Kummankin kansa samaa mieltä. Anderssonin taidot riittävät varmasti politikointti ja uran luomiseen Vasemmistoliitossa, mutta hänen kykyynsä nostaa puolueen kannatusta en jaksa uskoa. Jos Anderssonin henkilökohtainen linja ei muutu olennaisesti, niin puolue ajautunee hänen valintansa vielä kauemms vasemmalle, mikä tekee yhteistyön muiden puolueiden kanssa entistä vaikeammaksi ja vähentää sitä kautta vasemmiston vaikutusmahdollisuuksia.
Suurimman populistipuolueen asema on kyllä saavutettavissa, mutta vain persujen kannatuksen laskun myötä, ei vasemmistolaisella jykyllä.
Itse uskon, että Andersonilla on hyvät mahdollisuudet nostaa Vasemmistoliiton kannatusta. Ei mihinkään PS:n tapaisiin jytky-lukemiin, mutta vaikka 10 % tuntumaan. Vaihtoehdolle on tilausta ja muutoksessa heiluri siirtyy yleensä aina seuraavaksi kohti toista laitaa.
Olen siis eri mieltä myös siitä, että Andersonin täytyisi muuttaa linjaansa. Mielestäni Vasemmistoliiton ei kannata lähteä tarkoituksella muokkaamaan linjaansa muille sopivaksi vaan aidosti esitettävä oma näkemyksensä ja jos se on vaihtoehto nykyiselle linjalle, aina vaan parempi. Puolueen pitää kyetä erottautumaan. Yksi hyvä keino tähän olisi jo pelkästään se, että lopettaisi täysin turhan poliittisen jargonin ja siirtyisi puhumaan ihmisten kieltä. Tämä vetoaisi varmasti Vasemmistoliiton kannattajakuntaan, joka on jakautunut kahteen osaan: on ne n. 30 vuotiaat punavihreät ja n. 60 v. duunarit/vanhanliiton vassarit. Arhinmäen aikana suuntauduttiin paljon tohon ensiksi mainittuun, mutta Anderssonin/seuraajan kannattaisi huomioida myös tuo toinen siipi.