivottavasti keskittävät vaan energiansa siihen.

GUR kertoi, että venäläiset ovat sijoittaneet vankilaan tuomituista rikollisista kootun pataljoonan Balakliaan Harkovan alueelle. Julmuuden, moraalittoman käytöksen ja paikallisiin kohdistuvan hyökkäävyyden määrä ”lisääntyi jyrkästi” pataljoonan saapumisen myötä.

– Venäjä voi käyttää yhä enemmän heikkolaatuisia ja huonosti koulutettuja yksiköitä, kuten vangeista muodostettuja, miehitettyjen ukrainalaisalueiden hallitsemisessa. Tämä saattaa heikentää miehitysviranomaisten pätevyyttä ja partisaanien vastaista toimintaa, mikä taas saattaa lisätä ukrainalaisten tukea venäläismiehitystä vastustavalle vastarintaliikkeelle, kirjoittaa ISW.

Värväyksen tuoma kirjo näkyy venäläisjoukkojen edesottamuksissa. GUR:n mukaan Venäjän armeijan eri etniset ryhmät ovat alkaneet ottaa yhteen keskenään, mikä vaikuttaa vaarantavasti myös miehitettyjen alueiden siviiliväestöön.

GUR:n mukaan venäläiset ampuivat Zaporižžjassa yksikön apulaiskomentajan, koska tämä oli tšetšeeni. Lisäksi humalainen venäläissotilas törmäsi Zelenopilliassa Luhanskin alueella panssariajoneuvolla sähköpylvääseen katkaisten sähköt koko kaupungista.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Se että kenelläkään sotilastukikohdan ulkopuolella olisi pari tuntia ohjusiskun jälkeen tietoa kertoa montako lentokonetta on tuhoutunut tai it-järjestelmiä mennyt... ei liene mahdollista.

Ammusvarastossa tapahtuneet jatkoräjähdykset voivat toki olla aiheuttaneet merkittävästi lisää tuhoa. Mutta siltäkin osin lienee epätodennäköistä, että ~neliökilometrin mittainen alue olisi täysin maan tasalla. Siis että on nyt kuinka iso räjähdys tahansa niin vaikkapa nyt 300 metrin päässä siitä olevat koneet olisivat tuhoutuneet niin... ei sinne mitään ydinpommia painettu.

Tietysti on aikaista sanoa mitään varmaa, mutta joka tapauksessa tuolla on ollut noin 200 m säteisen alueen sisällä helposti vähintään 20 konetta, joista kohtuullinen määrä käytännössä ilman mitään suojaa. Vahinkoa on väkisinkin tullut aivan pirusti, vaikkei nyt mitään neljäkymmentä konetta ei olisikaan saatu pois pelistä. Jos videoista jotakin voisi päätellä, niin ainakin ammuksia tuolla tuhoutui järkyttävä määrä.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ehkä nyt yliarvioit hieman satelliittien nopeutta. Ja myös sitä kuinka suora pääsy Twitterin @warmonitor3:lla on niihin kuviin.
Niin, uskoisin tuon lentokentän olevan yksi ihan konkreettinen kohde, jota jenkit pitävät silmällä. Ukraina on tällä hetkellä kohde, jossa jenkkien satellitteja on jatkuvassa valmiudessa.

Sitä en tiedä kuinka nopeasti tieto kulkee ja mitä kanavia pitkin, mutta ihan varmasti jenkit antavat UA:lle jatkuvaa ajankohtaista tiedustelutietoa. UA sitten jakaa ns. "parhaita paloja" tehostamaan omaa propagandaansa. Twitter on tässä oiva kanava, joten en nyt näe tuotakaan kovin mahdottomana, että muutama tunti tapahtuneesta tieto on jo julkisessa jakelussa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Siinä Medvedev hoitanut tiedustelua kiikarien läpi. Muu porukka tottakai seuraa perässä. Linkki keskisuomalaiseen.
Heh, samaa naureskelin, tuo örkkien touhu jaksaa yllättää aina uudelleen.
Kaikki tietää mitä Kekkonen tähän sanoisi.
 
F

Flonaldo

Mikä on todennäköisyys että Jenkit antavat pidemmän kantaman ohjuksia, joilla tuhotaan Krimiltä sotilasinfraa, ja eivät seuraisi satelliiteillaan hyvin tarkasti miten Ukrainan armeija suorittaa?
Niin, uskoisin tuon lentokentän olevan yksi ihan konkreettinen kohde, jota jenkit pitävät silmällä. Ukraina on tällä hetkellä kohde, jossa jenkkien satellitteja on jatkuvassa valmiudessa.
Eihän tästä nyt ollut lainkaan kyse.

Vaan siitä että Twitterissä tunti iskun jälkeen faktoja kertovalla Warmonitor3:lla ei niitä ole.

Satelliitit eivät myöskään voi olla jatkuvassa valmiudessa. Ne ovat maata kiertävällä radalla. Niiden ratojen muuttaminen ei ole nopeaa.

Vaikka Joe Biden nostaisi punaisen puhelimen käteen ja sanoisi että haluan nyt kuvan Putinovkan keskustasta, ei se tapahtuisi kahdessa tunnissa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Siinä Medvedev hoitanut tiedustelua kiikarien läpi. Muu porukka tottakai seuraa perässä. Linkki keskisuomalaiseen.
Aina sieltä Medvedevin tötteröiden läpi näkyy vähintään komppanian verran natseja, oli linssinsuojukset päällä tai ei.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
@Flonaldo





Kun kattoo tuota ryhmitystä, niin uskon, että nuo on tuhoutuneet, mitkä on tuon main ramp and parking area-tekstin ympärillä ainakin. En usko, että esim nuo koneet mitkä on tuolla suorastaan keskellä asutusta on tuhoutunu. Tuossa kuvassa on siis 37 konetta neljä tuntia ennen iskua.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Satelliitit eivät myöskään voi olla jatkuvassa valmiudessa. Ne ovat maata kiertävällä radalla. Niiden ratojen muuttaminen ei ole nopeaa.

Vaikka Joe Biden nostaisi punaisen puhelimen käteen ja sanoisi että haluan nyt kuvan Putinovkan keskustasta, ei se tapahtuisi kahdessa tunnissa.
Jenkeillä on satelliitteja muutamia satoja käytettävissä. Näistä varmaan aika iso osa keskitetty Ukrainan tilanteen tarkkailuun.

Luuletko tosiaan etteivät Jenkit tienneet tuollaisen iskun olevan tulossa? Eiköhän siellä ole ollut tieto vähintään minuuttitasolla. Veikkaisin jopa että laukaisukäsky on tullut alunperin muualta kuin Ukrainan sotilasviranomaisilta.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Satelliitit eivät myöskään voi olla jatkuvassa valmiudessa. Ne ovat maata kiertävällä radalla. Niiden ratojen muuttaminen ei ole nopeaa.
Sotilassatellittien lisäksi (joita jenkeillä riittää) tietoa saadaan myös kaupallisten yhtiöiden satelliiteilta. Yhdessä nämä muodostavat sellaisen määrän, että lähes jatkuvaa reaaliaikaista tietoa on saatavilla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sotilassatellittien lisäksi (joita jenkeillä riittää) tietoa saadaan myös kaupallisten yhtiöiden satelliiteilta. Yhdessä nämä muodostavat sellaisen määrän, että lähes jatkuvaa reaaliaikaista tietoa on saatavilla.
Yksi amerikkalaisten satelliitti (kuten muidenkin) kiertää radallaan noin 14 kertaa maapallon ympäri vuorokaudessa ja nyt satelliitteja on suunnattu Ukrainaan kymmeniä ellei satoja. Ainakin ennalta sopien reaalikuvaa on saatavilla halutusta kohteesta.
 
F

Flonaldo

Kun kattoo tuota ryhmitystä, niin uskon, että nuo on tuhoutuneet, mitkä on tuon main ramp and parking area-tekstin ympärillä ainakin. En usko, että esim nuo koneet mitkä on tuolla suorastaan keskellä asutusta on tuhoutunu. Tuossa kuvassa on siis 37 konetta neljä tuntia ennen iskua.
Mahdollista, ehkä, ken tietää. Mutta Warmonitor3 ei tiennyt tunti iskun jälkeen, että >40 konetta on tuhoutunut.

Luuletko tosiaan etteivät Jenkit tienneet tuollaisen iskun olevan tulossa? Eiköhän siellä ole ollut tieto vähintään minuuttitasolla. Veikkaisin jopa että laukaisukäsky on tullut alunperin muualta kuin Ukrainan sotilasviranomaisilta.
Nyt on todella rajuja väitteitä, joista läpi sodan ovat sekä Yhdysvaltojen että Ukrainan hallitukset että armeijan johto irtisanoutuneet aivan kategorisesti ja yksiselitteisesti jokaisessa tapauksessa ja joka kerta kysyttäessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös