Robinin päivältä en paljoa odottanut, enkä mitään ihmeitä saanutkaan. Kiusallista myöntää, mutta hän on kuitenkin itse asiassa tämänvuotisesta artistikattauksesta ehkä Hynysen jälkeen lähimpänä sydäntäni sen perusteella, kuinka paljon olen kenenkin tuotantoa kuluttanut. Aikoinaan tätini suorastaan huolestui mielenterveydestäni, kun huomasi minun tykänneen yhtäkkiä 13-kesäisen Robinin fanisivustosta Facebookissa. Eli nimenomaan niitä hänen uransa alkuaikojen biisejä tuli luukutettua silloin joskus vuonna yksi ja kaksi. Eivät kai ne musiikillisina elämyksinä noin muuten olleet erityisen kaksisia, mutta pidin kovasti hänen kirkkaan heleästä äänestään. Siihen enkunkieliseen nykytuotantoon en sitten pahemmin olekaan tutustunut, mutta tässä ohjelmassa kuultujen näytteiden pohjalta sen biisimateriaali vaikuttaa aika mitäänsanomattomalta ja laulutapakin on nykyään sellaista itseäni suunnattomasti ärsyttävää nasaalivänkymistä. Persoonana Robbari on tuntunut ihan ystävälliseltä ja jalat maassa olevalta, mutta samaan aikaan liian silotellulta ja turhan tyhjäpäiseltä. Eikä tuon ikäiseltä varmaan voi vaatiakaan kovin syvällistä ulosantia, mutta tuollaiselle henkilölle Satulinna ei kyllä mielestäni ole oikea paikka.
Robinin omana päivänäkään ei kuultu mitään kovin syvällisiä pöytäkeskusteluja – lähimmäs päästiin ennen Ihan helmi -laulua äideistä puhuttaessa ja Me tehtiin tää -biisin jälkeen Jannan alkaessa hieman kiusallisesti avautua yhtäkkiä parisuhteensa päättymisestä, mutta tuo viimeksi mainittu ei toki ollut mitenkään Robinin ansiota tai vika. Esitysten saralla onnistuivat tällä kertaa huonoiten Hätä-Miikka (ei yllättänyt), Janna (ei yllättänyt) ja Yrjänä (yllätti!). Hynynen, Puu, Vicky ja Ellinoora pärjäsivät kaikki vähintäänkin ookoosti.
Hätä-Miikka pajatti taas tapansa mukaan jotakin yhdentekevää, mutta nyt yhdentekevyyttä lisäsi entisestään vielä sekin, että hänen esityksensä ei oikeastaan edes ollut hänen, vaan keskiöön oli nostettu se hänen bändikaverinsa. Tavallaan on ymmärrettävää, että hän halusi antaa tuolle ”toiselle perheelleenkin” mahdollisuuden loistaa, mutta minusta noiden vierailevien lisäartistien kuuluisi olla vain taustalla ja varsinaisen artistivieraan eli tässä tapauksessa Hätiksen hoitaa homma kotiin ihan omilla jaloillaan seisten.
Jannan esitys oli sentään hänen omansa, mutta vähän liikaakin nimenomaan hänen – hän oli runoillut biisin lyriikoihin jotakin vallan omia aivoituksiaan vain löyhästi alkuperäistä tematiikkaa noudattattaen. En kyllä ymmärtänyt sitä hänen perusteluaan, että ”koska en ole 13-vuotias poika, niin kirjoitin tämän omalle lapselleni”. Miksipä ei aikuinen nainenkin voisi omistaa laulua äidilleen. Ehkä minulla tosin on vähän oma lehmä ojassa, koska itselläni ei ole lapsia, niin alkuperäinen sanoitus tai edes sen hengessä tehty mukaelma olisi puhutellut minua enemmän. Joka tapauksessa Jannan kalsean tekninen laulutyyli ei istunut näin herkkään aiheeseen, joten siitäkään syystä versio ei mielestäni toiminut.
Yrjänä on ollut aiemmissa jaksoissa kova, mutta tällä kertaa hän sortui Jannan jalanjäljissä siihen, että tarinoi vain jotakin omiaan – hän taas ei edes löyhästi alkuperäisen kappaleen hengessä. Melkeinpä jo pahoitin mieleni Robinin puolesta, sillä tuntui siltä että A.W. halusi jopa pilkata Robbarin oman tuotannon mitäänsanomattomuutta sekä tämän henkilön tyhjäpäisyyttä ja tunki nimenomaan siitä syystä lyriikan täyteen astraalimaailmojen ja elementaalihenkien kaltaisia kummallisuuksia, joista illan päätähti ei varmasti tajunnut halaistua sanaa. Toki kritisoin juuri äsken itsekin Robinin tuotantoa ja henkilöä noista edellä mainituista asioista, mutta minusta tämän formaatin henkeen ei kuulu artistikollegoille piikittely ikävässä sävyssä. Tai sitten A.W. halusi vain itseironisesti kuittailla itselleen siitä, että noissa hänen astraalihorinoissaan on yhtä paljon järkeä kuin Magic-kappaleen alkuperäisessä sanoituksessa – eli ei niin yhtään. Joka tapauksessa Yrjänän versiossa oli vain häivähdys alkuperäisestä kertsin melodiakulussa, eli liikaahan tuossa oli vapauksia käytetty. Hänkin olisi voinut astua hetkeksi rohkeasti mukavuusalueeltaan ja esittää vaikka juuri Magic-biisin ihan aidossa englanninkielisessä muodossaan. Kotiteollisuus oli kyllä ihan kiva lisä tuohon ja muutenkin biisi kulki ihan kivasti, mutta ei se mitään auta. Vain elämää -vetona tuo oli silti paskaa.
Hynynen onnistui taas parhaiten. Tässä tapauksessa lyriikan näkökulman kiepauttaminen toimi hyvin ja olikin miltei välttämätöntä, sillä eihän keski-ikäinen äijä oikein voisi uskottavasti laulaa isänsä tiukkapipoisuudesta ja siitä että tämä takavarikoi häneltä läppärin eikä anna rahaa kuteisiin. Alkuperäisen sanoituksen henki oli kuitenkin hyvin läsnä näkökulmanvaihdoksesta huolimatta, sillä Hynynen esitti kyllä kaikki originaalisäkeet vain eri persoonamuodossa. Räyhäkäs musiikillinen lähestymistapa toi kappaleeseen riemastuttavan mielenvikaisen klangin. Vähän tuossa kyllä tasapainoiltiin jo huvittavuuden ja toisaalta pelottavuuden rajamailla, mutta ennen kaikkea versio oli pirun hyvä.
Anna Puun esitys oli kieltämättä aika mitäänsanomatonta jollotusta, mutta niin oli hänen esittämänsä kappalekin, joten biisi sopi hänelle ja hänen esitystapansa sopi biisille – match made in heaven, voisi sanoa. Vicky palasi edellisen jakson mahalaskun jälkeen jälleen totutulle tasolleen, eli veti hienolla äänellään ja tilanteeseen sopivalla paatoksella kappaleen, joka sentään oikeasti oli Robinin tuotantoa. Ellinoora kävi kivasti seikkailemassa hieman mukavuusalueensa ulkopuolella, sillä hänen omien sanojensakin mukaisesti kaikki hänen aikaisemmat kappalevalintansa ovat uineet syvissä vesissä, kun taas nyt hän oli valinnut menevän kappaleen – ja veti senkin hienosti ja tunteella. Hyvä Ellis!
Eli ei tämäkään mikään ihan sysipaska päivä ollut. Jotain erikoisjaksoja taitaa olla vielä tulossa, joten yhteenvetoa kaudesta pukkaa sitten myöhemmin.
