Samaa voisin sanoa kasvissyönnin demonisoinnista. Taannoin joku erehtyi ehdottamaan kasvisruokapäivää Helsingin kouluihin, ja sitä seuranneita yliampuvia reaktioita sai todellakin seurata epäuskoisena. Mm. kaupunginvaltuustossa kävi yksi jos toinenkin vääntämässä itkut siitä, miten oli lapsena lähes pakotettu syömään ruusukaalia tms. Jostain syystä kasvien syöminen koetaan oitis poliittis-moraaliseksi kannanotoksi, jos siitä käytetään kasvissyönti nimitystä, vaikka kysymys on vain ravinnosta. Jos joku olisi ehdottanut saman asian toisin sanoin, esimerkiksi toteamalla, että jatkossakin koulussa voi olla silloin tällöin ruokana pinaattilättyjä, ei kukaan olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
Itse en ole oikein seurannut tuota vääntöä, enkä loppupeleissä edes tiedä minkälaista kasvisruokaa koulussa tarjotaan. Kumminkin esimerkiksi viitteet soijan myrkyllisyydestä alkaa tänäpäivänä jo olemaan senverta selkeät, että itse en sitä syö ja jos omia lapsia olisi, eivät söisi hekään.
Kyllähän tuossa kasvisruokapäivässä haiskahtaa sellainen tietylle kansanryhmälle ominainen pakottaminen, jota vastaan itse liberaalina nousisin.
Melko vierestä seurasin aikanaan lapsena kun yksi joukkuekaverini joutui teini-iässä terveysongelmiin. Oli tautia ja toista, anemiaa yms. Kyseessä oli sellainen tapaus, jossa vanhemmat (äiti) oli valinnut vegaanisen ruokavalion lapsilleen. Kovasti hänkin sitä puolusti aikansa ennen sairastumisia. Teini-iässä kuitenkin sitten otti lihan mukaan ruokavalioon, ja onneksi terveyshuolet väistyivät tämän jälkeen.
Syystä tai toisesta myös aikuisiässä tapaamani anemiaa sairastaneet henkilöt ovat kaikki olleet vegaaneja, useimmiten vielä naisia.