Mainos

Uusi televisio

  • 787 983
  • 2 887

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Samsungin noihin kalliimpiin malleihin on tullut töissä tutustuttua ja niissä on kyllä varsin erikoinen (eli hankala) tuo teksti-tv. Itse en voisi tuosta syystä johtuen kuvitella itselleni koskaan Samsungin telkkaria jossa on heikon käytettävyyden omaava teksti-tv.

En mä ole muuta puutetta huomannut, kuin sen, että alasivujen selaus on hankalasti ja ärsyttävästi yhden napin painalluksen takana, eli se alasivujen selaus pitää ensin aktivoida.

Minua vähän ihmetyttää joidenkin ylenpalttinen tv- innostus, koko ajan pitää olla se markkinoiden paras ja kaunein olohuoneessa, hieman kärjistäen. Ei ne hyppäykset tekniikassa vuosittain niin isoja ole, että jatkuvasti pitäisi olla vaihtamassa. Toki tv:n elinkaari on lyhentynyt takavuosikymmenten tasosta, mutta silti. Mulla televisiot ovat olleet aina käytössä sen noin 10 vuotta, helvetillisen ison 32 tuuman kuvaputkihirvityksen tosin olisin vaihtanut aiemmin ihan sisustuksellisista syistä, mutta sekin ehti sitten levitä käsiin.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En mä ole muuta puutetta huomannut, kuin sen, että alasivujen selaus on hankalasti ja ärsyttävästi yhden napin painalluksen takana, eli se alasivujen selaus pitää ensin aktivoida.
Ja sen jälkeen näppäilet nelinumeroisen alasivukoodin. Todella heuristista.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ja sen jälkeen näppäilet nelinumeroisen alasivukoodin. Todella heuristista.
OK, ei kuulosta hyvältä. Mun Samsungissa ei ole tuollaista, vaan sen yhden napin painalluksen jälkeen voi selata eteen ja taakse päin ihan sujuvasti.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Sony taisi joskus vuosi kaksi sitten luopua omista paneeleista (todella valitettavaa) ja taitaa olla nykyään osin Sharp tai Samsung yhteistyön tulosta nuo paneelit.
Mulle väitettiin Sonyn käyttävän LG:n paneeleja. Vai oliko ne Valcon kuvaputkia? Tuus ny Kalevi kertoo miten meni niinku omasta mielestä.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
OK, ei kuulosta hyvältä. Mun Samsungissa ei ole tuollaista, vaan sen yhden napin painalluksen jälkeen voi selata eteen ja taakse päin ihan sujuvasti.
No tuon vielä kestää. Ehkä pidän Sampan mukana tulevaisuudessa mahdollisena vaihtoehtona. En ole kyllä järin ihastunut noihin.
 
Särki

Jäsen
OK, ei kuulosta hyvältä. Mun Samsungissa ei ole tuollaista, vaan sen yhden napin painalluksen jälkeen voi selata eteen ja taakse päin ihan sujuvasti.

Näin on, mutta nyt näppäimet ovat eri puolilla kakea, lukitus ylhäällä ja selaukset alhaalla. Parempiakin on nähty, mutta kyllä Samsungilla pärjää. Sonyn teksti-tv:tä en ole vielä näppäillyt, aiemmat olivat huonoja, ilman alasivujen selausta ja kanavien vaihdot olivat tuskastuttavan hitaita siinä mallissa jota hetken jouduin käyttämään (mallia en tiedä).
Kaukosäätimistä yleensä, nyt oli Sonyn säätimeen ilmaantunut Netflixille oma näppäimensä, ja isolla keskellä säädintä! Sama kun tietokoneen näppäimistölle olisi vartavasten tehty Altavistalle oma näppäimensä, en tykkää. Panasonicin pitkä malli on ollut hyvä ja toimiva, riittävän isoilla näppäimillä. Samsungissa pieniä näppäimiä turhan paljon, "älykaukosäädin" ihan toimiva, jos ei käytä teksti-tv:tä. Philipsin ihmeellinen ergonomia tuote, on varmaan huonoin mitä olen koskaan käyttänyt.
 
Schadowan

Jäsen
Käytännössä tuo tarkoittanee että haluat ostaa monitorin etkä televisiota. Niissä ei taida olla riittävän suuria ruutuja tarjolla?
Käytännössä haluan vastaavan töllön, mikä tälläkin hetkellä (Samsungin 46" Fullhd, hd virittimellä), mutta isompana ja paremmalla kuvanlaadulla. Kaikki mikä parantaa kuvanlaatua, kyllä kiitos. Kaikki wifit, älyominaisuudet, 3d:t, nej tack. Chromecastin kautta saa hoidettua kaikki asiat, mitä noilla tv:n omilla apeilla. Toki android tv on tähän ehkä tuonut muutoksen, mutta en ole niin paljoa päässyt sitä testailemaan, että voisi lopullista tuomiota antaa.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Ajattelin uuden telkkarin hommata, ja meinasin tälläistä (linkki Gigantin sivulle):
Philips 49" Full HD TV 49PFS4131 - Televisiot - Gigantti

Lähinnä tulee pelattua, katseltua leffoja ja Netflixiä. Ei oikeastaan mitään hajua näistä, minkälainen kannattaa olla. Smart TV:llä nyt tuskin tekee mitään, kun saa boksista Netflixit sun muut. Houkuttelisi tuossa Philipsissä hinta ja tuo koko. Tietysti jos ihan paska (kuten tuo ainoa arvostelu osoittaa), niin saa jäädä kauppaan. Nyt menty vuosikausia 32" TCL:llä, ja olisi ehkä aika jo päivittää isompaan, uudempaan ja parempaan.

Mitäs mieltä porukka on, kannattaako tuo Philips hakea kotiin?
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minullakin oli pari Philipsiä (eri mallit) vaihtoehtoina kun telkkaria olin hankkimassa, ja kun noita jonkin aikaa siellä kaupassa testailin niin päädyin lopulta Samsungiin. Kuvan laaatu oli kyllä noissa Philipseissäkin hyvä mutta oli kyllä aika kömpelön ja tahmean tuntuisesti toimiva käyttöliittymä Samsungiin verrattuna. Ja sitten kupin kallisti Samsungin suuntaan lopullisesti se kun toinen myyjä (tuttu kaveri) tuli siinä miettiessäni sivusta sanomaan että älä osta tuota Philipsiä kun niissä ei ole muuta kuin ongelmia. Kuulemma takuuhuoltoon menevien prosentti on heidän myymistään merkeistä aika ylivoimainen.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Ajattelin uuden telkkarin hommata, ja meinasin tälläistä (linkki Gigantin sivulle):
Philips 49" Full HD TV 49PFS4131 - Televisiot - Gigantti

Lähinnä tulee pelattua, katseltua leffoja ja Netflixiä. Ei oikeastaan mitään hajua näistä, minkälainen kannattaa olla. Smart TV:llä nyt tuskin tekee mitään, kun saa boksista Netflixit sun muut. Houkuttelisi tuossa Philipsissä hinta ja tuo koko. Tietysti jos ihan paska (kuten tuo ainoa arvostelu osoittaa), niin saa jäädä kauppaan. Nyt menty vuosikausia 32" TCL:llä, ja olisi ehkä aika jo päivittää isompaan, uudempaan ja parempaan.

Mitäs mieltä porukka on, kannattaako tuo Philips hakea kotiin?
@-OO- Mun telkkari on jo usein mainostamani Philips, jonka kuvaan olen todella tyytyväinen. Smart-ominaisuudet ovat joku hollantilais-kiinalainen vitsi, joka ei aukea minulle. Miksi laittaa telkkariin "selain", jolla ei tee yhtään mitään? Ei oikeasti mitään. Mutta kuva on hyvä, Elisan viihde-boxilla ja dvd-soittimella on sisältöä, töllö on kiinni kotiverkossa ja tilasin myös android-boxin kun oli halpa: SCISHION V88 TV Box Rockchip 3229 Quad Core-24.14 Online Shopping| GearBest.com
Mä luulen, että linkattu Philipsi on kunnon peli, mutta viksu se ei ole.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Mitäs mieltä porukka on, kannattaako tuo Philips hakea kotiin?

Leffojenkin katselun kannalta sijoittaisin UHD 4K -telkkariin. Esimerkiksi Netflixistähän on olemassa UHD -versio hintaan 11.99 euroa/kk ja sen saa jakaa viidelle eri käyttäjälle. Ja siinä kuvan laadussa on todellakin eroa.
 
Lavis

Jäsen
Samsung UE49KU6172 49" Ultra HD 4K Curved LED ‐televisio – Verkkokauppa.com Linkki vie verkkokauppa.com kaupan sivuille.

Kellään kokemusta kyseisestä mallista? Telkkaria käytän pelaamiseen ja urheilun katselemiseen.

Lisäksi telkkarin oston yhteydessä ajattelin hankkia jonkinlaisen soundbarin tai muun vastaavan telkkarin äänen parantamiseksi. Hintaa saisi olla max. 250€. Osaako joku suositella jotain mallia? Musiikkiakin toistaisin mielellään kyseisen laitteen kautta, jotenka bluetooth-ominaisuus pitäisi löytyä.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Elkee elkee, siis 55-tuumainen LG UH8500VAEN tuli ostettua Powerista. Melkoinen ero kyllä on käyttöliittymästä alkaen noin kymmenen vuotta vanhaan Sonyn taulutelkkariin. Kuva on luokkaa- tai kahta parempi jopa sd-materiaalin suhteen, vaikka 15 tuumaa isompi ruutu. Ihan kohta Netflixia ja Youtubea 4K- tarkkuudella...
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Olikos soundbareista kokemuksia? Yamaha YSP2700 on hyvin lähellä päätyä LG:n kaveriksi olohuoneeseen.
 
ipaz

Jäsen
...soundbarin tai muun vastaavan telkkarin äänen parantamiseksi. Hintaa saisi olla max. 250€. Osaako joku suositella jotain mallia? Musiikkiakin toistaisin mielellään kyseisen laitteen kautta, jotenka bluetooth-ominaisuus pitäisi löytyä.

Olikos soundbareista kokemuksia? Yamaha YSP2700 on hyvin lähellä päätyä LG:n kaveriksi olohuoneeseen.

Jos viitsii ja kykenee irroittamaan sellaiset 800 euroa, niin täällä ennenkin kehumani Sonos Playbar on varmasti markkinoiden paras soundbar. Laite toimii myös wifi-verkossa joten sitä voi käyttää helposti musiikin kuunteluun. Vaatii toimiakseen älylaitteen, mutta sen jälkeen kaikki on pelkkää nautintoa. Pienessä pötkössä on yhdeksän todella laadukasta ja tehokasta kaiutinta. Lisää mukavasti leffanautintoa kun äänet on kunnossa. Telkkariin laite liitetään optisella kaapelilla.
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Miten tällainen soundbar kykenee surround-äänentoistoon? SIis jos kaikki kaiuttimet ovat samassa sylinterissä tms. television edessä, niin eihän surrond-äänimaailmaa voi syntyä mitenkään. Vai onko näissä tarkoituskaan saavuttaa monikanavaista äänentoistoa.
 
Veijari

Jäsen
Tuon @puuntakaa mainitsema Yamaha on n. tonnin laite, joten varmasti samaa tasoa sonoksen kanssa, ellei jopa parempikin.
Nuo soundbarit on vähän sellaisia kompromissiratkaisuja kodin äänentoistoon. Oikean kotiteatterijärjestelmän tasolle soundbarien äänentoisto ei yllä sillä surround tilaääni perustuu äänen heijastumiseen pinnoista (seinät jne) mutta kyllä tuollainen ratkaisu varmasti parempi on kuin tv:n omat kaiuttimet. Sitä kannattaisi jokaisen soundbarin ostajan miettiä millaisen systeemin saa hankittua erilliskaiuttimilla tuohon hintaan (esim aktiivikaiuttimet).
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
^ Niin ja kun muistaa ettei kaiuttimien tekniikka juurikaan vanhene niin jos on vähääkään tilaa ja tykkää tsiigaillla leffoja kunnon dolby digital/DTS äänillä, suosittelen ostamaan vaikkapa viisi samanlaista kaiutinta jostain käytettynä, ei tarvitse olla sitä parhainta geneleciä. Itsellä ollut jo yli 5 vuotta kotiteatteriäänentoistona kombo jossa on kiinni 17 vuotta vanha yamaha kotiteatterivahvistin ajalta jolloin yamahalla oli vain laadukkaita vahvistimia eikä markettimalleja ollenkaan, kaksi OR-200hi edessä 25 vuoden takaa ja uusin hankinta kaksi Chorusta sohvan takana lattialla(elementti niissä ylöspäin). Olen pirun tyytyväinen ja en pieneen kämppään bassotoistoakaan enempää tarvitse mihin OR:ien 8" elementti kykenee.
Tuntuu että se mikä kotiteatterikaiuttimissa maksaa on mahdollisimman laadukkaiden kaiuttimien pieni koko /langattomuus. ja se pieni koko sitten vaatinee monessa tapauksessa erillistä subbaria.

Jos koko ja langattomuus ei ole välttämättömyys niin käytettyjen markkinoilta saa erittäin laadukkaan setin kotiteatterivahvistin + 5 kaiutinta halvemmalla kuin yllä mainittu soundbar ja äänentoisto on ihan eri luokkaa.

_
 
Viimeksi muokattu:

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Tosiaan Yammu on aika uusi malli, ja juurikin surround-vaikutelmassa parhaita soundbareja mitä on, ainakin trustedrewievin ja cnetin arvosteluiden mukaan.

Subbari on langaton ja varsin kätevä. Toinen mikä vaikutti oli hdmi-arc-liitäntä, jonka avulla äänensäätö- ja virrankytkemtä toimii television kakesta. Huomenna haen ja kuuntelen.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

Muista vain että HDMI-kaapelin pitää olla 1.4 tai 2.0 versiota jotta ARC toimii (ja 4k)
 
Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Omasta mielestä ihan normi (aktiivi)kaiuttimet kyllä pieksee soundbarit. Yleispätevä ratkaisu niin musiikille kuin muullekin mökälle, ja stereoäänelläkin pääsee jo alkuun.
 
Omasta mielestä ihan normi (aktiivi)kaiuttimet kyllä pieksee soundbarit. Yleispätevä ratkaisu niin musiikille kuin muullekin mökälle, ja stereoäänelläkin pääsee jo alkuun.
Juuri näin. Jos toteaa että soundbarin ansiosta on elokuvien äänet kerralla kunnossa niin ei tiedä mistä puhuu, tai sitten tyytyy vähään. Oli laatuvaatimusten kanssa miten oli, saman äänilaadun kuin soundbar saa puolet halvemmalla kahdella aktiivikaiuttimella. Soundbarissa maksaa ylihintaa uudesta ideasta tai jostain visuaalisesta ilmeestä. Minä en pidä sitä edes hienona tai tyylikkäänä, päinvastoin. Vaikea niin pieneen tilaan on saada mitään dynaamista kaiutinta, ja sen kuulee jo maallikkokin kun vertailee vähän laitteita.

Itse ostin perus hyvät audiopro kajarit usb-lähettimellä pari vuotta sitten, toimiva setti kun kaiuttimet säädetään samalla kakella kuin tv. Jos kaikenlaisia bokseja, vahvareita, tallentimia ja siten kaukosäätimiä haluaa harrastaa niin siitä vaan. Mutta aika paljon näppärämpi mun mielestä kun on vain yksi laite ja yksi kaukosäädin. Smart-tv:stä pyörii ruudut, katsomot ja areenat. Youtube toimii älylaitteilla ohjaten ja niin edelleen. Näppärää on myös nuo saman verkon edut: kännykässä tallenteina olevat kuvat ja videot voi laittaa pyörimään televisiosta ilman mitään turhia johtoja.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Mulla oli Gigantista pari vuotta sitten joku soundbar kokeilussa. Se kyllä pesee tv:n omat kaiuttimet, mutta ei vastaa stereoita tai kunnollista kotiteatterijärjestelmää. Palautin sen. Nyt mulla on telkkarin alla Yamahan hyvälaatuinen mikrohifi-setti ja olen hyvin tyytyväinen. Normisti katson tv:tä sen omilla äänillä, mutta leffat ja musiikkiohjelmia varten saan paremmat äänet yhdellä napin painalluksella. Samalla systeemi toimii mulla muutenkin stereoina. En ole moikään varsinainen hifistelijä, mutta tykkään kyllä hyvästä äänenlaadusta ja Yamahan vehkeessä on yllättävän hyvä basso. Kerrostalossa tasokkaat kuulokkeet ovat muutenkin paras tapa luukuttaa kunnolla.
Eli en ostaisi 800€ soundbaria, vaan 300€ käyttäisin mikrostereoihin ja lopuilla ostaisin jotain kivaa itselleni.
Yksi hyvä vaihtoehto on rakentaa itse äänentoistosysteemi, hyviä kajareita ja vahvareita saa käytettynä halvalla. Liitännät tietysti pitää huomioida ja käyttömukavuus (kaukosäätimellä).
 
Viimeksi muokattu:

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Kiitos vinkistä, olisinkin varmaan ihmetellyt päiväkausia, että miksi ei toimi.
Useimmat kaupassa myytävät ovat. Jos vanha toimii kaikki ok, jos pitää hankkia niin tuota versiota harvoin lukee paketissa, mutta high speed tai 3D ready tms lukee niin on vähintään 1.4
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös