Mitähän vittua nyt. Pete Parkkonen Vain Elämäässä. Ei pitäisi olla hyvä. Mutta kun oli. Mitä täällä tapahtuu? Loinko juuri uuden skenen?
Ja ei täällä selvästi tajuta mistään mitään. Minä tykkäsin kaikkien esityksistä, jopa Meijun ja Mikko Alatalon. Gootti-Jyrkikin toimi jossain kummassa sfäärissä sen sadelaulunsa kanssa, mutta se onkin kyllä biisinä oikeasti aika hyvä. Tommi oli Tommi, ja Erika oli Erika, takuuvarmaa settiä molemmilta.
Mutta sitten, Redrama ja Yona, jotenkin molemmat ammensi jostain mistä lie tunnepankistaan. Enkä ymmärrä miksi tykkäsin, vaikka Redraman kitarointi oli ylipitkää, ja varsinkin siinä soolonsa keskivaiheilla aika tökeröä, mutta vittu sentään kun jamppa naama punaisena ja itku kurkussa niitä rivejään sieltä tökötteli menemään AA-kerhosta löytämälleen pelastusrenkaalle niin voi perkele. Enkä ymmärrä, miksi tykkäsin, vaikka Yonan esityksen se kumma alun autotune-syntsajutun aikana vitutti että tämmöstä paskaako tämä nyt sitten on, mutta ei se sitten ollut, sieltä tuli lopulta jostain sielun syövereistä oksennusta ja huutoa avioeronsa jälkeen kokemastaan pettymyksestä ja sen jälkeisestä vitutuksestaan noususta.
Ihmetyttää nyt kyllä sekin entistä enemmän, että miksi tuo Pete nyt ei ole kuitenkaan mikään kansan syvää suosiota nauttiva asia? Biisinsä olivat minusta jopa kummallisen hyviä, ja muut laulajat saivat revittyä niistä erittäin hyvää fiilistä ja meininkiä irti. Ja Petehän on itse aivan saatanan hyvä ja taitava laulaja. Miksei se sitten ole kuitenkaan sadelauluaan lukuunottamatta breikannut? Jotain samaa on minussa vaikkapa Jannika B:ssä, joka on myös hemmetin taitava laulaja ja heittäytyjä, eikä sen biisit ole mitenkään huonoja, mutta kun ei vaan jotenkin osu kansaan nekään. Onko siinä sitten jotain että ei oo tarpeeksi tarttumapintaa tommosissa tavallaan aika helpolla elämästä läpi surffanneilla tyypeillä, jäävät jotenkin muovisiksi ja pliisuiksi sitten kuitenkin kaiken hienon ja teknisesti taitavan esiintymisensä taakse.
Erittäin hyvä keskinäinen kemia on nyt näillä tämän kauden ihmisillä, mukavan paskaa inside-hokemahuumoria ovat saaneet toisistaan aikaan ja tuntuu että ihmisillä on tuolla oikeasti kiva olla, eikä ole semmosta jäistä tönkköilyä niinku silloin kuin Pepe Willberg ja Rasmuksen Lauri ja se yksi nenärengastyttö ynnä muut istuivat kankean ahdistuneina pöydässä, tai sellaista väkinäistä ehhehe-kainalopieru-prööt-touhua mitä joskus Arttu Wiskarin ja Sanin ja Kasmirin kanssa aikoinaan oli. Kaikilla vaikuttaa olevan jonkinlainen tarpeellinen rooli tuossa porukassa. Paitsi no, Meijun olemassaoloa en vieläkään ihan ymmärrä, mutta kai sekin sitten jotenkin semmosta mukavan turvallista fiilistä luo olemalla vähän kujalla oleva hömelö, joka ei itse ymmärrä että hän on kujalla oleva hömelö, mutta ottaa sitten tavallaan semmosta pahviaivon roolia itselleen niin että muut saa kaikki kokea olevansa ainakin paremmin kartalla kuin tuo hassu-mummo.
Huonoin juttu jaksossa oli, ettei Pete itse päässyt laulamaan. Mutta ensi jaksossa pääsee taas, ja se onkin sitten näköjään Tommi Läntisen päivä, aijaijai. Nyt voi tulla kovia vetoja ja hyvää stooria. AA-kerho-juttuja ja koulukiusaamista näköjään ainakin tullaan sivuamaan.
Te ette tiedä mistään mitään. Tämä on erittäin hyvä tuotantokausi, ja Pete Parkkosen päivä oli erittäin hyvä. Ei sen pitänyt olla, mutta kun se oli. Menen nyt kuuntelemaan Pete Parkkosen biisejä Spotifystä ja ihmettelemään että miksi tämä ei ole aiemmin minua eikä kai oikein ketään muutakaan kiinnostanut.
