Patteristoon kuuluu tutka-asema, eli tuollainen patteristo sisältää kaiken mitä operointi tarvitsee. Ukrainan tarvitsee ainoastaan kouluttaa käyttäjät. Toki hommansa siinäkin, mutta ovat saaneet 8 vuotta länsimailta apua asevoimiensa koulutukseen muutenkin ja ilmeisesti melko teknisen Starstreak -järjestelmänkin saivat opeteltua muutamassa viikossa. Luonnollisesti se että Norjan parlamentissa tuollaista esitetään, ei vielä tarkoita muuta kuin että siellä vähintään yksi edustaja tahtoisi noita toimittaa. Tuollaisen järjestelmän lahjoittamisesta ei välttämättä hetkessä päätetä.Juu, jos vaan saavat koulutettua käyttäjiä ja integroitua järjestelmiä Ukrainan nykyisiin järjestelmiin (esim. tutkat ja muut), niin hiljalleenhan tuo sota alkaa muotoutua muotoon länsikalusto vs itäkalusto. Tuossa jo aiemmin kerroin, että käsittääkseni monetkin länsimaat ovat sekä kouluttamassa että tuomassa Ukrainaan myös länsikalustoa, siis britit Starstreakeja, Yhdysvallat Switchbladeja ja Saksa suoraan tehtaalta Leopardeja(*).
Itäkaluston siirtämistä Nato-maista Ukrainaan olen kyllä tukenut jo alusta asti, koska kuten sanottu, ne Nato-maat joilla niitä vielä on, eivät voi olettaa saavansa kalustolleen idästä sen enempää täydennystä, varaosia kuin muutakaan tukea. Esimerkiksi Turkin tuskin kannattaa kauaa pitää Venäjältä hankkimaansa S300-kalustoa, samoin kuin Migit kannattaisi kyllä siirtää Ukrainaan käyttöön.
(*) Rheinmetall ready to supply up to 50 tanks to Ukraine - newspaper
Samoin nuo Rheinmetallin Italiassa varastoidut Leopard 1:t, 50 tankkia on hyvä, 6 viikkoa ensimmäisen toimittamiseen puolestaan vähemmän maukasta. Ja tuossakin odotellaan vielä siunausta Saksan parlamentilta, voi olla että lupa heltiää tai ei, joka tapauksessa neukkujen voitonpäiväparaatiin tähtäävä suurhyökkäys on päätöksen syntyessä jo ohi. Täysin mahdollista että Saksa odottaa taas Ukrainan sotamenestystä ja tekee päätöksen tukemisesta vasta kriittisimmän tarpeen väistyttyä, samoin kuin sodan alkupäivinä.
Sota voi siis uskoakseni hyvinkin kestää kuukausia tai jopa vuosia, mutta aktiivivaihe tuskin hirveän kauaa tätä iivanatsien kevätoffensiivia pidempään. Siellä rushitaan nyt (toivottavasti epäkoordinoidusti sitä mukaa kun porukkaa saadaan lähtökuoppiin sen sijaan että otettaisiin kunnon viivelähtö ja viiden paineella rintamaa ylös) apinan (vai haavoitetun karhun) raivolla leikkitasavalloista länttä kohti melko todennäköisesti all-in tyylillä neukkujen toimesta. Noiden murhaajalaumojen tuhoamisen jälkeen itäpaska olisi vähintään juhannukseen asti kyvytön minkäänlaisiin offensiiveihin edes miehistön lukumäärän suhteen, saati että niillä olisi operointikykyyn koulutettuja ja kalustettuja joukkoja.
Itä-Ukrainaan tuhotut raiskaaja-murhaajat tarkoittaisi faktisesti loppua puna-armeijalle operatiivisena joukkona. Alkuperäinen neukkula pystyi toki tuhoututtamaan omia armeijakuntiaan surutta ja parissa kuukaudessa oli tappiot ukkojen ja kaluston kohdalla kuitattu kolminkertaisesti. Nykyaikainen sodankäynti ja jämäneukkulan eristäminen länsikalustosta (mitä alkuperäinen kansojen vankila sai hulvattomia määriä, vaikka virallisessa historiankirjoituksessaan tuon taktisesti onkin täysin unohtanut) ei kuitenkaan mahdollista mitään lauma-armeijoiden polkaisua tyhjästä, ainakaan jos niillä olisi tarkoitus saada aikaan muutakin kuin lauma-armeijallisen verran tappioita jämäneukkulalle ja oletettavasti puolustajalle henkisiä traumoja lukemattomien ihmishenkien (vaikka sitten miten harhaiseksi aivopestyjen) tuhoamisesta.