Vain elämää – viihdeohjelma

  • 572 869
  • 3 127

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@FASlapsi on tietyllä tapaa välillä hyvinkin ristiriitainen kirjoittaja. En itsekään aplodeerannut kyseiselle kirjoitukselle syystä, että kyseessä on kuitenkin ihmiset, jotka ovat rakkaita joillekin ja tällainen makaaberi esiintulo ei ole ihan hyvän maun mukaista. Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia tulee mieleen tästä siten, että siinäkin kuolleet kertovat elämästään, mutta kyseessä on kuitenkin kuvitteellinen kaupunki ja kuvitteelliset henkilöt, joten asia on aivan erilainen.

Tykkään mustasta huumorista, sarkasmista ja satiirista, mutta jossain kulkee raja. Ajattelen asiaa täysin omaisten kannalta. Pahoittelen @FASlapsi sinä ylitit sen rajan tuolla kirjoituksella. Siitäkin huolimatta, olet loistava kirjoittaja ja äänestykseni ykkönen.

Synkästä ja brutaalista huumorista tulee ongelma siinä vaiheessa jos joku mielensäpahoittaja rupeaa antamaan sille merkityksiä joita sillä ei ole. Tämän verran asian vierestä mainittava.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minua kyllä kiinnostaa Vain elämää -sarja. Toivoisin vain, että siitä jätettäisiin näyttämättä ne päivän aktiviteetit. Niillä ei oikeasti ole mitään käyttöä koko sarjassa.

Mieluummin voisivat näyttää sitä, miten kenenkin artistin versio toisten kappaleista syntyy. Siis eihän tuo voi tapahtua niin, että he päivässä suunnittelevat sovituksen jonkin toisen biisistä valaessaan samaan aikaan kynttilöitä (tai mikä ikinä se aktiviteetti sitten onkaan). Tarvitsee se bändikin harjoituksia niihin. Eli nuo varmaan tehdään jo melko paljon etukäteen, ennen kuin koko sarja edes alkaa. Niitä harjoituksia olisi paljon mielenkiintoisempaa seurata, kuin mitään päiväaktiviteetteja.

Tai näyttäisivät televisiossa edes ne täysimittaiset versiot. Minua ärsyttää suunnattomasti teksti "Katso kappaleen pitkä versio Ruutu-palvelusta". Luulisi musiikin olevan tuon ohjelman tärkeintä antia.

Mutta noin muuten, olen kyllä kaikkia kausia seurannut, vaikken muusikoista ole aina niin välittänytkään (tai edes kuullut aikaisemmin). On kiehtovaa kuunnella tarinoita kappaleiden takana.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Minua ärsyttää suunnattomasti teksti "Katso kappaleen pitkä versio Ruutu-palvelusta". Luulisi musiikin olevan tuon ohjelman tärkeintä antia.

Sama. Mutta tuossa lienee tarkoituksena vain CD-myynnin maksimointi levyjen ilmestyessä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tänään kiinnosti eka kertaa tällä kaudella koko jakson verran, vaikken Kuustosen musasta tunne kuin pari suurinta hittiä ja alku-uran gospelvetoja muutaman. Persoona on kuitenkin kiinnostanut jo jonkin aikaa ja kyllähän tuolta taas hiukan valottuu lisää sitä, mitä olen ounastellutkin - älykäs, itsetutkiskeluun taipuvainen ja analyyttinen tyyppi, vaikka helposti antaa muunlaisen kuvan itsestään kikatellessaan erinäisissä tv-produktioissa. Silti hiukan yllätyksenä tuli se synkkyys, jota Kuustosen avasi luonteestaan myös. Vaikkei jakso kohonnut muutoin suosikkeihini - tosin sanotaan nyt sekin, että MG:n veto oli hyvä - tykkään Kuustosen rehellisyydestä ja persoonasta jälleen ripauksen enemmän.
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Täytyy kompata @sampio :ta. Hyvä jakso ja Mikko on kiinnostava persoona ja oli kiinnostavaa nähdä mitä kaikkea tuon humoristin pään sisältä paljastui: pohdiskeleva, synkkä ja yksin ollessaan masenteluun taipuva henkilö. Veikkaan myös, että nykyjonnet eivät tiedä miehen muusikkohistoriasta mitään. Nykyään kun on juurikin vain TV:ssä vitsailemassa minkä ehtii. Hieno homma että tulee lisää musiikkia mieheltä. Joku taisinkin mainita jaksossa, että Suomen musiikkikentältä puuttuu miesääni.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Käy sääliksi muita, koska Olli Lindholm...

Robinin näen mielelläni, samoin Petran ja Samu Haberin.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olli Lindholm, ei saatana. Yölle mahtuu jokunen osuma, mutta tyyppinä ärsyttävä.

Petra on hyvä haku. Pitänyt muutaman vuoden hiljaiseloa ja löytyy tunnettuja kappaleita. Ei siis ole koko ajan ollut esillä, ja saanut sitä kautta aikaan inhoreaktiota.

Robin tulee räjäyttämään pankin, se on aivan varmaa.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mukava kattaus tulevalle kaudelle. Laura Voutilainen ja Nikke Ankara ei kyllä etukäteen sytytä, mutta annetaan nyt toki heillekin reilu mahdollisuus. Olisin myös pärjännyt hyvin loppuelämäni kuuntelematta yhtään Yön biisiä, mutta kenties muut saavat niistä jotain mielenkiintoista aikaiseksi. Irinasta olen aina digannut ja Robin on myös mukava nähdä porukassa, vaikken herran musiikista nyt erityisemmin välitäkään. Sunrise Avenue on itselleni ollut aina hyvin yhdentekevä bändi, mutta Haber on joka tapauksessa loistava haku ja mielenkiinnolla odotan miehen kommentteja Saksan valloituksesta ja toivottavasti kaverin IFK-faniuskin saa vähän ruutuaikaa. Petra tuli aivan puskista ja on itselleni se mieluisin yllätys, Tiktak oli kova juttu nuorempana.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Uudet artistit julkaistu
Robin, Petra, Nikke Ankara, Irina, Olli Lindholm, Laura Voutilainen ja Samu Haber
Muuten annan kyllä peukun tälle, mutta eikö kiintiöräppärin paikalle löytynyt ketään muuta kuin Nikke Ankara? Muutenhan tuossa on oikein nimekäs kattaus ja itseäni kiinnostaa tuleva kausi kyllä ihan kivasti. Piti itse asiassa ihan tarkistaa, mutta Nikke Ankara oli tosiaan se tyyppi joka "katosi" ja sen jälkeen ilmoitti lopettavansa uransa, ja pian lopettamisen jälkeen teki comebackin. Tässä välissä moni ihminen mietti ainoastaan että kuka vittu on Nikke Ankara?

Noh, kai silläkin on just ja just sen verran biisejä että muut voi kerran ne esittää, mutta mikään hirmuisen pitkä ura tuolla kaverilla ei kuitenkaan taida olla takana. Vissiin yhden levyn tainnut julkaista?

Omat suosikit on Robin ja Samu Haber, ja myös Petra mahtuu listalle hyvin. Yöstä ja Olli Lindholmista voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän silläkin bändillä on paljon hittejä joita tuolla esittää ja monia hyviäkin biisejä löytyy, ja itse asiassa olisi ihan mukavaa jos Yöltä jätettäisiin nämä 2000-luvun biisit kokonaan rauhaan tuolla ja otettaisiin käsittelyyn 80- ja 90-luvun materiaalia, sieltä löytyy nimittäin oikeasti erittäin hyviä biisejä ainakin omaan makuun.

Yöllä, Robinilla, Irinalla ja Tiktakilla on kova valikoima kotimaisia hittibiisejä ja Sunrise Avenuella ulkomaisia hittibiisejä. Voutilaisellakin löytyy jotain, Ankara nyt on huti mutta räppäri pitää olla mukana joten menkööt. Hyvä kattaus, en valita.

Sunrise Avenue on itselleni ollut aina hyvin yhdentekevä bändi, mutta Haber on joka tapauksessa loistava haku ja mielenkiinnolla odotan miehen kommentteja Saksan valloituksesta ja toivottavasti kaverin IFK-faniuskin saa vähän ruutuaikaa. Petra tuli aivan puskista ja on itselleni se mieluisin yllätys, Tiktak oli kova juttu nuorempana.
Näistä kahdesta aikalailla samaa mieltä, toki itse tykkään joistain Sunkkareiden biiseistäkin ja Haberista pidän kyllä laulajana, esiintyjänä ja tyyppinä muutenkin, asiallisen oloinen kaveri. Tiktak-Petra tosiaan sitten erittäin kova haku ja ylläri, bändihän on ollut lopettaneena jo 10 vuotta joten mitenkään erityisen kuluneesta kasvosta ei voida puhua, ja tähän kun lisää sen hittien määrän bändiltä niin kelpaa.
 
Ei pöllömpi kattaus. Toki taas voidaan kysyä, että millä eväillä yhden levyn Nikke Ankara tuolla on mukana? Mutta mielenkiintoisinta lienee kuulla kuinka kyseinen NA ja Olli Lindholm esittävät Sunrise Avenuen kappaleita. Ollilla kun ei englanti taida kovin hyvin taipua, enkä tiedä Niken englannin kyvyistä - vaikka joku kertosäkeen sämpläyshän sieltä lienee tulossa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jatkanpa pohdintaa nyt kun pääsin paremmin näppäimistölle.

Petra hyvä haku, koska TikTakin musiikistakin jonkin verran aikaa, sitä on miellyttävä muistella. Petran laulaminenkaan ei mitään karmeinta mahdollista ole, joten tästä tykkään.

Robinille annan pienen hypen, olenhan turkulainen. Mutta myös persoonana tuo nuori mies kelpaa tällaiseen. Veikkaanpa, että hyviä vetoja häneltä kuullaan.

Samu Haberista pidän, kuten myös Sunrise Avenuen hiteistä. Sopii tällainen hieman kansainvälisempi tapaus tähän. Josko palauttaisi bändiä suomalaistenkin tietoisuuteen.

Irina kuuluu inhokkilistalleni, ääni ei vain osu ja uppoa. Biisejä häneltä pari ok-tasoista löytyy, joten mielelläni kuulen muiden versioita. Samaa voisin sanoa Laurasta.

Olli. Vaikenen. Okei, jos vaikka Likaisista Legendoista kuulee jonkun huipun vedon, saattaa ihoni käväistä kananlihalla.

Nikke Ankara minulle selkeä evvk.

Ikävä jää kaiken kaikkiaan hieman rokimpaa meininkiä. Ville Valo, Michael Monroe, Kaarle Viikate tmstmstms. jäi nyt hakuseen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei pöllömpi kattaus. Toki taas voidaan kysyä, että millä eväillä yhden levyn Nikke Ankara tuolla on mukana? Mutta mielenkiintoisinta lienee kuulla kuinka kyseinen NA ja Olli Lindholm esittävät Sunrise Avenuen kappaleita. Ollilla kun ei englanti taida kovin hyvin taipua, enkä tiedä Niken englannin kyvyistä - vaikka joku kertosäkeen sämpläyshän sieltä lienee tulossa.
Nikke Ankara on kiintiöräppäri, siksi on mukana. Ketäs siellä nyt räppäreistä olisi voinut olla mukana, siis sellaisia jotka tuollaiseen kaupalliseen ohjelmaan voisivat lähteä mukaan? Joku Asa tai muut vastaavat kommarit ei taida tulla kysymykseen. Stig olisi voinut olla parempi valinta, vaikka ei nyt ihan pelkkä räppäri taida ollakaan.

Biiseistähän on tehty omia versioita ja jopa uusia sanoituksia, ehkä Olli kääntää jonkun Sunkkareiden biisin suomeksi :D
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Täysin hmv-kattaus. Petra on kyllä nätti, mutta musiikki ei kolahda sitten yhtään. Jätän väliin koko kauden.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ikävä jää kaiken kaikkiaan hieman rokimpaa meininkiä. Ville Valo, Michael Monroe, Kaarle Viikate tmstmstms. jäi nyt hakuseen.
Formaatti on varmaan mahdoton toteuttaa, mutta itseäni kyllä kovettaisi nähdä joku ihan puhtaasti rock-/metallilaulajien Vain Elämää -formaatti. Toki on erittäin epätodennäköistä että tällaista koskaa nähtäisiin, mutta olisihan se ajatuksen tasolla erittäin hieno homma. Ja kun ottaisi vielä sopivan erilaisia esiintyjiä, juurikin joku Kaarle Viikate ja sitten toisesta ääripäästä Timo Kotipelto, ei voisi kuitenkaan syyttää että liian samankaltaisia olisi.

Tulevaisuutta ajatellen jäi vielä hyviä nimiä tuolta rock-puolelta käyttämättä, tuohon vielä lisäyksenä esim. Jouni Hynynen ja varmaan Haloo Helsingin Elli voisi olla aika kova myös. Mokoman Marko Annala myöskin, ja toki näin Nightwish-fanipoikana Tarja Turunen tai Marco Hietala olisi kiva...

Noh, ehkä vielä joskus.
 
Ja kun ottaisi vielä sopivan erilaisia esiintyjiä, juurikin joku Kaarle Viikate ja sitten toisesta ääripäästä Timo Kotipelto, ei voisi kuitenkaan syyttää että liian samankaltaisia olisi.

Tulevaisuutta ajatellen jäi vielä hyviä nimiä tuolta rock-puolelta käyttämättä, tuohon vielä lisäyksenä esim. Jouni Hynynen ja varmaan Haloo Helsingin Elli voisi olla aika kova myös. Mokoman Marko Annala myöskin, ja toki näin Nightwish-fanipoikana Tarja Turunen tai Marco Hietala olisi kiva...

Mun mielestä olisi kiva, että unohdettaisiin tuollaiset nightwishit ja stratovariukset ja laulettaisiin suomeksi. Kuulostaa lähes poikkeuksetta niin pirun teennäiseltä ja väkinäiseltä, kun suomalaiset yrittävät laulaa englanniksi. Ja ne sanoituksetkin ovat melkoista kuraa, kun ne on kirjoitettu kielellä, jota tekstittäjä ei kunnolla osaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Edellinen levy on viime vuonna julkaistu.
Kolme levyä Petralta on tullut TikTakin jälkeen, julkaistu vuodesta 2009 alkaen muutaman vuoden välein. Rehellisesti sanottuna yllätyin, koska en yhtään soolobiisiä tältä mimmiltä tiedä vaikka aika paljon ainakin omasta mielestäni kotimaiseen viihdeteollisuuteen liittyvää uutisointia seuraan. Eipä nuo levyt ole menestyneet, eka levy oli kaksi viikkoa albumilistalla sijoilla ynnämuut, toinen levy oli viikon sijoilla ynnämuut ja kolmas levy ei noussut edes listoille. Eli siinä mielessä voi sanoa että on viettänyt hiljaiseloa, koska ei tuota musiikkia ole oikeasti kyllä kuulunut missään.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Noh, ehkä vielä joskus.

Tätä samaa haaveilen tosiaan. Mainitsit jo oivia nimiä tuohon. Kotipelto olisi yksi parhaita kyllä. Marco tai Tarja Turunen toimisi. Ville Valossa ja Kaarle Viikatteessa bonus olisi hyvät iskelmävedot. Ulottuvuutta siis löytyisi.

Naissolisteja ylipäätään kovin harvoja siedän. Teräsniska ainoa siedettävä, hänkin oli hieman tylsällä kaudella mukana. Petran äänestä pidän, ehkä hän antaa toivoa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ville Valossa ja Kaarle Viikatteessa bonus olisi hyvät iskelmävedot. Ulottuvuutta siis löytyisi.
Totta muuten, etenkin Ville Valossa olisi kyllä monipuolisuutta. Kaverin rockbändi on kuitenkin myynyt kultalevyn jenkeissä ja toisaalta tehnyt myös iskelmäduettoa Kari Tapion kanssa, joten siinä olisi kyllä melkein jokaiselle jotakin ja olisi varmasti kyllä kotikatsomoiden ykkössuosikki. Kaarle Viikate on itselleni vähän tuntemattomampi tapaus, bändin radiosta soivat hittibiisit on kyllä tuttuja ja onhan siellä sellainen "iskelmätyyli" myös mukana, joten varmasti häneltäkin taipuisi erilaiset biisit rockin lisäksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös