Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 923 263
  • 6 170

Gubar

Jäsen
Tyhjänpäiväiseksi jankkaamiseksi hän ne kokenee itsekin, mutta pääministerin tehtäviin kuuluu esittää osanottonsa uhrien omaisille. Vähän kuten taviksenkin pitää hautajaisissa sanoa kuolleen lähiomaisille "otan osaa". Paljon tyhjänpäiväistä jankkaamista pahempi moka olisi se, jos Suomen pääministeri ei twiittaisi asiasta mitään.

Tässä olen täysin samaa mieltä. En vain hyväksy copy-pasteamista jokaisen keissin kohdalla. Esimerksi Paavo Arhinmäki oli ihan simppelisti vähän "käyttänyt mielikuvitusta" juuri tähän tapahtumaan nähden. Linkki: Paavo Arhinmäki Twitterissä: "Jokainen terrori-isku on raukkamainen ja hirveä. Mutta lasten ja nuorten räjäyttäminen. En löydä sanoja kuvaamaan. #WeStandWithManchester"

Siis pakkohan pääministerin on sanoa jotain. Se on selvää. Enkä minä ole huutelemassa pääministeriltä myöskään kannanottoja minkään islamisaation perään tms. Itse peräänkuuluttaisin vain toimia ja selkeää tiedotusta asiasta; Esimerkiksi tylysti kiristyneet palautukset ihmisten kohdalla jotka ovat konfliktialueille vartavasten menneet, ulkoministeriön ehdoituksen vastaisesti, ja palaavat sieltä takaisin Suomeen. Sipilä voisi ottaa siihen kantaa? Esimerksi että "pyrimme tekemään kaikkemme, ettei näin käy Suomessa. Poliisi tehostaa tarkkailua" Koska ihmiset ovat jo selvästi varautuneita siihen, että kohta rytisee täälläkin. Ja haluavat selvästi kuulla pääministerimme ottavan kantaa tähän. Ja aika todennäköiseltä se alkaa kieltämättä tuntumaan, kun seuraa tätä touhua. Mutta se on toinen asia sitten se ja menee off-topiciksi.
 
Ai siinä vaiheessa, kun ISIL on kaadettua ja ne oikeasti pahat pojat lähtevät eurooppaan mellastamaan?

Siinä kohtaa jää liikenneonnettomuudetkin kakkoseksi tilastoissa.

Jaa tällaisilla skenaarioilla sitä herkutellaan tällä kertaa. Katsotaan käykö samalla tavalla kuin sen kovasti hekumoidun "rakkauden kesän 2016" kanssa, joka jäi sitten rajakkien harmiksi melkoiseksi pannukakuksi.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Eivätköhän suvaitsevaiset ihmisetkin ole tästä ihan samaa mieltä. Siksi en usko, että yksikään suvaitsevainen poliitikko tulee Suomessa tämän iskun tiimoilta twiittaamaan, että "pelolle ei saa antaa valtaa".

Onhan Emma sentään Facebookissa ottanut kantaa:

"Manchesterin isku oli julma ja sydämetön hyökkäys viattomuutta vastaan. Sen kohteena olivat nuoret ja jopa pienet lapset, jotka olivat konsertissa vanhempiensa kanssa. Ajatukseni ovat kaikkien niiden vanhempien luona, jotka ovat joutuneet pelkäämään lastensa puolesta sekä kaikkien niiden luona, jotka ovat menettäneet rakkaansa. Me suremme kanssanne.

Samalla me emme anna piiruakaan periksi sille pelolle ja vihalle, jota tällaisilla julmuuksilla halutaan saada aikaan. Rikolliset ja väkivaltaan yllyttäjät otetaan kiinni. Mitä kovempaan vapautta ja inhimillisyyttä vastaan hyökätään, sitä tiukemmin me niitä puolustamme."
 
Tämä oli ihan hyvä kirjoitus. Haluaisin vain konkretiaa tuohon lisäksi. Kivaa sanahelinää minulle kunnes joku poliitikoista twiittaa vaikka "olin tänään Supon -miitissä ja kävimme läpi miten tehostaa toimintaa entisestään, että nämä voidaan estää Suomessa".
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinka paljon sinua pelottaa autolla ajaminen? Todennäköisemmin nimittäin kuolet autokolarissa kuin terrori-iskussa.
Itse en ainakaan anna pelolle valtaa liikenteessä. Jäisi vuositasolla ihan vitusti tonneja tienaamatta, jos pelkäisi jokaisen kanssa-autoilijan olevan mahdollinen itsemurhakanditaatti. Tietysti vähemmän tuunattu työajokki olisi myös vähemmän silmiinpistävä kohde, mutta onneksi tässä vaiheessa uraa olen selvinnyt vain yhdellä alleajaneella. Sama näissä mahdollisissa terrori-iskuissa, osuu kohdalle, jos on osuakseen. Jokainen päivä voi muutenkin olla viimeinen, joten sen mukaan on elettävä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mistä se nyt niin varmasti tiedetään kuinka lapset ja nuoret olisi erikseen valittu kohteiksi. Kai se on voinut vain olla iso yleisötapahtuma sen kummemmin erikseen juuri lapsia miettimättä.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kai se on voinut vain olla iso yleisötapahtuma sen kummemmin erikseen juuri lapsia miettimättä.
Kyllä mä näkisin ensimmäisenä asiana yhdysvaltalaisen esiintyjän ja siten saadaan myös sitä näkyvyyttä enemmän sinne suuntaan, sen jälkeen tämä juhliviin nuoriin iskeminen niin osutaan myös hyvin tähän lännen vapaan maailman arvoihin ja tietenkin juuri nuoriin iskeminen jättää todella kovan jäljen aikuisiin, vanhempiin. Sanoisin että aikuisille(päättäjille) jää näin kovemmat arvet kuin nuorille ja se on varmasti tarkoituskin. Tuollainen pop-konsertti on aika selkeä kohde.

_
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tehdään heti alkuun selväksi ettei kukaan pääse näsäviisastelemaan, että tuomitsen Manchesterin iskun ja sydäntäni särkee kuulla tuota uutisointia.

Kuitenkin samaan aikaan on surullista sekin, että tässä pari vuotta sitten sattui Euroopan alueella terroriteko / murha, jossa kuoli moninkertaisesti enemmän ihmisiä ja se on lakaistu täysin maton alle...
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters

Tarkoitatko tuota Pariisin iskua? Vai mitä tarkoitat?
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
En. Viittasin Malaysia Airlines lentoon 17.
Millä tavalla maton alle? Eihän mediassa muuta puhuttukaan viikkoihin, tai kuukausiin kuin tuosta? Vaadittiin milloin kenenkin "päätä vadille", seurattiin milloin minkäkin tutkijaryhmän toimintaa alueella, spekuloitiin ohjuksen alkuperästä, tuotiin esille Hollannin "kommentit" sattuneesta. Mutta kun kukaan ei myöntänyt mitään, niin laantuihan sekin keskustelu.
 
Viimeksi muokattu:

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Millä tavalla maton alle? Eihän mediassa muuta puhuttukaan viikkoihin, tai kuukausiin kuin tuosta? Vaadittiin milloin kenenkin "päätä vadille", seurattiin milloin minkäkin tutkijaryhmän toimintaa alueella, spekuloitiin ohjuksen alkuperästä, tuotiin esille Hollannin "kommentit" sattuneesta. Mutta kun kukaan ei myöntänyt mitään, niin laantuihan sekin keskustelu.

Sillälailla lakaistiin maton alle, että ylipäätänsä annetaan keskustelu 300 ihmisen murhasta laantua. Unohtamatta sitä tärkeintä, että annetaan syyllisten olla edelleenkin vapaalla jalalla ilman pelkoa, että jäisivät kiinni.
 
Jaa tällaisilla skenaarioilla sitä herkutellaan tällä kertaa. Katsotaan käykö samalla tavalla kuin sen kovasti hekumoidun "rakkauden kesän 2016" kanssa, joka jäi sitten rajakkien harmiksi melkoiseksi pannukakuksi.

Sä et taida hirveesti uutisia seurata?

Tästä on kaikki terroritutkijat kirjoitelleet. ISILin kukistuminen Syyriassa ja Irakissa tulee nostamaan terroritilastot pilviin Euroopassa.

Mediakin varautuu toteamalla, että nää nyt on jo ihan arkipäivää. Noh, mikäli terroritutkijat ovat oikeassa, niin arkipäivää niistä tulee. Toisaalta tämä on helppo uskoakin. Parhaimpina aikoina ISIL teki 20 itsemurhaiskua PÄIVÄSSSÄ taistellessaan länsiliittoumaa vastaan. Nyt kun ei ISILin puolesta enää voi myllyttää, niin mihinkös noi tyypit sitten menee.

Aivan, Eurooppaan.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Sä et taida hirveesti uutisia seurata?

Tästä on kaikki terroritutkijat kirjoitelleet. ISILin kukistuminen Syyriassa ja Irakissa tulee nostamaan terroritilastot pilviin Euroopassa.

Wikipedian mukaan Euroopassa kuoli vuonna 2010 liikenneonnettomuuksissa 84 589 ihmistä. Saa siinä muutaman pommin Allahin soturit räjäytellä.

Pystytkö yhtään kertomaan, minä vuonna viimeistään liikenneonnettomuudet jäävät tässä vertailussa hopealle? Voidaan sitten mahdollisesti palailla asiaan, kun ko. vuosi on saatu päätökseen.
 
EUn alueella auto-onnettumuuksissa kuoli ~25 000 ihmistä ja määrä laskee joka vuosi 5-8%.

Nykypäivänä Euroopassa iskuja tekee nimenomaan maanhanmuuttajista seuraava sukupolvi, eli ne joiden olisi jo pitänyt integroitua yhteiskuntaamme. Sitten kun tänne tulee tota porukkaa, ketkä eivät tee iskuja vain oman yksinäisyytensä tai pahan olon takia räjähtää luvut pilviin. Pahin aalto on todennäköisesti noin vuosi ISILin kukistumisen jälkeen.

Mutta hei kai tää on tätä nykypäivää, että hyväksytään ne teroiskut, kun liikenteessäkin kuolee enemmän porukkaa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Liikenne? Ohoh alkaa uusia pohjanoteerauksia näkymään. No ei sitten mitään. Jatkakaa. Kuinka retard voi olla - retorinen kysymys.
 
Mutta hei kai tää on tätä nykypäivää, että hyväksytään ne teroiskut

Joo, jos minä en näe järkeväksi ruveta pelkäämään terrori-iskuja, sehän tarkoittaa sitä, että minä hyväksyn ne. En pelkää myöskään sitä, että joutuisin kantasuomalaisen tappamaksi. Tämäkin loogisesti tarkoittaa tietysti sitä, että hyväksyn ne kantasuomalaisten suorittamat tapot.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Sä et taida hirveesti uutisia seurata?

Tästä on kaikki terroritutkijat kirjoitelleet. ISILin kukistuminen Syyriassa ja Irakissa tulee nostamaan terroritilastot pilviin Euroopassa.
"Jos menetämme kaupungit, menemme vuorille, jos menetämme vuoret, menemme Moskovaan", sanoi joku tsetsheeni-vapaustaistelija, tai "terppa" - katsantokangasta riippuen - kerran...
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Minkä takia lasten kohdalla pitäisi tuntea jotenkin enemmän sympatiaa kuin aikuisten? Nojoo, ehtinyt vähemmän keräämään kokemuksia elämästä, mutta noin yleisesti kyllä vaan vituttaa tällainen lapsilla ratsastaminen. Jos nyt miettii vaikka jotain 20-30 vuotiaita, niin ei niistäkään suurin osa ole vielä kauheasti ehtinyt kokemaan. Joku dementoitunut eläkeläismummo nyt saattaisi haluta kuolla jo muutenkin.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kuuntelin tänään sisukkaasti Ylen Ajantasan Vapaasti Valtiopäivillä-osion vaikka Alanko-Kahiluoto oli mukana. Sessio aloitettiin terrori-iskun kommentoinneilla. OAK avasi pelin Jokapäivän Epistolalla eli syynä on lähtömaiden tilanne ( eli toisin sanoen lisää rahaa kehitysapuun, jotta kaikille saadaan eurooppalainen elintaso), syrjäytyminen ( eli lisää rahaa kaikille koijari-mamujen puuhastelujengikehitelmille) ja taisi olla viittaus myös rasismiin tai ainakaan siihen ei pidä missään tapauksessa syyllistyä ( eli lisää rahaa Rasmus-jengeille, monikulduurin edistämisporukoille ja varmaan myös nettipolliisitoimen resurssien turvaamiseen). Toimittaja kertoi tähän väliin epäillyn taustasta Libyan ja keskeytyneen yliopisto-opiskelun. Aatelismies Anders Adlercreutz, rkp, totesi OAKn tyhjentäneen pajatson, hänellä ei ollut oikeastaan lisättävää, kertasi epistolan värssyn. Joku laphia puhuva kepulainen kansanedustajanainen ei myöskää muuta näkökulmaa tuonut. Mitään uskontoon tai uskontoihin liittyvää ei tuotu esiin.

No meillä kusipää, joka räjäytti pomminsa tarkasti valitussa tilaisuudessa: Salman Abedi, linkki Telegraphiin:
Everything we know about Salman Abedi, the Manchester suicide bomber

Toisen polven maahanmuuttaja Manchesteristä, joka ei ole mikään rasistien hallitsema kaupunki. Toisen polven maahanmuuttaja, joka asui keskiluokkaisella alueella. Isänsä, nykyään Libyassa vaikuttava persoona, oli käsittääkseni myös Englannissa töitä tehnyt, integroitunut manchesteriläisiin porukoihin, jopa keskiluokkainen. Salman poika oli nauttinut koulutusta niinkin paljon, että oli päässyt yliopistoon opiskelemaan liiketaloutta vai oliko liikkeenjohtoa, no yliopisttoon joka tapauksessa. Kuulostaako syrjäytyneeltä, yhteiskunnan jatkuvasti vasten naamaa räkimältä poloiselta? Manchesteriläisten rasistien uhrilta? No ei siltä kuulosta eikä vaikuta.
Vaikuttaa islamilaisen opetukseen innostuneelta paratiisiin haluajalta. Mikä toki voidaan mielenhäiriöön rinnastaa.
Tässä tapauksessa on todella törkeää selitellä asioita jättämällä uskonto noteeraamatta. Hymistelyä, haluttomuutta tarttua kipeään kohtaan, tai ehkä sitten vain silkkaa tietoista kansan silmille kusemista.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kunnon logiikkakekkerit taas päällä kun verrataan terroristin räjäyttämää pommia liikenneonnettomuuteen. Moniko liikenteessä kuollut on seurausta tahallisesta teosta jonka tarkoituksena on vain tappaa?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mistä se nyt niin varmasti tiedetään kuinka lapset ja nuoret olisi erikseen valittu kohteiksi. Kai se on voinut vain olla iso yleisötapahtuma sen kummemmin erikseen juuri lapsia miettimättä.

Ei kai sitä tiedäkään varmasti. Toisaalta Daesh käyttää mediansa kuvastossa paljon (mm. pommitusten) lapsiuhreja Syyriassa ja Irakissa kertoen vastaavan ns. samalla mitalla koaliition kotimaissa juuri vastaavia ihmisryhmiä vastaan. Toki tuossa on myös huomioarvo mukana; on eri asia räjäyttää pommi keskellä nuorisojoukkoa kuin vaikkapa jonkun kasarmin alla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös