Vasemmistoliitto

  • 728 831
  • 5 800

Fordél

Jäsen
Näinhän se on Wallinin, Vanhasen ja Lindeninkin tapauksissa.

Ei ole ole ainakaan Lindenin tapauksessa. Siinä oikeuskansleri katsoi Lindenin olleen lain mukaan esteellinen päättämään valtionavun käytöstä golfkentälle, jonka osakas hän on.

Wallinin tapauksesta en löydä mitään lainvastaista ja Vanhasesta en tiedä mitä tapausta tarkoitat.

Kuitenkin ero Arhinmäen ja Lindenin välillä on todella selvä, mutta valitettavasti Ukkolalta menee asiat pahasti sekaisin. Harmi, että tohonkaan Ukkolan tekstiin tuskin tulee mitään korjausta vaan kaikkea tuntuu saavan esittää eikä mitään vastuuta ole.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Joo, Ukkolan yritys on aika säälittävä. Taitaa olla niin että Kokoomuksen grand old ladyn isopyörä ei enää ole iskussa, koska eihän kukaan muuten tekisi tuollaista tulkintaa asiasta.

Arhinmäkeä voi toki moraalisesti paheksua jos siltä tuntuu, mutta mitään laitonta tai raskauttavaa ei ainakaan nykyisillä tiedoilla taida löytyä.
Ihmettelen mitä Ukkola näkee tuossa sellaista jota muut eivät hahmota. Osakkuus tukea saavassa yhtiössä merkitsisi tietenkin selvää jääviystilannetta, mutta tästä ei nähtävästi ole kysymys. Minulle ei ainakaan toistaiseksi avaudu, voisiko Arhinmäki mahdollisesti olla potentiaalisessa edunsaaja-asemassa tukea saavan yhtiön menestyessä, ja mikä se tapa silloin olisi.

Kaipa ministerin poliittinen tausta jollakin tapaa voi ja saa vaikuttaa tukien jakautumisen nyansseihin. Linjaa pitää tietysti arvioida kokonaisuutena. Jääviydet ja muu kyseenalainen toiminta on sitten asia erikseen, jos sellaista tapahtuu.

Punikkihenkisen rap-musiikin sponssaaminen osoittaa korkeintaan huonoa makua ministeriltä ja virkamiehiltä, vaikkei rikoksen tunnusmerkistö täytykään tällaisella operoinnilla. Yhtä fiksua tai tyhmää on pumpata tukiaisia jollekin matkailemaan haluavalle kansantanhuryhmälle, jonka maailmanvalloituksesta ei tule yhtään mitään tulorahoituksella, eikä sivumennen sanoen tuettunakaan. OT: suoranaista komiikkaa yhteiskunnan rahaa jakava moninainen tukiverkosto tarjosi rahoittamalla vuolaasti bluesharpisti Pepe Ahqvistin ikuista suunnitelmaa valloittaa Amerikka huuliharpulla ja juurimusalla. Tämän lähemmäksi hiekkalaatikkojen myymistä Saharaan on kenenkään vaikea päästä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Paavo Arhinmäki on tosi osaamaton vasemmistoliiton puheenjohtajapoliitikko, kun lähtee USA:n senaatin aloitteen juoksupojaksi vastustamaan Minskin MM-kisoja 2014. Kun aloitteen tekijä on "paha" USA, niin mitä Arhinmäki tekee sellaisen aloitteen pääpuuhamiehenä Suomessa. Sen asiaa ajat, kenen aloitetta tuet, vaikka asia olisikin oikeutettu. Tämä on ihan perusosaamista politiikassa, jonka Arhinmäki nyt unohtaa. Onko herra ministerillä mennyt ns. valta päähän, kun nyt jo vähän politiikan tekeminen ontuu. Ryhtiä nyt Paavo tai olet pian entinen politiikan tulevien vuosikymmeninen suuruus.
 

kovalev

Jäsen
Kun aloitteen tekijä on "paha" USA, niin mitä Arhinmäki tekee sellaisen aloitteen pääpuuhamiehenä Suomessa.
En ole perehtynyt siihen, mikä on pahan USA:n rooli tässä hankkeessa, mutta ehkä sinunkin kannattaisi vetää kello ja luopua tästä USA vs. Neuvostoliitto -ajattelusta?
Stallarit jäivät ansaitulle eläkkeelle viime kauden jälkeen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En ole perehtynyt siihen, mikä on pahan USA:n rooli tässä hankkeessa, mutta ehkä sinunkin kannattaisi vetää kello ja luopua tästä USA vs. Neuvostoliitto -ajattelusta?
Stallarit jäivät ansaitulle eläkkeelle viime kauden jälkeen.

Harvemmin USA ja Venäjä vieläkään ovat kansainvälisen politiikan kysymyksissä samalla puolella, esim. Syyria tai juuri Valko-Venäjän ihmisoikeudet. Tunnustan olevani kokonaan väärässä, jos Venäjä yhtyy USA:n ja EU:n linjaan ja yksiselitteisesti vaatii myös MM-kisoja pois Valko-Venäjältä ja kunnes kaikki poliittiset vangit on vapautettu Valko-Venäjällä, ei edes neuvottele Valko-Venäjän kanssa. Näin lukee nimittäin USA:n ja EU:n julkilausumissa ja Arhinmäki tukee linjaa. Suomi on tietysti nykyään EU:n osa, joten ajatteluni lienee tosiaan vanahanaikaista ja pahoittelut siitä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Harvemmin USA ja Venäjä vieläkään ovat kansainvälisen politiikan kysymyksissä samalla puolella, esim. Syyria tai juuri Valko-Venäjän ihmisoikeudet. Tunnustan olevani kokonaan väärässä, jos Venäjä yhtyy USA:n ja EU:n linjaan ja yksiselitteisesti vaatii myös MM-kisoja pois Valko-Venäjältä ja kunnes kaikki poliittiset vangit on vapautettu Valko-Venäjällä, ei edes neuvottele Valko-Venäjän kanssa. Näin lukee nimittäin USA:n ja EU:n julkilausumissa ja Arhinmäki tukee linjaa. Suomi on tietysti nykyään EU:n osa, joten ajatteluni lienee tosiaan vanahanaikaista ja pahoittelut siitä.

Olen jo pudonnut kärryiltä kohdallasi siitä, että mistä kenkä puristaa, eli yksinkertainen kysymys: eli onko sinusta väärin koettaa saada Valko-Venäjää menettämään jääkiekon MM-kisat 2014 tilanteessa, jossa maan ihmisoikeustilanne on heikko, oikeuslaitos ei toimi luotettavasti, maassa teloitetaan epäselvissä olosuhteissa tuomittuja ihmisiä, jääkiekko on diktaattorin lempilapsi ja sillä ratsastetaan "ympäri maailmaa" etc? Eikö Valko-Venäjä saisi olla esimerkkitapaus, joka nostetaan esille ja joka kenties toimii verrokkina tulevaisuudessa vai onko koko projekti, jolla Valko-Venäjää nyt uhkaillaan lapsellista meuhkoamista Yhdysvaltojen ja nyt EU:n taholta - sekä Arhinmäen taholta?

Vaikka minulle MM-kisat tapahtumana on merkityksetön, joten boikotti ei sinänsä kosketa minua, pidän jopa fiksuna sitä, että ryhdytään kansainvälisesti käymään vähintäänkin keskustelua siitä millaisille maille kisoja voidaan yleisesti ottaen myöntää, mutta ikävä kyllä maat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa, kuten eivät ole urheilulajitkaan. Jääkiekko on vain jääkiekkoa mutta jalkapallon tilanteessa kaikki ovat kuin kusisukassa vaikka likipitäen yhtä diktatooriseen maahan MM-kisat on myönnetty. Odotan, että Arhinmäki futismiehenä vaatii boikotointia jalkapallon MM-kisojakin kohtaan.

vlad.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En minä enää itsekään tiedä mitä toivon. Mitä enemmän lukee ihmisoikeuksista, niin sitä enemmän pää pyörii kuin hyrrä sen suhteen, että mitä ajattelisi mistäkin asiasta. Ihmisoikeusrikkomukset tuomitsen, mutta en ole ollenkaan varma, että MM-kisojen siirtäminen pois Minskistä auttaa Valko-Venäjän tilannetta asiassa ollenkaan. Jos Lukashenko saisi järjestää irvokkaat kisansa, niin mitä sitten, taas en tiedä. Päätelkää itse ja kertokaa. Esim. Japanissa, USA:ssa ja Kiinassa on vielä kuolemanrangaistus ja tuomioiden toteuttaminen osana rangaistuksia rikoksista, joten on tämä vaan vaikeaa, muuta en sano.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Olen jo pudonnut kärryiltä kohdallasi siitä, että mistä kenkä puristaa, eli yksinkertainen kysymys: eli onko sinusta väärin koettaa saada Valko-Venäjää menettämään jääkiekon MM-kisat 2014 tilanteessa, jossa maan ihmisoikeustilanne on heikko, oikeuslaitos ei toimi luotettavasti, maassa teloitetaan epäselvissä olosuhteissa tuomittuja ihmisiä...

Mitenhän tuolla Venäjällä on noita kisoja pidetty, jos nuo ovat syitä kisojen siirtoon?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mitenhän tuolla Venäjällä on noita kisoja pidetty, jos nuo ovat syitä kisojen siirtoon?

Jokainen voi pohtia mielessään sitä mitkä ovat syitä joiden perusteella joko myöntää kisat jollekin maalle tai olla myöntämättä, mutta itse kyllä pohtisin hyvin tarkoin sitä millä ehdoilla myöntää kisoja Venäjällekään, vaikka suhteellisesti ottaen Venäjän ihmisoikeustilenne onkin hiukan parempi kuin Valko-Venäjän. Toisaalta minulle kisojen myöntäminen tai myöntämättä jättäminen ei ole tärkeä asia, koska kisat eivät ole minulle tärkeä asia. Minulle tärkeintä on Stanley Cup.

vlad.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äläs nyt naureskele. Merja vain on kasvanut vastuunkantajaksi.

Jännä juttu muuten, joskaan ei ehkä yllättävää, että Arhinmäkeä ei näin EM-kisojen aikaan löydy kommentoimaan koko asiaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ei ei, kyllä Timo Soini on ainoa oikea takinkääntäjä. Kyllönen ja Vasemmistoliitto teki tässä vastuunkantavan kompromissin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kyllönen on vaan rikastunut informaatiosta matkan varrella. Missäpä välissä AMK-bioanalisti-liikenneministeri 35 vee olisi voinut ehtiä ottamaan kansantaloustieteen ja rahoituksen laajat oppimäärät haltuun. Ihminen on kaiketi oppivainen, kommunistikin.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Vasemmistolainen kulttuuriväki oli hyvin huolissaan Perussuomalaisten urheilujunttien takia ennen eduskuntavaaleja ja olivat varmasti onnellisia, että saivat oman miehensä puikkoihin. Vaan kuinkas sitten kävikään:

- Arhinmäki pahastutti kulttuuriväen taas | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

Linkki Iltalehteen.

Löytyipä tuossa muuten tällainen videonpätkä, josta voidaan todeta, että Arhinmäen linja pitää sataprosenttisesti euroneuroilussa:

http://www.youtube.com/watch?v=YyfhWcSa6MM&feature=related

Linkki Youtubeen.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Vaikka Arhis ja koko V-liitto ovatkin pettäneet pahasti lupauksiaan, niin ministerinä tennari-Paavo on mielestäni osoittautunut tietyllä tapaa hemmetin hyväksi tyypiksi. On todella piristävää, että kulttuuria nähdään ja huomioidaan muuallakin, kuin vain perinteisen ja norsunluutornissaan pönöttävän "korkeakulttuurin" vaikutuspiirissä. Suorastaan ihanaa nähdä näiden musiikkitalon ja oopperan porvareiden närkästys ja tuska, kun Arhis jätti kestit suosiolla väliin.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Vasemmistolainen suvaitsevaisuus ja väkivallattomat perhearvot koetuksella Porissa:

Porilaispoliitikolle sakot avovaimon pahoinpitelyst - Ilta-Sanomat

Linkki Ilta-Sanomiin.
Hyvä, että jaksat päivystää näitä ja jakaa vielä täällä. Olisi tämä ikävä tapaus jäänyt helposti huomaamatta.

Yllättävää, mutta ilahduttavaa nähdä suoraselkäistä toimintaa vasureilta tapauksen tiimoilta. Tekijä on myöntänyt tekonsa ja valtuustoryhmä arvioi tyypin aseman seuraavassa kokouksessaan. Kunnallisjärjestön puheenjohtajan paikalta ja piirihallituksesta on jo saanut väistyä. Minkäänlaista persumaista vääntelehtimistä ja venkoilua ei ole tietooni homman tiimoilta tullut.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Vaikka Arhis ja koko V-liitto ovatkin pettäneet pahasti lupauksiaan, niin ministerinä tennari-Paavo on mielestäni osoittautunut tietyllä tapaa hemmetin hyväksi tyypiksi. On todella piristävää, että kulttuuria nähdään ja huomioidaan muuallakin, kuin vain perinteisen ja norsunluutornissaan pönöttävän "korkeakulttuurin" vaikutuspiirissä. Suorastaan ihanaa nähdä näiden musiikkitalon ja oopperan porvareiden närkästys ja tuska, kun Arhis jätti kestit suosiolla väliin.

Yllättävän hyvin myös palstan kokoomuslaiset ovat tätä sietäneet. Auta armias, jos joku persuministeri olisi jättänyt vastaavia kekkereitä väliin. Olisi hyvin nopeasti eräät nimimerkit täällä paheksumassa moista käytöstä.

Perusturva-Paavossa on ainoastaan se hyvä puoli, että mies on urheilumiehiä. Huonoja puolia taas on aivan liikaa, mutta kieltemättä mukava lukea näiden korkeakulttuurin edustajien närkästyksistä ja avautumisista.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Yllättävän hyvin myös palstan kokoomuslaiset ovat tätä sietäneet. Auta armias, jos joku persuministeri olisi jättänyt vastaavia kekkereitä väliin. Olisi hyvin nopeasti eräät nimimerkit täällä paheksumassa moista käytöstä.
Varmaankin ihmeteltäisiin ja paheksuttaisiin jotakuinkin samaan malliin, kuin Paavon toimintaakin. Mahdotonta sanoa varmaksi, kun persuilla ei ole yhtään ministeriä, eikä pahemmin muitakaan poliitikkoja, joita tilaisuuksiin kutsuttaisiin. Toistaiseksi tulee mieleen ainoastaan kutsu rikollisena pidetyn prätkäjengin kerhotiloille ja eukontokisoihin. Bandidoksen kutsuun Hakkaraisen Teukka vastasi myöntävästi, kuten kunnon poliitikon kuuluukin. Onneksi oli ottanut mukaansa eduskunnan taksikortin, niin ei tarvinnut maksaa omasta pussista edustamaan lähtöään. Eukkoa kävi myös kantamassa, mutta sinne hänet kutsui persut, eikä järjestäjät. Palataan asiaan sen vaatimalla vakavuudella, kunhan persuille alkaa näitä kutsuja enemmän tipahtelemaan.

Ketjun varsinaiseen aiheeseen ja Arhinmäen toimintaan liittyen sen verran, että olisi mielestäni joutanut Savonlinnassa käväistä, vaikka se varsin vastenmielinen kokemus olisi toki ollutkin. Tuossa duunissa täytyy valitettavasti sietää sellaisiakin bakkanaaleja, joissa ei erityisen hyvin vihhdykään. Merkittävä kulttuuritapahtuma täytti sata vuotta ja mielestäni kulttuuriministerin tulisi kunioittaa sitä läsnäolollaan.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ketjun varsinaiseen aiheeseen ja Arhinmäen toimintaan liittyen sen verran, että olisi mielestäni joutanut Savonlinnassa käväistä, vaikka se varsin vastenmielinen kokemus olisi toki ollutkin. Tuossa duunissa täytyy valitettavasti sietää sellaisiakin bakkanaaleja, joissa ei erityisen hyvin vihhdykään. Merkittävä kulttuuritapahtuma täytti sata vuotta ja mielestäni kulttuuriministerin tulisi kunioittaa sitä läsnäolollaan.

Vitut. Nimenomaan noiden joka kesän virallisten porvarifestarien skippaaminen oli kauan kaivattu osoitus siitä, että ministeritasolla huomioidaan muut kulttuurin muodot suht tasavertaisina pönötyskulttuurin kanssa. Kyllä siellä varmasti on riittänyt politiikassa mukana olevia siipeilijöitä ja pyrkyreitä nauttimassa joikaamisesta sekä ilmaisista konjakeista ilman Arhistakin.

Nieleskelköön Hultin katkeria kyyneliään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös