Vartija – jumalasta seuraava vai säälittävä pelle?

  • 328 397
  • 2 014

TiE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barca
Tähän hieman kiinni..

Pääosin olet kyllä oikeassa tässä. Toki on mahdollista, että tuossa on ollut erilainen tilanne, josta meillä ei tosiaan tietoa ole. Nuo silminnäkijöiden lausunnot tapahtumien kulusta on heitellyt jonkin verran, joten ihan aukottomasti ei voi sanoa, että olisi väärin toimittu. Onhan tuossa se teoreettinen vaihtoehto, että on ollut aito uhka päällä (veitsi, jotain muuta) jolloin tietysti työturvallisuussyistä se tilanne viedään loppuun niin turvallisesti kuin mahdollista. Vaikka henkilö olisi raudoissakin.

edit. Ja siinä istuessa se henkilö voi vielä riuhtoa käsiäänkin niin, että vahinkoa syntyy itselleen. Tällöin tilanne kääntyisi vartijoiden syyksi, koska heidän tulee varmistaa kiinniottotilanteessa myös se kiinniotettavan turvallisuus. Ja se onnistuu paremmin kohdehenkilön maatessa kuin istuessa.

edit 2. Ja tämä siis ihan yleisellä tasolla, ei kauheasti kosketuspintaa tuohon Omenan keissiin loppujen lopuksi.

Tuohon ekaan edittiin sen verta että millä perusteella näin? Kun kerta se hengittäminen saattaa ihan selkeästi olla vaikeampaa maatessa mahallaan kuin istuessa, miten voidaan kiinniotettavan turvallisuus taata paremmin kun pakotetaan makaamaan. Kumpi siinä on isompi riski mikä tulisi ottaa huomioon vaikeudet hengittämisessä vai käsien telominen riuhtoessa? Kun viellä otetaan nyt huomioon että kaikki ihmiset eivät ole niitä ihannetapauksia joiden kanssa niitä kiinniottoja ja alasvientejä on tatamilla harjoiteltu ja vielä saattaa kiinniotettavat olla kietoneet kaulan ympärille erinäistä vaatetta kun on ulkona kylmä. Vieläkin sitä mieltä että ei näihin toimintatapoihin mitään muutosta kannata edes harkita ja kaikki meni juuri niinkun piti?

Edit. Täältä lisätietoa tuosta vatsalla makuuttamisesta
Mielenkiintosta että nyt sitten asiantuntijat turva-alalta ilmeisesti eivät ole tästä kuulleet ja nyt tarvitaan sitten tämmöisiä keissejä jotta jokin ehkä saattaa muuttua, mutta ei kai kannata edes harkita muutosta koska kai se narkkari nyt kuoli johonki äkilliseen kohtaukseen vaan mistä ei kukaan osannu tietää ei edes kohde itse. Pääasia että ei mitään vikaa omassa toiminnassa nähdä tai myönnetä.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Tähän hieman kiinni..

Pääosin olet kyllä oikeassa tässä. Toki on mahdollista, että tuossa on ollut erilainen tilanne, josta meillä ei tosiaan tietoa ole. Nuo silminnäkijöiden lausunnot tapahtumien kulusta on heitellyt jonkin verran, joten ihan aukottomasti ei voi sanoa, että olisi väärin toimittu. Onhan tuossa se teoreettinen vaihtoehto, että on ollut aito uhka päällä (veitsi, jotain muuta) jolloin tietysti työturvallisuussyistä se tilanne viedään loppuun niin turvallisesti kuin mahdollista. Vaikka henkilö olisi raudoissakin.
Ei voi sanoa ei. Siksi en tuomitse ketään tässä vaiheessa. Ja kun ei ole parempaa tietoa asiasta, niin kirjoittelen näitä hämmästelyjäni tänne, niin niille mahdollisesti löytyy tarttumapintaa jonkun alalla työskentelevän tai työskennelleen toimesta. Tai jonkun muun.
Oma kokemukseni rajautuu parin vuosikymmenen taakse, kun armeijan erikoisjoukoissa (tää kuulostaa paljon paremmalta kuin kansainväliset valmiusjoukot) käytiin yhdessä päivässä kiinni oton, maahan viennin ja raudoituksen perusteet. Sen koommin en ole ”koulutusta” tarvinnut enkä sen myötä esiinny asiasta mitään tietävänä. Mutta sai siinä jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaista on yrittää hallita rimpuilevaa aikuista (ainakin fyysisesti) ihmistä, vaikka tuossakin varmasti kaikki lopettivat vastarinnan siinä määrin ajoissa, ettei vahinkoja päässyt syntymään.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Video ei koko totuutta kerro, mutta vähän sen näköistä touhua, ettei kenelläkään se EA1 ollut parhaassa muistissa. Surullinen tapaus kaikkinensa.

Jaahas ennennäkemätöntä materiaalia medialle..

No tuosta voi nyt varmuudella sen jokainen itse nähdä, minkä itsekin totesin äsken, että varmasti olisi jotain voinut tehdä paremmin.

Tuosta videolta näkyy myös toki se tosiasia, että vartijat huomasivat sen elottomuuden huomattavasti ennen sivullisia (vaikka sen piti myös kuulemma olla varma tieto).

Ja kaikella kunnioituksella nyt kaikkia eri mieltä olevia kohtaan. Tuleeko jollekin oikeasti tämän videon kokonaiskuvasta mieleen se, että vartijat olisivat tuossa jotenkin huvikseen vääntämässä naista? Tuossahan kirjaimellisesti vain pidetään niistä raajoista kiinni. Eikä tuo nyt kovin välinpitämätöntä touhua näyttäisi olevan. Epävarmaa kyllä, mutta ei välinpitämätöntä.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Ei vittu on se ainoa, mitä tossa tulee mieleen.

Se reaktio pitää tapahtua heti. "Se ei vastaa", "käännetään selälleen", "elvytys alkaa". Ihan kuten kohdehenkilön käskytys ja hallintakin. Voi vitun turistit!

Siis toi viive ei saa olla edes minuuttia, mieluummin sekunteja tai peli on varmasti menetetty. Nyt odoteltii 7 minuuttia siitä ensimmäisestä, että huomattiin että nainen ei reagoi.
 
No onhan toi täysin välinpitämätöntä, jos huomattiin, että nainen on eloton. Siis miten teitä koulutetaan? Ihan pakko kysyä jos näät, että toiminta on hyvää?

Nämä urpot ei siis joko tajunnut, että se nainen on eloton tai ei vaan tehneet mitään ratkaisevaa (elvyttäneet), ennen kuin siihen tuli sivullinen ja otti tilanteen haltuun. Ja kyllä, mä olen käynyt EA1, joten tämä porukka ja kukaan joka väittää, että tossa tehtiin mitään oikein ei ole koskaan ollut millään ensiapukurssilla.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ei vittu on se ainoa, mitä tossa tulee mieleen.

Se reaktio pitää tapahtua heti. "Se ei vastaa", "käännetään selälleen", "elvytys alkaa". Ihan kuten kohdehenkilön käskytys ja hallintakin. Voi vitun turistit!

Siis toi viive ei saa olla edes minuuttia, mieluummin sekunteja tai peli on varmasti menetetty. Nyt odoteltii 7 minuuttia siitä ensimmäisestä, että huomattiin että nainen ei reagoi.
Ei tästä voi eri mieltä olla. Varmaan olisi samannäköistä, jos minä olisin tuossa tilanteessa vuosia sitten käydyn EA1-koulutuksen pohjalta. On käsittämätöntä, ettei tunnu yhdelläkään noista useasta vartijasta olevan parempaa tuntumaa ensiavun antamiseen. Kukaan ei ottanut tilannetta kunnolla haltuun. Toki, elvyttäminen ei varmasti ole heille rutiinia.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

Tuon videokuvauksen perusteella nousee mielestäni mahdollisuus, että alasvientitilanteessa on repun tjms. remmi salvannut naisen hengityksen ja vartijat eivät tätä huomanneet. Toki voi olla jokin sairaskohtauskin, mutta kun kyseessä on nuori henkilö, se tuntuu epätodennäköiseltä.

Kuvauksen perusteella on kuitenkin selvää, että vartijat eivät ymmärtäneet tutkia tilannetta ja aloittaa elvytystä heti todettuaan reagoimattomuuden. Toki on mahdollista, ettei välitön reagointikaan olisi naisen henkeä pelastanut, mutta paremmat mahdollisuudet olisi ehdottomasti ollut onnistua.

Oli kuolemansyy mikä tahansa, tätä tapausta tultaneen joka tapauksessa jatkossa käyttämään ensiapukoulutuksissa esimerkkinä siitä, kuinka ei toimita, kun havaitaan reagoimattomuus/elottomuus.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ei tästä voi eri mieltä olla. Varmaan olisi samannäköistä, jos minä olisin tuossa tilanteessa vuosia sitten käydyn EA1-koulutuksen pohjalta. On käsittämätöntä, ettei tunnu yhdelläkään noista useasta vartijasta olevan parempaa tuntumaa ensiavun antamiseen. Kukaan ei ottanut tilannetta kunnolla haltuun. Toki, elvyttäminen ei varmasti ole heille rutiinia.
Joo, siis itselläni on parivuotta. Olen tosin käynyt sen kurssin useitakin kertoja aiemmin, mutta sen minkä sieltä oppii, niin jos henkilö ei vastaa ja hengitä niin elvytys alkaa välittömästi. Kaikki näkösuojat ja muut on täysin toissijaisia vaikka toki kiva jos sellainen on olemassa. 2 alkaa elvyttää, yksi soittaa, yksi lähtee hakemaan deffua. Lisää elvyyttäjiä ja jos ostoskeskuksessa on ammattilaisia niin he ottavat tilanteen haltuun.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Näin alalla työskentelevänä niin pakko sanoa että hommat meni ihan vituilleen. Vituttaa, harmittaa, hävettää, ärsyttää lukea tuota juttua. Ei mulla muuta.
Joo, eikä se ole tietenkään kenenkään muun alalla olevan syy. Koulutuksessa joku asia nyt mättää pahasti, että tuossa on haalarit päällä vain mattimeikäläisiä.

Toki, nyt näyttää vähän siltäkin, että totaalisen kokemattomia on nämä vartijat ja oikeasti he ovat joutuneet tilanteeseen, johon heillä ei ollut koulustusta eikä osaamista. Toisaalta ainakin ennen elvytystaitoa opetettiin myös armeijassa (tietääkseni edelleen), mutta tilanne on täysin uusi ja menikö jopa koko porukka ihan shokkiin joka toisille tapahtuu kriisitilanteissa.
 
Tuon videokuvauksen perusteella nousee mielestäni mahdollisuus, että alasvientitilanteessa on repun tjms. remmi salvannut naisen hengityksen ja vartijat eivät tätä huomanneet. Toki voi olla jokin sairaskohtauskin, mutta kun kyseessä on nuori henkilö, se tuntuu epätodennäköiseltä.

Kuvauksen perusteella on kuitenkin selvää, että vartijat eivät ymmärtäneet tutkia tilannetta ja aloittaa elvytystä heti todettuaan reagoimattomuuden. Toki on mahdollista, ettei välitön reagointikaan olisi naisen henkeä pelastanut, mutta paremmat mahdollisuudet olisi ehdottomasti ollut onnistua.
Päinmakuulle viennissä ja rajoittamisessa on muitakin riskejä kuin hengityksen salpaantuminen. Itse asento on ongelmallinen. Lääkärilehdessä juttu miksi Niuvaniemessä muutettiin käytäntöjä. Päinmakuulle rajoittamiseen liittyy äkkikuoleman riski
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Siellä on näköjään ihan kiintoisa kohta:

Kun ihminen viedään maihin ja varsinkin vatsalleen, ja jos vielä kädet ovat selän takana, hengitysfunktio ja sydämen virtaus heikentyvät, Ojala kertoo.

Kuoleman mekanismi ei kuitenkaan ole tukehtuminen.

– Alentunut hengitysfunktio ja sydämen toiminnan heikentyminen aiheuttavat metabolisen muutoksen. Seurauksena voi olla sydämen rytmihäiriö, asystole tai muukin rytmihäiriö. Tämä on kuoleman mekanismi.

Tilannetta pahentaa adrenaliinimyrsky, kun ihminen on kiihtynyt, hädissään tai peloissaan. Siksi päinmakuulle rajoittaminen stressi- tai kriisitilanteessa altistaa äkkikuolemalle.

Erityistä altistavaa sairautta ei tarvitse olla, vaan näin voi käydä kohtuullisen hyväkuntoiselle nuorelle ihmiselle.

Eli nuorelle ja hyväkuntoisellekin tuo voi olla hengenvaarallinen.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo, eikä se ole tietenkään kenenkään muun alalla olevan syy. Koulutuksessa joku asia nyt mättää pahasti, että tuossa on haalarit päällä vain mattimeikäläisiä.

Toki, nyt näyttää vähän siltäkin, että totaalisen kokemattomia on nämä vartijat ja oikeasti he ovat joutuneet tilanteeseen, johon heillä ei ollut koulustusta eikä osaamista. Toisaalta ainakin ennen elvytystaitoa opetettiin myös armeijassa (tietääkseni edelleen), mutta tilanne on täysin uusi ja menikö jopa koko porukka ihan shokkiin joka toisille tapahtuu kriisitilanteissa.

Vartijakortin saadakseen minimi oli muistaakseni se yhden päivän EA1 kurssi, kestikö se nyt 8h ja sen nyt läpäisee ihan maalaisjärjelläkin sen enempää miettimättä. Tuollainen kurssi käytynä (mahdollisesti jopa vuosia sitten) kun eteen osuu ensimmäistä kertaa tositilanne, niin ei ole mikään ihme jos kokemattomilla kavereilla homma menee vituiksi ja ihmettelyksi.

Paska palkka, paska duuni, suuri vaihtuvuus on ehdottomasti alan haasteita. Monille ala josta nuorena saa vain ansaittua jonkunlaista elantoa läpikulkumatkalla muualle. Vartijoitakin tarvitaan kuitenkin niin suuret määrät verrattuna vaikka poliiseihin, että joukkoon mahtuu varmasti monenlaista tekijää, ja kun pienin vaadittu koulutus on mitä on, niin tekijöiden taso vaihtelee ihan ääripäästä ääripäähän.
 
Totta, mutta näinhän se ei saisi olla. Se vaan pitää järjestää niin, että ne asiat osataan ennen kuin kentälle lähdetään tai sitten edes niin, että toinen osaa ja toinen oppii siinä sivussa. Vähän kun ennen vanhaan toinen poliisi osasi lukea ja toinen kirjoittaa.

Ethän sä vaan voi tehdä työksesi jotain, mitä sä et osaa ja siihen työhön kuuluu elvytystaidot ja elvytyksen aloittaminen, joka on ihan miniminminimi vaatimus.

Olen tosin jo moneen otteeseen kirjoittanut, että se koulutus ei vaan riitä. Eikä tarvitse olla edes mikään suuri muutos, mutta jos vaikka 8 tunnin sijaan harjoiteltaisiin ensiapua 40 tuntia.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Video ei koko totuutta kerro, mutta vähän sen näköistä touhua, ettei kenelläkään se EA1 ollut parhaassa muistissa. Surullinen tapaus kaikkinensa.

Siis ihan oikeasti, tuon mukaan vartijoilla on kestänyt 5min (!!) siitä kun todettu että henkilö ei reagoi mihinkään siihen pisteeseen että ovat aloittaneet elvytyksen.

Tekisi mieleni sanoa jotain hyvin rumaa tähän liittyen tuohon ketjun otsikkoon liittyen, mutta parempi vain todeta että aivan vitun uskomatonta. Ei ole pojilla ollut ihan selkäytimessä toimintamallit.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuosta videolta näkyy myös toki se tosiasia, että vartijat huomasivat sen elottomuuden huomattavasti ennen sivullisia (vaikka sen piti myös kuulemma olla varma tieto).

Anteeksi nyt, mutta se on ihan vitun sama huomasiko vartijat jotain vai ei. He eivät reagoineet asiaan pitkään aikaan mitenkään muuten kuin kyselemällä vitun tyhmiä kysymyksiä ja kaikella epärelevantilla tekemisellä.

Pahoittelut kiehahtamisesta, mutta jos nää kaverit on noin saatana spedejä että ne ei tajua aloittaa ensiapua heti kun huomataan että potilas reagoi, niin multa ei löydy minkäänlaista sympatiaa eikä kunnioitusta tuollaisia henkilöitä kohtaan. Jumalauta tavallinen kadun ihminenkin tajuaa jos henkilö on tajuton ja ei reagoi, että katsotaan hengittääkö ja jos ei, niin elvytyksen aloitus ja soitto 112.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Siis ihan oikeasti, tuon mukaan vartijoilla on kestänyt 5min (!!) siitä kun todettu että henkilö ei reagoi mihinkään siihen pisteeseen että ovat aloittaneet elvytyksen.

Tekisi mieleni sanoa jotain hyvin rumaa tähän liittyen tuohon ketjun otsikkoon liittyen, mutta parempi vain todeta että aivan vitun uskomatonta. Ei ole pojilla ollut ihan selkäytimessä toimintamallit.
Tuo tilanne on eskaloitunut ns. totaalisen vituiksi. Eihän tuo viisi minuuttia edes riitä, eli on mennyt vähintään 6-7 minuuttia ennen kuin on reagoitu, ja paikalla on neljä aktiivista osapuolta.

Vasta ajassa 7:00 aloitetaan painelu.

Tuossa on voinut mennä jopa kauemminkin kuin 7 minuuttia, vaikka 10 minuuttia, koska nainen ei liiku koko aikana yhtään!!

Miten tuo voi edes olla mahdollista?

Suurimmat virheet ovat ne, kun kukaan ei ole johtanut tilannetta, ollaan tehtyä vääriä asioita ja kukaan ei ole tehnyt mitään mitä olisi pitänyt. Yhtään mitään.

Todennäköisesti tuosta tulee viimeisimpien tietojen perusteella syyte ja tuomio.

Hiljaiseksi vetää.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Anteeksi nyt, mutta se on ihan vitun sama huomasiko vartijat jotain vai ei. He eivät reagoineet asiaan pitkään aikaan mitenkään muuten kuin kyselemällä vitun tyhmiä kysymyksiä ja kaikella epärelevantilla tekemisellä.

Pahoittelut kiehahtamisesta, mutta jos nää kaverit on noin saatana spedejä että ne ei tajua aloittaa ensiapua heti kun huomataan että potilas reagoi, niin multa ei löydy minkäänlaista sympatiaa eikä kunnioitusta tuollaisia henkilöitä kohtaan. Jumalauta tavallinen kadun ihminenkin tajuaa jos henkilö on tajuton ja ei reagoi, että katsotaan hengittääkö ja jos ei, niin elvytyksen aloitus ja soitto 112.
Mietin vielä tuota sermiä, että se lisäsi tuon tilanteen ongelmallisuutta ja esti normaaleja ihmisiä näkemästä tuon tilanteen vakavuuden.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tuossa mtv videon yhteydessä käydään tuo koko video vaihe vaiheelta. Kokonaisuutena järjetön, mutta tilannetta kuvastaa parhaiten tämä.

"4.14 Vartija yrittää yhä löysätä naisen vaatetusta, tämä makaa edelleen liikkumattomana lattialla. Kolme vartijaa pitelee häntä raajoista, kaksi partioi ympärillä."

Nainen on siis ollut kuolleena jo minuutteja, mutta kolme vartijaa pitää kuolleen naisen raajoista kiinni ja kaksi partioi kun yksi löysää vaatetusta. Tilanteessa siis yhteensä 6 vartijaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Alkaa vaikuttaa siltä ettei tuo ole todellakaan enää pelkästä koulutuksesta kiinni, vaan ihan jokaisen pitäisi ymmärtää maalaisjärjelläkin, että nyt on jotain pahasti pielessä. Onneksi asia tutkitaan kunnolla ja toivottavasti ei enää koskaan tarvitse nähdä noin käsittämätöntä toimintaa/toimimattomuutta.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Alkaa vaikuttaa siltä ettei tuo ole todellakaan enää pelkästä koulutuksesta kiinni, vaan ihan jokaisen pitäisi ymmärtää maalaisjärjelläkin, että nyt on jotain pahasti pielessä. Onneksi asia tutkitaan kunnolla ja toivottavasti ei enää koskaan tarvitse nähdä noin käsittämätöntä toimintaa/toimimattomuutta.
Ehdottomasti, jos jotain hyvää tästä tapahtuu, niin ensiaputaito ei voi tulevaisuudessa olla mikään "kunhan on käyny kurssit" vaan se asia pitää osata. Itseasiassa toivoisin, että se olisi pakollinen yleistaito kaikille. Ihmiskohtaamisia tulee niin paljon tuossa ammatissa. Ja siis tässä samalla, että varmasti suurin osa vartijoista osaakin ja olisi toiminut tilanteessa oikein.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jännä nähdä, mitä tästä seuraa, kun tutkimukset valmistuvat ja jos johtopäätökset ovat juuri sitä, miltä ne nyt näyttävät. On tämä kaikin puolin todella järkyttävää ja masentavaa.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
"Mediassa haastatellut vartioimisalan ja poliisin asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kuvien perusteella vartijat ovat toimineet ohjeiden mukaan. Jos näin on, olen huolestunut siitä, että vartijoiden koulutuksessa edelleen opetetaan päinmakuulle rajoittamista, Ojala sanoo."

Pitäisiköhän koulutuksessakin muuttaa jotain noissa voimankäytön ohjeistuksissa, jos tämä on jo laajasti todettu asiantuntijapiireissä erittäin vaaralliseksi...
 
Tarkalleen ottaenhan olette repäisseet mielikuvan "jo aikaa sitten hengityksen lopettaneesta" puhtaasti MTV:n selostuksen perusteella, koska itse videolla se ei selviä, eikä henkilön liikkumattomuus ole tae hengittämättömyydestä (eloton vs tajuton). On siis ihan mahdollista, että henkilö hengitti vielä pitkäänkin, kunnes hengitys lakkasi. Selvinnee tutkinnan aikana, mutta tuosta videosta asiaa ei kuitenkaan voi päätellä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ehdottomasti, jos jotain hyvää tästä tapahtuu, niin ensiaputaito ei voi tulevaisuudessa olla mikään "kunhan on käyny kurssit" vaan se asia pitää osata. Itseasiassa toivoisin, että se olisi pakollinen yleistaito kaikille. Ihmiskohtaamisia tulee niin paljon tuossa ammatissa. Ja siis tässä samalla, että varmasti suurin osa vartijoista osaakin ja olisi toiminut tilanteessa oikein.
Juurikin näin. Ja jos ja kun nämäkin ovat käyneet sen 8h kurssin, niin... noh... senhän läpäisee olemalla paikalla, ei siinä oikeasti vaadita sen kummempaa osaamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös