Sattumalta, ensimmäinen viestini tähän ketjuun koski viisumeita.Jos rähinä alkaa, niin niihin raskaisiin pakotteisiin toivottavasti kuuluu viisumien peruuttaminen venäläisiltä.
Sattumalta, ensimmäinen viestini tähän ketjuun koski viisumeita.Jos rähinä alkaa, niin niihin raskaisiin pakotteisiin toivottavasti kuuluu viisumien peruuttaminen venäläisiltä.
Itselleni taas tuli mieleen, että Putte tarkoittaa, että Venäjän mahdolliseen iskuun ei saa vastata ja siten aloittaa sotaa. Ei sillä, että pitäisin itänaapurin iskua todennäköisenä, mutta tuonsuuntaista ajatuskulkua on saatu jo pitkään todistaa muiden kuin ABC-aseiden kanssa.Noinhan tuo on, joskin tuon pitäisi olla niin itsestään selvää, ettei tuota tarvitsisi edes ääneen todeta. Vaikka näinä aikoina Putinin suusta kuultuna tuolla on jopa jotenkin rauhoittava vaikutus.
No, ollaan kyynikoita. Tuossa on todennäköisesti taustalla se, että Putin ajatteli oikeasti seuraavaa: "Ydinasearsenaalimme on niin huonossa kunnossa, että emme uskaltaisi painaa nappulaa. Suurin osa pommeista räjähtäisi jo laukaisualustoilleen, ja ne muutamat, jotka lähtevät ilmaan, putoavat sieltä myös nopeasti alas - pahimmassa tapauksessa juuri Moskovan yllä. Laukaisukoodeistakin puolet on kateissa. Ilmeisesti ne on myyty jo 1990-luvulla matkamuistoina Viipurin torilla suomalaisille turisteille".
Ei sillä, että pitäisin itänaapurin iskua todennäköisenä, mutta tuonsuuntaista ajatuskulkua on saatu jo pitkään todistaa muiden kuin ABC-aseiden kanssa.
Lähes miljoonan euron arvoista Himars-iskua ei kannata tuhlata mihin tahansa. Mutta kun heittimiä tulee enemmän, alkavat kalliit ammukset hiipua.
”Niin kauan kuin käytössä on 12 tai 20 Himars-järjestelmää, ei ammusten kulutusvauhti ole ratkaiseva ongelma”, yhdysvaltalaisen CSIS-tutkimuslaitoksen asiantuntija Mark Cancian sanoo The Warzone -julkaisun haastattelussa. ”Mutta jos järjestelmiä saa enemmän ja alkaa suunnitella kolmen ja neljän kuukauden päähän, niin neljän kuukauden kuluttua ammukset loppuvat.”
Cancianin arvion mukaan sadan Himarsin luovuttaminen Ukrainalle söisi viidenneksen Yhdysvaltain Himarseista eikä riittävää määrää ammuksia ole valmiina missään.
”Se joka lyö takas, aloittaa tappelun”Itselleni taas tuli mieleen, että Putte tarkoittaa, että Venäjän mahdolliseen iskuun ei saa vastata ja siten aloittaa sotaa. Ei sillä, että pitäisin itänaapurin iskua todennäköisenä, mutta tuonsuuntaista ajatuskulkua on saatu jo pitkään todistaa muiden kuin ABC-aseiden kanssa.
No, ollaan kyynikoita. Tuossa on todennäköisesti taustalla se, että Putin ajatteli oikeasti seuraavaa: "Ydinasearsenaalimme on niin huonossa kunnossa, että emme uskaltaisi painaa nappulaa. Suurin osa pommeista räjähtäisi jo laukaisualustoilleen, ja ne muutamat, jotka lähtevät ilmaan, putoavat sieltä myös nopeasti alas - pahimmassa tapauksessa juuri Moskovan yllä. Laukaisukoodeistakin puolet on kateissa. Ilmeisesti ne on myyty jo 1990-luvulla matkamuistoina Viipurin torilla suomalaisille turisteille".
Noinhan tuo on, joskin tuon pitäisi olla niin itsestään selvää, ettei tuota tarvitsisi edes ääneen todeta. Vaikka näinä aikoina Putinin suusta kuultuna tuolla on jopa jotenkin rauhoittava vaikutus.
Venäjän valtiolliset tahothan valehtelevat useammin kuin puhuvat totta. Useammin asiat ovat ihan päinvastoin.
En antaisi yhtään arvoa millekään mitä he sanovat.
Toivottavasti (ja eiköhän) totuus on kuitenkin se että he tiedostavat että kaikki häivivät jos homma eskaloituu tai he eivät uskalla edes ottaa sitä riskiä jos omat vehkeet eivät edes toimisi. Korttitalo luhistuisi pahemman kerran jos sekin pelote olisi poissa.
Suomi saa ansaittua kritiikkiä viisumeiden myöntämisistä venäläisille. Todella huono suoritus, kun sitä päätöstä ei vaan saada aikaan.
Tämä on aika tuttua itäteatterin "hyvä poliisi, paha poliisi" höpöttelyä, kaikki muut huutavat naama punaisena pyhää sotaa ja maailmanloppua ja sitten hyvä tsaari tulee rauhoittavaan ääneen kertomaan että eiköhän me vielä puhumalla selvitä ja lupaa suitsia näitä raivotautisimpia piskejään. Luonnollisesti koko teatterin tarkoitus on pönkittää lännessä mielikuvaa että lännen ehdoton etu on pitää pieni suuri johtaja vallassa kun se on niin rationaalinen ja sen kanssa voi neuvotella ja tehdä sopimuksia.Siellä on Putin sanonut jotain järkevää. Ihan oikeasti. En nyt ala spoilaamaan, eikun alan. Tuolta löytyy.
![]()
Yle uutisten seuranta Venäjän hyökkäyksestä siirtyi toiseen artikkeliin
Tästä artikkelista löytyvät sodan tärkeimmät tapahtumat aikaväliltä 12.2.–28.12.2022.yle.fi
Jos luotetaan YLE.n
"Siihen loppui hulinat kun paskajalat tulivat" jatkuu lyriikat, jos biisin tunnistin. Totta on että NATOn tai edes yksittäisten länsikalusteisten toimijoiden ilmestyminen alueelle lopettaisi melko tehokkaasti yksittäisiä terrori-iskuja laajemmat sotatoimet. Tässä tapauksessa on kyllä helppo tietää "kuka aloitti sen haistattelun" ja lyömisenkin.”Se joka lyö takas, aloittaa tappelun”
- Moog Konttinen
Noinhan se menee venäläisten kanssa. Vain voitto kelpaa, säännöistä ja sopimuksista viis. Pätee suunnilleen kaikilla elämänalueilla.
”Se joka lyö takas, aloittaa tappelun”
- Moog Konttinen
Noinhan se menee venäläisten kanssa. Vain voitto kelpaa, säännöistä ja sopimuksista viis. Pätee suunnilleen kaikilla elämänalueilla.
Tämä on aika tuttua itäteatterin "hyvä poliisi, paha poliisi" höpöttelyä, kaikki muut huutavat naama punaisena pyhää sotaa ja maailmanloppua ja sitten hyvä tsaari tulee rauhoittavaan ääneen kertomaan että eiköhän me vielä puhumalla selvitä ja lupaa suitsia näitä raivotautisimpia piskejään. Luonnollisesti koko teatterin tarkoitus on pönkittää lännessä mielikuvaa että lännen ehdoton etu on pitää pieni suuri johtaja vallassa kun se on niin rationaalinen ja sen kanssa voi neuvotella ja tehdä sopimuksia.
Epävaltion edustajat ne rehvakkaasti edelleen julistaa kansanmurhaa. Onhan tuo toki hauskan ja dramaattisen kuuloista kun Braveheartissakin niin naurettiin kun kuningas kertoi että Skotlannin ainoa huono puoli on että se on täynnä skotteja. Näissä ulostuloissa on hyvä muistaa ettei mikään julistus mene läpi ilman johtoväen siunausta ja vaikka osa on selkeästi valheellisia (esim. nämä nallukan julistukset maailmanlopusta ja ydintuhosta ja sen yhden sappivaivaisen tv-humoristin louskutus miten seuraavaksi otetaan Puolaa ja Saksaa ja mitä nyt lie olikaan kartalla), niin nämä kansanmurhatouhut ovat täydessä toteutuksessa ja ainoastaan Ukrainan upea vastarinta on pitänyt mittakaavan muutamissa (kymmenissä?) tuhansissa kaapatuissa lapsissa ja murhatuissa siviileissä satojentuhansien/miljoonien sijaan.Venäjän duuman edustajan ajatuksia lasten uudelleenkouluttamisesta:
![]()
Venäjän duuman edustaja: Koulutamme Ukrainan lapset uudelleen | Verkkouutiset
Venäjän duuman edustaja: Koulutamme Ukrainan lapset uudelleen | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Oikein tunnistit. Kyllä Ukrainassa saatetaan vielä paskajalkoja tarvita, ja ainakin lisää paskajalkojen aseita, että saadaan idän sakilaisten stiletit ja pyöränketjut kunnolla putoamaan."Siihen loppui hulinat kun paskajalat tulivat" jatkuu lyriikat, jos biisin tunnistin. Totta on että NATOn tai edes yksittäisten länsikalusteisten toimijoiden ilmestyminen alueelle lopettaisi melko tehokkaasti yksittäisiä terrori-iskuja laajemmat sotatoimet. Tässä tapauksessa on kyllä helppo tietää "kuka aloitti sen haistattelun" ja lyömisenkin.
Venäjän duuman edustajan ajatuksia lasten uudelleenkouluttamisesta:
![]()
Venäjän duuman edustaja: Koulutamme Ukrainan lapset uudelleen | Verkkouutiset
Venäjän duuman edustaja: Koulutamme Ukrainan lapset uudelleen | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
![]()
Kommentti | Venäjä väittää tuhonneensa jo kuusi Ukrainan Himars-raketinheitintä ja saattaa puhua totta
Hienojen raketinheittimien toimittaminen Ukrainalle kestää pitkään, eikä aika ole välttämättä sen puolella, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Pekka Hakala kommentissaan.www.hs.fi
edit. Venäläisvitsin lisäys.
![]()
Kommentti | Venäjä väittää tuhonneensa jo kuusi Ukrainan Himars-raketinheitintä ja saattaa puhua totta
Hienojen raketinheittimien toimittaminen Ukrainalle kestää pitkään, eikä aika ole välttämättä sen puolella, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Pekka Hakala kommentissaan.www.hs.fi
Itse artikkeli on vähän tuollaista keskeneräistä pohdiskelenpaääneen-huttua, ja otsikoon on saatu nostettua tuollainen hyvin naiivi suhtautuminen. Niin kuin Venäjän väitteitä Ukrainalle aiheuttamistaan tuhoista voisi aina käsitellä jokaista irrallisena kaikesta edeltävästä, ja siitä että Ukrainan ilmavoimat on esim. tuhottu jo kolmeen kertaan...
Mutta tämä on mielenkiintoinen pätkä.
Alkuun oltiin valmiita toimittamaan jotain helppoa ja halvahkoa apua. Pistetään näitä javelineita ja niitä nyt osaa käyttää kuka vain ja ne irtoavat varastosta nyt ja heti.
Lisäapu oli sitten hankalaa, kun miten ne korvataan itse, miten ylipäänsä logistiikka ja näitähän pitäisi kouluttaa käyttämään ja se kestää viikkoja ja kuukausia ja ja ja... HIMARSien lähettämisen kanssa jahkailtiin myös, kun osaavatko ne niitä nyt käyttää, ja tietävätkö edes mihin käyttää, kalliitakin vekottimia olivat ja etteivät nyt sitten vaan ala venäläiskaupunkeja pommittaa.
Lopulta kuitenkin lisäavun antaminen oli tietyllä tapaa helppoa, koska se ei vaatinut kuin poliittisen päätöksen. Kunkin maan asevoimat kyllä sitten ovat kyvykkäitä järjestämään logistiikan, koulutuksen jne.
Mutta kukaan ei varmaan ajattele, että tämä sota loppuisi neljässä kuukaudessa. Jos taas ammukset loppuvat, siihen ei riitä vain poliitikkojen päätös "pistetään lisää" - kun ei ole mistä pistää. Toivottavasti joku jossain oikeasti ajattelee näitä asioita hieman pidemmälle ja ensi talvea.
edit. Venäläisvitsin lisäys.
Siltä osin kuin osasin itse tulkita raporttia oikein, tuo 100 000 kpl on koko järjestelmän historialle allokoitu lukumäärä.Yhteensä noin 100 000kpl.
Jos näistä puolet annetaan Ukrainalle ja 16 HIMARS laukoo kaksi kasetillista per ilta niin nykyinen varasto riittää 17 kuukauden tarpeisiin.
Johtopäätös 12-20 Himarssia ei aiheuta haasteita, sadan ruokkiminen kyllä.
Eivätkä ne kaikki tähän asti 20+ vuoden aikana tuotetut raketit tietysti missään odota toimitusvalmiina. Vaan iso osa niistä on ammuttu Irakin ja Afghanistanin taivaalle, ammuttu erinäisissä sotaharjoituksissa tuon ajanjakson aikana ja toimitettu muiden maiden käyttöön.Totta, linjastolta on tuutattu vasta +64k puikkoja, joten jakovaraa on vähemmän.
Ennen Ukrainan sotaa vuosina 2020 ja 2021 tuotettiin 9500 puikkoa per vuosi, joten tarvetta määrän kasvattamiseen on selkeästi.
”Olen ollut ministeri Haaviston kanssa tiiviissäkin yhteydessä. Lähinnä ulkoministeriö tekee tässä nyt selvityksiä”, Niinistö kertoo.
”Ilmaisen kantani hallitukselle, koska tämä on kuitenkin hallituksen päätettävä kanta, mutta niitä tekijöitä, joita siihen liittyy, niitä on julkisuudessakin käsitelty.”
...
”Siinä mielessä tämä on yhteinen Schengen-kysymys, että niin kauan kuin Schengen-maat myöntävät viisumeja, niin viisumin saaja on oikeutettu tulemaan Schengen-alueelle eli siis muuallekin kuin viisumin myöntävään maahan”, Niinistö sanoo.
Niinistön mielestä olisi outo ja ristiriitainen tilanne, jos joku Schengen-maista olisi myöntänyt venäläiselle viisumin mutta Suomi ilmoittaisi rajalla, ettei viisumia kunnioiteta.
”Tarkoitan, että kumppanit käyttäytyisivät eri tavalla: toinen myöntää ja toinen epää myönnetyn. Se ei ole ollenkaan toivottava tilanne.”
Niinistön mukaan Suomen tilanteeseen vaikuttavat myös ”aika mittavat” perheyhteydet rajan yli.