Mainos

Uusi jäähalli!

  • 786 710
  • 4 431

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Pakko sanoa tähän keskusteluun näin ulkopuolisena, että musta ainakin se teidän kotihalli, eli vanha kunnon Kisapuisto on oikein hyvä ja tunnelmallinen vanhan ajan jäähalli, vaikka en valitettavasti itse olekaan koskaan siellä käynyt. Mutta mitä oon telkkarista sitä nähnyt, niin onhan siellä ollut parhaimmillaan aivan huikea fiilis, kun SaiPa on välillä play offseissa pelannut ja varsinkin se kevät 1999, jolloin SaiPa pudotti narrit ennenaikaiselle kesälomalle, niin se fiilis ja meteli siellä oli aivan uskomatonta!

Hallihanke tuntuu teilläkin olevan vielä aika vaiheessa, niin ajattelin sitäkin vaihtoehtoa, että eikö sitä vanhaa legendaarista Kisapuistoa voisi remontoida uuteen uskoon, jolloin siitä voisi saada parempikuntoisen hallin tulevaisuutta ajatellen? Kuitenkin tällä hetkellä se halli kapasiteetti tuntuu ihan hyvin SaiPalle riittävän, joten sen vuoksi ei ainakaan isompaa hallia toistaiseksi tarvita ja jos nyt samalla sitä hallia hieman laajentaisi, niin siinä olisi myös sitä tulevaisuutta ajateltu pidemmällä tähtäimellä.
Kisapuisto on yksinkertaisesti venytetty kaikin tavoin aivan tappiinsa fyysisten ulottuvuuksiensa ja elinkaarensa puolesta. Katto on surkeassa kunnossa, laajentamaan ei mahdu (naapuritalo liian lähellä), ja yleisen kunnon ja tilojen puolesta kokonaisuus on välttävä. Vain muutamien vuosien tekohengittäminen kannattaa.

Kun koko lato on tullut elinkaarensa päähän, on aivan pähkähullua lähteä sitä enää korjaamaan, kun kaikki mahdollinen ja mahdoton pitäisi uusia, jotta lopputulos olisi mitenkään järkevä, jolloin tietenkin uuden rakentaminen on ainut vaihtoehto.

Kisapuistossa käyneet myös tietävät, miten surkea sen sijainti on. Ympärillä ei mitään palveluita, ei julkista liikennettä, ympäröivät pikkukadut ruuhkautuvat helposti, eikä siellä edes ole kaupungista tullessa jalkakäytävää.
 
ForNever

Jäsen
Lisäyksenä aiempiin viesteihin vielä se, että vaikka tontin rajat ovat jo vastassa, niin hallin käytävät ovat hyvin kapeita, pahimmillaan 1,5 metrin luokkaa yhden katsomon takana. Todella ahdas tila, vaikka hallissa ei olisikaan paljon porukkaa (milloin se onkin ihan tukossa).

Ei tuollaista kannata mistään hinnasta ylläpitää pakollista enempää. Kun uusi halli/areena on saatu valmiiksi, puretaan vanha pois joka tapauksessa, koska sen ylläpitokustannukset nousevat joka vuosi ja pelkkä katon uusiminen - mikä olisi vähän pakollista - maksaisi miljoonia ja kestäisi kauan.

Saavutettavuutensa puolesta Kisapuisto on nykyisellään myös ihan hanurista kuten jo sanottua, sillä keskustaan päin liikkuvana jalankulkijana saa talvipimeällä hiukan jännittää, että autot osaavat väistää. Todennäköisesti joutuu myös tarpomaan osan matkasta hangessa, jos lunta löytyy. Omakotitaloalueen ahtaat kadut ilman oikein minkäänlaisia jalkakäytäviä eivät houkuttele ketään.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vanhan kunnon Kisapuiston suurimmat ongelmat ovat (hallin iän ja kunnon ohella) sijainti, sijainti ja sijainti. Kuvittelepa jos HIFK pelaisi kotiottelunsa Nordiksen sijasta Paloheinän jäähallissa. Siinä ei paljoa hallin ehostaminen ja oheispalveluiden kehittäminen autaisi, kun hallin saavutettavuus on surkea.

Okei, en muistanutkaan että se Kisapuiston sijainti olisi oikeasti ollut noin huono. Oon vuosia sitten Lappeenrannassa käynyt ja hallin ohitse myös ajanut tai ollut kyydissä, jotenkin muistelin vaan sitä, että se halli olisi ollut suht lähellä, eli ehkä noin kilsan päässä kaupungin keskustasta.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Sinänsä ihan mielenkiintoista että Helsingin keskustasta on Nordikselle aika tasan sama matka (2,5km kävellen) kuin Lappeenrannan keskustasta Kisapuistoon. Paloheinään Helsingin keskustasta on taasen 10,5km. Lappeenrannassa ollaan jo koko kaupunkialueen ulkopuolella jos mennään 10km keskustasta.
 
Kauppatorilta kolme kilometriä. Satamatorilta suunnilleen saman verran.
 
Toisaalta Helsingin ja Lappeenrannan keskustojen vertaaminen toisiinsa on kuin vertaisi New Yorkia, öh, Helsinkiin. Keskustojen koko on ihan eri kuten totesit sekä samoin julkinen liikenne ja saavutettavuus.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Liigalla on kaiketi tavoitteena että kaikkien seurojen liikevaihdot olisivat jotakin väh. 10 miljoonaa lähitulevaisuudessa, osalla se jo on mutta osalla ei ole, ja SaiPan kohdalla näyttää erittäin epätodennäköiseltä että se onnistuisi Kisapuistossa vanhassa hallissa tai sitten uudessa hallissa siellä.

Pääsyyt siihen on se että ympärivuotista lounasravintola toimintaa siellä ei voi ylläpitää yms muuta vastaavaa liiketoimintaa. Ja useilla seuroilla on rahoituskanavana konserttien yms tapahtumien järjestäminen ja kyllä tänä päivänä vaatimuksena on se että konserttipaikat ovat kaupunkien keskustoissa eikä missään jääurheilukeskuksessa.

Valtuustoa ei tunnu vähempää kiinnostavan SaiPa eikä Liiga, tärkeintä on että sen vedyn saa pystyyn kuolleelta kauppatorilta
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kauppatorilta kolme kilometriä. Satamatorilta suunnilleen saman verran.
No joo. Mulla oli keskustana Kaupungintalon edessä oleva aukio. Helsingin keskustan taas laitoin rautatieasemalle. Kauppatorilta ja kaupungintalolta tulee Nordikselle jo 3,5km.

Toisaalta Helsingin ja Lappeenrannan keskustojen vertaaminen toisiinsa on kuin vertaisi New Yorkia, öh, Helsinkiin. Keskustojen koko on ihan eri kuten totesit sekä samoin julkinen liikenne ja saavutettavuus.
Sitähän mä tässä tarkoitin että matka on suhteellinen käsite vaikkakin kilometri on tuhat metriä sekä Lappeenrannassa että Helsingissä. Helsingissä on varmaankin parempi joukkoliikenne. Mä en tiedä Lappeenrannan joukkoliikenteestä muuta kuin että joku Jokerifani ajaa siellä bussia.

Toisaalta mitä olen tätä palstaa lukenut niin aika moni tuntuu olevan sitä mieltä että hallin on pakko olla keskustassa. Ei riitä että pääsee suoralla bussilla keskustasta.
 
Kurokuro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Onhan tuo kisapuiston saavutettavuus todella surkealla tolalla. Joskus sitä kotipaikkakunnalla vieraillessa on ollut mukava käydä katsomassa pelejä, mutta ilman autoa tai pyörää tuonne Kisapuistoon on törkeän hankalaa ja ikävää yrittää päästä fiksusti. Lappeenrannassa asuessa areenalle pääsääntöisesti tuli mentyä autolla tuon sijainnin takia ja auton kanssa sitä harvoin enää tekee mieli lähteä ajelemaan keskustaan jatkoille. Periaatteessa itse tykkään siitä, että autolla on helppo mennä areenalle mutta niissä tapauksissa kun sitä autoa ei ole alla niin onhan Kisapuistoon suuntaaminen aivan syvältä.

Helsinkiin tässä on aivan typerää verrata vaikka matka olisi kilometreissä sama keskustasta. Helsingissä jäähalli sijaitsee Helsingin pääkadun varressa jossa kulkee ratikoita ja busseja jäähallin ohitse pari minuutin välein ja keskustasta aivan suora pyöräilytie suoraan areenalle. Siellä tuo areenan saavutettavuus on oikeasti huippuluokkaa ja ottelun jälkeen siirryt vain viereen Töölön kuppiloihin tai kymmenessä minuutissa olet keskustan baareissa jatkoilla.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Täällä se suoralla bussilla keskustasta tarkoittaa kaikista muista suunnista kuin yliopistolta (Länsi-Lappeenrannasta) todella harvoin kulkevaa vuoroa jos ollenkaan ilta-aikaan pelin päätyttyä. Nykyinen halli on kirjaimellisesti omakotitalokorttelien, junaradan ja hautausmaan ympäröimä. Sinne on hankala päästä bussilla, kävellen sekä omalla autolla, jollei nyt ihan vieressä asu. Kaupunkialueen väestöstä keskustan alueella luulisin asuvan noin 20000/56000 ja yliopiston suunnalla (minne on ne hyvät bussiyhteydet) noin 15000/56000, keskustahalliin olisi hyvät kävely tai julkisen liikenteen mahdollisuudet noin kahdella kolmasosalla väestöstä. Kisapuistossa sama luku on muutaman prosentin luokkaa. Enkä väheksyisi sitäkään faktaa että Kisapuisto on monille nuorille piilossa ja järkevästi saavuttamattomissa.
 
Ei myöskään pidä unohtaa, että keskustassa asuu paljon sellaista huonosti liikkuvaa vanhempaa väkeä, joka ei tällä hetkellä välttämättä pääse mitenkään hallille. Toriareenalle esimerkiksi olisi varmaan tuhansilla vanhuksilla järkevä köpöttelymatka.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Koululaiset.
Eikö kouluilla ole enää omia liikuntasaleja tai harrasta ulkoliikuntaa?
Mistähän asti koululaiset "tunniksi" menee ko halliin?
Uimahallia käyttävät jonkun kerran vuodessa, tai nykyistä urheilutaloa?
Mikäli koululaiset käyttää sisäliikuntahallia koko syys ja kevätlukukauden, niin maksavatko koulut käyttämänsä ajan täysimääräisesti "tuntivuokrana", vai maksavatko urheiluseurat sitten heidänkin vuorot?
Toki kaupunki ostaa x määrän aikaa sisäliikuntahallista, mutta eikös se ole sama kuin siirtää rahaa taskusta toiseen. Eipä se anna todellista kuvaa siitä onko hallin talous kannattavalla pohjalla.
PS. Onko kaupungilla koululaisille vuoroja kisapuiston jäähalleista? En tiedä..
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Eikö kouluilla ole enää omia liikuntasaleja tai harrasta ulkoliikuntaa?
Mistähän asti koululaiset "tunniksi" menee ko halliin?
Uimahallia käyttävät jonkun kerran vuodessa..

Se tässä touhussa on minuu ihmetyttäny koko ajan, että joku PePo kun sanoo että tarvitaan halli niin kaupungin kanta on että joo ehdottomasti. Sitten kun saman sanoo SaiPa, jolla on myös maksavaa asiakaskuntaa, niin vastaus on ei myö nyt oikein tiedetä... ehkä työ saatte sellaisen ettette varmasti pääse hyötymään. Suoraan sanottuna alkaa aika vitusti kyrsimään tämä vasemmistopolitiikka, jossa kuvitellaan että SaiPa tulisi joskus hyödyttämään omistajiaan taloudellisesti koska on osakeyhtiö ja liikevaihtokin on niiiiin monta miljoonaa. Ei ihme ettei tänne Itä-Suomeen saada liiketoimintaa, kun täällä ollaan jo laittamassa kapuloita rattaisiin tällaiselle pitkässä juoksussa nollatulokseen tähtäävälle viihdebisneksellekin. SaiPan pitäisi vaihtaa toiminta ry:ksi, niin kaupunkiin saataisiin keskustahalli pikavauhtia.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
No joo. Mulla oli keskustana Kaupungintalon edessä oleva aukio. Helsingin keskustan taas laitoin rautatieasemalle. Kauppatorilta ja kaupungintalolta tulee Nordikselle jo 3,5km.

Sitähän mä tässä tarkoitin että matka on suhteellinen käsite vaikkakin kilometri on tuhat metriä sekä Lappeenrannassa että Helsingissä. Helsingissä on varmaankin parempi joukkoliikenne. Mä en tiedä Lappeenrannan joukkoliikenteestä muuta kuin että joku Jokerifani ajaa siellä bussia.
Joo, etäisyys on tosiaan suhteellinen käsite, saavutettavuus kuvaa paremmin asiaa. Asiaa kannattaisi ehkä tarkastella niin päin, että pyöräyttäisi kartalle säteeltään vaikka 2 km ympyrän Nordiksen jäähallin ja Kisapuiston jäähallin ympärille. Sitten voisi tsekata minkä verran sen ympärän sisällä asuu ja liikkuu porukkaa päivittäin, ja minkälaiset kulkuyhteydet (julkiset ja muut) siellä on. Ei mahtuisi Helsingin rautatieasema eikä Lappeenrannan kaupungintalo näiden ympyröiden sisälle, mutta Nordiksen jäähalli on siitä huolimatta keskustassa, ja Kisapuisto on etenkin liikkenneyhteyksien (sekä julkisten että yksityisautoilun) kannalta hevon perseessä.

Mutta turha tästä on enempää vängätä, asiat on niin kuin ne on. Näillä näkymin Kisapuiston hallia on pakko korjata ja tekohengittää vielä aika pitkään, koska poliittiinen päätöksenteko on niin helvetin vaikeeta.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Eikö kouluilla ole enää omia liikuntasaleja tai harrasta ulkoliikuntaa?
Mistähän asti koululaiset "tunniksi" menee ko halliin?
Uimahallia käyttävät jonkun kerran vuodessa, tai nykyistä urheilutaloa?
Mikäli koululaiset käyttää sisäliikuntahallia koko syys ja kevätlukukauden, niin maksavatko koulut käyttämänsä ajan täysimääräisesti "tuntivuokrana", vai maksavatko urheiluseurat sitten heidänkin vuorot?
Toki kaupunki ostaa x määrän aikaa sisäliikuntahallista, mutta eikös se ole sama kuin siirtää rahaa taskusta toiseen. Eipä se anna todellista kuvaa siitä onko hallin talous kannattavalla pohjalla.
PS. Onko kaupungilla koululaisille vuoroja kisapuiston jäähalleista? En tiedä..
Harrastaa koululaiset ulkoliikuntaa, suomen vaihtuvien vuodenaikojen olosuhteet asettaa rajoitteita ulkona olemiseen.
Yleensä liikuntatunteja on pari kappaletta peräkkäin.
Tämä tällainen halli on yleishyödyllisyys näkökulma silmälläpitäen tehty ja sitä juuri lasten ja nuorten liikuntaa edistetään. Lähestulkoon kaikki vuokralaiset taitaa olla yhdistyksiä tai yhteisöjä.
Jääkiekkoluokalla on säännölliset jäävuorot, taitaa olla pääosin uk-areenalla ja harjoitushallissa.
Nuoremmat taitaa tekojäätä hyödyntää kisapuistossa ja kimpisessä, olosuhteiden salliessa.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Onhan tuo kisapuiston saavutettavuus todella surkealla tolalla. Joskus sitä kotipaikkakunnalla vieraillessa on ollut mukava käydä katsomassa pelejä, mutta ilman autoa tai pyörää tuonne Kisapuistoon on törkeän hankalaa ja ikävää yrittää päästä fiksusti. Lappeenrannassa asuessa areenalle pääsääntöisesti tuli mentyä autolla tuon sijainnin takia ja auton kanssa sitä harvoin enää tekee mieli lähteä ajelemaan keskustaan jatkoille. Periaatteessa itse tykkään siitä, että autolla on helppo mennä areenalle mutta niissä tapauksissa kun sitä autoa ei ole alla niin onhan Kisapuistoon suuntaaminen aivan syvältä.

Helsinkiin tässä on aivan typerää verrata vaikka matka olisi kilometreissä sama keskustasta. Helsingissä jäähalli sijaitsee Helsingin pääkadun varressa jossa kulkee ratikoita ja busseja jäähallin ohitse pari minuutin välein ja keskustasta aivan suora pyöräilytie suoraan areenalle. Siellä tuo areenan saavutettavuus on oikeasti huippuluokkaa ja ottelun jälkeen siirryt vain viereen Töölön kuppiloihin tai kymmenessä minuutissa olet keskustan baareissa jatkoilla.
Tämä teksti kiteyttää hyvin sen miksi se Lappeenrannan Areena pitäisi saada keskustaan eikä minnekään Kisapuistoon.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Se tässä touhussa on minuu ihmetyttäny koko ajan, että joku PePo kun sanoo että tarvitaan halli niin kaupungin kanta on että joo ehdottomasti. Sitten kun saman sanoo SaiPa, jolla on myös maksavaa asiakaskuntaa, niin vastaus on ei myö nyt oikein tiedetä... ehkä työ saatte sellaisen ettette varmasti pääse hyötymään. Suoraan sanottuna alkaa aika vitusti kyrsimään tämä vasemmistopolitiikka, jossa kuvitellaan että SaiPa tulisi joskus hyödyttämään omistajiaan taloudellisesti koska on osakeyhtiö ja liikevaihtokin on niiiiin monta miljoonaa. Ei ihme ettei tänne Itä-Suomeen saada liiketoimintaa, kun täällä ollaan jo laittamassa kapuloita rattaisiin tällaiselle pitkässä juoksussa nollatulokseen tähtäävälle viihdebisneksellekin. SaiPan pitäisi vaihtaa toiminta ry:ksi, niin kaupunkiin saataisiin keskustahalli pikavauhtia.
Eikös Pepo joutunut omalla rahalla tekemään sen kuplahallin?
Tää liikuntahalli ei taija Pepon käyttöön tulla.

SaiPa ry on olemassa siellä taitaa haluja pysyä Kisapuistossa.

Jos Liiga-SaiPa Oy ry:ksi haluaisi, tuskin silloinkaan keskustahallia tulisi.. ei sillä olisi nykyisen vertaakaan rahaa siinäntapauksessa ja hallivuokrat keskustassa olisi liian iso pala.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Lisäyksenä aiempiin viesteihin vielä se, että vaikka tontin rajat ovat jo vastassa, niin hallin käytävät ovat hyvin kapeita, pahimmillaan 1,5 metrin luokkaa yhden katsomon takana. Todella ahdas tila, vaikka hallissa ei olisikaan paljon porukkaa (milloin se onkin ihan tukossa).

Ei tuollaista kannata mistään hinnasta ylläpitää pakollista enempää. Kun uusi halli/areena on saatu valmiiksi, puretaan vanha pois joka tapauksessa, koska sen ylläpitokustannukset nousevat joka vuosi ja pelkkä katon uusiminen - mikä olisi vähän pakollista - maksaisi miljoonia ja kestäisi kauan.

Saavutettavuutensa puolesta Kisapuisto on nykyisellään myös ihan hanurista kuten jo sanottua, sillä keskustaan päin liikkuvana jalankulkijana saa talvipimeällä hiukan jännittää, että autot osaavat väistää. Todennäköisesti joutuu myös tarpomaan osan matkasta hangessa, jos lunta löytyy. Omakotitaloalueen ahtaat kadut ilman oikein minkäänlaisia jalkakäytäviä eivät houkuttele ketään.

Harjoitushallin suuntaan pystyisi levittämään kyllä. Ja tuosta mainitsemasi kapeikosta, siinä kohtaa olisi mahdollista hieman levittää.. toki tuo ei varmasti järkevään hintaan hyötyyn nähden onnistuisi.

Vaasassa onnistui katon vaihto kesätauon aikana, hinta lapusta ei minulla ei tietoa..
En tiedä miksi se ei täällä onnistuisi.

Jos halli Kisapuistosta poistuisi ja halli purettaisiin, niin olisi se junioripuolelle iso isku. Nykyäänkin jääaika tiukilla sellaisiin aikoihin joita voi lapsille ja nuorille käyttää..

Ja niin liikuntahalli kuin jäähalli, jos julkisella rahalla tehdään pitää olla yleishyödyllisyys olla mukana..

Toki jos Turkkilaiset vielä rahoineen Liiga-SaiPa Oy:n konttorille ilmestyy, niin siitä vaan rakentakoot mihin haluaa.
 
atsku

Jäsen
Se tässä touhussa on minuu ihmetyttäny koko ajan, että joku PePo kun sanoo että tarvitaan halli niin kaupungin kanta on että joo ehdottomasti. Sitten kun saman sanoo SaiPa, jolla on myös maksavaa asiakaskuntaa, niin vastaus on ei myö nyt oikein tiedetä... ehkä työ saatte sellaisen ettette varmasti pääse hyötymään. Suoraan sanottuna alkaa aika vitusti kyrsimään tämä vasemmistopolitiikka, jossa kuvitellaan että SaiPa tulisi joskus hyödyttämään omistajiaan taloudellisesti koska on osakeyhtiö ja liikevaihtokin on niiiiin monta miljoonaa. Ei ihme ettei tänne Itä-Suomeen saada liiketoimintaa, kun täällä ollaan jo laittamassa kapuloita rattaisiin tällaiselle pitkässä juoksussa nollatulokseen tähtäävälle viihdebisneksellekin. SaiPan pitäisi vaihtaa toiminta ry:ksi, niin kaupunkiin saataisiin keskustahalli pikavauhtia.
No nyt meni kyllä perseelleen kunnolla.

PEPO maksaa/rahoittaa täysimittaisen jalkapallohallin itse(tai yhteistyökumppanien kanssa?), kaupunkia on pyydetty osoittamaan tontti hallille, sekä vuokraamaan tietty määrä hallivuoroja vuodessa.

Noh, sitten… missäpä se PEPO:n itse maksama halli on? No ei ole missään, kun asia seisoo päättäjien pöydällä täysin samalla tavoin kuin jää- tai yleisurheiluhallikin. Miettivät ilmeisesti yhdenvertaisuutta tai jotain muuta paskaa, että voivatko vuokrata tiloja PEPO:lta, kun muitakin futisseuroja on. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Yhtä kaikki, Lappeenranta on periferia, ihan perseestä ja vielä sarvikuonojen kaupunki siihen päälle. Lähtisin helvettiin täältä, jos ei olisi pidäkkeitä. Niin pitkään kuin suuret ikäluokat, Klaus Pelkonen ja Lappeenrannan kilta jyllää, tämä kaupunki näivettyy näivettymistään. Hävettää alueen puolesta.

Veikkaan SaiPan vetäytymisen hankkeesta liittyvän tähän jarru-ikäluokkien häviämiseen vaikuttamisen sektorilta. Aika on nuorten puolella, kun vain malttaa odotella ja kärvistellä. Toki kaupungille voi käydä kuin sille kuuluisalle hevoselle: just kun oppi olemaan syömättä niin kuoli.
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
sekä vuokraamaan tietty määrä hallivuoroja vuodessa.
Minkälainen tämä mystinen määrä on ja mihin hintaan? Minkälainen osuus hallin tosiasiallisista kustannuksista menisi kaupungin nimiin? Tämä on aika keskeinen asia tässä, olisiko halli missä määrin seuran itse maksama vai ei.

Sinällään pahoittelut sen suhteen, että itse olin siinä käsityksessä että tuohon sisäliikuntahalliin olisi kuulunut myös jalkapallon ja pesäpallon pelaamismahdollisuudet. Tämä pistää kyllä tuon sisäliikuntahallin järkevyyden omissa silmissäni vielä arveluttavampaan valoon. Mistä hitosta ne laskee siellä käyvän 150000 kävijää vuodessa? 411 on aika hiton paljon keskiarvona per päivä, jos ei siellä käy pesäpallo- ja jalkapallojoukkueetkaan.
 
FredTheRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, SaiPa, PEPO
Se tässä touhussa on minuu ihmetyttäny koko ajan, että joku PePo kun sanoo että tarvitaan halli niin kaupungin kanta on että joo ehdottomasti
PEPO pelasi Ykkösessä pari kesää sitten, jolloin Lappeenranta (72k asukasta) ja Tammisaari (14k asukasta) olivat muistaakseni ainoat paikkakunnat ilman täysimittaista jalkapallohallia. Lappeenranta ei yksinkertaisesti ole urheiluun panostava paikkakunta, joten lajien asettaminen vastakkain on turhaa. Eiköhän LUM:kin ole yksi Suomen suurimmista seuroista, jonka pisin juoksusuora puolet vuodesta on säälittävät 60 metriä.

Toisaalta tähän periaatteesta kaikkea vastustavaan dinosaurusporukkaan kuuluu PEPOn puheenjohtaja, Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Kari Suninen, joka vastustaa monitoimiareenan rakentamista keskustaan. Sunisen tapauksessa tähän lisätään peruslappeenrantalainen katkeruus siitä, että SaiPa saa kaikki sponssit urheilusta, joten nyt on helppo lyödä kapuloita rattaisiin!

Liikuntatoimi kyllä nostaa junioreiden palvelumaksuja ja tekee ylijäämää, mutta rahat kaadetaan kulttuurin pohjattomaan kaivoon (Etelä-Saimaa: Lukijalta | Liikunnanharrastajako maksaa Lappeenrannan tappiolliset kulttuuripalvelut?). Tämä on suurempi ongelma kuin urheilun sisällä olevien lajien kilpailu.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo, etäisyys on tosiaan suhteellinen käsite, saavutettavuus kuvaa paremmin asiaa. Asiaa kannattaisi ehkä tarkastella niin päin, että pyöräyttäisi kartalle säteeltään vaikka 2 km ympyrän Nordiksen jäähallin ja Kisapuiston jäähallin ympärille. Sitten voisi tsekata minkä verran sen ympärän sisällä asuu ja liikkuu porukkaa päivittäin, ja minkälaiset kulkuyhteydet (julkiset ja muut) siellä on. Ei mahtuisi Helsingin rautatieasema eikä Lappeenrannan kaupungintalo näiden ympyröiden sisälle, mutta Nordiksen jäähalli on siitä huolimatta keskustassa, ja Kisapuisto on etenkin liikkenneyhteyksien (sekä julkisten että yksityisautoilun) kannalta hevon perseessä.

Mutta turha tästä on enempää vängätä, asiat on niin kuin ne on. Näillä näkymin Kisapuiston hallia on pakko korjata ja tekohengittää vielä aika pitkään, koska poliittiinen päätöksenteko on niin helvetin vaikeeta.
Toinen tapa miettiä etäisyyksiä on selvittää kuinka kaukaa asiakkaat keskimäärin tulevat hallille ja kauanko matka kestää. Mutulla sanoisin että keskimääräisellä HIFK:n kannattajalla matka Nordikselle on pidempi kuin keskimääräisellä SaiPan kannattajalla Kisapuistoon. Myös matka-aika on pidempi. Täälläpäin siihen on totuttu ja se tuntuu ihan normaalilta. Olen minä muutaman kerran tuon matkan kävellyt ja toki ajanutkin Kisapuiston ja keskustan välillä ja mullakin on mielikuva että se halli on melkein keskustassa.

Eipä silti. Kyllähän keskusta-areena olisi varmasti SaiPalle piristysruiske. Se olisi sitten toinen asia kuinka paljon SaiPan kustannukset nousisivat sen myötä ja jaksaisiko se pitkässä juoksussa kattaa kohonneet kulut. Riippuu tietysti pitkälti siitä kuka sen areenan omistaa ja onko kaupunki siinä subventoimassa hintaa. Ja nousee ne kulut silloinkin jos areena rakennetaan Kisapuistoon tai jonnekin muualle keskustan ulkopuolelle.

Toinen asia keskusta-areenassa on sitten kaupungin jäävuorojen tilanne. Keskustassa olisi varmasti ainakin jonkin verran enemmän konsertteja ja muunlaista ei-jäähallikäyttöä vaikkei nyt samassa mittakaavassa kuin Tampereella. Yhden illan konsertin takia pitää kuitenkin perua jäävuorot päivältä tai parilta riippuen siitä tehdäänkö roudausta ja areenan muuttamista konserttikäyttöön ja takaisin yötyönä vai päivällä. Jos kisapuiston nykyinen halli korvataan keskusta-areenalla jäävuorojen määrä tulee putoamaan ellei samalla rakenneta myös harjoitushallia. En tiedä mikä on Lappeenrannan jäätilanne nyt. Onko vuorosta pulaa vai ylitarjontaa? Ainakin täällä PK-seudulla jäävuoroille olisi kysyntää paljon enemmän kuin on tarjontaa.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Toinen tapa miettiä etäisyyksiä on selvittää kuinka kaukaa asiakkaat keskimäärin tulevat hallille ja kauanko matka kestää. Mutulla sanoisin että keskimääräisellä HIFK:n kannattajalla matka Nordikselle on pidempi kuin keskimääräisellä SaiPan kannattajalla Kisapuistoon. Myös matka-aika on pidempi. Täälläpäin siihen on totuttu ja se tuntuu ihan normaalilta. Olen minä muutaman kerran tuon matkan kävellyt ja toki ajanutkin Kisapuiston ja keskustan välillä ja mullakin on mielikuva että se halli on melkein keskustassa.
Ehkä vähän outoa vertailla koko pääkaupunkiseudulla kannatetun joukkueen kannattajien keskimääräiseen matka-aikaan Helsingin keskustassa olevaan kotihalliin. Tietenkin sinne menee ajallisesti keskimäärin kauemmin.

Lappeenrannassa keskusta on keskellä, ja sinne pääsee sujuvasti ajamaan joka suunnasta. Se on keskimäärin lähimpänä kannattajia ja ainut paikka, johon pääsee edes kohtalaisen hyvin julkisilla useimmista suunnista.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valtuustoa ei tunnu vähempää kiinnostavan SaiPa eikä Liiga, tärkeintä on että sen vedyn saa pystyyn kuolleelta kauppatorilta
Vastarannankiiskiä ja menneessä eläviä jääriä nyt riittää kaikkialla, mutta ikävä juttu, jos nimenomaan Lappeenrannassa nyreä "ei onnistu täällä"-mentaliteetti on erityisen voimissaan. Toki kaupungilla on ollut haasteita ja isojen ponnistusten takana ovat ne Tampereenkin Nokia Arena ja Tammelan Stadion olleet, mutta nyt jos koskaan toivoisi Lappeenrannassakin riittävän uskoa tulevaisuuteen.

Keskusta-areena on luonnollisesti iso investointi, millä on riskinsä, mutta mikäli nyreä asenne olisi ollut aina vallalla, tässä maassa pelattaisiin lätkää edelleen taivasalla.

Toivottavasti hanke ottaisi askelia eteenpäin. Huomioiden Kisapuiston heikon kunnon, voi kaiketi olla ihan oikeasti olemassa mahdollisuus, että halli menee yhtäkkiä käyttökieltoon ja siinä onkin sitten SaiPalla dilemma, mennäkö evakkoon Imatralle vai Kouvolaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Toinen tapa miettiä etäisyyksiä on selvittää kuinka kaukaa asiakkaat keskimäärin tulevat hallille ja kauanko matka kestää. Mutulla sanoisin että keskimääräisellä HIFK:n kannattajalla matka Nordikselle on pidempi kuin keskimääräisellä SaiPan kannattajalla Kisapuistoon. Myös matka-aika on pidempi. Täälläpäin siihen on totuttu ja se tuntuu ihan normaalilta. Olen minä muutaman kerran tuon matkan kävellyt ja toki ajanutkin Kisapuiston ja keskustan välillä ja mullakin on mielikuva että se halli on melkein keskustassa.
Kyllä, pääkupunkiseudulla matkat ja matkustamisajat voivat olla pidempiä, ja niihin on myös sopeuduttu. Mutta pääkaupunkiseudulla suurin osa ihmisistä käyttääkin sujuvasti HSL:n palveluita (bussi, juna, raitotie, pikaraitiotie, metro, lautta), ja vuorovälit ovat useimpiin suuntiin kohtuullisen tiheät. En ole itse matkustanut Lappeenrannassa bussilla kertaakaan 2000-luuvun aikana, joten tietoni/luuloni voivat olla vanhentuneet, mutta ymmärtääkseni aika harva autonomistaja käyttää siellä koskaan julkisen liikenteen palveluita.

Mainittakoon että itse asun Helsingissä, omistan auton, ja liikun useammin julkisilla kuin omalla autolla. En osaa edes kuvitella meneväni omalla autolla katsomaan jääkiekko-ottelua pk-seudulla.

Toinen asia keskusta-areenassa on sitten kaupungin jäävuorojen tilanne. Keskustassa olisi varmasti ainakin jonkin verran enemmän konsertteja ja muunlaista ei-jäähallikäyttöä vaikkei nyt samassa mittakaavassa kuin Tampereella. Yhden illan konsertin takia pitää kuitenkin perua jäävuorot päivältä tai parilta riippuen siitä tehdäänkö roudausta ja areenan muuttamista konserttikäyttöön ja takaisin yötyönä vai päivällä. Jos kisapuiston nykyinen halli korvataan keskusta-areenalla jäävuorojen määrä tulee putoamaan ellei samalla rakenneta myös harjoitushallia. En tiedä mikä on Lappeenrannan jäätilanne nyt. Onko vuorosta pulaa vai ylitarjontaa? Ainakin täällä PK-seudulla jäävuoroille olisi kysyntää paljon enemmän kuin on tarjontaa.
Alkuperäinen ajatus on ollut nimenomaan monitoimiareena. Eli uudesta keskustaan rakennettavasta areenasta on ollut tarkoitus tehdä sellainen, että käyttötarkoituksen muuttaminen on mahdollisimman helppoa ja nopeaa.

Tämä ei-jäähallikäyttö ja varsinkin yksityinen rahoitus vaan tuntuvat olevan kunnallispoliitikoille vaikeita asioita. Poliittisen vallan käyttäjät (ja wanna-be poliittisen vallan käyttäjät) haluaisivat pitää hallin täysin kunnallisena jäähalli-hankkeena, ja esimerkiksi "Kisapuiston vaihtoehdon kannattamiseksi" naamioitu Toriareena-hankkeen hiekottaminen on (minun henk.koht. tulkintani mukaan, saatan olla väärässäkin...) ensisijaisesti tapa buustata omaa egoa ja kosiskella äänestäjiä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös