Ehkä vielä sananen Virrasta. Tuo "käytännössä entinen valmentaja", "kusipää", "kykenemätön ihmisten käsittelijä" ja ties missä muussa kykenemätön, huono ja entinen ja menneen talven lumia.
Hämmästelen miten edelleen voi olla joillekin merkillistä ja ihmeellistä, että Virta on KalPassa (ja Tutossa) onnistunut, mutta ei niin hyvin TPS:ssä (kuitenkin ihan asiallinen tulos TPS:n lähi-historia huomioiden) ja Ässissä.
Ei siinä ole mitään merkillistä saati ihmeellistä. Se ei vaadi kuin ymmärryksen siitä mitä tällaisen ammattilaisjääkiekkojoukkueen menestys vaatii. Se ei ole yhden miehen show. Ei silloin kun tulee menestystä eikä silloin kuin menee vaatimattomammin.
Se koostuu pienistä yksityiskohdista joka lähtee ensikokoontumisesta keväällä, mikä on lähtötilanne, pelaajahankinnat, työympäristön ilmapiiri, yhteinen kuva organisaatiossa siitä mitä haetaan, milloin joukkue valmis (heti keväällä vai ripotellen pitkin kesää ja viimeiset kauden alkuun), kesä/jääharjoittelu, pelitapa ja sen organisointi, pelaajien sitoutuminen valmennuksen linjavetoihin ja pelitapaan etc.etc...ja kaikki pitäisi saada toimimaan kokonaisuutena.
Esim. Ässät. Virta teki sopimuksen, Ässät taisi olla sijalla 12 ja jäämässä ulos playoff peleistä. Virta aloitti, Ässät oli voittanut mestaruuden. Lähtötilanne kääntyi päälaelleen. Kun piti aloittaa uusi projekti, hän joutuikin luotsaamaan mestaruusjoukkuetta ja siitä huumasta ei Porissa oltu vielä syksylläkään päästy irti ja valmius ja kärsivällisyys uuteen oli sen mukainen. Faneilla ja ja joukkueella ja organisaatiolla.
Virta ei saanut tätä yhtälöä missään vaiheessa toimimaan kentällä, joten siinä mielessä hän epäonnistui. Mutta kun liittää tummennetun kohdan tähän, niin tilanne valkenee kokonaisuutena. Jona sitä pitää katsoa.
Ja samat pätee myös TPS aikaan. Tummennettu ja kokonaisuus.
Verratkaamme KalPan tähän kauteen. Surkea viime kausi. Lähtötilanne otollinen uudelle (tais uusvanhalle. Lähtötilanne hieman sama kuin edellisellä periodilla), joukkue kasassa jo keväällä (miinus Birner/Kubalik, jotka hekin jääharj. heti mukana), pelaajat sitoutuivat valmennuksen ajatuksiin ja pelitapaan ja se näkyi koko kauden. Sitoutuminen oli suurin syy miksi pelitapa toimi. Liittää tummennetun tähän, niin taas kokonaisuus valaistuu.
Jortikka mestaruuksia ja potkuja, Suikkanen samoin. Karri Kivi Ässissä ja nuorissa mestaruus, Venäjällä potkut. Rautakorpi mestaruus ja nyt vihkoon. Aravirta...ja lista jatkuu. Ei potkut tai vaatimattomammat tulokset jossain paikassa kuin toisessa tee kenestäkään noista huonompaa valmentajaa. Tätä kutsutaan perspektiiviksi.
Jokaisella näistä on omanlaisensa tapa tehdä asioita. Joku on äänekkäämpi kuin toinen tai vaativampi (ehkä joku herkempi ottaa senkin kusipäisyytenä) ja niinpäinpois. Ei Virta tästä eroa tai voi odottaa, että hän on lähestulkoon kaikkeuden ainoa valmentaja, joka onnistuu kaikkialla täydelliseen suoritukseen joukkueensa kanssa. KalPassa on hänen kanssaan jokin mikä toimii hyvin yhdessä ja kokonaisuutena. Varmasti se voi toimia muuallakin.
Ehkä nyt unisimmatkin heräävät. Ei merkillistä. Ei ihmeellistä. Vain kokonaisuuden hahmottamista. Ei henkilöön menevää angstia. Ehkä Virrallekin kuuluu tunnustus hänen ammattitaidostaan valmentajana. Pitääkö hänestä henkilönä, ei ole mittari arvioidessa hänen ammatillista osaamistaan.
Ja tunnustus sille mitä hän on KalPan eteen omalla panoksellaan tehnyt viimeisen 10 vuoden aikana. Hallissa yleisö ainakin tuntui arvostavan tehtyä työtä päättyneen kauden jälkeen.
