Hesari uutisoi saman, mutta piti kaivaa AFP:n alkuperäinen postaus esiin. Oletin, että puhuttiin ehkä H'ersonin kaupungista, mutta Ukraina tavoittelee uutisen mukaan koko Hersonin alueen takaisinvaltausta syyskuuhun mennessä, eli molemmin puolin Dnepriä.
Sanotaanko, että tavoite on pirun kova, etenkin Dneprin ylityksen vuoksi. Vai halutaanko tällä väitteellä saada venäläiset lähettämään alueelle entistä enemmän kalustoa HIMARSien tuhottavaksi...
Voisi veikata yhtenä mahdollisuutena tällaisen julistuksen ajankohdalle myös sen, että Venäjä käsittääkseni ensimmäistä kertaa jollain tapaa virallisesti ilmoitteli valmistelevansa Hersonin maakunnan kansanäänestystä Venäjään liittymisestä.
Ehkä siis viestiä omalle väestölle Hersonissa, että tulossa ollaan. Ja toisaalta Venäjälle, että "äänestelyt" eivät vaikuta mitään.
Jutussa mainittiin Joe Bidenin kehottaneen amerikkalaisia pidättäytymään lähtemästä sotimaan Ukrainassa. Minä esitän saman toivomuksen suomalaisille. Toivottavasti yksikään tälle palstalle kirjoittavistakaan ei lähde Ukrainaan, vaikka miten haluttaisi lähteä ”opettamaan venäläisille oikeanlaista ja täydellistä sotimisen taitoa”.
Arvon Hokileidi, entäs jos sotimisentaidon opettamisen sijaan tavoitteen on puolustaa vapautta, estää naisten raiskaamisia ja lasten tappamisia sekä heidän pakko adoptointejaan? Onko siinä riittävän hyvät perusteet vai ovatko ne mielestäsi alisteisia sille ajatukselle että kunhan ei vaan rysyille kukaan tekisi pahaa?
Isossa kuvassa Ukrainaan sotimaan lähtimisessä ei ole kuin hävittävää. Kukaan ei ole sellainen rambo, että pystyisi vaikuttamaan sodan kulkuun sitten yhtään millään tavalla. Ja Ukrainassa ei kuitenkaan tule toimimaan mitään esim. prikaatikokoisia ulkomaalaistaistelijoiden joukkoja - jolloin sellainen voisi sitä vaikutusta luoda.
Yksilölle negatiiviset skenaariot ovat tietysti itsestäänselviä, ja oletan, että jokainen sotimaan lähtenyt on ne omalta kohdaltaan hyväksynyt. Ja toivottavasti myös heidän läheisensä.
Taas sen ison kuvan kannalta negatiiviset skenaariot ovat ne, mitä on jo syntymässä esim. brittitaistelijoiden osalta, joita useampia Venäjä on vanginnut. Ja muutama päivä myöhemmin joku Donbasin pelleoikeus on heidät tuominnut kuolemaan "palkkasotureina".
Tämän seurauksena sitten kaverit päätyvät otsikoihin ja uutislähetyksiin. Ja sen jälkeen alkavat vaatimukset, että hallituksen pitää tehdä "jotain", jotta heidät saadaan hengissä takaisin kotiin. Vaikka minkäänlaista diiliä Putinin kanssa ei ikinä tehtäisi, se että eri maiden ulkoministeriöissä joudutaan käyttämään energiaa asiaan, kääntää tuon yhtälön jo miinukselle.
Tältä osinhan Putin toimii ihan kuin ISIS tms. - vain hieman vähemmällä kurkunleikkaamisella livelähetyksissä.
Jos siis et ole vangiksi jäämisen hetkenä valmis nielemään käsikranaattia, voit olla ainoastaan haitaksi sodan voittamiselle.