Melko umpipäistä argumentointia kapeasta egoistisesta näkökulmasta taas tämäkin säie, vaikka epäilemättä tarkoitusperät ovat taas enimmäkseen humoristiset. Minä muistan sellaisen 4D-sarjan tv-dokkarin jossa kroppa ja sielu sanoi tyypille että syö hyvä ihminen styroksia. Ja ihminenhän söi, aamusta iltaan, saaden siitä mielihyvää. Toisille kroppa taas sanoo että juo hyvä ihminen Lasolia. Terveen merkki se ei silti taida olla, jos kroppa jotain sanoo. Se on vain elollisen tapa mukautua vallitseviin olosuhteisiin, jotta elämä voisi parhaimmiten jatkua.
Tasan sama pätee lihaan. Ravintoaineet usein halutaan esim. leivän päälle levitettävän leikkelesiivun muodossa, koska on koko elämä totuttu siihen että ravinto syödään joidenkin leipien ja leikkeleiden muodossa. Leipä, rasva ja tofusiivu, josta makroravinteita saa nopeasti ja kätevästi jokseenkin sopivassa suhteessa, on tehtaiden ja kaupan prosessoidessa ja toimittaessa raaka-aineet, ihan lyömättömän käytännöllinen sovellus. Liha, johon 99% meidän ikäluokistamme sosialisoitui, on sivistyksen myötä tosiaan vain vaihtunut tofuun, mutta juttu on se hyväksi havaittu käyttöliittymä, ei lihan himo.
Muistan nähneeni jossakin ihmisten outoja pakkomielteitä käsittelevässä tv-sarjassa naisen, jolla oli voimakas mieliteko syödä vaahtomuovia. Siinä katosivat koristetyynyt, istuinpehmusteet ja patjat parempiin suihin kun rouva kävi herkuttelemaan. Kuten arvata saattaa, ohjelmassa esiintynyt lääkäri neuvoi naista lopettamaan välittömästi vaahtomuovin mutustelun, koska seurauksena voi olla esimerkiksi suolitukos, joka voi pahimmillaan johtaa hengenvaaralliseen tilaan. Eivät kaikki ihmistä riivaavat mieliteot ole tietenkään ihmiselle hyväksi, vaikka mielitekoisen viksahtanut mieli saattaa muuta väittää. Voi jollakulla tietysti olla vimma pupeltaa vaikka jotain tietynlaisia kasviksia. Tämä ei tietenkään riittäisi pontimeksi päästä em. tv-ohjelmaan, paitsi ehkä silloin jos kasvin sisältämillä ainesosilla olisi esim. voimakkaita laksatiivisia vaikutuksia, joiden varjolla voidaan repiä irti tietynlaiseen yleisöön uppoavaa huumoria.
Humoristisia tarkoitusperiä ei sovi missään tapauksessa sivuuttaa, ei myöskään väheksyä. Tämä liittyy vähintään tangentiaalisesti ketjun otsikkoonkin, sillä inhimillisille olennoille tavanomainen kyky ymmärtää ja tuottaa huumoria puuttuu eläimiltä, ainakin pääsääntöisesti. Asiaa on käsitellyt mm. Tommi Liimatta yhtyeensä Absoluuttinen Nollapiste esittämässä kappaleessa Kiilakivi ("eläimiltä puuttuu huumori / eläin tiessä oli marjapussin näköinen"). Avaan asiaa ns. kautta rantain.
Eläin voi käyttäytyä ihmisen näkökulmasta humoristisella tavalla, samoin kuin eläin voi osallistua toimintaan, joka näyttäytyy ihmiselle huumorina. Tästä huolimatta eläin tuskin tajuaa tuottavansa huumoria, puhumattakaan siitä että se tajuaisi olevansa huumorin välikappaleena tai kohteena tilanteessa, jossa ihminen mieltää näin tapahtuvan. Eläin ei liioin ilmennä käyttäytymisellään itseironian tai sarkasmin ymmärtämistä, joskin samaan hengenvetoon on lisättävä, ettei sarkasmia pidetä esimerkiksi muutamissa kaukoidän ihmiskulttuureissa laisinkaan huumorina, vaan jonkinlaisena epäsosiaalisena käytöksenä.
Monet eläimet toki leikkivät mielellään ihmisten kanssa. Hoidin nuorena jannuna jonkin aikaa hevosia, ja yhdellä epelillä oli hauska tapa näykkäistä minua takin hihasta samalla kun siivosin karsinaa. Kun käännyin hevosen puoleen, tämä katseli vaivihkaa toisaalle mutta varovasti silmänurkastaan kurkistaen, ikään kuin viestiäkseen minulle ettei tiennyt koko näykkäisystä hevon helvettiä. Ehkä tuossa oli hevosen puolelta jotakin huumorin suuntaista, mene ja tiedä. Oletan kuitenkin vahvasti, että hevosen ja minun tulkinnat kyseisen insidentin luonteesta - ja siitä miksi sitä pitäisi nimittää - poikkesivat hyvin todennäköisesti suuresti toisistaan. Ehkäpä hevonen ajatteli, että leikitäänpäs tuon hassun ihmisen kanssa jotenkin, kenties sillä idealla että tuollainen velmuilu tuottaisi jonkin makupalan. No siinähän se tuli. Muistin aina välillä tuota hevosta ylimääräisellä hyppysellisellä vedellä kostutettua melassileikettä, joka tuntui olevan hevoselle ylivertaista herkkua. Saattaa olla kannattavaa pelehtiä karsinaa siivoavan ihmisen kanssa.
Eläintä inhimillistävät piirteet kuten (erheellisesti kuviteltu) käsitys huumorista ovat yksi joukko tekijöitä, joka hillitsee ihmistä syömästä määrättyjä eläinlajeja. Ainakin suomalaisessa kulttuuriympäristössä moni mieltää suhteensa esimerkiksi hevoseen tai koiraan, toki monen muunkin asian kuin huumorin kautta, sellaiseksi ettei näiden syöminen ole "reilua". Toisaalta myös sika on tavattoman sympaattinen ja myös älykäs otus, jonka luonne ja käyttäytyminen tosin jäävät, harmi kyllä sian vahingoksi, suurelle yleisölle varsin tuntemattomiksi. Mikäli sika olisi näissä suhteissa tutumpi ja läheisempi otus ihmisille, niin eipä olisi sikakaan kovin suosittua syötävää. Sen sijaan kipenen verran pöljemmät ja ennen kaikkea täysin huumorintajuttomat eläimet joutavat tulla syödyiksi. Nautaeläimet märehtivät ja mölisevät minkä ehtivät, mutta ne eivät ole erityisen leikkisiä tai ihmisnäkövinkkelistä huumorin kukkaa viljeleviä otuksia. Lammas on suhteellisen tyhmä eläin, ovat täysin porukan pomon vedettävissä. Lampaiden jutut eivät naurata pätkääkään, ei ole siis mitään estoja käyttää niitä ruoaksi. Kalat ovat aika selviä tapauksia, niiltä puuttuu totaalisesti huumori. Pataan vaan. Muistan lukeneeni jostakin tolkullisen tapaisesta lähteestä vuosia sitten, että kalojen muisti on varsin lyhyt, noin 12 sekuntia plus miinus jotakin lajista riippuen. Aika saakelin sukkela stand up -koomikko saa hauki olla, jos noin lyhyellä muistin pysyvyydellä kykenee jotakin huumorintynkää vesille laskemaan. Yhtä kaikki, huumorin puute tekee eläimestä helpommin syötävän.
Lainaamani kirjoittajan ajatus ruoan käyttöliittymästä on mielenkiintoinen. Aiemman viestini keskeinen ajatus oli kuitenkin se, että maistuvaa kasvisruokaa voi aivan hyvin tehdä ja prosessoida kasviksille luontuvista lähtökohdista. Voidaan tehdä kasvistahnoja, joita on näppärä levittää leivän päälle. Samoin on käyttöliittymämielessä mielekäs ajatus tehdä lihaa sisältämättömiä leikkelesiivun tapaisia valmisteita, kuten kahden suunnan sentteri edellä mainitsi, olettaen että tämä osoittautuu asiakaslähtöiseksi ja vastaa näin käyttäjien tarpeisiin. Sen sijaan lihan korvikkeista laajemmin puhuttaessa on syytä arvioida näiden ruokainnovaatioiden vaikuttimia; so. onko tarkoitus, että "lihattomalla lihalla" opetetaan ihmisiä pois lihansyönnistä. Tätähän tämä on ruohonjuuritasolla. Myyräntyötä tekevät vegekollaboratöörit painostavat heikkoluontoisia ja itsetunnoltaan haavoittuvaisia yksilöitä kuten viherämmien sukulaisia ja poikaystäväehdokkaita valitsemaan ruoakseen lihankorvikkeita. Aluksi riittää että kokeillaan. Myöhemmin vaaditaan että siirrytään syömään kokonaan tofuhässäköitä, koska "söithän sä sitä viimeksikin ja sanoit että oli ihan hyvää" (esim. sortui mielistelemään viherämmää pimpan saannin toivossa). Siitä se sitten.