Menee varmaan sopivimmin tähän ketjuun.
Olin kerran liikkeellä työasioissa Helsingissä aamupäivän, ja iltapäivällä piti olla jo toisaalla. Aikaa oli syödä hyvä ja kiireetön lounas ennen muualle siirtymistä. No juuri vapautuessani lounasta varten yksi tuttu soittaa ja kysyy, olenko mahdollisesti kulmilla ja ehtisinkö lounaalle. Sattuipa osuvasti. Kaveri oli sen verran lähellä, että otin hänet kyytiin, ja siitä sitten arpomaan lounaspaikkaa. Tiesin kyllä, että tämän kaverin kanssa ei kannata lähteä parempiin lounaspöytiin, ja sieltä sitten tulikin ehdotus syödä joko hampurilaista tai pizzaa.
Kaverilla olikin mielessä ehdotus; voisimme kokeilla suht lähellä kuulemma sijaitsevaa pizzeriaa, jonka hän on jo ehtinyt kokeilla ja todeta erinomaiseksi. Minulla välähti mieleen ajatus, että olisiko kaveri käynyt eräässä napolilaismestassa, josta olin kuullut pelkkää hyvää, vaikka omia kokemuksia ei paikasta ollutkaan. Koska tuttuni tiesi paikan, hän ryhtyi opastamaan reittiä perille.
Siinä sitten lähestyimme kuvittelemaani napolilaispizzeriaa, mutta eikös mitä, kaverini neuvoo vain ajamaan eteenpäin. Jonkin matkaa ajettuamme suositeltu pizzeria tulikin kohdalle. Paikka näytti aika suttuiselta ja väsähtäneeltä, minkä kaverini myönsi, mutta ”ei pidä antaa ulkokuoren hämätä”.
Teimme tilaukset, lounasvaihtoehdot olivat aika rajatut, mutta jotain suht normisettiä oli tarjolla. Menee tovi, ja pizzoja tuodaan pöytään. Katselin hetken läystäkettä, leikkasin palan, ja totesin että ei saatana, tämä on jotain Grandiosaa tai Dr. Oetkeria. Kaveri ihmetteli, eikö minulle maistu, kun ”nämä ovat niin parhaita pizzoja mitä olla voi”, ja ripotteli pizzaansa ankaralla kädellä oreganoa ja mitä muuta siinä pöydässä nyt olikaan.
Tarinan opetus on se, että kannattaa hieman käyttää suodattimia, kun jotakin ravintolaa tai ruokaa suositellaan.